Mainio matka

Meillä on kolmisen tunnin ajomatka töitten jälkeen Kanttorilaan. Minulla on ajankuluna useimmiten jotain luettavaa, sudoku tai niin kuin eilen, myös kokeiden korjaamista. Mutta ennen kuin katsahdinkaan äidinkielen kokeisiin, luin J.K. Rowlingin Siuntio Silosäkeen tarinat. Eräs oppilaistani oli ystävällisesti ja pyytämättä sen minulle viisannut kirjaston hyllystä tietäen, että olen halunnut sen lukea. Niinpä kävin sen lainaamassa töiden jälkeen ennen kotiin lähtöä. Meillä on automatkalla aina mukana myös eväsreppu, joskus pidetään ostos- ja/ tai vessatauko, vaan ei joka kerta, kun eväitä voi syödä pysähtymättäkin.
Eilen pysähdyttiin kaksi kertaa, ensin alkumatkasta lisäämään ilmaa peräkärryn renkaisiin, kun tiililasti tuntui niin heijaavan. Toisen kerran pysähdyttiin minun pyynnöstäni loppumatkasta. Viikko sitten olin nähnyt multatarjouksen erään kaupan pihassa, mutta silloin ei ollut mahdollisuutta saada viittä säkkiä mahtumaan autoon. Nyt oli tilaa peräkärryssä isommallekin satsille. Samalla halusin päästä näkemään, olisiko himoitsemani kirja siellä vielä tallella. Viikko sitten näin nimittäin kaupan kirjahyllyssä yhden anilliininpunaisen Raamatun, jossa oli hopeoidut sivunreunukset ja vielä lovetus eri kirjojen löytymistä helpottamaan. Silloin en raaskinut sitä ostaa, kun hinta oli varsin korkea ja kun meidän huushollissa Raamattuja on jo ennestään yli kymmenen.
Kun saavuimme kaupan parkkipaikalle, siellä olikin hurjasti autoja ja lisäksi pari lojua ja lastenkaruselli. Paikkkakunnalla oli menosssa jokin syystaphtuma, hurjat hämyilyt. Toisessa kojussa myytiin kevätkääryleitä, joita mies kävikin satsin meille ostamassa sillä välin, kun minä pistäydyin vessassa. Sitten kauppaan ja ensiksi tryykäsin kirjahyllylle. Ja olihan se Raamattuni siellä vielä minua odottamassa! Sitten vähän ruokaostoksia ja kassalle maksamaan em. ostosten lisäksi kymmenen multasäkkiä. Ahtaalla ja vilkkaalla parkkipaikalla oli vähän jännää siirtää auto peräkärryineen multasäkkien viereen. Peruuttaessaan mies tuli kolhaisseeksi auton kyljen liikennemerkin tolppaan, kun ei sitä huomannut ja kun ei ehtinyt reagoida varoitukseeni. No, sehän ei mitään haittaa valmiiksi kolhitussa, mutta sitten tuli muutakin ärämää: kun olimme lipanneet mullat kyytiin ja kun aloimme niitä liinoilla sitoa, niin siirtyessään kärryn toiselle puolelle mies tuli potkaisseeksi kärryn jarrunesteen paisuntasäiliötä niin, että se katkesi juurestaan. Äkkiä säiliö ylös maasta ja sen sisältö talteen takaloosterissa lojuneeseen lasipurkkiin. Ennen kuin mies ryhtyi korjaamaan säiliötä, käytimme käsidesiä ja söimme ne kevättkääryleet, Kotka olivat vielä lämpimiä. Sähkömiehen- ja ilmastointiteipeillä mies sai paisuntasäiliön valesvireeseen, niin että tohti kaataa jarrunesteen takaisin. Sitten loppumatka varovasti, moottorijarrutusta käyttäen. Miehen korjaillessa kärryä ja sitoessa kuorman valmiiksi minä ehdin vähän vilkaista koepinkkaa. Ehdin myös seurailla tapahtumia ympärilläni. Kauppaa vastapäisen talon isäntä näytti tulevan kotiin tyylikkäästi mustassa takissa ja hatussa. Hän kytki talon ikkunoiden ja pihapuiden ympärille virittämiään ulkovaloja palamaan. Ihailin erityisesti puussa roikkuvia isohkoa valkoisia valopalloja. Kyseiset syysvalot oli varmaankin viritetty juuri hurjan hämyilyn vuoksi. Myöhemmin, kun mies pyysi minua avustamaan teippaamisessa, pitelemään säiliötä paikallaan, edellä mainittu nuorehko talonisäntä mustassa takissaan mutta ilman hattua käveli ohitsemme, hymyili minulle ja tervehti! Tietysti tervehdin takaisin, ihmetellen iloisena vieraisiin kohdistuvaa ystävällisyyttä. Mutta se liittyy joko kyseisen paikkakunnan yleiseen ilmapiiriin tai ehkä siihen, että herra oli asiointikauppamme henkilökuntaa/ omistajia.
Pääsimme perille, minä iloisena ostoksista, ystävällisistä ihmisistä ja siitä, että minulla on niin näppärä ja kekseliäs mies, että matkantekomme jälleen kerran pääsi jatkumaan. Ja tietysti siitä, että täällä Kanttorilassa taas saadaan hetki olla. Tai siis ”olla”. Kyllä se oleminen loppui nyt tähän ja tekeminen jatkuu.

Hallaa takana ja edessä

Saavuttuamme jälleen viikonlopun viettoon Kanttorilaan ja vaihdettuani omialtaasta kampetta lähdin tiluksia katsastamaan ja kannoin saman tien jo yhden paprikaruukun kasvihuoneesta. Puutarhassa huomasin hallan käyneen. Samettikukat, krassit, ahkeraliisat ja päivänsinet olivat velttoja ja tummia. Mutta silti riittää vielä joitakin kukkia.
Nyt kun työkännykkäni on huollossa ties kuinka kauan, en voi tallettaa viimeisiä kukkakuvia blogille. Orvokeista toki ei ole tarpeen kuvamuistoja enempää haaliakaan, mutta uudesta lajista olisin halunnut kuvan. Viime kesänä paikallisilta markkinoilta seurakunnan kojusta arpavoitoksi saamani hopeatäpläpeippi oli alkanut kukkia. Vaaleanlilat kukinnot. Ihana ylläri. Toinen kukkaihanuus odotti sisällä. Viikko sitten nostin jo ruostekukat ja osan gladioluksista, mm. pienet limenväriset, jotka olen kasvattanut siemenestä. Yhdessä limessä gladioluksessa oli kukkavana nupullaan! Siirsin sen ruukkuun ja vein kamarin ikkunalle toivoskellen sen avaavan nuppunsa minulle. Ja niin tapahtui! Olin tyytyväinen itseeni, että olin sen pelastanut, ei varmaankaan olisi nuput selvinneet siitä hallasta, joka oli kesäkukat vienyt.
Ensi yöksi on ennustettu viikonlopun kylmintä yötä. Varauduin siihen kantamalla kasvihuoneesta loputkin paprikat vinttiin jatkamaan toivon mukaan kypsymistään, samoin chilit, peppinon ja pari ananaskirsikkaa. Viikko sitten kuistille harsolla peittelemäni pelargoniat, muratit ja verenpisarat siirsin myös jo sisälle. Kävin nostamassa ne vähäiset porkkanat, jotka olin kylvänyt mansikkamaan nurkkaan. Samalla nostin myös sen yhden muratin, jonka olin alkukesästä istuttanut perennapenkkiin. Ei sen ollut mikään. Kasvihuoneeseen olimme yhteistyössä miehen kanssa rustanneet jo viikko sitten termostaatilla toimivan sisätilanlämmittimen. Sen lisäksi vein sinne vielä hautakynttilän palamaan.
Äsken kävin vielä kietomassa kateharsoa gojipensaiden ympärille, niissä kun huomasin kukkia viime viikonloppuna. Eiväthän ne marjoiksi asti ehdi, mutta annetaan edes mahdollisuus.

Vanha tyrnikuva

Höh, löysin blogin tekstiluonnoskansiosta oheisen kuvan, jonka olin ottanut ennen kuin olin poiminut ne viimeisetkin kaksi tyrnipensasta tyhjäksi kuukausi sitten, elokuun lopulla.

Menköön nyt sitten.

Sadonkorjuuvaiheessa

Oho, onko tosiaan mennyt kuukausi edellisestä postauksesta!? Olemme toki käyneet edellisen kirjoittamisen jälkeen Kanttorilassa pariinkin otteeseen syyskuun ekan ja tokan viikonlopun aikana ja nyt jälleen kahden viikon tauon jälkeen. Viikko sitten minulla oli vielä toinenkin työeste, tosin ihan mukava, kun    opettajien yhteisen VESOn yhteydessä pääsin sienimetsälle ja tutustumaan männynherkkutatteihin, joita sitten kotona kuivatin.
Taas tänne tultuamme fundeerasin, että pitäisi varmaan ottaa taas yksi palkaton virkavapaaviikko ennen syyslomaa, kun viikonlopun aikana ei ehdi kun raapaista hommia. Omenasouvia... Punakanelia olen kerännyt joka kerta täällä käydessämme, vaikka mieli olisi tehnyt puuhata vallan muuta. Sain Roskalavalta purkutiiliä, joista aion rakentaa kasvihuoneen viereiselle perennapenkille uutta reunusta ja samalla koettaa järjestää senkin reunuksen vierustan helpommin ruohonleikkurilla siistittäväksi. Niin ja uudet mullat perennapenkkiin, muovireunusta tiilien ja mullan väliin, perennojen uudelleen istutusta... Mutta ei, kun omenoita vaan pitää koholia. Ja NYT minun pitäisi SIIVOTA omppuja sen sijaan, että tässä istuisin kirjoittelemassa. Mutta loppuvat ne punakanelitkin aikanaan, itse asiassa nyt siivosin puiden alustat tyhjiksi ja puihin jäi enää jotain parikymmentä yhteensä kolmeen punakanelipuuhun, kun viimeaikaiset myrskyt ovat omppuja pudotelleet. Omenasouvi silti jatkuu, syys- ja talvilajikkeiden osalta.
Kävimme tänään taas Millanin luona kahvilla, hän tiesi kertoa, että hallaa on jo povailtu näille leveyksille. Taidan kanniskella talvetettavat huomenna sisälle, suurin osa on jo puolimatkassa kuistilla. Punajuuret pitäisi nostaa, samoin perunoista ne, joiden varret on jo kylmä purrut, ja kasvihuoneesta kerätä loput tomaatit ja kurkut, ja mahdollisesti suojattava harsolla munakoisot ja kypsymässä olevat paprikat. Huomenna odottaa myös parin pienen kirsikkapuut uudelleenistutus, koska mies kaivoi ne ylös sijoiltaan tulevan ”ojankaivuun” tieltä. Ehkä jo ensi viikolla Kanttorilan kulmille ilmestyy pieni kaivuri tekemään metrinsyvyistä ojaa maalämpöputkia varten. Jomman kumman kirsikan ajattelin istuttaa toisen gojipensaan tilalle, ne kun eivät tunnu tuottavan mitään, kerran toisessa oli yksi kukka loppukesällä. Ehkä Millan huolisi gojin, ja ehkä myös Rauhalan kirsikan, niin ei tarvitsisi kasvimaalta uhrata tilaa puulle.
Mutta nyt lähden maata, omenoiden siivoaminen saa jäädä tältä illalta.