Omenatarha

Omenatarha

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Talviko tekee tuloaan

Tänään mulla on ollut enimmäkseen sisäpäivä, kuten eilenkin. Olin kirjoitellut työlistaa itselleni muistin tueksi, mitä kaikkea olisi hyvä ehtiä tehdä syysloman aikana sekä sisällä että ulkona. Toistaiseksi siitä en ole vetänyt yli kuin pari sisähommaa. En mä silti vallan jouten ole ollut. Olen kerran jos toisenkin eksynyt puuhailemaan jotain listan ulkopuolelta.
Eilen oli tuhruinen sää, joten en kauheasti työntynyt pihatöihin. Kollasin askartelulaatikoita ym.  haeskellen yhtä muovipurkkia sitä kuitenkin löytämättä. Teinpä kuitenkin samalla inventaariota, mitä kierrätyskamaa mistäkin tarvittaessa löydän.
Tänään etsitty purkki löytyi logiikkaa käyttämällä. Mehumaijan saimme yhteisvoimin täyteen siivottuja omenoita. Niiden pehmetessä pesin liotetut lasipurkin uuniin. Nyt omenasosepurkit ovat jäähtymässä ja esilämmitetyssä uunissa oli hyvä paistaa piirakkaa ja kasviskiusausta.
Sillä välin kun ruoka kypsyi uunissa, minäkin vihdoin hankkiuduin ulos. Mutta hyi olkoon kun siellä oli kylmä. Gladioluksen, freesian ja ruostekukan kuivahtaneet mukulat keräsin paperipusseihinm kunkin lajinsa mukaan. Mukulasellerit listin vesurilla, mutta kasvimaan kääntämiseen kaipailemani lapio olikin miehellä käytössä. Niinpä jatkoin vesuria heilutusta ja silppusin taas läjän kasvironttoja kompostiin.
Kylmyys enteilee talven olevan tulossa. Mitä vielä pitäisi välttämättä ehtiä ennen kuin maa jäätyy ja peittyy lumeen? Katsonpa listalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti