Omenatarha

Omenatarha

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Kännykkäkameralta


Olimme eilispäivän Kokkolassa Uusheräyksen kesäseuroissa. Oli aikainen herätys, kun piti ehtiä yhdeksäksi Aino-kuoron harjoituksiin, kun kymmeneltä alkoi "Matkalaulutalkoot". Heti saavuttuamme törmättiin ensimmäisiin sukulaisiin, ja toki muihinkin tuttuihin. Laulut menivät mukavasti, ja sain peräti henkilökohtaisestikin hyvää palautetta. Kohtaamiset niin vanhojen kuin uusienkin tuttujen olivat antoisia. Seuroissa saatiin mm. kuulla pitkästä aikaa vanhaa tuttua Tatu-pappia. Mukava vaikkakin hikinen päivä.

Huomenna alkaa elokuu. Laitan vielä muutaman heinäkuisen kukkakuvan, ei tosin ihan tuoreimpia. Nyttemmin on mm. gladiolus aloittanut kukintansa ja tuoksuherneen kukinta on runsastunut. Tämä loppukesä on mielestäni kukkien upeinta aikaa.


Riihen nurkalla roikkuvaa keijunmekkoa asetuin taannoin ihailemaan alhaalta päin nurmella maaten.


Olen saanut ihailla myös isäntää ahkeroimassa, molempien ulkoportaiden kimpussa. Portaiden kattaminen jäänee ensi kesään, koska pääoven kattamisen osalta täytyy tehdä suunnitelma ja piirustukset ja toimittaa ne rakennusluvan saamista varten kuntaan. Kosmos kukkii ikkunan alla.


Keittiön puoleiselle katetulle kuistille on jo rakennuslupa, mutta katto kannattaa tehdä yhtä aikaa toisen kanssa, jotta ne voidaan samalla kertaa pellittää. Kukkia tässäkin kuvassa, pelargoniat, äitienpäiväruusu ja siitruunaruoho vanhalla betoniportaalla.


Kukkakärpäset ovat erityisen tykästyneitä palsternakan kukkiin. Joka kerta, kun kävelen ohi, palsternakasta pölähtää lauma lentoon. Liian valottuneesta kuvasta ehkä erottaa härkäpavut, tillit ja herneet muita korkeampina, ja härkäpavun oikealla puolella tämänkesäiset palsternakat, jotka eivät vielä kuki. Niiden takana on viimekesäisiä korkeine kukkineen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti