Päivittäinen katselmus

Kun mies tuli aamulla riihenmarkiille - jatkaakseen autoremonttia - hän kysyi minulta, mitäs minä siellä katselin. "Tiluksia", vastasin. Päivittäin minulta menee horvi, kun kierrän katsastamassa kaikki perennapenkit (yhdeksisen kappaletta) sekä kasvimaan. Ajanhukkaa, voisi joku väittää. Mutta yleensä kierroksen aikana vähintäänkin muotoutuu toimintasuunnitelma, mitä pitikään missäkin tehdä ja milloin. Toisinaan tartun toimeen heti, kuten tällä viikolla, kun olen siivonnut kirvoja kirsikkapuista, ja tänään ehdin pelastaa pari punarevonhännäntainta takaisin penkkiin istumaan. Ilmeisesti joku varislinnuistamme oli ne nypännyt nokkaansa, muttei ollut sitten tykännytkään mausta. Ihmisille ne kyllä kelpaavat ravinnoksi. kunhan vähän kasvavat.
Kirvoista puheen ollen, lumipalloheisiparka on taas joutunut madon runtelemaksi, kuten vähän aanailinkin käyvän, kun en heti kesän alusta asti muistanut tarkkailla ja kerätä toukkia veks. Ihmeesti se yrittää jaksaa kukkia. Noinkohan sinnittelee hengissä vielä ensi kesänäkin.
Viime talven ankaruuden seurauksia olen huomannut nyttemmin vielä lisää. Tuoksuköynnöskuusama on onneksi selvinnyt, mutta selvästi sekin on ottanut ittehensä. Mutta lukiessani Millanin lainaamaa puutarhakirjaa (etsin sieltä muutamia latinalaisia nimiä) silmiini osui harmaakäenkukan nimi, ja samassa säikähdin: en muistanut nähneeni sen alkuja perhospenkissä. Äkkiä tryykäsin pihalle tarkistamaan, löytyisikö siementaimia. Ei löytynyt. Muistin kylväneeni kaikki siemenetkin edellissyksynä talveksi purkkiin ilman, että yhtään iti. Ja kaupunkikodin pihallakaan sitä ei näkynyt viimeksi käydessämme, kun kaivinkone oli syksyllä tainnut tehdä siitä selvää. Seuraavaksi pengoin siemenpussijemmani ja olin kuin olinkin säilyttänyt tyhjän siemenpussin. Ravistelin siitä muutaman jäljelle jääneen harmaakäenkukan siemenen purkkiin ja jätin muovin alle siinä toivossa, jos sittenkin saisin vielä siementaimia.
Ilokseni voin sen verran mainita muutoksia aiemmin luettelemiini talvituhoihin, että sekä viinikärhö että villiviini ovat alkaneet sittenkin kasvaa, samoin kuin se toinenkin John Cabot -ruusu. Kaksi ruusumenetystä silti oli, persian keltaruusu ja bourbonruusu Louise Odier. Herttoniemi selvisi. Mietin, istuttaisinko äitienpäiväruusun persialaisen tilalle, vai vieläkö jätän rangan paikoilleen.

Nyt minua odottaa sauna. Ja huomenna rippijuhlat. Tähän vielä kuva siitä enkelistä, jonka taannoin löysin kirpparireissultamme.
 

PS. Muutos edellä kerrottuun. Sittemmin sain todeta, että myös bourbonruusu Louise Odier alkoi työntää uutta versoa. Niitä harmaakäenkukkien siementaimiakinhan on nyttemmin löytynyt yllin kyllin, kun olen ryhtynyt perennapenkkiä siivoamaan. Annoin muutaman Millanillekin ja vein myös vähän reservaattiinkaupunkikotiin. Kanttorilassa 2.7. 2016