Kaustisen vuosittainen festari päättyi sunnuntaina. Ehdimme viettää siellä vain muutamia tunteja torstaina, mutta se oli kuitenkin enemmän kuin moneen vuoteen yhteensä. Meillä ehti olla varmaan lähes parinkymmenen vuoden tauko edellisen Kaustisen festarivierailun jälkeen. Ehkä tälläkin kertaa meiltä olisi jäänyt väliin, kun on tässä mukamas kiirettä pitänyt sukutapaamista järjestellessä. Mutta kaksi hyvää motiivia meillä oli. Minun pitäisi saada käytettyä työnantajan antamat kulttuuri- ja liikuntasetelit, ja sinne uppoaisi kevyesti useampi. Toinen motiivi oli Millan. Hän oli menossa sinne yksin koiransa kanssa, jos vain kunto antaisi periksi. Keskiviikkona lähetin viestin, että mikäli hän on muuten festarikunnossa mutta ajaminen hirvittää, niin voimme lähteä saatolle. Hän oli positiivisesti yllättynyt ehdotuksesta, ja niin tehtiin treffit yhdeksitoista.
Mieheni asettui kuskiksi, kuten aina kun olemme olleet yhteisillä reissuilla Millanin autolla, minä viereen ja Millan koiran kanssa takapenkille. Menomatkalla poikettiin yhdellä isohkolla kirpparilla, josta mies löysi itselleen vesivaa'an ja minä marmorikuulia irakilaislapsille lahjoittamieni sijaan sekä helmet, joista saan värkit yhteen helmikirjailutyynyyn.
Perillä löysimme pysäköintitilaa lyhyehkön kävelymatkan päästä, sitten lippuluukuille ja festarialueelle. Siellä Millan esitteli meille hiukan paikkoja, sitten hän jatkoi matkaa eteen päin, kun me jäimme pitämään ensimmäistä evästaukoa. Millan oli näyttänyt meille vakiopaikkansa, josta hänet löytäisimme pitkin päivää. Hän kun ei pysty menemään mihinkään sisätiloihin ihmisten kännyköiden sun muiden vempainten takia, niin tyytyy kuuntelemaan Mondon ja areenan ääniä rinteellä istuen.
Evästeltyämme lähdimme mekin kiertelemään, basaarissa ja yläkoululla. Ensimmäinen sykähdyttävä musiikkikokemus oli Eilan ja Einon kupletit, Eila-mummo veteli haitaria ja Eino-pappa istui rollaattorissa laulamassa Emmaa kauniilla kuuluvalla äänellä. Laulun päätteeksi Eila vielä jatkoi hetken soittoa, Eino katsahti päälle ja totesi: "Laulu loppuu silloin, kun sanat loppuu." He esiintyivät pienehkössä tilassa matalalla lavalla, joten yleisön ja esiintyjien välille syntyi välitöntä vuorovaikutusta. Se kuuluu Kaustisen henkeen, luulemma.
Päivän mittaan vistasimme miehen kanssa useaan otteeseen auton, festarialueen ja parin kaupan välillä. Hommasin samalla reissulla itselleni sauvasekoittimen sosekeittoa varten. Olin saanut menovinkkejä, jotka auttoivat suunnittelemaan päivän festariohjelmaa. Ehdimme kuulla mm. sukulaismiestä kahdessa eri kokoonpanossa ja kahden eri instrumentin kanssa. Ensin Martti säesti haitarilla toista Marttia, huuliharpputaituria, ja sitten bassolla Heikin maniskaa yhdessä kitaristin ja hanuristin kanssa. Välillä mentiin aika veikeitä rytmejä.
Mutta Kalevauvan ruokotonta tekstiä paremmin meille passasi Rasinkankaan pupulaarimusiikki. Setorin lavalta kuultiin ensin Cantavierteen acappellaa ja sitten palattuamme autolta samalle paikalle kuultiin Kipinää. Sateen vuoksi olimme ainoat yleisössä sillä hetkellä. Millankin oli jo väsynyt sateeseen ja kysyi treffipaikalle ehdittyämme, joko lähdettäisiin kotiin.
Lähdimme tyytyväisinä päivän antiin, tunnelmaan ja kohtaamisiin (Martin lisäksi rookattiin Maija, Anna-Maria ja Ritva sekä juteltiin monien outojenkin ihmisten kanssa). Vaikka kauhean paljoa ei ainakaan Millan ehtinyt tai pysynyt musiikista nauttimaan.
Ensi vuonna taidamme ottaa uusiksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti