Omenatarha

Omenatarha

maanantai 19. toukokuuta 2014

Väriloistokkuutta, ei pelkoa värikylläisyydestä

Olimme jälleen Kanttorilan kulmilla viikonlopun. Kirjoittelin siitä jo jotain toisessa blogissani. Mutta nyt muutamia kuvia. Ihmettelin kameran läpi, miten paljon värejä löytyykään Kanttorilan kukista jo keväällä. Mieleeni on jotenkin niin syöpynyt ajatus, että keväällä on lähinnä vain keltaisia kukkia ja että vasta kesemmällä kasvit kilpailevat huomiosta väriloistolla. Ei pidä paikkaansa.

 Helmihyasinttia, yksi lapsuuteni suosikeista, jota olen kauan kaivannut omaan pihaani.

 Omenapuiden alustat olivat valkoisenaan käenkaalta, ketunleipää, käenrieskaa.

 Lukuisilla esikoilla on ihan omat lajikenimetkin, joita en nyt uskalla arvuutella ilman Millanin opaskarttaa.

 Mikä viehättävä väriyhdistelmä syntyikään narsisseista ja tarhakylmäkukasta.

 Tulppaaneja samaten riittää eri värejä ja lajikkeita. (Taisin muuten löytää tuolle nimen Millanin Kanttorila-blogista: lummetulppaani.)

Lisää tarhakylmänkukkaa. Ja alla sarjatulppaaneita.


Yllä vielä yhdet tulppaani- ja esikkovärit. Ja alla vielä yksi tarhakylmänkukka, kuva ei tosin tee oikeutta, väri on vaaleanpunertavampi luonnossa.

2 kommenttia:

  1. Huomasin tämän blogisi juuri. Ja huomasin, että Millankinkin kanttorilablogi on vielä netissä. On todella entistä emäntää arvostavaa pitää yllä hänen puutarhaansa ja vähän kerrassaan muovata sitä omannäköiseksi. Hyvä puutarhakesää taas sinne Kanttorilaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos, mm, kauniista sanoistasi. Toivotan sinulle myös hyvää kesää. Harmittaa, etten ole onnistunut lisäämään blogiin lukijat-gadgetia...

    VastaaPoista