Yövyimme Kanttorilassa perjantaina kauttakulkumatkallamme kohti isäni lauantaisia hautajaisia. Iltayhdeksän hujakoilla asetuimme taloksi, mies vetäisi ruohonleikkurin käyntiin ja kurmootti voikukkia. Minä koetin selvittää päätäni ja päästä koko päivän kiusanneesta huimauksesta puutarhakierroksella kännykkäkameran kanssa. Toki kastelin viimeksi istuttamani omenapuun, dalian ja orvokit, mutta muita puutarhatöitä en tällä kertaa ehtinyt. Kevään/ kesän eteneminen ja kaikkialla näkyvä kasvuvauhti hämmästytti kummastutti.
Osa omenapuistakin oli jo avannut kukannuppujaan, mutta tämä Sinikka-luumu oli monista muista hedelmäpuista edellä.
Violetti tarhakylmänkukka oli jo kukkimisensa kukkinut, mutta tämä senkun kukoisti. Alakuvassa se kaivonkansi, jonka päällä Millanilla oli naurava peikko. Minä löysin hautausmaan roskiksesta rikkoutuneen enkelin sirpaleet, liimasin ne kasaan ja asettelin enkelin kukkimaan yltyneen patjarikon tuntumaan. Ehkä tuohon sopisi isompi patsas/koriste kripaa peittämään. Kenties Kuusamosta ostamamme pajuenkeli.
Anilliininpunaiset tulppaanit portin likillä toivottivat meidän väkemme tervetulleeksi. Kuva ei anna oikeutta. Sekä sinisten lemmikkien että tulppaanien sävy haaleni kännykällä.
Kunhan lauantaina on todistukset jaettu ja kunhan on käyty onnittelemassa kuopuksen kummien ylioppilaspoikaa, niin sitten aletaan rustata lähtöä Kanttorilaan tositoimiin. Siihen saakka näkemiin, kultaiset kunnaat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti