Hyvää itsenäisyyspäivää!
Heräsin ennen puolta seitsemää, kuulin puolen lyönnin, mutta nousin sängystä vasta vähän ennen seitsemän lyöntejä. Jatkoin kirjeen kirjoitusta ja tulin sitten tutkimaan netistä tämänpäiväistä jumistarjontaa. Aion ehdottaa miehelle, että jäämme tänään kotiin kuuntelemaan netin kautta Kimmo-papin saarnaa Saloisten kirkosta.
Illalla seurataankin sitten puoli kymmeneltä Ylen nettisivulta, miten siskontytön kansanmusiikkibändi revittelee linnanjuhlissa keltaisessa salongissa. Aika huisia! Viime vuonna tsiikattiin silmä kovana itsenäisyyspäivän juhlintaa Tampereelta, koettaen bongata veljenpoikaa Pirkan poikien riveistä. Ties vaikka ensi vuoden juhlista saisin yrittää bongata kollegaa, jonka uskon ja toivon tulevan valituksi eduskuntavaaleissa.
Olisin tällaisen suuren juhlapäivän kunniaksi saanut vähän siivoillakin. Taikka kyllähän mä nimenomaan VÄHÄN siivosin. Onneksi mies oli ahkerampi. Hän kantoi kaupunkikodista kuskattuja lelu-ym. muistopakaaseja vintille, raivasi olohuonetta ja pykäsi tietokonepöydän takan viereen. Minä ehdotin sitä paikkaa, polku-Singer sai siirtyä siitä piirongin viereen näkösämmälle. Se saa peitokseen liinan ja joulukoristeita, aivan kuten lapsuudenkodissakin vastaava vehje aikanaan.
Mies ahkeroitsi myös omenoiden kanssa, toi kellarista laatikollisen, perkasi niistä pilaantuneet kohdat pois ja pilkkoi syötävän osan uuniomenoiksi. Mun hommaksi jäi paistaa ne ja tehdä vaniljakiisselli.
Ulkona alkaa vähitellen valjeta, ja minusta näyttää, että eilinen kosteus on kohmettunut kuuraksi puiden oksille. Sievää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti