Omenatarha

Omenatarha

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Toinen kahdesta

Ankara haku on päällä, mutta autoa ei meillä vieläkään ole. Ei vaikka huomenissa pitäisi päästä rookaamaan Norjan ystävät, jotka tulevat käymään Suomessa firman asioilla tuolla parin tunnin ajomatkan päässä :(  Näyttää pahasti siltä, että tavataan vasta kesällä, Norjassa.
Mutta nettiyhteys meillä nyt sitten kumminkin taas on. Jääräpäinen mieheni hankki meille oikeutta, sai tahtonsa läpi ja s-lahden antamaan meille jo maksetun kympin edestä nettiaikaa kuukaudeksi. Niinpä olenkin sitten viipyillyt netissä tiiviimmin kuin aikoihin. No, enimmäkseen kuitenkin työ- ja muita velvollisuuksia.
Olen vielä järjestäytymiskokoukseen asti sihteeri, ja niitä hommia olen koettanut edistää. Saimme sovittua vuosikokousajan ja paikan ja minä ehdin saada kutsun lehteen. Korjailin aikaisemmin kirjoittamiani kokousasiakirjoja, jotka sitten lähetin sähköpostitse johtokunnalle, tulostelin kokousmuistioita, jotka lähetän paperipostina rahastonhoitajalle, yhdessä jäsenluettelon ja muistitikun kanssa, jolle talletin matskut tältä kymmeneltä vuodelta, jonka olen sihteerinä ollut. Sitten pitää vielä joskus pohjoisessa käydessä toimittaa vanhat kansiot ynnä muu yhdistyksen omaisuus jollekin johtokunnan jäsenistä, niin sitten saan heittää huolen mielestäni.

Tänään on pakkasta taas yli oman tarpeen. Kymmentä astetta lauhemmalla olisimme kenties saattaneet lähteä pyöräilemään Millanin luo ja kaivamaan häntä esiin lumesta. "Lunta on kuin Etelänavalla, eikä auraajaa näy missään. Onneksi kaapissa on ruokaa kahdeksi viikoksi", lainatakseni Millanilta illalla tullutta tekstiviestiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti