Omenatarha

Omenatarha

lauantai 15. heinäkuuta 2023

Heinäkuu puolessa

Kymmenen päivää edellisestä tekstistä, ja monenmoista olemme hommailleet, osin toki niitä samoja, mitä muutenkin tänä kesänä; veimme viime viikolla jo kolmannen muuttokuorman, ja tillejä olen ehtinyt kuivattaa kaksi erää lisää. Miehellä taas on edelleen riittänyt askarta autojen kanssa. 

Viime viikolla vietettiin Millanin synttäreitä. Olin tehnyt gluteenittoman ja maidottoman vadelmatäytekakun. Kahvittelun jälkeen täytimme peräkärryn ja tila-auton ja kävimme viemässä vielä yhden lastin hyllyjä ja kirjoja. Millan ei itse lähtenyt mukaan, kun oli sen verran huonossa kunnossa. Paluukyytiin lastasimme taas myös jätekuormaa ulkorakennuksesta, mm. metalliromua (kuten pyörän raato ja ruostunut lumikola).

Synttäripäivän jälkeen perkasin mansikkamaan. Olin suojannut kädet ja käsivarret kyynärpäihin asti. Mutta niiden yläpuolelle tuli sitten taas jotain osumia, jotka kutisevat ja joita olen raapinut verille. Levitin kokeeksi mansikkamaalle katteeksi lampaanvillaa ja laitoin verkkoa rastassuojaksi. Tällä viikolla otin suojan kuitenkin pois, päästettyäni yhden päivän aikana kaksi verkkoon juuttunutta rastasta vapaaksi - ja miehen annettua armoiskun yhdelle rastasparalle, joka oli riuhtonut itsensä höyhenettömäksi ja veriseksi. 😒

Olin parina iltana miehen kaverina siivoamassa navettaa, mutta se homma ei ollut oikein sujuvaa, kun vähän väliä piti kysyä mieheltä, mikä tämä on, mihin se kuuluu... 

Kuluvalla viikolla olimme kahtena päivänä, ma ja ti, Kaustisen Kansanmusiikkijuhlilla. Ne päivät olisivat oman blogikirjoituksen arvoisia. (Ehkä myöhemmin?) Mutta jälleen kerran musiikin lisäksi kohtaamiset tuttujen ja uusien tuttavuuksien kanssa olivat päivien helmiä. Myös sää suosi Festareita.

Keskiviikkona oli jälleen tapaaminen Millanin kanssa, mutta ei tällä kertaa muuttopuuhissa vaan katsastuksen merkeissä. Mies käytti Millanin auton katsastuksessa sillä aikaa kun me istumme juttelemassa ja kävimme poimimassa hunajamarjoja Millanin puutarhasta. Millanin mielestä nimi on harhaanjohtava, hänelle ne eivät maistu, joten me saamme käydä poimimassa itselle, jos mielimme. 

Aloitin tämän tekstin eilen perjantai-iltana, mutta se jäi kesken, kun yövieraamme, veljen perhe, oli tulossa festareilta. Mutta ennen heidän tuloaan saimme hetken pitää vieraina muitakin sukulaisia, kun serkkuni miehensä kanssa poikkesi ohikulkumatkalla. Olipa mukava nähdä ja praatata pitkästä aikaa. 

Ennen kuin serkku kävi, olimme itse kotiutuneet pikaiselta pistäytymiseltä Herättäjäjuhlilla. Samalla reissulla ostimme tila-auton puolilleen multaa, yhteensä 24 säkkiä piha- ja rodomultaa. Niistä rodomullat ja puolet (10 kpl) pihamultasäkeistä on menossa Millanin uuden kodin pihaan. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti