Omenatarha

Omenatarha

sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Paluumatkalla viikonlopun vietosta

Vihdoin luovuin minäkin koronatestineitsyydestäni. Alkoi olla sen verran altistumisia ja koronapositiivisia lähiympyröissä, että haettiin apteekista nippu kotitestejä. Oli yllättävän edullinen ja perusteellisin ja selkein ohjein helppokäyttöinen testipakkaus. Ja mikä tietysti minun kannaltani parasta, sain negatiivisen tuloksen. Vielä toista viikkoa täytyy kärvistellä, ennen kuin saan kolmannen rokotteen, eikä kai sekään heti ole täydessä tehossa, että varpaisillaan pitää olla sen jälkeenkin. 

Olemme palailemassa työmaakopille. Taivas oli kyllä, lähtiessäkin pilvessä, vaan nyt tulee räpäskää vaakasuunnassa. Vaikka kuluva lukuvuosi onkin ollut ajoittain rasittava, niin siitä olen iloinen, ettei minun ole tarvinnut tänä lukuvuonna pitää liikuntaa - ja arpoa aina säiden vaihdellessa, onko sisäliikuntaa vai voidaanko mennä hiihtämään tai luistelemaan.

Kanttorilassa oli kaikki hyvin, lauantain olin hengessä mukana serkkujeni tunnelmissa heidän saattaessaan veljeään viimeiselle matkalleen. Kävimme lauantaina kyllä myös Millanin luona. Hänellä on taas uusi huoli, kun pesukone pitää pahaa ääntä. Kerran aiemmin hänellä on pesukone syttynyt palamaan ja siitä on jäänyt ikävät muistot ja pelko. Toinen akuutti huoli hänellä on rokotukseen pääseminen. Perjantain nonstop-rokotteelle hän ei kyennyt unettomien öiden ja surkean sähkökunnon takia. 

Nuutin päivä meni jo, julkaisen vielä kuitenkin ns. jäliistä joulun pari joulukuvaa.

Menneen joulun korttikavalkadi. 


Tänä jouluna olivat nämä Roskalavalta pelastetut olkipukit ensimmäisen kerran esillä, eivät tosin tuossa portailla vaan eteisen kenkähyllyn ylätasolla. Niitä piti ensin pitää toista vuotta kylmällä vintillä, jotta tupakanhaju saataisiin niistä laimentumaan. Sisko nämä löysi, mutta antoi minulle. Näistä tuli mieleeni heti Kolme pukkia sillalla. Joskus voisi vaikka koettaa väsätä jonkin ruman peikon näille kaveriksi.

EDIT. Vielä tuli yksi joulukortti. Se oli lähetetty kyllä - postimerkistä päätellen - ihan hyvissä ajoin 14.12. mennessä. Eikä välimatkaa lähetyspaikkakunnalta perille ole kuin vajaat 350 km. Missä lie seikkailut ja miksi, vähän ruttuisena saapui, mutta lopultakin pääasia että saapui.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti