Yksi eittämätön etu tässä vuorotteluvapaassa on se, ettei tarvitse aamuisin miettiä, mitä pukisi ylleen.
Minulla on muutamat verkkarit ja parit collegehousut, jotka ikilikaisina kelpaavat hyvin kasvimaalla sotkemiseen. Yleensä pihalta tullessa riisun multaverkkarit ja -takin keittiön porstuan naulakkoon ja vaihdan ryöttääset collegehousut sisävaatteeksi, ja jos sukat ovat märät, vaihdan ne kuiviin. Mutta muunlaista vaatteiden vaihtoa kaihdan viimeiseen asti. Tästä seuraa se, etten mielelläni lähde asioimaan ilman todella hyvää syytä - enkä silloinkaan niin kovin mielelläni.
Tällä viikolla meinasi ottaa lujille hoitaa pari asiaa. Minulla oli jo korkea pino Mma Ramotswe-kirjoja odottamassa palauttamista, mukaan lukien uusin kirja, jota ehkä joku muukin jo odotteli luettavakseen. Vakaa aikomus oli heti maanantaina hoitaa se, kirjastokin kun on melkein kulman takana. Mutta niin se vain jäi. Ja jäi vielä tiistainakin. Eilen sitten tuli yllättäen toinenkin hoidettava asia, kun posteljooni oli erehdyksessä jakanut meidän laatikkoon kirjaston yhteydessä olevan koulun opettajalle tarkoitetun lähetyksen. Aikani vitkuteltuani rohkaisin hurjan luontoni ja vaihdoin asialtaasempaa päälle, pakkasin postilähetyksen samaan kassiin kirjaston kirjojen kanssa ja lähdin flitoomahan. Yksi tie, kaksi asiaa.
On se vain kumma, että vaikka olen ollut jokunen vuosi sitten töissäkin tuossa samaisessa koulussa, niin alkuun meinasi hirveästi jännittää. Toki sitten, kun pääsin liikkeelle, astelin reippaasti ja asiat hoituivat helposti.
Mies se meiltä kaupassakin käy, häntä kun ei vaivaa mennä ihmisten ilmoille edes ryöttääsenä. Siitäkin olen kiitollinen. Ettei minun tarvi vaivautua kauppaan, kun en siitä tykkää ja kun toinen tuntuu ihan mielellään menevänsä.
En ota kuvaa ryöttääsistä pultuustani enkä muistakaan kletuustani...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti