Omenatarha

Omenatarha

torstai 27. kesäkuuta 2019

Pöyröö markiilla

Minun ei tarvinnut juhannukseksi oikeastaan siivota sen kummemmin, kun olin käynyt jollain tavoin läpi kaikki asuintilat ennen perhejuhlaa. Niinpä minulla oli aikaa puuhailla mitä mieleen juolahti ja mikä sattui huvittamaan. Usein käy niin, että kesken jonkin projektin hairahdun tekemään jotain aivan muuta, joka sattuu silmään projektin aikana. Aika pöljiäkin puuhia sillä tavoin itselleni olen kehittänyt.  Tai pöljää ja pöljää... Kaikessa tekemisessä pohja-ajatuksena on kierrätys, uusiokäyttö ja se ajatus, miten voi projekteissa hyödyntää sitä materiaalia, mitä on tarjolla, mieluiten sellaista, jota ei muuten voi hyödyntää. 


Kun kaivoin perennapenkille pohjaa, nousi hiekan seasta koko ajan myös erikokoisia kiviä. Keräsin ne toiseen kottikärryyn samalla, kun lapioin hiekkaa toiseen. Hiekan levitin pihatielle, kiviä kärräsin kahteen kivikasaan, jotka syksyinen ojankaivaja oli koonnut. Mutta kivikasojen reunoilla kituuttavat ruohotuppaat häiritsivät. Ruohonleikkurilla ei pääsisi niitä kurittamaan, joten yritin kaivaa kasvillisuuden pois kivikasan ympäriltä, peitin reunan kaivonporauksessa syntyneellä kivituhkalla ja sen päälle lemppasin kaivamani kivet. Lopuksi kuskasin niitä myös talon eteläpäätyyn seinänvierustalle. 

En enää muista, miksi pengoin rättivärkkipussia, joka roikkuu siivouskomerossa. Löysin nipun poikiemme parittomia tai puhkikuluneita sukkia, joita olin kuvitellut käyttäväni rätteinä. Mutta nyt katselin sukkia toisin silmin. Tässä voisi olla se materiaali, mitä olin kaivannut puutarhaportin päällystämiseen. Minulla oli jäänyt jostain sellainen käsitys, että villiviinin kärhöt eivät mielellään tartu metallipintaan, vaan pitäisi olla röpelöisempää tai pehmeämpää materiaalia, johon viini voisi kiinnittyä. Olin ajatellut kääriä sammalta metallisen kaaren päälle, mutta tällä tontilla ei ole rahka- tai muuta pitkänsorttista sammalta. Mutta sukista voisin leikata matonkudetta, jota voisin kääriä tikapuidenmallisen kaariportin pysty- ja poikkipienoihin. 


Sanottu ja tehty. Alakuvassa näkyy vielä pari käärimätöntä kerää maassa, mutta eilen pikkutihkussa käärin lisää metallitankoa peittoon niin pitkälti kuin matonkudetta piisasi. Aika näyttää, mitä villiviiniköynnökset kyhäelmästä tykkäävät.




torstai 20. kesäkuuta 2019

Toiveissa niittykukkia

Tänä keväänä ja kesänä on entistä enemmän puhuttu vieraslajeista ja niiden hävittämisestä, nyt jokunen kasvi on suorastaan lainsuojaton taikka oikeammin lainvastainen tiettyyn vuoteen mennessä.
Täällä Kanttorilan kulmilla ei ole onneksi näkynyt jättiputkea, mutta jättipalsamia ja komealupiinia sitten sitäkin enemmän (ja taitaapa tuolla ison tien varressa kasvava ruusu olla sitä kurtturuusua). Jättipalsamia kasvaa mm. kirkkotiemme varrella ja lupiineja ihan omassa ojassakin. Paitsi että viime kesänä aloitin lupiinin systemaattisen hävittämisen omalta vastuualueelta. Olen jo aikaisempina kesinä rajoittanut siementen muodostumista ahkeralla lupiinien maljakkoon keräämisellä. Mutta viime kesänä tartuin lapioon ja kaivoin isoja mättäitä juurineen pois. Se ei ollut helppoa, enkä saanutkaan urakkaa silloin vielä valmiiksi, mutta sain kuitenkin tilaa muille kasveille. Itse asiassa istutin sitten ojanpenkkaan pariakin niitylle sopivaa lajia. Mäkitervakon taimia olin saanut Millanilta. En ollut edes tiennyt, että sitäkin on siemeninä saatavilla. Useita vuosia sitten näin yhden mäkitervakkoesiintymän entisessä kotikaupungissa, mutta vain yhtenä kesänä. Siitä asti olen sen perään haikaillut. Niinpä otin taimia halukkaasti vastaan, kun Millan niitä tarjosi. Osa pääsi kivikkopenkkiin, jota uusin viime kesänä ja loput istutin ojanpenkalle. Alla olevassa kuvassa yksi pehkoista kukassa.



Toinen uusi laji, jota olin itse siemenestä kasvattanut, oli punapäivänkakkaraa, ja myös se näyttää asettuneen eloisasti paahteiselle karulle kasvupaikalle. Kuvasta voi löytää useita muitakin niittylajeja, jotka mielestäni ovat jo alkaneet hyötyä lupiinin vähenemisestä tuolla paikalla. Niittyleinikkiä, hevonhierakkaa, nurmipuntarpäätä (oletettavasti) ja jotain sarjakukkaista, oletettavasti koiranputkea, mutta putkikasvien lajintuntemus on minulla heikkoa. Alemman kuvan yleisnäkymässä voi bongata vielä jäljellä olevat lupiinin, jotka poimin maljakkoon tänään juhannusta varten. Tarvittaessa haen täydennystä maantien varresta alle sadan metrin päästä.
Jatkoin uusien lajien istuttamista sen verran, että siirsin perennapenkkiin eksyneet harakankellot ojaan sekä kannusruohoa ja ylimääräisen päivänkakkaramättään. Helteestä huolimatta ainakin harakankello näyttää pärjänneen siirrossa hyvin.
Viimeisen kuvan laji siankärsämön lisäksi taitaa olla ahomatara.





keskiviikko 19. kesäkuuta 2019

Muistin tueksi mattoja

Viime kesä olisi säiden puolesta ollut otollinen mattojen pesuun, sadetta kun ei saatu pitkiin aikoihin. Mutta toisaalta samasta syystä en silloin pessyt lainkaan mattoja. En raaskinut lotrata vettä moiseen touhuun, kun en oikein kasteluunkaan rohjennut vettä valuttaa.
Nyt sitten innostuin aiheesta, muiden mattopesusta kuultuani. Alkukesästä ei yleensä juuri ole yökastetta, niin mattojen kuivattaminen sujuu nopeammin kuin jos homman jättäisi loppukesään.
Vaikkei nyt kuivuudesta ole kärsittykään, en silti liikoja lätrännyt. Koska minulla oli myös pöytäliinojen ja yövieraiden sänkyvaatteiden pesua, niin yhdistin hommat uusiokäyttämällä pyykkiveden mattojen liotukseen. Kas kun  Kanttorilan kylppärissä ei ole pesukoneen poistoletkusta liitäntää viemäriin, vaan joudun joka tapauksessa valuttamaan pesuveden joko pyttyyn tai saaviin, niin valitsin saavin. Otin siis talteen melkein puhtaan ja melkein 90-asteisen veden pöytäliinojen pesusta ja kannoin sen pihalle paljuun mattopyykkiä varten. Ja tänään toista mattoerää varten otin talteen 60-asteisen lakanapyykkiveden

Mutta siis: otsikko tarkoittaa sitä, että otin kuvat tänä kesänä pesemistäni matoista, jotta ensi kesänä voin tarkistaa, mitkä ovat yhä pesemättä. Toissapäivänä pestyt matot ehtivät kuivua, niin sain tilaa uusille. Mies värkkäsi tikapuistaan minulle hyvän matonkuivatustelineen.





sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Minä annan sinulle aarteet pimeän peitosta, osa kaksi tai jotain

Ennen kuin minun piti kiiruusti ryhtyä juhlia rustaamaan, ehdin aloittaa, eikun jatkaa, perennapenkkiprojektia. Siis sitä, missä laajennan ns. perhospenkkiä ulkoreunasta. Myöhemmin kavennan vähän sisäreunaa, että saan laajentaa kasvimaata vielä hiukan. Siinä kaivaessani hiekkaista maata pois huomasin yllättäen maasta putkahtavan esiin kourallisen verran isoja siemeniä, jotka olivat itäneet. Tuijotin kauan kasvin alkuja, jotka näyttivät oudoilta, vaikka siemen näyttikin etäisesti tutulta. Alla on kuva yhdestä alusta ja sen vieressä näkyy siemenen kuori.


Aikani pähkäiltyäni äkkäsin viimein, mistä kasvista oli kyse. Olin löytänyt kenties oravan kätkemän sembramännynkävyn, tai sitten käpy oli joutunut maan alle viimesyksyisessä mylläyksessä. On se jännää, että kertaakaan en ole onnistunut saamaan sembramännyn siementä itämään, eikä muuten ole Millankaan saanut, mutta vahingossa sitten sainkin kerralla useamman taimen, joista yhden voinkin jo tänään Millanille. Pitääpä kysyä siskolta, haluaisiko hän kasvattaa sembramännyn tai pari. Itsekään en ole vielä miettinyt, mihin sellaisen tahtoisin istuttaa. Hoidetaan nyt ensin pikkutainta purkissa. Syksymmällä istutan kunnolliseen purkkiin, jonka upota reunaa myöten kasvimaahan talveksi, tai pariksi muutamaksi (kuten Millankin aikoo tehdä) jotta pääsee kunnolla kasvun alkuun ennen lopulliselle kasvupaikoilla istuttamista, missä se sitten lieneekään. 

Juhlaviikonloppu

Eilen vietimme kaksiosaisen juhlasession ensimmäistä osaa eteläisten sukulaisten kanssa. Loppukesästä on tarkoitus järjestää toiset vastaavanlaiset juhlat pohjoisessa miehen sukulaisten parissa. Kaksi juhlan aihetta, kahdet kaksoisjuhlat. Tytär meni ystävänpäivänä kihloihin ja mies täyttää pyöreitä vuosia loppukesästä, niin tällaiseen ratkaisuun päädyin. Rationalisointia. Minulla menikin koko tämä viikko aika tiiviisti siivotessa ja lopuksi tarjoiluvalmisteluissa, joten puutarhassa en ole tehnyt tällä viikolla juuri mitään. Kaikkina päivinä en edes ehtinyt tehdä kunnollista perinteistä päivittäistä kierrosta. Sen puolesta oli oikeastaan vain hyvä, ettei ollut hellettä ja että sadettakin saatiin. Toki hallanuhka alkuviikosta pakotti minut yhtenä iltana peittelemään harvoilla mansikoita ja kesäkurpitsoita.
Nyt kun vieraat ovat lähteneet ja juhla-astiat on tiskattu, niin on aika palata normaaliin päivärytmiin - ja toivottavasti myös yörytmiin, yöunet kun ovat olleet joko lyhyitä tai katkonaisia pitkin viikkoa. Pyykkäämisen lisäksi huomenna olisi minun hyvä alkaa hoitaa niitä seuraavia juhlia, ainakin kutsujen osalta. Ja sitten kutsuu taas puutarhakin. Eilen kylläkin enimpien vieraiden lähdettyä kävin sen verran pihatöissä, että kylvin vielä metrin verran salaatinsiementä, edellinen kylvö kun ei ole alkanut kunnolla itää. Yhden alun vain olen bongannut. Toki olemme taas tänäkin kesänä saaneet syödä varhaissalaattia itsekylväytyneenä - penkkien väliselle käytävälle. Ja ensimmäinen varsinainen kylvöni alkaa myös kohta olla korjuukokoista.
Tänään kävimme jatkamassa juhlintaa Millanin, tyttäremme kummitädin, luona rääppiäiset mukanamme. Olin tehnyt netistä löytyneiden ohjeiden mukaan vegaanista voileipäkakkua, suklaakakkua ja marjajuustokakkua (kauralevitteestä). Otin tietoisen riskin, kun tein sellaisia tarjoomuksia, joita en ollut itse ennen kokeillut. Kaksi kolmesta oli ihan nappijuttuja, marjajuustokakku oli itselleni pieni pettymys, sanoisin, ettei vaivan väärti. Mutta en sitäkään enää yhtään pahoittele, kun diabeetikkomieheni mielestä se oli parasta. Pitkään kyllä mietin, pitäisikö kuitenkin olla se täytekakkukin, eikö sitä pitäisi olla joka juhlassa. Mutta tyttären mielestä sitä ei tarvittu, kun hillaa eli suomuurainta oli kuitenkin tarjolla juustoleivän/ leipäjuustoa kaverina.
Suklaamoussekakkua teen kyllä vegaanisena niihin toisiinkin juhliin, mutta muu tarjottava vielä mietinnässä. No, ainakin sitä täytekakkua silloin.