Kanttorilan portinpielen koivuvanhuksesta kaatui viime elokuun myrskyissä se haara, joka oli kallellaan pihaan päin.
Mies päätti jo silloin, että loputkin kaksi haaraa täytyy kaataa viimeistään kevättalvella. Loppuvuoden aikana koivun paksuun runkoon ilmestyi halkeama, joka näytti vähitellen leviävän. Samaan tahtiin tielle päin kallellaan oleva haara näytti kallistuvan. Sen huomasi siitä, että alin oksa alkoi roikkua aiempaa alempana.
Kun eilen tulin töistä, näin että kotimarkilla oli saha soinut. Tien suunnan runkohaara makasi ojassa, latvaoksat siivottuna pihan puolelle. Myös postilaatikon nurkalla ollut laho runko oli kaadettu. Oletin ilman muuta, että nyt mies on riehunut oikein urakalla. Mutta hänpä kertoikin, että ammattimiehet olivat olleet asialla. Nimittäin palomiehet. Enpä sitten päässyt näkemään sitä savottaa. Enkä tänäänkään ehtinyt kotiin valoisan aikaan, että olisi saanut tuoretta kuvaa.
Jäi miehellekin silti vielä metsurin töitä. Koivuvanhusvainaan viimeinen haara törröttää yhä pystyssä, kenollaan puutarhaan päin. Mies on nyt urakoinut eilisten oksien ja rungonpätkien kanssa paita hiessä. Kenties sen souvin perästä hän käy viimeisen haaran kimppuun.
Paksu emärunko saa jäädä paikoilleen ruokkimaan hyönteisiä ja lintuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti