Omenatarha

Omenatarha

keskiviikko 28. joulukuuta 2022

Vanha vuosi hupenee

 


Valo on jo ihanasti lisääntynyt, vaikkei aurinko suinkaan joka päivä ole näyttäytynyt. Tänään linnut ilmestyivät ruokailemaan jo yhdeksän tietämillä. Pahin niiden kannalta tänä talvena lienee ohi. Kunhan ruokintaa yhä jatketaan.

Vuoden lopussa on kai tapana vilkaista taakse, menneeseen vuoteen, ja tähystellä kohti tulevaa. Tällä hetkellä suuntaan jo kovasti tulevaan, toki nauttien tästä hetkestä ja jäljellä olevista vapaapäivistä. Mutta ehkä summaan mennyttä parilla virkkeellä.

Tämän vuoden merkittävimpiin tapauksiin kuuluivat yhdet häät ja kahdet hautajaiset. Tietenkin myös tämä vuorotteluvapaani. Ja muuttoasiat/ asuntojen tyhjäykset (pojan muutto vuokralta omaa ja oman osakkeemme tyhjäys vuokralle).

Jotain vielä viime päivistä. Juuri joulun edellä meillä kävi huoltomiehet lisäämässä alkoholia maalämpösysteemiin, ja koputtelivat samalla jumittuneita pattereita. Heti kyllä alkoi huomata eron aikaisempaan lämpötilaan. Joulu meni muuten totuttuun tapaan ja odotusten mukaan, mutta kuopus ei sitten influenssasta toipuvana lähtenytkään luoksemme joulun viettoon. Hyvä, että kuskasimme joulutuliaiset mukanamme pohjoisen piipahduksellamme. Uutena kokeilin Norjan ystävältä saamaani snickers-kakkua reseptiä. Onnistui. Sen sijaan perinteisten tryffelien kanssa olin helisemässä, kun joudutin suklaamassan jähmettymistä pitämällä astiaa lumivadissa. Pursotin ei  enää pelittänytkään, mutta menihän se lusikalla annostelemallakin, vaikka massa ei meinannut suosilla irrota lusikasta konvehtirasian koloihin. Tuskaillessani puoleksi jo päätin, etten enää taida viitsiä moista. Pakastimeen jäi kyllä vielä puoli pakettia suhteellisen kallista kookosrasvaa, mutta ehkä siitä myöhemmin syntyy  linnuille rasvasiemenkuppikakkuja.

Sain odottamattoman runsaita lahjoja, ja jotenkin meinasi nolottaa, kun itse annoin vain vaatimattomia omatekemiä lahjoja, lähinnä syötävää, sukkia ja sytykeruusuja. Sekä mies että Millan olivat keksineet ja hankkineet minulle sellaista, minkä tiesivät minun tarvitsevan tai minua miellyttävän: palapelejä, tuplapatukoita ja vesurin. Lisäksi tytär oli löytänyt minulle kirjayllätyksen: Nanny Ogg's Cookbook. Sitä toki pitänee lukea sanakirjan kanssa, mutta ilmankin se on jo ehtinyt minua suuresti huvittaa, pelkästään kuvituksenkin ansiosta. 

Tulevaisuuden näkymiä availen kenties myöhemmin. Sen verran lähitulevaisuudesta, että suunnittelin käyväni huomenna kirjastossa ja kirppiksellä, ehkä myös kukkakaupassa. 

 

perjantai 23. joulukuuta 2022

Aatonaattoa!

Kansa kartanon hiljaisen torkkuu jo, uupunut työssä. Mutta meinaan silti jotain vielä kirjoittaa, ehkäpä jotain jouluvalmistelujen onnistumisia ja - melkein - epäonnistumisia.

Tämä vuorotteluvapaa on auttanut pitämään hermot kurissa, kun ei ole tarvinnut huolehtia koulukiireistä. Joululomaa edeltävät viikot tahtovat olla tyrmäävän hektisiä koulussa.

Istun salissa lempinojatuolissani kuusenkynttilöiden valossa. Koristelin kuusen jo eilen illalla, koska tytär viettää tämän joulun miehensä kanssa omassa kodissa eikä ole kuustamme koristamassa, ja koska huomenna en kuitenkaan ehtisi ennen iltapäivää siihen askareeseen (meidän miesväkeä koristeiden ripustelu ei nappaa).


Ajelimme tiistaina pikasukulointireissun pohjoisessa. Ajokeli ei ollut paras mahdollinen, mutta taas meitä varjeltiin, ja saimme tehtyä, mitä oli aiottukin. Esikoinen tuli paluumatkalla kyydissämme Kanttorilaan joulun viettoon. Huomenna pitäisi tulla seuraavan pojan ja jos kuopus tervehtyy, niin hän lähtee tänne tapaninajelulle.

Pesin saunan pari viikkoa sitten ja tänään pesin kylpyhuoneen. Olen saavutukseeni tyytyväinen. Jostain luin ihmisten erilaisista joilusiivoustyyleistä, kuinka joku rassaa ja hinkkaa joka paikan seinistä ruveten, kun taas toinen piilottaa ylimääräisen roinan kaappeihin. Oma tyylini taitaa olla sekoitus kumpaakin. Tänään tosin jouduin etsimään uuden piilon yhdelle tavarakasalle, kun piti raivata tilaa maalämpöhuollolle. Sekin oli ihanaa johdatusta, että miehillä sattui kaiken kiireen keskellä olla toinenkin työkeikka tähän lähelle, niin ehtivät meilläkin pistäytyä. Toivat alkoholia ja kolistelivat pattereita.

Melkein epäonnistuminen sattui lanttulaatikon kanssa, kun lisäsin lanttusurvokseen liikaa valkopippuria (koska minulla oli reseptiin nähden tuplamäärä lanttua, tuplasin myös pippurin...) Mutta onneksi olin keittänyt perunoiden kanssa palsternakkaa, joista pari oli vielä jäljellä. Survoin ne jatkeeksi. Se ei kuitenkaan riittänyt laimennokseksi. Tavallisesti en lisää korppujauhoja räätikkälooraan, mutta nyt oli pakkorako. Lisäksi otin pakastimesta lisää esikeitettyä palsternakkaa, jonka sulatin ja survoin sekaan. Tapojeni vastaisesti lorautin vielä siirappiakin. Huomenna sen tietää, oliko toimista apua. 

Mutta nyt olisi vielä keittiössä vielä pari pikku askarta - joista taidan hoitaa vain yhden, puuroriisit likoamaan - ja sitten saunapuhtaana petiin. 

Eiköhän blogikin hiljene ainakin joulun ajaksi. 

Rauhallista Joulua meille kaikille! 

torstai 15. joulukuuta 2022

Joulun ajan kepeästä viihteestä

Televisiosta on jo viikon parin ajan tullut  päivittäin vähintään kaksi uudella mantereella tehtyä "romanttista jouluelokuvaa". En ole niitä aktiivisesti katsonut, mutta koska meidän huushollissa on yksi parantumaton romantikko ja telkkarin suurkuluttaja, en ole täysin tietämätön mainitun tyylisuunnan piirteistä. 

Päinvastoin, olen päivät pääksytysten mielessäni analysoinut ja luetteloinut kaikkea, mikä niissä on ärsyttävän kliseistä ja itseään toistavaa: lyhyesti sanottuna juoni, näyttelijät, roolit, lavastus ja johtoajatukset  eli filosofia, ns. sanoma.

Muutamia esimerkkejä. Näyttelijät ovat kuin samasta muotista (tietysti missimittoja ja rantaleijonia), ja äitiä ja aikuista tytärtä näyttelevät näyttävät enempi sisaruksilta. Lavastuksen suhteen en nyt puutu ylenpalttiseen joulukoristeluun, kylläpä se tiedetään, mutta se oli suorastaan kuohuttavaa, kun yhdessä elokuvassa vietiin toista tusinaa joulutähteä - siis sitä kasvia - ULKOSOMISTEEKSI!! Toki elokuvaa tehtiin studiossa, mutta antaa nyt tuollaista mallia, että jo pelkälle vedolle arkaa kasvia voisi surutta tökätä lumihankeen.

Juonesta ei tarvitse sanoa mitään, kun tyylisuunnan määritelmä 'romanttinen jouluelokuva' paljastaa kaiken. 

Mitään sen syvällisempää joulun sanomaa elokuvissa ei tuoda esiin kuin perhe, traditiot (kuuluuko oikeasti myös "rumin jouluvillapaita -kilpailu" uuden mantereen jouluperinteeseen?), ilo, toivo, ja jokin epämääräinen joulun ihme ja taika. Mistä milloinkin sanotaan "this is what Christmas Spirit is all about" - eikä kylläkään viitata Pyhään Henkeen saati enkelten paimenille julistamaan ilosanomaan. 

Ei tässä nyt tullut kaikkea, mille olen puuskahdellut, mutta riittäköön tällä erää. 

tiistai 13. joulukuuta 2022

Lucianpäivää


Kävimme tänään taas Millanin luona, vietiin ruokaostoksia, mies kolasi vähän lunta, kahviteltiin, rapsuteltiin koiria ja praatattiin monta tuntia. Aivan ylenpalttisen ja ylellisen mukavaa tällainen kiireettömyys joulun edellä! 

Eilen illalla vein vielä yhden joulukortin postiin. Kävi jännästi, kun yhtäkkiä päivällä oli pälkähtänyt päähän, että olin unohtanut kirjoittaa yhden kortin. Tarkistin vielä lähetyslistan ja niin se oli. Ihmettelen vain, miten aivot oikein toimivat, kun tuollainen putkahdus tapahtuu. Olin tietysti iloinen ja huojentunut, kun ehdin vielä korjata asian.

Eilen illalla vein myös kaksi kassillista sohvatyynyjä ja muutaman pehmolelun kuistille roikkumaan pakkaseen. Tänään hakkasin niitä hankeen ja toin raikastuneina takaisin. Tässä on vielä pikkupakkasia ennen aattoa antaa sama käsittely muutamalle muullekin tekstiilille, vaikkakin tiistain ja keskiviikon paikkeille povataan suojasäätä.

Millanilta palatessa oli hyvä poiketa autolla kauppaan tekemään vähän enemmän ja painavampia jouluostoksia, mm. 5kg:n perunapussi, 5 litraa glögiä ja saman verran maitojuomaa. Joten sopii kai sanoa, että jotain olemme tänäänkin saaneet tehtyä jouluvalmistelujen hyväksi. Ostoksia arvokkaampaa oli kuitenkin ystävän tapaaminen ja vähän jelppiminenkin. 

Huomenna uusi päivä, suunnitelmissa ainakin marinadia, ja toivon mukaan siivousten edistämistä. Keittiönporstuan lisäksi sauna, vintti ja peräkamari ovat kutakuinkin valmiit jouluun, eikä meidän makkarissammekaan paljoa tarvi huseerata. Ensimmäinen jouluvieras tulee jo 20.12. Mietinnässä vielä, pitäisikö siihen mennessä olla jo kuusikin salin nurkassa. 


lauantai 10. joulukuuta 2022

Kolmas adventtisunnuntai on jo ovella

Ei sitä korttienkirjoitusinspiraatiota koskaan tullut, mutta nyt se urakka on punaisissa kuorissa postitusta vaille valmiina. Tänä aamuna heräsin neljältä ja kirjoitin loput. Aika monen joulukortin kanssa samassa kuoressa lähtee myös kirjeen tynkä, osin toki monisteena, mutta useimpiin jatkoin vielä käsin kuulumisiamme. 

Nyttemmin, tällä viikolla, on tännekin saatu lumipeite. Olemme käyneet päivittäin jonkinlaisella kävelylenkillä, kauppaan, postiin, kierrätyspisteelle tms. asioille. Samalla olemme keränneet muoviroskia, ettei niihin kukaan liukastuisi. Läpinäkyvä muovi lumisella tai jäisellä pinnalla on vaikea huomata ja vaarallisen liukas. Eilisen reitin varrella roskia ei ollut. Ikävä todeta, että roskia löytyy yleensä reitiltä, jota olen nähnyt koululaisten käyttävän. 

Lintulaudalla piisaa vilskettä. Pari oravaa yrittää myös osingoille, mutta niitä varten vein ylimääräisen talipallon roikkumaan ja mies rustasi oravasuojan lintulaudalle, jotta auringonkukan siemeniä riittäisi linnuille paremmin. 

Saimme Millanilta jo joululahjan. Hän oli askarrellut ovikranssin, myös sydän on hänen huovuttamansa. 


Millanilta olen saanut myös lisää luettavaa lainaksi. Hannu Väisäsen Toiset kengät jo luin, mutta Jää odottaa ehkä joulun yli. Sen sijaan neulominen onnistuu edelleen silloin, kun istun sohvatuoliin telkkarin ääreen. Joululahjojen jälkeen olen alkanut neuloa lasten sukkia ja lapasia ensi vuoden Operaatio Joulun lapsi -keräystä varten. 

Nyt kun olen pannut pisteen joulukorttiurakalle, olisi kai aika ryhtyä siivouksiin. Viikolla sain suureksi tyydytyksekseni siivottua keittiön porstuan. Tänään ehkä lähinnä pientä nyhräämistä (tavaroita piiloon) ja saunan pesu. 


perjantai 2. joulukuuta 2022

Vähitellen jouluttaa

Toinen adventtisunnuntai lähestyy ja joulukuukin jo ehti alkaa. Täällä maa on yhä kutakuinkin lumeton. Mutta pakkaset tulivat sairastellessani, joten palsternakat meinasivat olla lujassa, kun niitä lopulta jaksoin kaivella. Jätin vieläkin osan maahan, kevääksi. Lujassa oli myös jääklöntti vesiastian reunoilla, kun toipilaana olin kanniskellut enimmät vedet pois astiasta. Horvin aikaa vesisäiliönä palvellut roskasäiliö oli naamallaan tuvan nurkalla odottamassa, josko olisi tullut suojasää ja jääklöntti olisi solahtanut maahan. Kun ei plussa-asteita ollut luvassa, niin turvauduin lopulta lapioon ja kuumaan veteen, jotta sain jäät irti ja rakettua niistä julmankokoisen jäälyhdyn adventiksi, ja josko jouluksi asti.

Adventiksi vaihdoin jo myös jouluverhon keittiön ikkunaan ja laitoin Millanin antamat ledivalot kukkalaatikkoon tökkimiini kulahtaneen muovikuusen oksiin.


Paljoa en ole raaskinut jouluvaloja vielä polttaa. Sisällä oikeastaan vain adventtina ja ulkovalot olen sytyttänyt muutamaksi tunniksi illalla. Tosin tänään ne eivät ole palaneet vielä lainkaan. 

Keittiön pikkuikkunalla on patterilla toimiva pieni kynttelikkö. Voisi mahdollisten sähkökatkojen varalle viritellä muuallekin patterivaloja. Toki ihan kynttilät ja tulitikut riittävät valaistukseen. Vessassa ne ovat valmiina, muuhunkin tarpeeseen. (Ehkä pitäisi varautua myös ruuanlaittojärjestelyihin sähkökatkon sattuessa. Pakastimeen valmiita ruokia, joita voisi lämmittää trangialla?) 

Joulukorttisessio odottaa inspiraatiota. Nyt on ollut taas muutakin mielessä. Kävin nimittäin työpaikkahaastattelussa tänään. Näyttää siltä, etten sittenkään olisi palkattomalla virkavapaalla keväällä. Perästä kuuluu. 


torstai 17. marraskuuta 2022

Valju ja Vaisu

Olemme miehen kanssa molemmin olleet alkuviikon vuodepotilaita. Minulla alkoi nuha jo marraskuun alkupäivinä, ja oletan että perjantain raskas hautajaispäivä ja sitä seurannut uneton yö heikensivät vastustuskykyä ja että rasitus altisti sairastumiselle, etenkin kun lauantaina uupumuksesta huolimatta ryhdyin leipomaan nisua. Eikä sunnuntaikaan vallan levossa mennyt.

Koska joillakin hautajaisvierailla puhkesi korona, mekin teimme testejä, mutta ne näyttivät enemmän tai vähemmän negatiivista tulosta. Äsken mies soitti paikalliselle terveysasemalle omissa asioissaan, mutta kyseli myös tästä taudista. Eivät enää kuulemma testaile koronaa kuin poikkeustapauksissa, mutta hoitaja mainitsi, että paikkakunnalla on liikkeellä sitkeää flunssaa.

Töissä ollessani minua aina vähän huoletti, että sairastuisin tietäessäni, miten hankala välillä oli saada sijaisia. Etenkin koronan pahimpaan aikaan pienetkin tuntemukset aiheuttivat stressiä. Johtuiko skarppauksesta vai kenties varjeluksesta, en tainnut joutua olemaan korona-aikaan poissa töistä sairuden takia kuin korkeintaan pari kertaa päivän kaksi. 

Kenties sairastuin nyt sitten, kun ei tarvitse murehtia sairaslomasijaisista. Ja kenties nyt on taas aika sairastaa sikälikin, että jonain toisena talvena on taas parempi vastustuskyky. Ja kenties tämä tautisuus on tuntunut niin rankalta siksi, kun en ole pitkään aikaan joutunut sellaista kestämään.

Olemme miehen kanssa vuorotelleet toistemme passaamisessa, kumpi sitten on ollutkin toista paremmassa kunnossa. Eilen pitkästä aikaa tehtiin ruokaa, ja kalakeitto maistui hyvältä. Tein vielä jälkiruuaksi tuoremarjakiisseliä mustikoista ja valokeista. Kahvia ei sen sijaan vielä tee mieli. Pakollinen kofeiiniannos on kyllä mennyt vaivatta alas.

Eilen ja tänään olen jo jaksanut pientä vaatehuoltoa. Jo lauantaina oli alusvaatepussikkoni romahtanut alas, kun tarranauhakiinnitys lopulta väsyi suunnattoman painon alla. Eilen viimein tyhjäsin pussikon joka lokeron ja valikoin pois pantavia muovipussiin (jos vaikka kelpaisivat ensi vuonna alkavaan tekstiilikierrätykseen?) Käyttöön jääville alushousuille ja sukille järjestin uuden säilytystilan vaatekaappini alahyllyltä (josta siirsin pois banaanilaatikollisen poikiemme roinaa ja sähköjohtokieppejä). Kunhan voimat palautuvat lähes normaaliin tasoon, kuskaan vintille muovikassillisen melkein puhki hiutuneita tai parittomia sukkia ja muodottomaksi venähtäneitä nimettömiä. Lisäksi maltoin äsken perata vaatekaapin hyllyltä edes muutamia ikilikaisia reikiintyneitä t-paitoja. 

Juksaan itseäni, että olen jo aloittanut joulusiivoukset. 

keskiviikko 9. marraskuuta 2022

Lukemista ja meinaamista


Tänään on sadellut lumihiutaleita hiljalleen.  Vein ensimmäisen kerran lintulaudalle talipallojen lisäksi myös kuorittuja auringonkukansiemeniä. Tarkoitus on hautajaisista palatessa poiketa linnunruokakauppaan hakemaan säkillinen siemeniä talveksi. Ja myös Millanin lintulautaa varten talipalloja ja -makkaroita.

Olemme Millanin kanssa pitkin syksyä vaihdelleet ajatusten ja kuulumisten lisäksi myös kirjoja. Millanilla on hyllyssään mm. Eila Paynen kirjasarja, jonka ensimmäisen osan luin kokeeksi. Jäin miettimään, haluanko jatkaa trilogiaa siltikään, vaikka kirjassa kerrottiinkin tutuista seuduista. Kieliopillisesti hieman vajaa ja epäolennaisia yksityiskohtia kuvaava kirjoitustyyli häiritsi. Sen sijaan Markku Mantilan kolme tiiliskiveä, Peräseinäjoki-trilogian, luin ahnaasti. Kolmas uusi tuttavuus on Elina Annola, jonka toinen kirja on nyt työn alla. Ensimmäisen kirjan tapaan lukukokemus on ollut paikoin ahdistavaa, mutta koukuttavaa. 

Välillä kyllä pitäisi tehdä muutakin kuin lukea. Tai neuloa, molemmat hommat kun jumittavat hartiat ja jämähdyttävät liikkumattomaksi. Olen suunnitellut ryhtyväni aloittamaan joulukorttiprojektin hyvissä ajoin. Joululahjaneuleet ovatkin jo hyvällä mallilla, nyt aloitin jo ekstrasukkaparia, koska varsien raitojen suunnittelu ja niiden muotoutumisen seuraaminen on niin mielenkiintoista.

Ketjutushommaakin olisi. Ensin kylmän vintin järjestelyä, että saan sinne tilaa portaikkoon kantamilleni tavaroille sekä kuistilla ja keittiön porstuassa odottaville taimikasvatukseen liittyville tarvikkeille. Vasta siis vintin siivoamisen jälkeen pääsen siivoamaan porstuan ja kuistin. Kylmällä vintillä on himmeä valo, tarvitsisin työskentelyyn joko päivänvaloa tai muuta lisävaloa, siksiköhän ketjutus on aloittamatta. Vai siksi, että vinttiä varten pitäisi pukeutua lämpimästi. Tänä syksynä olen yhä joutunut riisumaan ja pukeutumaan vuorotellen ihan vain nojatuolissa istuessanikin. Kauanko tätä aaltoilua vielä jatkuu? No, jos ei minulla sen suurempia vaivoja ole, niin saisin olla tyytyväinen. 

tiistai 8. marraskuuta 2022

Sukanvarteen, lankoja

Ennen viikonloppua alkunsa saanut nuha meinaa viedä voimia. Tämänpäiväinen lyhyehkö kävelylenkki (kirjasto-ja äänestyskierros) pani puuskuttamaan. Tänään olisi pitkästä aikaa ollut kaunis aurinkoinen sää, mutta en ole jaksanut ajatella mitään pihahommia. Ei siellä oikein muuta toki olisikaan kuin keskeneräinen kuistin siivous. Loput palsternakatkin saavat olla maassa, kun ei se kerran vielä ole jäätynyt. 

Nojatuolissa istuskelu neuloen sujuu nuhaisenakin. Nyt on menossa sukkien kausi. Tykkään suunnitella lankojen jämistä sukkien varsia. En sen sijaan ole ryhtynyt kuvio- eli kirjoneulesukkia neulomaan. Nättejä ne olisivat, mutta suhtaudun epäillen niiden joustavuuteen (lankajuoksut) ja ylhäällä pysymiseen (lyhyt resori).



lauantai 5. marraskuuta 2022

Lihatonta juhlaruokaa - onko tästä tulossa ruokablogi 🤔

Eilen mies oli otettu, kun pyytämättä lupauduin lähtemään kaveriksi iltalenkille kauppaan. Matkalla sinne totesin hänelle, että pyhäinpäivän menu taitaa riippua siitä, löytyykö iltamyynnistä jotain sopivaa värkkiä (vai kaivetaanko pakastinta). Palaan siihen kohta. Sitä ennen taustaa.

Vuosia sitten jollain silloisen kotiseurakunnan lähetyslounaalla oli kanan ja riisin lisukkeena ns. vihreää kastiketta, johon ihastuin ja jonka reseptiä kysyin keittiön emännältä. Sain reseptin, jota olen soveltaen käyttänyt siitä lähtien riisin ja kanan kaverina, ynnä mustaherukkahilloa.

Mutta sitten, joskus vuoden 2017 aikoihin, siirryimme miehen kanssa pääsääntöisesti kasvisruokavalioon, johon kuitenkin sisältyy maitotuotteet, muna ja kala. Myöskään kanaa emme ole sen koommin ostaneet. Edellä kuvattua ruokalajia olen kyllä kaipaillut, vaikka muuten en ole liharuokia ikävöinyt (paitsi joskus maksamakkaraa). Olen vihreää kastiketta sittemminkin toisinaan tehnyt, mutta ilman kanaa se ei ole ollut ihan yhtä iso kulinaristinen ilo.

Viime keväänä sain jostain vinkkiä, miten soijapihvin voisi maustaa kanamaiseksi käyttämällä esim. kalakastiketta(!) ja vihreää currya. Sitä konstia käyttämällä olen pari kertaa tehnytkin "kana-aterian" vihreine kastikkeine kaikkineen.

Mutta nyt takaisin kauppaan. Mies alkoi lipata hyllyltä aleleimalla merkittyjä paketteja, joissa luki ulkomaankielellä "kananpoikaa", ja aloin toppuutella häntä, että emmehän me kanaa osta. Mutta sitten hoksasin, että paketissa lukikin ulkomaaksi tarkemmin katsoen "NIINKU kananpoikaa". Mies saikin lipata kaikki kolme alepakkausta kärryymme. Kierros jatkui, ja mies kysyi, pitäisikö ostaa myös maapähkinävoita (se on yksi olennainen ainesosa vihreässä kastikkeessa, annan kyllä koko reseptinkin kohta). Sekunnin mietinnän jälkeen tajusin idean hyväksi. Pyhäinpäivän kunniaksi minun oli helppo suostua myös siihen, että ostimme jälkiruuaksi vielä juustokakun 60% alennuksella.

Tänään sitten teimme ja söimme täysin korvaavaa versiota herkkuklassikosta, ohraryynejä, sokeroitua mustaherukkaa, niinkuin kanaa, vihreää kastiketta ja salaattia, jälkiruuaksi mustikkavaniljakakkua.

Alkuperäisen vihreän kastikkeen reseptiin tuli muistaakseni kiinankaalta, sipulia, tomaattia, suolaa, pakastepinaattia ja maapähkinälevitettä. Olen melkein aina korvannut pinaatin nokkosella (pari vuotta sitten minulla taisi olla lamopinaattia kasvamassa, ja sitä myös pakastin kastikevärkiksi). Tomaattia en ole malttanut aina ennenkään pilkkoa soosiin, saati näillä hinnoilla, eikä se sitä ole kaivannut. Kiinankaaliakaan en ole vuosiin käyttänyt, kun olen korvannut sen usein oman maan kesäkurpitsalla. Tänään lisäksi hain sekaan lehtikaalta, jonka ryöppäsin ennen kastikkeeseen silppuamista. Sipulin korvasin ruohosipulilla, jota yhä on pystynyt pihalta hakemaan.

Riisiä emme ole lisukkeeksi ostaneet aikoihin, ekologisista syistä. Ohra ja kaura korvaavat lisäkeriisin vallan hyvin. Puuroriisiä olen kylläkin joulupuuroa varten ostanut, sen verran olen antanut myönnytystä, kokeiltuani yhtenä vuonna ohrapuuroa. 

Joulukin on ollut jo muutenkin mielessä, mutta ei mennä siihen vielä.  Eilen sain viimein äntihin miehen  hiustenleikkuun hautajaiskuosiin. Sen jälkeen revin vielä pari säkillistä ruohotuppaita perennapenkistä, kun sää oli suosiollinen. Tänään kävimme ruuan jälkeen perinteisellä lauantaiajelulla Millanin luona. Ensi viikolla pitää muistaa käydä äänestämässä ennakkoon. Varsinaisena äänestyspäivänä se ei onnistukaan tässä lähikotikirkossa, emmekä halua lähteä "isoolle kirkolle", vaikka sinne kuljetuskin järjestetään. 

keskiviikko 2. marraskuuta 2022

Kotiruuasta, taas - tapojeni vastaisesti

Kyllä ruoka-asiat ovat miltei päivittäin mielessä nyt, kun en ole nauttimassa valvontaruokailun eduista. Ai mikseivät päivittäin? Koska melkein aina laitamme ruokaa, jota jää tähteeksi ja syömme parillakin seuraavalla aterialla.

Kuten aiemmin viittasin, sunnuntaina kävimme Millanin luona, mutta samalla reissulla myös sieniretkellä. Kotiin palattuamme perkasin pannulle saaliin vanhimpia suppiksia, jotka söimme tuorepastan kanssa. Maanantaina oli tähdepäivä lisättynä grillilapasilla. Eilen piti sitten taas miettiä ruokaa. Olin jättänyt osan suppilovahveroista pakastamatta ja kuivaamatta, halusin lounaaksi kokeilla sienikeittoa, mutta reseptiä soveltaen. Sipulin tilalle ruohosipulia ja ilman ranskan- tms. kermoja. Sen sijaan jauhoin sekaan paahdettuja maapähkinöitä ja lisäsin myös sienijauhetta, jota tein aiemmin kuivaamistani suppiksista kahvimyllyllä, pikkuserkkuni mieheltä saadun vinkin mukaan.

Mies kommentoi: "Sienikeitoksi hyvää." Mutta koska tiesin, ettei hän pidä sienikeittoa oikeana tai riittävänä ruokana, tein illaksi lisäksi vegekuutiot ja kasvikset (ryöpätty lehtikaali + kesäkurpitsaraaste) teriyaki-kastikkeeseen, ohrasuurimoita lisäkkeeksi. Mies kysyi "onko nyt joku juhlapäivä?"

Tänään oli taas tähteiden vuoro. Olin ajatellut taas sienikeittoa alkukeitoksi, sitten teriyakikasvikset ja -kuutiot + ohra. Mutta mies, jolle aikaisin heränneenä ensin tuli nälkä, ehdotti, että hän sekoittaa kaiken risotoksi (=ohratoksi), sienikeitonkin, ja. lisäksi paistaa vielä härkistä samaan keitokseen. Olin edelleen allukeiton kannalla, mutta hän väitti, ettei sitä riitä kahteen annokseen. Annoin periksi. "Tee mitäs taharot." Syötyään mies totesi: "Ketsupin kanssa oli ihan hyvää." Minä en periaatteesta töräyttänyt ketsuppia lautaselleni. 

 Syömme nyt sitten ainakin vielä illalla, ehkä huomennakin ruskeaa pataa/muhennosta, jossa ei maistu sienikeitto eikä teriyaki... Mutta maha tulee täyteen, mikä sekin on tärkeää. Ja salaatti pelastaa aterian kuin aterian. 

maanantai 31. lokakuuta 2022

Taas mm. sähkön säästöä

Reilu viikko edellisistä suru-uutisesta, kun tuli seuraava (ensin suvun sitten ent. kotiseurakunnan piirissä). Jospa nyt hetkeen ei tulisi lisää.

Tässä oli useita sadepäiviä, kunnes eilen ja tänään on ollut poutaa. Ja yöpakkasta. Ehkä nostan viimein loput porkkanat, joita on vielä muutama maassa, sekä lisää palsternakkaa, ennen kuin maa jäätyy liikaa. Eilen hyödynnettiin poutaa yhdistämällä kyläreissuun sieniretki, tänään pesemällä pyykkiä. 

Sadepäivien puuhiin on sisältynyt mm. korjausompelua - kunhan olin raivannut kamarin pöydälle tilaa ompelukoneelle. Perjantaina otin urakaksi tyhjätä, sulattaa ja pestä jääkaappi-pakastimen. Paksu jääkerros oli päässyt kertymään pakastimeen olletikin siksi, kun sen ovi oli kerran kesällä jäänyt raolleen useammaksi tunniksi. Nyt päätimme miehen kanssa, että jätetään kaappiyhdistelmä sulana tyhjilleen käynnistämättä uudestaan hetkeen. Pakasteet mahtuivat uuteen kaappipakastimeemme ja jääkaapin korvikkeena toimii keittiön porstuan "kylmäkomero". Jouluksi viimeistään otetaan jääkaappi käyttöön uudestaan, mutta eiköhän tässä välissä säästy sähköä. 

Odotin, että normaaliaikaan siirtyminen auttaisi minua pääsemään takaisin "ihimiseltääseen" unirytmiin. Meinasi mennä etenpeten, kun uni ei meinannut tulla ollenkaan sunnuntain vastaisena yönä. Lopulta nousin keittiöön syömään ja ratkomaan sudokua. Kaikesta huolimatta heräsin ajoissa kirkkoon. Sunnuntain kirkkoreissupyöräily ja sieniretkikö avittivat, että eilen menin petiin yhdentoista maissa ja kesken kirjan lukemisen silmät lupsahtivat, ja aamulla nousin jo seiskalta. Vaiko kenties Millanin antama ravintolisä jo vaikutti. Oli miten oli, yritän liikkua päivittäin (tänäänkin tehtiin kävelylenkki kirjaston ja kirppiksen kautta) ja syödä ainakin viikon kuurin Millanin medisiiniä.

Joululahjaneuleita syntyy hyvää vauhtia, mutta pitäisikö minunkin aloittaa jo myös joulukorttipuuhatkin, kuten eräs tuttava, joka soitti ja kysyi osoitetta joulukortin lähettämistä varten.




tiistai 25. lokakuuta 2022

Kirsikalle lammasturkki ja Taistolle verkko

Kauniin aurinkoiset mutta kylmät päivähetket ovat jatkuneet tänäänkin. Pihalla ei enää kauheasti ole tekemistä, ainakaan pakollista tai kiireellistä, sisällä enemmänkin. Mutta tuntuu, että pihalle täytyy mennä niin kauan kuin ilmoja piisaa.

Eilen suojasin Sinikka-luumun ja kuvan hapankirsikan rungot pupuja vastaan kokeeksi lampaanvillalla, jota hankin viime keväänä tutulta lampurilta, mahavilloja ja muuta, mitä ei voinut kehrätä. (Katteeksi käytin menneenä kesänä vain osan, ensi kesänä varmaan laajemmin.) 


Narulla nierasin villamosselot pysymään rungon ympärillä. Tänään seurasimme keittiön klasista oravan touhuja, kun se viiletti kasvimaalta kuusikkoon suussaan iso karvatollero. Ei sentään repinyt puiden rungoilta, vaan haki kasvimaan katevilloja, olletikin pesänlämmikkeeksi. 

Tänään vihdoin sain laitettua myös loput verkkosuojat; Taisto-tammelle, pensasmustikoille ja vähän lisää verkkoa lehmus-oletetulle. 

Eilen kylvin kauluslavaan noin sata porkkanan siementä, yhden kerrallaan, käyttäen apuna punkkipihtejä. Tilliäkin sitten kylvin rivinpätkän tulevan kurkkulavan reunaan. Muistin viimein myös istuttaa pikkusiskolle menossa olevat esikot purkeissa perennapenkkiin. Laitan varulta siitäkin kuvan, jos en vaikka keväällä muista, mihin ne piilotin. 



Kaivonrenkaan reuna paljastaa kyseisen perennapenkin. 

Vähän raskailta askeleet ovat viime aikoina kylläkin tuntuneet, kun ajatukset viivähtävät surevien luona. Ja omissa muistoissa. Elämme kuoleman varjon maassa, ja syksyn alastomuus ja koleus sitä aivan kuin alleviivaavat. 

perjantai 21. lokakuuta 2022

Kelloköynnös ym.

Toissapäivänä keskiviikkoaamuna oli meidän pihassa syksyn ensimmäinen kunnon kuura. Nyt näkyi kylmän jäljet jo enimmissä daalioissa, joiden juurakot ravistelinkin jo kuivahtamaan porstuassa ennen kuin kannan ne kellariin. Kellarissa on jo talvettumassa amaryllikset, täplämunkinhuput, gladiolukset ja osa Iron cross - onnenapiloista. Pari tupasta ajattelin talvettaa ikkunalla. Kannoin kellariin kokeeksi myös isomman "emoverenpisaran". Tehköön siellä, mitä tahtoo, sen pistokas lapsi saa viettää talven eteisen ikkunalla.

Tiistaina irrotin joustinpatjaköynnöstuesta vielä viimeisenkin keijunmekon sisälle, vaikka en sitä kokonaan enkä ilman kovakouraista repimistä saanut sitä irti. Eilen sitten irrottelin myös kelloköynnöstä. Se lähti helpommin, koska se kiinnittyy kärhöillä, kun taas keijunmekko kietoutuu lehtihangoistaan lähimpään tukeen. Siirsin Kelloköynnöksen pienempään ruukkuun ja kannoin sen toistaiseksi vintille. Pitäisi miettiä, miten ja mihin nieraan sen pitkät versot. Ajattelin kokeilla taas, josko talvetus onnistuisi nyt, kun olemme koko talven kasvien vointia täällä valvomassa. Auenneen, vielä valkoisen kukan taitoin maljakkoon. Tänään se oli jo muuttanut violetiksi.




Ihmettelin tuota vaaleutta, kun aiemmin kukkinut oli violetti. No, paljastihan kukka oikean värinsä sittemmin. Olihan minulla toissa vuonna valkokukkainen kelloköynnös, mutta ei ne nyt sentään samaan kasviin kai tule, violetit ja valkoiset kukat. 



Loppuun vielä pari talvettamiseen liittyvää kuvaa. Ekassa vähän onnenapilan muhkeita juurakoita. Sain ensimmäiset aikanaan kälyltä, sen jälkeen onnenapiloita on ollut runsaasti myös muille jaettavaksi. 


Samalta kälyltä sain menneenä keväänä myös elämäni ensimmäisen mustanmerenruusun, joka yllätti minut tällaisilla sievillä möykyillä juuristossaan. Jos hyvin käy, myös mustanmerenruususta saan iloita myös tulevina kesinä. Niin, nuo punaiset pötkylät ovat nyt siis myös kellarissa kevättä odottamassa. ❤️





maanantai 17. lokakuuta 2022

Säät, kukat ja suojat

Kauniit syyssäät jatkuivat taas tänään, mutta nyt on jo kylmäkin. Toppatakissa meinasi kyllä tulla lämmin, kun kaivelin ruohotuppaita perennapenkistä, mutta kun käytyäni sisällä meinasin uudestaan ulos, niin reidet sanoivat, että villahousut tarttis. Sen verran kävin vielä pihalla, että otin kuvia lokakuun kukkasista.


Orvokit ovat kyllä melkein enemmän ympäri vuoden -kukkasia kuin lokakuun.

Hedelmäpuiden yms. talvisuojaus on vielä kesken, tänään sai suklaakirsikka suojaverkon, Latvian matalalla suoja on ollut läpi kesän. Jo aikaisemmin syksyllä hätäännyin suojaamaan hevoskastanjan taimen, kun kuulin pupujen syöneen sisarusten ja myös Millanin hevoskastanjoiden alut.


Samoin saskatoon on jo verkolla ympäröity. Mutta verkkoa pitäisi levittää vielä pensasmustikoiden ja tammen taimen suojaksi. Viimeksi mainittua kutsun leikkisästi Taistoksi.


Taisto-tammi

Verkon sijaan olen ajatellut loppujen luumu- ja kirsikkapuiden runkojen ympärille kääriä tän syksynä kokeeksi lampaanvillaa. Jollain narulla vaikka voisi nierata mosselot pysymään paikoillaan.

Villasta puheen ollen vein lisää koirien ja kissojen karvaa ulos lintuja varten. Ne voivat hakea niitä lämmikkeekseen rikkinäisen lyhdyn sisältä, nurinkäännetyn saviruukun reiästä tai köynnöstukena kenottavan joustinpatjajousiston koloista. Kohta oli yksi Tiainen lyhdyssä kollaamassa.

Voi olla, että nämä ovat tämän kasvukauden viimeisiä perennakuvia. 





Siirsin oheisen malvansukuisen kasvimaalta muuripenkkiin, ja se vain jatkaa kukkimistaan. ❤️❤️

 

lauantai 15. lokakuuta 2022

Hiljaa hyvä tulee - lauantai perinteinen siivouspäivä



Monen päivän urakka, vaikkei tuon isompi työmaa. Nyt on kumminkin pestynä ja tuulettumassa. On siinä samalla ollut muitakin projekteja, ja jonkinlaista ketjutustakin taas piti tehdä. Mullalle kun piti järjestää tilaa kasvimaalla. Vielä on kahdessa kottikärryssä viimeiset kasvihuonemullat odottamassa loppusijoituspaikkaa.

Säät ovat nyt kyllä suosineet syystöitä. Monena syksynä näpit ovat olleet kovilla, kun kylmyyttä ja märkyyttä vastaan ei ole ollut kunnon suojakäsineitä. Nyt ei tehnyt heikkoakaan, vaikka suojahanskat vuotivat jäähtyneen pesuveden käsille.

Eilen istutin 18 kpl valkosipulinkynsiä ja tänään niitä itusipuleita, joita valkosipulin kukista löytyy. Kasvihuonetta pestessä huomasin heinittymistä läheisessä perennapenkissä.  Vielä ei pihalla ole tullut pimeää, jotain siellä vielä ehtisi. Jos en jämähdä tähän. 

perjantai 14. lokakuuta 2022

Sähkön säästöä

Taannoin aloittamani kasvihuoneen siivous on yhä kesken, mutta nyt olen kuitenkin tyhjännyt sen kasveista. Taitoin ananaskirsikasta maljakkoon pari vartta, joissa oli kesän ainoat hedelmät, katsotaan jos kypsyvät valmiiksi. En halunnut myöskään heittää hukkaan basilikan rippeitä saati sitä ainokaista pientä munakoisoa.

Eilen kaupunkiretkemme jälkeen olin vähän väsyksissä (tottumattomalle neljän kaupan kiertäminen ottaa koville), mutta illansuussa ryhdyin kuitenkin jalostamaan munakoisosta zakuskaa. Samalla sain hyödynnettyä muutaman pienen nahistuneen puolikypsän paprikani. Ja zakuskasta särvintä leivälle.

Basilikasta halusin tehdä pestoa. Se on ollut turhan hankalaa tehosekoittimella, kun mössö jumittaa vain paikallaan eikä sekoitu kunnolla ilman että vähän välillä sammutan koneen ja avitan lusikalla. Sitten pestoa ei kuitenkaan saa kokonaan astiasta pois, kun hyvää tavaraa jää hankalasti silppuriterien alle. Niinpä päätin jättää tehosekoittimen kaappiin. Onhan ennenkin tultu toimeen ilman moisia. Olen ollut silminnäkijänä, kun romanialainen ystäväni on sekoittanut majoneesin ihan vain haarukalla. Hiljattain nisua leipoessani päätin sähköä säästääkseni vaivata taikinan käsin, kuten tein vuosia, ennen kuin laiskistuin ja teetin sen monitoimikoneella. Nyt pestokin syntyi sähköttä. Silppusin basilikan ja valkosipulinkynnen leikkuulaudalla. Auringonkukan siemenet sai kätevästi hienonnettua huhmareella (olen aina korvannut tyyriit pinjansiemenet edullisemmilla siemenillä, täydestä menee, kun ei muusta tiedä). Sitten vain kaikki öljyn kanssa sekoitellen kannellisessa tarjoiluastiassa, ja tiskiäkin tuli vain leikkuulaudan ja veitsen verran.

Tänään näyttäisi olevan myös sopiva sää ulkotöihin. Voisin kärrätä loput mullat kasvihuoneesta kasvimaalle tai - lavaan ja sitten kasvihuoneen voisikin jo pestä. Kun vielä joinki tarkenee.

Vielä toinen kuva gladioluksesta. Vein sen eilen tuliaisiksi Millanin äidille, jonka luona poikkesimme ennen ostosmatkaa Millanin kanssa. Tykkään maljakkokukista toki itsekin, mutta ne ovat enemmän edukseen siistissä kodissa kauniisti katetulla pöydällä. Joten suursiivouksen sijaan päätin, että itse ihailen vain kuvaa ja leskiäiti voi jakaa kukkailoni.



tiistai 11. lokakuuta 2022

Sateen sattuessa sisällä

Kaikki muut gladiolukset - niiden mukulat - ovat jo kellarissa odottamassa ensi kasvukautta, mutta tämän huomasin jokin aika sitten tekevän nuppua, niin nostin sen ensin eteiseen lämpimään, missä nuput alkoivatkin nopeasti suurelta, ja sitten keittiöön etelän ikkunalle. Tänään katkaisin kukkavarren maljakkoon ja hain parsaa kaveriksi. Mukula saa vielä hetken odottaa purkissa ennen kuin nostan senkin kuivahtamaan ja vien kellariin. Varteen voisi kyllä laittaa lapun, jotta kirkkaan punainen. Pihalla olisi vielä ainakin pari ritarinkannusta nupulla. Ensi yöksi povataan kylmää, mietin pitäisikö ritarinkannuksetkin katkaista vielä tänään maljakkoon. 

Tällaisena sadepäivänä ei oikein pääse tai ei huvita mennä pihatöihin. (Voin siis aivan hyvin kirjoitella...) Eilen jotain ulkona ehdin, kun oli kaunis aurinkoinen sää. Mutta kesken hommien piti lähteä ruuanlaittoon. Nyt kun olen vuorotteluvapaalla, olen ehtinyt itsekin osallistua ruuanlaittoon muutenkin kuin viikonloppuisin. Kesällä pihakiireiden aikaan keittiövuorot jakautuivat suhteellisen tasan (kunhan jotain jompi kumpi nopeasti kyhäsi, hampurilaiset tai uudet potut), mutta nyt ne hommat ovat mielestäni siirtyneet enimmäkseen minulle. Mies voisi tästä olla kyllä eri mieltä. Hän vastaakin yleensä jälkiruuasta, jos sellaista on (marjarahkaa).

Eilisen päivällisen olin suunnitellut etukäteen. Olin löytänyt sienikastikereseptin, jota halusin kokeilla ja jota varten sunnuntain metsäretkeltä mukaamme lähti suppilovahveroita ja vaaleaorakkaita. Keräsimme samalla myös muutaman litran sekamarjaa, juolukkaa, mustikkaa ja puolukkaa (joista osasta mies tekikin sunnuntaijälkkäriksi marjajogurttirahkaa).

Suunnitelmani vaati jonkin verran juoksentelua kasvimaan, kylppärin ja kellarin välillä. Pihalta nostin muutaman palsternakan ja kellarista hain perunoita kolmea sorttia, tavallisen lisäksi Rosamundaa ja yhden Blue Congon. Millan oli saanut sinistä perunalajiketta tuliaisiksi, ja kun niitä oli ollut hänelle liikaa, niin antaja oli ehdottanut "anna Ailalle".

Koska aioin tehdä metsämarjapiirakkaa uuniin, olin päättänyt kypsentää myös potut ja palsternakat uuninlämmössä, vaikka sienikastikkeen kanssa olisi sopinut kuoripotutkin. Kuoritut kasvikset suikaleiksi uunipellille, sekaan öljyä, suolaa, pippuria ja valkosipulimurskaa, nam! Sillä aikaa kun ensimmäinen kasvispellillinen oli uunissa, tein salaatin ja sienikastikkeen. Reseptin olin löytäny Maaseudun Tulevaisuudesta netistä.


Tokikaan en noudattanut ohjetta kirjaimellisesti. Sipulit korvasin paksulla ruohosipulinipulla. Dijon-sinappi oli ihan tavallista eikä kokojyvää. Nyhtökauraa ei ollut, eikä kastike sitä kaivannutkaan. Persilja jäi pois, kun oli jo niin nälkä, etten viitsinyt enää juosta pihalle persiljaa hakemaan. Maustepippuripurkin pohjalta karistin kouransydämeen vähän kuorirouhetta. Koska olin ehtinyt jo laittaa suolan, ja arvelin ilman nyhtökauraa tulevan liian suolaista, niin en laittanut noin paljoa maustekurkkua. 
Huh sentään, sillä aikaa kun toinen pellillinen perunaa ja palsternakkaa oli uunissa, rupesin kiireesti murotaikinan tekoon. Ja sain kuin sainkin marjapiirakan uuniin, kun kasvikset olivat kypsiä. Ja sitten ehdin jo itsekin syömään. 

Tänään söimme samaa ruokaa, mutta mies kaivoi pakastimesta lisukkeeksi vielä punajuurifalleroita. 



 Ei liene tapojeni mukaista selostaa - ja kuvittaa - näin seikkaperäisesti ruoka-asioita, mutta eipä ole tapojeni mukaista juuri myöskään käyttää reseptejä onnistuneesti... Tämä kasviskastikkeen resepti jää vakituiseen käyttööni. Voin kuvitella, että uuni- ja kuoripottujen lisäksi se sopii yhtä lailla esim. pasta- ja nuudeli kastikkeeksi. Kenties ihan joulupöytäänkin? 

perjantai 7. lokakuuta 2022

Syyssiivousta ja -summausta

Kaunis ilma oli tänään. Sopiva pihahommiin. Mutta onko kasvihuoneen siivous piha- vai sisätyötä? Toistaiseksi sain vasta irroteltua tukinarut ja ruosittua tomaattien rontot kompostoriin. Jätin kasvihuoneeseen vielä basilikaa ja yhden munakoison varren, johon on kasvamassa satokauden ainoa hedelmä, joka tosin tuskin ehtii tuosta kananmunan koosta enempää kasvaa. Aikaisemmat munakoisojen hedelmän alut mätänivät niille sijoilleen heti alkuunsa - kun niitä lopulta alkoi ilmaantua. Kasvihuoneeseen jäi vielä myös pari ananaskirsikkaa ja tomatillo turhan pantiksi, yhteensä niistä on saatu kaksi ananaskirsikan hedelmää.

Tomaateista ja kasvihuonekurkuista sentään saatiin satoa. Viimeiset pienet tomaatit ovat muovirasiassa patterin vieressä kypsyilemässä. Eikä siitä kauaa ole, kun söimme viimeisen kasvihuonekurkun, mutta vain siksi, että se oli onnistunut pysyttelemään piilossa ja löytyi vasta kun revin kuihtuneita versoja irti. Paprikathan olivat suuren osan kesästä ulkona muovihuoneessa, mutta hallaöiden uhatessa siirsin nekin kasvihuoneeseen. Sittemmin kannoin ne sisälle, kun eivät alkaneet punehtua viileässä. Vasta yksi suippopaprika vähän kärjestä punottaa. Ja chilit tietysti ovat jo saaneet väriä. Ovat vaan nekin jääneet pieniksi. 

Yritän joka kasvukaudella mahdollisimman pitkään jatkaa omavaraisuutta kasvisten suhteen. Salaattia on jo tuotu kaupastakin, mutta vielä tänään keräsin salaattiaineksia kasvimaalta (mm. parsakaalin kukintoja ja viimeisen sormen kokoisen kesäkurpitsan). Melkein kaikki lehtisalaatit ovat nyttemmin alkaneet työntää kukkavartta, mikä tietää maun karvastumista. Yllättävän kauan niitä pystyikin hyödyntämään tänä kasvukautena. Mutta jos minulla olisi enemmän salaattivuonankaalta kylvettynä, niin siitä kyllä saisi särvintä vielä pidempään. Ensi keväänä sitten, ja uusintakylvö heinäkuun lopussa. 

Kasvimaalla on vielä muutama porkkana ja punajuuri, jotka olivat kovin pieniä vielä silloin kun muut nostin. Lehtikaali antaa satoa vielä pitkään, mutta toistaiseksi olen käyttänyt sitä lähinnä keittoihin. Palsternakat ja maa-artisokat luonnollisesti ovat vielä suurimmaksi osaksi maassa. Mutta kun nostin niitä taannoin sosekeittoon, niin löysinpä maa-artisokistakin myyrän puremia.

Kokeilin tänä syksynä kuivattaa myös ruohosipulia, ihan vain huoneenlämmössä ja uunin jälkilämmössä, käyttäen kylläkin kuivurin ritilöitä. Talvella sitten kokeilen, kauanko pärjätään ilman kaupan sipuleita. Toistaiseksi ruohosipulia vielä pystyy hakemaan tuoreena kasvimaalta. 

Tänään päätin uskaltaa istuttaa perunanarsissin sipulit maahan. Huomisen jälkeen ennuste näyttäisi lämpötilakäyrän pysyttelevän +10°C:n alapuolella.

Tarkoitukseni oli tänään jatkaa myös eilen aloittamaani kuistin ja pihan syyssiivousta, ja ihan vähän ehdinkin ennen kuin hämärä laskeutui. 

sunnuntai 25. syyskuuta 2022

Sydän syrjällään

Heräsin tänään kymmentä vaille kymmenen - ei puhettakaan, että olisimme ehtineet livekirkkoon. Kyllähän minä sitä jo aavistelinkin, kun vasta neljän jälkeen nukahdin. Eikä mieskään nukahtanut sitä ennen, mutta hän tosin oli jo torkkunut sohvalla katsoessamme Wallanderia. Mikä meitä sitten valvotti? Odotimme kuopusta yökylään. Nuorin poika oli reissulla Tampereella ja oli sieltä tulossa yöksi tähän. Illalla laitoin hänelle viestin ja pyysin, että hän ilmoittaisi kun on tulossa. Kymmenen maissa sitten tuli vastausviesti, jossa hän arveli, että siinä vaiheessa puhelimen akku voi olla jo tyhjä mutta että varmaan puolen tunnin päästä lähtee, joten yli puolen yön menee, ennen kuin on täällä. Minä odottelin poikaa jo yhteen mennessä, mutta mies arveli, että menee lähemmäs kahta.

Wallander loppui, mutta toisella kanavalla jatkui Paluu tulevaisuuteen II uusinta. Katsoin vielä senkin ja neuloin lapasta. Puoli kolmelta sitten ahdistuin laittamaan pojalle viestin, vaikka arvelin että hänellä ei välttämättä enää ole puhelimessa virtaa. "Vähän jo huolettaa. Ootko jo lähellä?" Muutaman kerran tarkistin, oliko tullut vastausta, mutta näytti siltä ettei lapsi ollut saanut viestiäni. Lopulta suljin puhelimen, sammutimme muut paitsi eteisen lampun ja menimme petiin. Kello oli kolme. Luin vielä Raamattua, mutta en pystynyt keskittymään Hesekieliin, joka minulla on tällä hetkellä menossa, vaan luin muutaman matkalaulun Psalmien kirjasta, mm. tämän pyhän tekstin Ps. 127, jonka loppujakeissa sanotaan, että lapset ovat Herran lahja. Sen jälkeen luin vielä hetken Mma Ramotswea. Sitten sammutin lukulampun ja lepuutin silmiä unta odotellen, huoli sydämellä.

Huokailin yhä Jeesuksen puoleen ja ehdin murehtia jo pahinta. Toki ajattelin myös vähemmän pahoja syitä, mikä saattaisi viivyttää saapumista, ehkä poika on eksynyt/ ajanut ohi jostain risteyksestä pimeillä teillä, kun tyhjää kännykkää ei pysty käyttämään navigointiin. Rukoilin ja muistelin pätkää Bilbon laulusta "Koko ajan kun istun ja mietin nyt mitä ennen oli vain, minä askelten paluuta kuuntelen ja ääniä oveltain."

Vähän ennen neljää vihdoin kuulin ääniä oveltain. Pukkasin miestä ja kuiskasin, että nyt poika tuli. Isä nousi kysymään lapselta, onko tällä nälkä. Kun jäin yksin kamariin peiton alle, purskahdin helpotuksen itkuun.  Miehen palattua petiin meni vielä hetken aikaa ennen kuin rauhoituin nukkumaan.

Aamulla selvisi, ettei viipymiseen liittynyt mitään sen kummempaa dramatiikkaa kuin lähdön viipyminen aiotusta. Puhelimen avattuani näin myös, että olihan se poika vastannut viestiini, puoli tuntia kysymykseni jälkeen, ja kertonut että tunti vielä menee.

Vaikka pojan saimme elossa ja hyvissä voimin luoksemme, niin eräs kuitenkin oli yön aikana menehtynyt. Nimittäin mummon kavaljeeri Murre. Se oli lähipiiristä jo toinen koirakaveri, josta tällä viikolla olemme kuulleet suru-uutisen, kun veljeni kääpiösnautserikin kuoli pari päivää sitten. Molemmissa tapauksissa hivenen lohduttaa se, että koiran emäntä ei enää muistisairauden takia osaa kaivata puuttuvaa karvakaveria. 

torstai 15. syyskuuta 2022

Ryöttääset pultut

Yksi eittämätön etu tässä vuorotteluvapaassa on se, ettei tarvitse aamuisin miettiä, mitä pukisi ylleen.

Minulla on muutamat verkkarit ja parit collegehousut, jotka ikilikaisina kelpaavat hyvin kasvimaalla sotkemiseen. Yleensä pihalta tullessa riisun multaverkkarit ja -takin keittiön porstuan naulakkoon ja vaihdan ryöttääset collegehousut sisävaatteeksi, ja jos sukat ovat märät, vaihdan ne kuiviin. Mutta muunlaista vaatteiden vaihtoa kaihdan viimeiseen asti. Tästä seuraa se, etten mielelläni lähde asioimaan ilman todella hyvää syytä - enkä silloinkaan niin kovin mielelläni. 

Tällä viikolla meinasi ottaa lujille hoitaa pari asiaa. Minulla oli jo korkea pino Mma Ramotswe-kirjoja odottamassa palauttamista, mukaan lukien uusin kirja, jota ehkä joku muukin jo odotteli luettavakseen. Vakaa aikomus oli heti maanantaina hoitaa se, kirjastokin kun on melkein kulman takana. Mutta niin se vain jäi. Ja jäi vielä tiistainakin. Eilen sitten tuli yllättäen toinenkin hoidettava asia, kun posteljooni oli erehdyksessä jakanut meidän laatikkoon kirjaston yhteydessä olevan koulun opettajalle tarkoitetun lähetyksen. Aikani vitkuteltuani rohkaisin hurjan luontoni ja vaihdoin asialtaasempaa päälle, pakkasin postilähetyksen samaan kassiin kirjaston kirjojen kanssa ja lähdin flitoomahan. Yksi tie, kaksi asiaa. 

On se vain kumma, että vaikka olen ollut jokunen vuosi sitten töissäkin tuossa samaisessa koulussa, niin alkuun meinasi hirveästi jännittää. Toki sitten, kun pääsin liikkeelle, astelin reippaasti ja asiat hoituivat helposti.

Mies se meiltä kaupassakin käy, häntä kun ei vaivaa mennä ihmisten ilmoille edes ryöttääsenä. Siitäkin olen kiitollinen. Ettei minun tarvi vaivautua kauppaan, kun en siitä tykkää ja kun toinen tuntuu ihan mielellään menevänsä.

En ota kuvaa ryöttääsistä pultuustani enkä muistakaan kletuustani... 


keskiviikko 14. syyskuuta 2022

Koho- ja perennapenkkiurakat

Vaikka minulla onkin menossa Mma Ramotswe-kirjojen uusintalukumaraton ja vaikka tuntuu, etten muuta juuri ole ehtinytkään, niin jotain pihahommia kuitenkin, ja jotain pientä tuvallakin (erilaista ruokahuoltoa enimmäkseen).

Satunnaisen sadonkorjuun lisäksi olen nyt saanut tehtyä ne kaksi isompaa - otsikossa mainittua - puutarhaprojektia, joita olin tälle syksylle suunnitellut.

Uuden kohopenkin rakentamiseen sain ajatuksen, kun mansikkamaa ei enää tuottanut juuri mitään. Se oli aika hävittää ja istuttaa rönsytaimista pieni mansikkapläntti sivummalle. Ja vanhan mansikkamaan aurinkoiselle paikalle kohopenkki olisi omiaan. Risusydäntä varten karsin pensaita, eritoten rusopajuangervoa, siellä täällä. Kesän aikana olin jemmannut ylös kaivettuja ruohomättäitä, jotka nyt kärräsin risujen painoksi. Lehtikariketta ei ollut saatavilla, mutta olipa kaikenlaista muuta täytettä, ruohonleikkuujätteestä ja paleltuneista samettikukista ruveten. 


Kompostiakin oli kertynyt mukavasti, kun olin kesän mittaan vajentanut kompostereita muovisäkkeihin odottamaan hyödyntämistä. Kaksi bokashiastiaakin tyhjäsin kohopenkkiin. Eiköhän siinä ensikesänä kesäkurpitsa kasva.

Ei siitä niin monta vuotta ole, kun edellisen kerran koetin reirata pienintä kolmesta ympyräpenkistä. Tällä kertaa halusin myös laajentaa sitä.


Yksi menetys paljastui, kun kaivoin perennat ylös. Ihmettelin, kun tarhakylmänkukasta ei näkynyt lehteäkään. Mullasta nousikin sitten mädäntynyt juurakko. Enää persikanväriset kylmänkukat ovat jäljellä Millanin istuttamista 😒. Samasta pyöreästä penkistä paljastui jo alkukesästä yksi kato: kaikki kolme rantalaukkaneilikkamätästä olivat ruskeita ja täysin hengettömiä. Oliko syynä liian maanmyötäinen istutus? Nyt yritin saada penkkimäisyyttä laittamalla kattotiilet reunoille ja tyhjäämällä multasäkkejä enempi keskelle. 


Pieni pyöreä on ollut keskikesästä yksipuolisen valkoinen (valkoinen malva, valkoinen kurjenkello ja valkoinen pienikokoinen peurankello yhtä aikaa kukassa). Nyt yritin saada siihen muutakin väriä ja myös syyskukkivia.

Tässä (kuva) vaiheessa on vasta reunassa esikkomättäät ja pohjoisreunassa hopeatäpläpeippi. Sen eteen tuli sittemmin lännenluppio, jota kehystämään kolme malvamätästä. Niiden kohdalle lähelle reunaa tuli julianesikkomättäät ja vaaleanpunaiset kellopeipit. Keskelle laitoin vaaleanpunaista syysleimua, sen molemmin puolin rantakukkamättäät. Uutena istutin myös tähkätädykettä, lopuksi muutama valkoisen krookuksen sipuli sekä vähän sitä kurjenkelloa ja muoviruukulla rajoitettuna peurankelloa. Ja kastelua. Nyt sitä tulee myös taivaalta. 

sunnuntai 4. syyskuuta 2022

Isoja iloja - ja pieniä suruja



Jos olisin kirjoittanut jo eilen tämän postauksen, niin otsikoksi olisi riittänyt tuo alkuosa. Mutta asian näin ei ollessa kirjoitan minkä kirjoitan. Liittyisikö tuo kuva iloihin vai suruihin? Siihen palaan myöhemmin. 

Alkukesästä minulla oli mielessä monta isoa, ahdistavaakin asiaa/ongelmaa, jotka ovat olleet rukousaiheinani, mm. läheisten vaikeita sairauksia. Nyttemmin - melkein kaikkiin - rukouksiin on tullut vastauksia, jotka ovat antaneet iloa ja toivoa. Vain Millanin uuden kodin löytyminen on yhä rukouslistalla ilman selvää vastausta tai edes vihjettä. Jatketaan rukousta. Pian on taas talonhakuilmoitus paikallislehdessä. 

Kuluneella viikolla on myös tullut paljon ilonaiheita, suurimpina niistä vuokralaisen löytyminen vihdoinkin osakekolmioomme sekä se, että nyt kolmannellakin lapsistamme on oma koti, kun hänen tarjouksensa hyväksyttiin. Neljännenkin lapsen tyttöystävällä on oma talo, ties vaikka siitä tulisi myös kuopuksemme koti joskus...? Iso ilo oli myös vuokralaisasian oikea ajoitus, kun saatiin se hoidettua samalla, kun muutenkin olimme pohjoisessa käymässä. (Kävin samalla reissulla myös työpaikalla kollegoita ja oppilaita tervehtimässä ja siinäpä yksi iso ilo lisää.) 

Poissaollessamme halla ei ollutkaan tehnyt pahojaan puutarhassa, siinä myös suuri helpotuksen ja ilon aihe. 

Vaikka otsikossa mainitsin pienet surut, niin oikeastaan suruja on vain yksi, muut ovat harmeja. Se suru on kuollut sammakonpoikanen. Aika iso suru siksi, että minä itse olin sen vahingossa tallannut. Kaksi muuta sentään kökötti yhä vakiopiilossaan lankun alla. Toivottavasti ne selviävät hengissä, myös lähestyvästä talvesta. Mistähän ne aikovat löytää talvisuojan? 
Eläimiin liittyy yksi harmikin. Löysin kaatuneen ja nuutuneen mukulasellerin naatin kasvimaalta. Myyrä oli syönyt mukulan, iso kuoppa vain oli maassa. Myöhemmin aikoessani nostaa talteen loput kolme mukulaa totesin, että itselle oli jäänytkin vain yksi mukula. Nyt harkinnassa myyräkarkottimen hankinta. Tämä on ensimmäinen satokausi, kun olen törmännyt myyrätuhoihin tällä tontilla. Ensimmäiset merkit näkyi kyllä jo keväällä kuoppina nurmikossa ja kasvimaalla. 

Aikamoista harmia tuntuu olevan vuorottelukorvauksen hakeminenkin. Mutta ei siitä sen enempää, nyt vain odotan vastausta, joko olen toimittanut riittävät selvitykset. Kuvan kasvi on tuossa kuistilla siksi, kun ennen pohjoisen mutkaamme koetin kanniskella kesäkukkia suojaan mahdolliselta kylmältä. 

Mitä tulee kuvan Heavenly Blue -päivänsineen, niin sekin on osoittautunut enempi harmin kuin ilon aiheeksi. Muutama vuosi takaperin ostamistani siemenistä olen saanut kukkivia päivänsinejä yhden ainoan kerran. Keväällä kylvin viimeisenkin siemenen ja yritin tainta hyysätä parhaani mukaan, valoa, lämpöä ja ravinteita. Komeat on lehdet, mutta taaskaan ei nupun nuppua, niin kuin ei viime- eikä edelliskesänä. Sen sijaan pienempikukkainen violetti päivänsini kukkii uskollisesti ja runsaasti. Varsinainen luottokasvi, jonka siemeniä on kerättynä monta vuosikertaa, ja taas keräsin lisää. 


keskiviikko 31. elokuuta 2022

Sadonkorjuu on jatkunut, mutta nyt tulee kylmä

Ehdinpäs tehdä toisenkin erän maustekurkkuja, vaikka avomaankurkut ovatkin tänä satokautena hidastelleet. Edellisvuotista kurkkua on kellarissa vielä yksi purkki ja jääkaapissa toinen vajaa, nyt kellarissa on myös uuden sadon maustekurkkua kaksi isohkoa purkkia ja kolme pientä, joista yhden vien piakkoin tuliaisiksi vävylle. Voi olla, ettei sen enempää saadakaan. Riippuu tulevista halloista/yöpakkasista. Peittelin kateharsolla niin kurkku penkin kuin kesäkurpitsatkin. Harsoni vain ovat jo kovin riekaleisia. En kuitenkaan halua enää ostaa uusia kateharsoja, mikromuoviksi kun taitavat vähitellen hajota.

Tänä kesänä kosteuden takia muumiotauti on taas jyllännyt ja vaivannut vähäisten omenoiden lisäksi myös luumuja ja (omppujen kanssa yhtä vähäisiä) kirsikoita. Eilen kuitenkin keräsin terveitä luumuja toista litraa, tänään kalttasin ne ja kokeilin pakastaa sokeriliemeen. Sovelsin luumuhillokeohjetta kirjasta "Kotipuutarhurin kasvisruoat". Meinaan käyttää oman pihan Sinikka-luumuja jouluna luumukiisseliin. Jos se tekee kauppansa, en enää jatkossa osta ulkomaisia kuivattuja luumuja siihen tarkoitukseen. 

Uusi kaappipakastin alkaa olla jo melkein täynnä. Valokkien (=hilla), mustikoiden ja mustaviinimarjojen lisäksi siellä on ainakin härkä-, pensas- ja Borlotto-papuja, tilliä, hernettä ja vähän tyrniä ja vadelmaa. 

Kellarissa on viime sadon omenasosetta useita purkkeja, ja voi olla, etten teekään uutta tänä syksynä. Jos saamme omenoita, ne varmaan menee syömäomenoina syksyn mittaan. 

Valkosipulit nostin pari viikkoa sitten, alkavat olla jo sopivasti kuivahtaneet. Niitäkin tuliaisiksi lapsille, kuin myös syöntikokoisia kesäkurpitsoita, jotka pelastin jo mahdollisesti ensi yön kylmiltä. 

Kysyin mieheltä, kauankohan olemme jo olleet omavaraisia tomaattien suhteen. Hän se meiltä kaupassa käy, eikä ole aikoihin ostanut tomaatteja eikä kurkkuja. Vieläkin niitä olisi kypsymässä, jos vain kylmä pysyy poissa kasvihuoneesta. En meinaa viedä sinne sähkölämmitintä (tiedätte kyllä miksen), mutta kynttilän tai pari aion öiksi viedä palamaan lyhtyihin.

Syksyn tuntu on toisaalta haikeaa, mutta toisaalta siinä on oma viehätyksensä. Kuinka siunattua on saada nauttia neljästä vuodenajasta!

maanantai 22. elokuuta 2022

Tytit ja muuta sadonkorjuuta

Kanttorilan ensimmäisinä vuosinamme hankimme yhden Tarmo- ja neljä Tytti-pensaan tainta, kun olin saanut päätettyä, mihin ne sopisivat. Paljon ne eivät ole vielä kasvaneet, mikä on aivan hyvä asia, ja tuotto on ollut vaihtelevaa. Ensimmäisen, muutaman marjan sadon jouduttua lintujen tms. marjavarkaiden suihin sato on pikkuhiljaa runsastunut, mutta viime kesän kuivuudesta ilmeisesti johtuen tyrnikään ei tuottanut juuri desilitraa enempää. Yhteensä siis neljästä Tytistä. 


Tänä kesänä näytti taas aivan toiselta. Keräsin marjat lopuistakin tyrnipensaista eilen, paras pensas tänä vuonna antoi puoli litraa, toiset kolme ehkä yhteensä saman verran.

Annoin tyttöpensaille nimet erottaakseni ne toisistaan. "Takimmainen oikeanpuolinen" on hankala nimi ja voi tarkoittaa katsomiskulmasta riippuen ainakin kahta eri pensasta. Niinpä tytöt ovat nyt nimeltään Tytti Matala, Tytti Pikkarainen, Tytti Vintturi ja Tytti Isola. Jos käyt niitä katsomassa, tunnistat kyllä, kuka (emi)kukin on. Toistaiseksi. Kasvavathan ne tuosta. Mutta Vintturi jäänee silti vinovartiseksi.

Mustaherukoita poimin oman puskan lisäksi Millanin takamarkilla. Se souvi on tältä satokaudelta ohi. Vadelmia vielä lienee kypsynyt, pitäisikin tästä lähteä niitä haeskelemaan - ellei eilisiltainen sade ehtinyt niitä varistella. Valkosipulit on nostettu ja Borlotto-pavut keitetty pakkaseen, ja eka erä pensaspapua, mutta pian pitänee kerätä myös härkäpavut. 

Myös metsän satoa olemme käyneet koluamassa useammin kuin moneen vuoteen, sekin hyvä tästä vuorotteluvapaastani. Viimeksi lauantaina kävimme uudestaan kantarellipaikalla, mukana sienikorin lisäksi marjasangot ja -poimurit. Ja niin mukavasti meni retkemme, alun marmatuksista huolimatta, että löysimme myös toisen kantarellipaikan sekä vaaleita orakkaita. Ja mustikoitakin yhä löytyi toisten jäljiltä reilu viisi litraa. Litran verran poimin Millanille tuliaisiksi, kun menimme metsästä päin hänen kahvipöytäänsä.


Kahvista puheen ollen, se oli yksi alkumarmatuksen syy. Kahvitermoksemme korkki oli taas jäänyt auki ja alkoi vuotaa kumossa olevaan reppuun auton takapenkillä. Mies hoksasi onneksi hajusta ja ehdin nostaa repun pystyyn ja pelastaa puoli pulloa retkievästä. Mies yleensäkin valittaa metsäretkelle mennessä esimerkiksi, että ei  sieltä mitään kuitenkaan löydy, ja nyt on jo pari kertaa käynyt niin, että hän valittaa mukaan otetun nesteen vähyyttä. Minulla oli kahden desin vesipullo, jonka hänelle lupasin, mutta ei sellainen kuulemma riitä. Kyllä ne valitukset taas metsässä loppuivat, viimeistään siinä vaiheessa, kun mies bongasi vaaleaorakasesiintymän. Nyt on vakaa aikomus hankkia uusi termospullo, jos löytyisi sellainen, missä on idioottivarma kierrekorkki, ilman napsuttelumekanismeja. Evästä oli lopulta kuitenkin riittävästi, ja kahviakin jäi vielä Millanin kahvipöytään asti.

Vaaleat orakkaat menivät perunaan soosihin, mutta keltavahverot paloittelin eilen kuivuriin. Mikä ihana tuoksu ❤️

perjantai 19. elokuuta 2022

Perennapenkkiprojekti valmis

 




Älkää antako kauniin punatähkän hämätä, täältä tulee taas tekstiä lähinnä omiksi tarpeiksi, jotta muistan ensi suvenakin, mitä pitäisi penkistä nousta - ja mitä ei. 




Kutinat vähältä unohtuivat (hetkeksi), kun pääsin työn alkuun lintualtaan projektin kanssa. Lintualtaan ympärillä olevassa perennapenkissä - oletettu - lapinnauhus on sinnitellyt hengissä mutta kukkimatta. Myös keltamaksaruoho alkoi peittyä sammaleeseen ja menettää vehreyttään. Kaiken kaikkiaan kituvaa kasvua muillakin lajeilla kuivassa maapohjassa. Mietin uusimista jo viime kesänä, mutta silloin kuivuus ja sittemmin töiden alkaminen tulivat esteeksi. Nyt ei ole kumpaakaan riesaa... 



Rakentelin kattotiilistä reunusta, jotta saisin enemmän multaa pysymään penkin takaosassa. Nauhus sai palata melkein samalle kohtaa, vähän vain syvempään, syyslannoitteella höystettyyn, multaan. 

Keltamaksaruohoa istuttelin penkin ulkopuolelle ja tuohon lintualtaan pohjalle, johon sitä oli jo itsestään alkanut  kasvaa. Altaan pohja vuotaa, joten laitoin siihen tänä kesänä kuhmuraisen paistinpannun vesialtaaksi, sen ympärille saa maksaruoho levitä. Mehitähtiä istutin harvakseltaan "rinteeseen" altaan oikealle puolelle. Niitä oli aikaisemmin nauhuksen takana. Mehitähdistä vasemmalle istutin kangasajuruohoa, mutta laitoin tuon tiilenpalan hieman rajoittamaan, ettei se heti leviäisi mehitähtien päälle. Kangasajuruohosta edelleen myötäpäivään kiertäen piilotin takaisin joukon krookuksen sipuleita. Olivat kesän tai kevään aikana lisääntyneet, jätin osan tähteelle, jos vaikka sisko tarvitsi. Krookuksista seuraavana ja osittain niiden kanssa lomittain on jotain matalaa kurjenpolvea. Altaan ja tiilireunuksen laidassa on rentoakankaalta, jota jo Millan aikanaan tuohon penkkiin istutti. Vasemmassa kulmassa olevan nauhuksen eteen istutin jonkin siementaimen perhospenkistä. Oletin ensin sen olevan sinipallo-ohdakkeen, mutta voi olla myös vaikka lohenpunaisen idänunikon siementaimi. Keskelle taakse istutin lopulta iltahelokit, jotka ovat koko kesän odottaneet paikalleen pääsyä. En ollut keksinyt niille paikkaa, enkä tuohonkaan niitä ollut suunnitellut, mutta kun kerta tilaa nyt oli. Viimeiseen nurkkaan siirsin kuunliljan ja sen eteen "rinteen" yläreunaan pienet sininatatupsut siinä toivossa, että ne kasvettuaan pidättävät vähän valuvesiä jäämään kuunliljan juurelle. 





Siinä vielä kuva mehitähtien ja kuunliljan puolelta. Sininataa tuskin erottaa. Tässä kuvassa näkyy kuunliljasta ylävasemmalle myös kaksi hentoa liljan vartta, jotka meinasin jo unohtaa. Keltaiset liljat eivät nekään ole hetkeen jaksaneet kukkia tuossa penkissä, kokeeksi laitoin pari sipulia takaisin. Muut istutin purkkiin odottamaan uutta paikkaa. 

Minä myös odottelen sitä, että perennat tässäkin penkissä aikanaan tuuheutuvat ja täyttävät maan. Odotellessa voisi käydä käsiksi seuraavaan heinittyneeseen penkkiin. Kunhan tuo uusi sadekuuro hellittää. 

(Olisi voinut tuota otsikkoa vielä fiksata, että yksi tai eräs projekti valmis...) 

Edit. Eikä se eräskään ole vielä täysin valmis. Muistin, että unohdin aikoneeni laittaa penkkiin myös lilaa iiristä (helluntaililja?) ja jotain keltakukkaista laukkaa, jonka sipulit ovat odottaneet mansikkamaan pielessä siitä asti, kun siellä aloitin pemmastusta.
Edit. 2. Niin ja sitten myöhemmin syksyllä pitäisi muistaa haudata perunanarsissi, eli nätimmin sanottuna bridal crown -narsissin sipulit/mukulat(?) samaiseen penkkiin lapinnauhuksen eteen. Laitoin siihen tyhjän pytyn merkiksi, josko paremmin muistaisin. 

keskiviikko 17. elokuuta 2022

Laiskotellen


Hiljaiselo blogilla kuvastaa osuvasti omaa eloani. Oikeastaan sen jälkeen, kun käteeni tuli allerginen reaktio heinäkuun 20. päivän tienoilla en ole oikein mitään projekteja saanut aloitettua.

Toki tässä on ollut mökkireissu ja tyttären häät, sekä marjastusaika kiihkeimmillään (mökkireissun lisäksi kolme mustikkaretkeä, lisäksi puutarhasta vadelmaa, mustaherukkaa ja loput saskatoonit). Mutta joinki en osaa olla tuntematta lievää syyllisyyttä pitkään jatkuneesta saamattomuudestani. Lukemiseenkin liittyy vanhastaan syyllisyyden tunnon häivähdys, mutta silti olen viimein tarttunut muuhunkin kirjaan kuin sänkylukemisena olevaan Raamattuun. Tarun Sormusten herrasta uudelleen lukeminen kesti viikon, siihen sain yllättäen inspiraation tyttären pitämästä maljapuheesta, jossa hän lainasi Bilbon syntymäpäiväpuhetta.

Tuohon ihottumaan asti pidin varsin säännöllistä puuhapäiväkirjaa, joka toimii myös tehtävälistana. Jos olisin joka päivä kirjannut joka risauksen, näkisin ehkä, että jotain pientä sentään lähes päivittäin olen saanut äntihin.

Tämä kesäkin on ollut jotenkin hidas. Olen kiitollinen, ettei minun tarvinnut palata kouluun, kun nyt vasta oikeastaan satokausikin on päässyt käyntiin. (Avomaankurkutkin ovat vasta pääsemässä kasvun alkuun, kun tähän aikaan viime vuonna taisi olla jo kaksikin kurkkuerää säilöttynä.) Puhumattakaan kaikesta, mikä olisi jäänyt näkemättä, jos pitäisi viikot olla työmaalla. Kuvan puulilja Frison tuoksuvien kukkien lisäksi olen saanut ihmetellä mm. perhosia ja niiden toukkia.


Tämä matarakiitäjän toukka yllätti minut eilen kaivautuessaan kasvimaahan. Myöhemmin oli jo tyystin piilossa, ei edes erottunut kaivautumiskohtaa, ja valmistautumassa koteloitumaan. Aiemmin tällä viikolla näin nahanluonnissa olleen pikkuiltayökkösen toukan, joka oli syönyt keltakurjenmiekkaa. 



Eilisen helteellä puuhasin pihalla liian vähissä vaatteissa (lue: suojautumatta) ja sain runsaasti osumia nokkosista ja ties mis ötököistä. Ja taas iho kutisee ja punoittaa niin käsissä kuin jaloissa. Viime yönä heräilin raapimiseeni. Tänään olisi muuten ollut mukava puuhasää - ja hetken ehdinkin jatkaa eilen alkamaan perennapenkin kohennusta - mutta sadekuurot ovat saaneet hakeutumaan katon alle.