Heräilin aamulla tiskien kolinaan, kun mies hääräsi keittiössä - ja yritti kai samalla minua herätellä. Yhdeksän maissa viimein pääsin ylös, mutta niinpä olinkin vielä yöpaitasillani keittiössä aamukahvilla, kun ovikello soi. Ikkunasta näin pihatiellä komean tuntemattoman Audin. Mies meni ovelle, kun hän oli jo pukeissa. Yritin kuunnella korvat pitkällä, mitä siellä praatattiin. Ovelle tullut herra kertoi aikanaan asuneensa tässä talossa ja nyt hän tuli kysymään sopisiko meille, että hänen serkkunsa Uudesta Seelannista saisivat tulla käymään pihassa katsomassa tätinsä entistä kotia. Mies antoi luvan tulla vaikka tupaakin katsomaan, ja niin sopivat, että tunnin sisällä olisi väkeä tulossa.
Ehdin pukea ja vähän ruosia vaatekasoja ja muita sotkujamme. Olin juuri salaatteja keräämässä, kun pihaan ajoi kolme autoa. Aiemmin käyneen kanttorin pojan lisäksi mukana olivat hänen vaimonsa, siskonsa puolisonsa kanssa sekä kaksi serkkua puolisoineen. Kanttorilan tytär kertoi, että hän oli 16-vuotias, kun perhe oli muuttanut tästä, eikä hän pystynyt sen jälkeen tulemaan lähellekään entistä kotia, niin koville oli ottanut jättää lapsuudenkoti. Häntä vallan itketti, kun hän näki, että navetanporstuassa oli edelleen veljen tekemä voimanostopuntti. Siitä otettiin sitten oikein bodauskuviakin, kun uusseelantilaismies nosteli punttia.
Saimme kuulla monia mielenkiintoisia asioita Kanttorilan historiasta, missä oli sauna ja mistä ennen pääsi kellariin. Omenapuut ovat 40-luvulta.
Saimme viettää mukavan tuokion ja muistoksi terveisiä vieraskirjaan. Kävijät olivat hyvin kiitollisia, että saivat luvan tulla käymään ja viettämään nostalgisia hetkiä.
Vierailun jälkeen mies aloitti taas ruohonleikkuu-urakankin, mutta väsähti kahden keruupussillisen jälkeen. Meillä molemmilla nuha ja hänellä lisäksi yskä verottaa voimia edelleen. On mietinnässä, lähdemmekö pistäytymään pohjoisessa vai olisiko viisainta jäädä levähtämään - jos malttaa levähtää, kun sääkin taas suosisi ulkoaskareita.
Ihanaa, kun löysin tämän blogisi (googlen avustuksella). Kiitos, kun saimme vierailla kodissaanne lyhyellä varoitusajalla. Neljässäkymmenessä vuodessa paikat olivat muuttuneet yllättävän vähän; Tuttu huonejärjestys, tutut ovet ja niiden kahvat, tutut rappuset vintille, tuttu vaatenaulakko-kaikki niin tuttua kuin olisin palannut 10-vuotiaaksi tytöksi ja äiti olisi voinut tulla huutamaan kellarin rappusten yläpäässä varoittavan sanan putoamisesta. Piti oikein koota itsensä monta kertaa. Ihmeellistä! Ihanaa, kun talo on saanut kaltaisenne omistajat, jotka välittävät :) Yritän kaivella edesmenneiden vanhempieni arkistosta muutaman kuvan talosta ja lähetän ne sinulle. kiitos vielä kerran, hyvää kesää ja toivottavasti toivutte pian kesäflunssasta!
VastaaPoistaOlipa mukava yllätys saada kommenttisi, ihan liikutuin. Jos sinua kiinnostaa lukea lisää ja löytää kuvia Kanttorilan viimeaikaisita vaiheista, niin netistä löytyy myös ystäväni ja Kanttorilan edellisen asukkaan blogi: www.kanttorilanpuutarhassa.blogspot.fi - tuossa blogini oikeassa laidassa on sinne suora linkkikin linkkivinkkejä -otsikon alla.
VastaaPoistaUpeaa, että tuo tapaaminen onnistui näin, molemmin puolin.
VastaaPoistaVanhat kodit ovat tärkeitä maailmanlaajuisestikin. Kyproksella muutama vuosi sitten poikkesimme katsomaan vanhaa vuokrakotitaloamme (vuodelta 1970), joka oli jäänyt 1974 turkkilaiskyproslaisten puolelle ja talon kreikkalaiskyproslaiset omistajat olivat joutuneet pakenemaan.
Kadun toisella puolella nyt asuva turkkilaiskyproslainen perhe kutsui meidät pihalleen kahville ja kertoi, miten heidän vanha kotinsa oli jäänyt 1974 kreikkalaispuolelle. Kun heille tuli mahdollisuus vierailla sillä puolelle kolmekymmenen vuoden jälkeen, he olivat pahoillaan siitä, että heidän vanhan talonsa nykyiset asukkaat eivät päästäneet heitä sisälle...