Omenatarha

Omenatarha

lauantai 21. huhtikuuta 2018

Ensimmäisiä kevätpuuhia

Mikä hurja muodonmuutos Kanttorilassa olikaan tapahtunut, kun palasimme tänne perjantaina kahden viikon tauon jälkeen. Kevät!
Kaksi viikkoa sitten koko piha ja puutarha oli vielä lumen alla, nyt lunta ei ollut kuin varjopaikoissa aurauskasoissa. Lähdin oitis vuoden ensimmäiselle puutarhakierrokselle, enkä suotta. Ensimmäisenä minut yllätti kukkiva jouluruusu. Ja toinenkin! Sitten silmien eteen avautui krookusmeri. Miten en ollut sitä huomannut ajaessamme sen ohi pihaan?
Meillä oli auton kyydissä hiven hullunkurinen ja aika sottainen kuorma. Kaupunkikodin pihasta tyhjätty kompostori oli kyllä huolellisesti putsattu, mutta ne muovisäkit, joihin kompostorin sisältö oli sullottu ja jotka myös olivat kyydissä, olivat päässeet vähältä vuotamaan. Onneksi alla oli kumimatto. Ensimmäinen urakka kuorman purkamisen jälkeen olikin kompostorin uudelleen täyttö. Nyt meillä on Kanttorilassa kaksi lämpökompostoria - vaikkakin tästä toisesta on kannen saranat rikki, niin joutuu aina nostamaan koko kannen pois, kun haluaa täyttää kompostoria.
Kevään mittaan tarttee koettaa vähitellen kuskata muutakin kesän aikana tarvittavaa kampetta Kanttorilaan, että sitten kesäloman alkaessa autoon jäisi mahdollisimman paljon tilaa taimille.
Tänään oli lämmin päivä auringonpaisteessa. Siivoilin joitakin perennapenkkejä, haravoin vähän ja tyhjäsin niitä autoon vuotaneita kompostisäkkejä kasvimaalle.
Iltapäivällä pesin ja kuorin kasvimaalta kaivamiani maa-artisokkia ja palsternakan sekä kellarista viimeisen mukulasellerin. Keitin niistä meille päivälliseksi sosekeittoa, jonka höystin sulatejuustolla.
Mieskin on ennättänyt lastin purkamisen jälkeen monenlaista. Tänä aamuna hän teki jotain erityisen tärkeää: osti meille laivamatkat Norjan reissua varten. Nyt illemmalla hän rullasi riihessä koko talven seisseen auton trailerin päälle ja kävi viemässä sen paikalliselle korjaamolle hoitoon. Ties vaikka siellä saisivat sen jollain konstilla käyntiin.
Ensi viikonloppuna tulemmekin vähän pidemmäksi aikaa, kun minulla on vapunaattokin vapaata töistä. Silloin ehkä jo kylvän härkäpapua.
Ai niin! Puutarhayllätysten lisäksi minua odotti mukava yllätys myös vintillä: esikasvamaan laittamani dalia oli noussut pintaan, samoin gladioluksista näkyi nirkkoja. Tänään laitoin verenpisaran pistokkaita juurtumaan, kun nyt on kuulemma kylvöille ja pistokkaille otollinen kuunvaihe.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti