Räkiää poutaa on piisannut edelleen, mitä nyt jonkun piskon nakkas yöllä kasvien virkistykseksi. Päivällä on ollut välillä sen verran tukalaa, ettei pihalla ole jaksanut kovin pitkiä jaksoja kerrallaan. Niinpä eilenkin pääsin vauhtiin vasta iltapuolella. Ensin jatkoin kirvessouvia. Mies raahasi taannoin minulle kuusipöllin tuvan päätyyn, likelle risukasaa, jotta voin pöllin päällä pienistää kirveellä risuja. Olisihan minulla siellä nurkalla se oksasilppurikin, mutta ajattelin välillä kokeilla permakulttuurin periaatteita ja jättää sähköenergialla toimiva metelimasiina syrjään ja turvautua ekologiseen lihasvoimaan. Huomasin siinä, että homma sujui suorastaan sukkelammin kirveellä kuin silppurilla, koska kirveellä pystyi pilppuamaan useamman risun kerralla. Silppurissa on sen verran tylsät terätkin, ettei se sitkeämpiä puulaatuja saa edes poikki, vaikka niitä syötänkin pienestä truutusta melkeinpä yhtä kerrallaan. Ja sitten on masiina taas tukossa, ja sen avaamiseen ja siivoamiseen menee aikansa. Ratustelin rautakangen ja harjanvarren avulla isosta jätesäkistä sermin, johon enimmät pilkkeet pölkyltä lensivät, jotteivät kaikki risunpätkät leviäisi ympäri markkia.
Mutta varsinainen projektini eilen illalla oli pitkän perennapenkin etureunan ylöskaivuu. Siinä on ollut bambusta tms. ruo'oista tehty reunus, joka törröttäessään on haitannut ruohonleikkuuta, joten nyt kaivoin kaikki bambukepit pois ja samalla tietenkin sain perattua penkin etureunasta rikkaruohot. Kaksi kärryllistä. Keppejä reilu muovisäkillinen. Mihin ne nyt sitten laitan? Hyönteishotelliin? Kohopenkin pohjalle? No, sitä minun ei tarvitse heti ratkaista, joutaa se säkki odotella "kompostoritarhassa" muiden moskasäkkien, risu- ja rikkaruohokasojen keralla. Nyt voisin mennä taas pihalle pasteerailemaan, ihailemaan kätteni tekoja ja kenties keksimään seuraavaa hyökkäyskohdettani.
Tänään on kuitenkin ollut sikäli erilainen päivä, että saimme hetken nauttia yllätysvieraan seurasta. Tai ei se sikäli ollut yllätys, että nuorimies soitti parin tunnin ajomatkan päästä kysyäkseen, olemmeko kotosalla ja voisiko hän piipahtaa matkallaan kohti pohjoista. Mies ehti siinä ajassa saada toisetkin raput kulkemiskuntoon ja minä ehdin tiskata alkuviikon tiskit. Ja siistiä vessan. Pikavisiitin aikana tarjosin kirsikoita ja omenamehua, vieraamme kun oli menossa syömään tuohon 40 km:n päähän kirkkoherran vieraaksi. Loput suklaakirsikat söimme miehen kanssa maanantain retkellä Y-vieskaan lauluharjoituksiin, nyt oli Latvian matalan vuoro, siihen toki jäi vielä poimittavaa. Rauhalan kirsikatkin alkavat kypsyä.
Mutta nyt siis sinne ulos.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti