Omenatarha

Omenatarha

lauantai 12. helmikuuta 2022

Vielä kirjoittamisesta

Millan vastasi heti pyyntööni iskemällä syliini kuvan laatikollisen vanhoja kirjeitäni. Nyt olen järjestänyt ne kronologisesti. Muutamasta puuttui vuosiluku, mutta onnistuin ajoittamaan ne jonkin kirjeen sisältämän vinkin avulla. Esimerkiksi tämä blogini oli apuna ajoituksessa. Kun yhdessä kirjeessä mainittiin sinivarjo-niminen kesäkukka, niin se hakusanana löytyi blogikirjoitus, josta selvisi, minä vuonna ostin kokeeksi sinivarjon siemeniä. 



 Olen ehtinyt nyt lukea vanhimmat laatikon kirjeet, vuosilta 1994-2006. Olisi vain kannattanut olla siinä lukiessa heti myös muistiinpanovälineet esillä, jotta olisin voinut samantien kirjata muistiin esimerkiksi, milloin alakoulun opettaja kuoli ja milloin löysin ensimmäisen harmaan hiukseni (no, sen kyllä nyt jo muistankin, 2001, 37-vuotiaana). 

Nyt tekisi mieli jatkaa uudempaan kasaan, vv. 2015-2017, vaikka muutakin puuhaa toki olisi. Jos nyt kuitenkin haen kynän ja vihkon ja aloitan uuden aikamatkan takavuosiini. 

2 kommenttia:

  1. Yhteinen anoppimme on minuakin kehottanut kirjoittamaan muistelmiani. Olen huomannut, että en kykene. Hienoa, että kokoat noin järjestelmällisesti materiaalia omaa kirjoittamista varten.
    Jotenkin olin pitkäksi aikaa unohtanut blogisi. Vierailunne palautti muistiini ja olen taas seuraajasi. :)

    VastaaPoista
  2. Voi olla, että jää "retajamahan" minunkin kirjoitusaikeeni.

    VastaaPoista