Edellisessä postauksessa taisin mainita, että minulla oli pouhuutin puhaltamassa kasvihuoneessa sillä välin kun olimme poissa. Tuota noin... Juu ei. Kun olimme viimeisen lomaa edeltävän työpäiväni jälkeen ajelemassa kohti Kanttorilaa, vajaa tunti ennen perille pääsyä tuli jotenkin puheeksi kasvihuone. Niin, mies ehdotti, että ruvetaanko perillä katsomaan telkkaria ja minä siihen, että käyn ensin tsekkaamassa kasvihuoneen. Mies ihmetteli, että ei kai siellä enää mitään ole... Ja siitä totuus alkoi vähitellen selvitä. Olin toki aivan oikeassa, että kasvihuoneessa oli termostaatillinen sisätilanlämmitin. Mutta johto ei ollut seinässä. Mies oli ottanut sen irti, kun oli käyttänyt kiviporaansa portaiden särkemiseen. Jos hänen mielessään oli sitten käynytkin kasvihuoneen lämmitin, niin ei ainakaan se, että kasvihuoneessa olisi edelleen ollut lämmitettävää. Korkeintaan, että ei sellaista sähkölaitetta voi jäädä yksikseen puhaltelemaan kahdeksi viikoksi. Kun taas minä olin pitänyt itsestään selvänä, että lämmitin toimii, kuten ennenkin.
Loppumatka tuntui pitkältä. Kun olin ensin kiukunnut äänekkäästi aikani, istuin lopun aikaa hiljaa miettien vahinkojen laajuutta. Toivoskellen, että jotain olisi pelastunut. Ja yrittäen muistaa, olinko kantanut ananaskirsikat jo vintille talvisäilöön.
Pihaan päästyämme ja sisällä käytyäni otin taskulampun ja hipsin kasvihuoneeseen. Ovelta näin, että tuho oli kutakuinkin totaalinen. Luullakseni myös ymmärsin, miksi eräs tuttu käytti paleltuneista kasveistaan sanaa kärähtänyt. Tomaattien lehdet näyttivät auringonkuivattamilta. Aurinkokuivattuja tomaatteja, just joo. Löysin ilokseni ja ihmeekseni muutaman tomaatin, jotka olivat säilyneet paleltumatta, yksi niistä löytyi lattialta. Mies arvelikin, että kivilattia oli varastoinut lämpöä, joka suojasi lattialle tippunutta hedelmää. Suurin helpotukseni oli kuitenkin se, että vaikka olin unohtanut viedä kaikki kolme ananaskirsikkaa turvaan pakkaselta, niin yhdessä niistä näytti olevan vielä jäljellä terveitä lehtiä. Vieno toiveeni kuultiin. Jotain pelastui.
Kun sitten päivänvalossa menin uudestaan kasvihuoneeseen, löysin vielä jokusen raa'an tomaatin, jotka toin sisälle siinä toivossa, että kypsyisivät. Samoin löysin pari pientä kurkun alkua, jotka tuntuivat kiinteiltä. Kun olin katkonut ananaskirsikoista versoja lyhyemmiksi, päätin kantaa ne kaikki vinttiin, sillä lopuissa kahdessa olin näkevinäni myös elonmerkkejä.
Sitten aloin tyhjätä/siivota kasvihuonetta, rontot kottikärryyn ja kaikki paleltuneista tomaatit keräsin pesuvatiin, joka täyttyi puolilleen. Kompostorissa oli niille yllinkyllin tilaa. Kuva tomaateista jäi ottamatta, parempi niin.
Päivännäöllä ehdin siivota pihaa sieltä täältä, kukkaruukkujen tyhjennystä, gladioluksen mukulat ja joriininjuuret ylös maasta, vähän lehtien haravointia, niin että sain pari säkillistä kompostikuiviketta. Nostin viimein myös punajuuret ja mukulasellerit. Illemmalla tein sitten etikkapunajuuria. Loput punajuuret jätin kuistille kateharson alle, selleritkin peittelin harsolla yöksi.
Edelliskerralla olin käyttänyt vesuria ja puupölkkyä nauttien ja muiden pitkien kasvinosien silppua isäksi kompostointiin sopivaksi. Nyt en muistanut, minne olin vesuria jemmannut. Mies sen sitten löysi navetan seinältä naulasta, ja pääsin jatkamaan silppuamistakin hetkeksi.
Tänään olemme viettäneet lepopäivää. Kävelimme kirkkoon, mies leipoi omenapiirakkaa ja saimme yllätysvieraan, ja hetken olin taas puutarhassakin. Nostin jonkin verran palsternakkaa, niin että sain viemisiä vieraamme matkaan. Hän kun oli menossa talkoilemaan Ryttylään. Kai talkooporukalle ruokaa tarvitaan, palsternakka on parhaita keittojuureksia minun mielestäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti