Joulumuistiinpanoja

 Vuosikymmenien mittaan olen huomannut karvaasti monta kertaa, että harvemmin tarvittavien värkkien jemmoja ei pidä hevin muutella. Niitä kapineita saa sitten tarvitessa haeskella pitkään ja hartaasti. Siksikin olen lisännyt blogini tunnisteisiin hakusanan "Muistiinpanoja". Että kirjoittaisin muistiin, jos jotain paikkoja muuttelee! Se tulee nyt myös tämän blogitekstini yhdeksi tunnisteeksi.

Loppiaisena keräsin joulukoristeita salongin pöydälle pois pakattavaksi. Laskeskelin, että joulukoristeita ja -tarvikkeita on minulla yhteensä seitsemässä erikokoisessa pahvilaatikossa. Yhdessä on joulukuusen koristeet, yhdessä joululiinat ym. -tekstiilit, parissa on jouluseimiä varusteineen, yhteen olen pakannut sinisävyiset joulukoristeet, yhdessä mahdollisesti jo ennen joulua tarvittavia ja yhdessä matskua mahdollisiin jouluaskarteluihin. Eikun yksi laatikko vielä, kahdeksannessa on sisäkäyttöön tarkoitettuja jouluvaloja. Yritin kiertää, katsella ja kerätä joka puolelta niin joulukoristeet, -liinat kuin -valotkin jap akattuani nostelin laatikot makuuhuoneen yläkaappeihin ja kaapin päälle. Mutta eikös vain myöhemmin löytynyt taas pari unohtunutta figuuria, kun olin laittanut kukkatelineelle savienkelin ja kynttilä tontun... Tökkäsin ne sitten piiloon klaffipiironkiin, kun en viitsinyt kaahia laatikoita nostelemaan alas.

Aiemmin toinen (pienempi) seimilaatikko on ollut kirjahyllyssä, mutta nyt hoksasins ille olevan tilaa makkarin kaapissa, niin sillä on nyt uusi jemma. Lisäksi voin ensi jouluna olla huuli pyöreänä, kun joulukuusen alusmatto ei olekaan enää samalla makkarin vaatekaapin ylähyllyllä, missä seimilaatikkokin. Kas kun rullasin sen nyt samaan isoon pahvilaatikkoon kuusen kanssa. 

Yhden muistiinpanon vielä kirjaan itselleni muistiin, edelleen koristeisiin liittyen. Juttelin tänään Millanille siitä, miten joskus tahtoisin koristella taloa jo vähän ennen joulua, jos vain saisi ajoissa siivottua sitä varten (sillä eihän sotkujen keskelle kannata koristeita levitellä). Kerroin hänelle myös, miten nätisti siskoni oli - toipilaisuudestaan huolimatta - koristellut kotiaan jouluksi.. Ja harmittelin, miten minäkin olisin voinut koristella paljon enemmän. Millan luki ajatukseni, että minun pitäisi tehdä joulukoristesuunnitelma. Saa nähdä, saanko sellaisen aikaan jo ensi joulua varten.

Nyt tarttee kuitenkin laittaa paperille muita suunnitelmia, huomista koulupäivää ja vähän koko loppulukukautta varten. 

Pizzaa

Uusi vuosi on alkanut kylmänä. En ole juuri nenääni ulos pistänyt uudenvuodenaaton jälkeen. Silloin kävimme kirkossa ja minä illansuussa vielä omatoimikirjastossa. Enpä ole paljoa muuta sitten tehnytkään kuin lueskellut. Kirjastosta lainatut luettuani olen aloittanut Ryhmy-tiiliskiven, jonka sisko palautti lauantaina, kun käytiin sukuloimassa. Siitä sen verran, että tapasimme kummitätini hoitokodissa, molemmat siskot, siskonmiehen, toisen siskon tyttären, vävyn ja pojan sekä koiran. Söimme runsaan ja herkullisen jouluaterian ja nauroimme paljon. 

Jouluruokien jälkeen on pitänyt taas erikseen funtsia ruuanlaittoa. Mies on jo pitkään mielitellyt pitsaa. Nyt oli sen aika, kun kaappeihin oli kertynyt sitä sun tätä pitsaan sopivaa. Rupesin kirjoittamaan muistiin tämänkertaista reseptiä, koska kokeilu oli menestys. Itse asiassa käytin vanhan ja uskollisen Ruutukokkini reseptiä, vain vähän soveltaen. 

Kuumensin ensin öljyssä oreganoa, silputun sipulin ja pakastimesta klöntin öljyyn säilöttyä basilikaa, päälle paseerattua tomaattia, suolaa, pippuria, suppilovahveroa ja lopuksi muutaman murskatun valkosipulin kynnen. Pohjaan laitoin vehnä- ja ruisjauhojen lisäksi psylliumia, mikä helpotti kaulimista. Tomaattikastikkeen päälle pitsaan tuli loput oliivit viipaleina ja loput homejuustosta, lisäksi yksi purkki tonnikalaa ja vähän ananasmurskaa, pinnalle nuukansorttisesti. polarjuustoraastetta.

Pitsat menivät uuniin nisulonkien jälkeen. Nisukin onnistui. Liekö syynä, että käytin tällä kertaa kuivahiivaa. En yleensä edes osta sitä, vaan joulun edellä paikallisesta oli palahiiva loppunut, niin onpahan nyt hätävarahiivaa kuiva-ainekaapissa.

Viattomien lasten päivä

Sydänjoulu riemukas vaihtuu välipäiviin, lähestytään uutta vuotta ja siitä edelleen kohti loppiaista. 

Saimme kuin saimmekin koko väkemme tänne, lapset ja vävyn. Jouluvieraat tulivat aatonaattona, poikarevohka lähti paluumatkalle joulupäivänä, nuoripari tapanina. Tehtyäni tapanina ja eilen lahjapalapelin aloin pestä lakanoita ja jouluastioita. Hoksasin viimein, että voin hyödyntää pesukoneen express-ohjelmaa parina yönä käytettyjen pussi- ja aluslakanoiden pesuun. 

Jouduin taas priorisoimaan ja karsimaan jouluvalmisteluitani. Koristelut jäivät melko tyystin tyttären hommaksi. Suurinpiirtein vain seimiasetelman pykäsin klaffipiironkiin. Ja ensi jouluna tiedän jättää taas jotain turhaksi osoittautunutta pois (= valkosipulin kynsien marinointi). Mutta toisaalta tiedän ja muistan kuoria syömäperunoita kerralla reilusti. Aattona kuvittelin, että ehtisin ja muistaisin kuoria ja keittää uuden perunaerän joulupäiväksi. En muistanut. 

Yhden uuden jouluvalmistelun hoksasin hyvissä ajoin ennen joulua. Pyysin miestä hakkaamaan pienet naulat keittiön nurkassa tönöttävään lastikostoon. Lähempänä joulua - kun ei ollut enää niin suurta likaantumisriskiä - ripustin nauloihin joululiinasta ompelemani suojaverhon. 

Verhon takana on nyt piilossa entisen kodin entisestä keittiöstä haalattu vetolaatikosto, jonka laatikoista on poistettu päätylevyt. Rumat muovilaatikot toimivat  pahvinkeräysastiana sekä siivousliinojen ja pesuaineiden säilytyspaikkana. Taidanpa ommella jostain kierrätyskankaasta myös kesä-/arkikäyttöisen suojaverhon. Pitäisi vaan vielä löytää lyhyt verhovaijeri, kun tuota ripustusnarua ei saa kiristettyä suoraksi.

Kun pojat oli saateltu kotimatkalle, me lähdimme tyttären ja vävyn kanssa vierailemaan Millanin luona, hänhän on tyttäremme kummitäti. Tytär ja vävy harrastavat viinejä, joten heillä oli tuliaisina Millanin toivelahja, omatekemää aronia-herukkaviiniä. Mekin lopulta korkkasimme aattona viime jouluksi saadun viinin, jota jäi tyttären ja vävyn häistä. Isolla väellä ei ollut pelkoa joupumisesta (siksipä pulloa oli säästeltykin, emme olisi miehen kanssa saaneet sitä asiallisesti tyhjättyä). Jäi pullon pohjalle maistiainen vielä Millanillekin.

Eilen tein uuniin riisipuuron jämästä karjalanpiirakkaa, samalla uuninlämmöllä kypsyi juuresvuoka. Tänään meinaan tehdä klimppisopan karjalanpaistin liemeen. Piilotan taikinaan myös valkuaisen, joka jäi käyttämättä, kun lapset eivät piitaneetkaan ruveta pipareita koristelemaan. Itse olin koristellut kaikki aikaisemmin leipomani, mutta lopputaikinasta tein lisää pipareita aatonaattona, jolloin leivon myös tortut. Ja mallasleipää. Silloin uuni olikin melkein koko päivän päällä, kun siellä vuorollaan olivat myös makaronilaatikko, karjalanpaisti, lanttulaatikko ja punajuurivuoka. Millanin kiertoilmauuni on kyllä mainio hankinta! 

3. adventtisunnuntai

Pitkä hiljaisuus sekä työkiireistä johtuen että myös siitä, että on ollut vaikea kirjoittaa sen jälkeen, kun yksi uskollisista blogini lukijoista, yksi rakkaista kälyistäni menehtyi marraskuun lopulla.

Hautajaiset olivat perjantaina. Raskas mutta ikimuistoinen päivä, jossa musiikilla oli iso rooli, kuten oli myös Ullan eläessä.

 

Kun surusaatto kulki hämärässä hautausmaan portista, kello lähestyi iltakuutta. Muistin, että juutalaisten sapatti oli alkamassa. Muistin, mitä heprealaiskirjeessä lukee: 

"Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo varmasti tuleva."

Samoin kuin Jeesus laskettiin hautaan ennen sapatin alkamista, Ulla pääsi sapatinlepoon.

Sää on muuttunut. Pakkasen lauhtuminen pudotti lumet puiden oksilta. Aamutaivas punertaa. 

Eilinen meni siivoillessa, sain kaksi kamaria valmiiksi jouluvieraita varten. Vielä neljä työpäivää, joista yksi iltaan asti joulujuhlan merkeissä, sitten pari kotityöntäyteistä päivää, kunnes aatonaattona saamme lapset tänne. 

Seimet

Loppiaisen seutuvilla monet siivoavat joulukoristeet pois. Niin olen minäkin usein tehnyt Kanttorilassa niinä vuosina, kun on pitänyt loppiaisen jälkeen palata pohjoiseen töiden alkua varten. Tänä vuonna voisin antaa niiden olla Nuutinpäivään asti, etenkin kun äsken vasta jatkoin yhden seimiasetelmamme somistamista. 

Klaffipiirongin asetelmaan siirsin idän kuninkaan karavaaneineen huomisen loppiaispyhän kunniaksi. Seimiä on kertynyt useampia, mikä kompensoi sitä, että aikanaan toivoin sellaista vuosikausia. 

Tämä puusta tehty oli ehkä ensimmäinen. Sain sen joululahjaksi isosiskolta. Aasin takana kenottava vaneerinen hevoshahmo on sinne irrallisena lisätty. 

Tuossa vintinportailla on minun tekemät Maria, Joosef ja Jeesus-lapsi toki päät ovat valmiina ostetuita. Savienkeli on isosiskon tekemä. 

Evankeliumi pähkinänkuoressa, tämäkin miniatyyri on ollut minulla aika pitkään. Tänä jouluna se on ollut sopivasti silmän korkeudella keittiön ikkunalaudalla. 

Viimeisin seimihankinta löytyi joitakin vuosia sitten lähetysmyyjäisistä. Olisiko peräti eebenpuuta?

Vanha vuosi hupenee

 

Valo on jo ihanasti lisääntynyt, vaikkei aurinko suinkaan joka päivä ole näyttäytynyt. Tänään linnut ilmestyivät ruokailemaan jo yhdeksän tietämillä. Pahin niiden kannalta tänä talvena lienee ohi. Kunhan ruokintaa yhä jatketaan.

Vuoden lopussa on kai tapana vilkaista taakse, menneeseen vuoteen, ja tähystellä kohti tulevaa. Tällä hetkellä suuntaan jo kovasti tulevaan, toki nauttien tästä hetkestä ja jäljellä olevista vapaapäivistä. Mutta ehkä summaan mennyttä parilla virkkeellä.

Tämän vuoden merkittävimpiin tapauksiin kuuluivat yhdet häät ja kahdet hautajaiset. Tietenkin myös tämä vuorotteluvapaani. Ja muuttoasiat/ asuntojen tyhjäykset (pojan muutto vuokralta omaa ja oman osakkeemme tyhjäys vuokralle).

Jotain vielä viime päivistä. Juuri joulun edellä meillä kävi huoltomiehet lisäämässä alkoholia maalämpösysteemiin, ja koputtelivat samalla jumittuneita pattereita. Heti kyllä alkoi huomata eron aikaisempaan lämpötilaan. Joulu meni muuten totuttuun tapaan ja odotusten mukaan, mutta kuopus ei sitten influenssasta toipuvana lähtenytkään luoksemme joulun viettoon. Hyvä, että kuskasimme joulutuliaiset mukanamme pohjoisen piipahduksellamme. Uutena kokeilin Norjan ystävältä saamaani snickers-kakkua reseptiä. Onnistui. Sen sijaan perinteisten tryffelien kanssa olin helisemässä, kun joudutin suklaamassan jähmettymistä pitämällä astiaa lumivadissa. Pursotin ei  enää pelittänytkään, mutta menihän se lusikalla annostelemallakin, vaikka massa ei meinannut suosilla irrota lusikasta konvehtirasian koloihin. Tuskaillessani puoleksi jo päätin, etten enää taida viitsiä moista. Pakastimeen jäi kyllä vielä puoli pakettia suhteellisen kallista kookosrasvaa, mutta ehkä siitä myöhemmin syntyy  linnuille rasvasiemenkuppikakkuja.

Sain odottamattoman runsaita lahjoja, ja jotenkin meinasi nolottaa, kun itse annoin vain vaatimattomia omatekemiä lahjoja, lähinnä syötävää, sukkia ja sytykeruusuja. Sekä mies että Millan olivat keksineet ja hankkineet minulle sellaista, minkä tiesivät minun tarvitsevan tai minua miellyttävän: palapelejä, tuplapatukoita ja vesurin. Lisäksi tytär oli löytänyt minulle kirjayllätyksen: Nanny Ogg's Cookbook. Sitä toki pitänee lukea sanakirjan kanssa, mutta ilmankin se on jo ehtinyt minua suuresti huvittaa, pelkästään kuvituksenkin ansiosta. 

Tulevaisuuden näkymiä availen kenties myöhemmin. Sen verran lähitulevaisuudesta, että suunnittelin käyväni huomenna kirjastossa ja kirppiksellä, ehkä myös kukkakaupassa. 

 

Aatonaattoa!

Kansa kartanon hiljaisen torkkuu jo, uupunut työssä. Mutta meinaan silti jotain vielä kirjoittaa, ehkäpä jotain jouluvalmistelujen onnistumisia ja - melkein - epäonnistumisia.

Tämä vuorotteluvapaa on auttanut pitämään hermot kurissa, kun ei ole tarvinnut huolehtia koulukiireistä. Joululomaa edeltävät viikot tahtovat olla tyrmäävän hektisiä koulussa.

Istun salissa lempinojatuolissani kuusenkynttilöiden valossa. Koristelin kuusen jo eilen illalla, koska tytär viettää tämän joulun miehensä kanssa omassa kodissa eikä ole kuustamme koristamassa, ja koska huomenna en kuitenkaan ehtisi ennen iltapäivää siihen askareeseen (meidän miesväkeä koristeiden ripustelu ei nappaa).

Ajelimme tiistaina pikasukulointireissun pohjoisessa. Ajokeli ei ollut paras mahdollinen, mutta taas meitä varjeltiin, ja saimme tehtyä, mitä oli aiottukin. Esikoinen tuli paluumatkalla kyydissämme Kanttorilaan joulun viettoon. Huomenna pitäisi tulla seuraavan pojan ja jos kuopus tervehtyy, niin hän lähtee tänne tapaninajelulle.

Pesin saunan pari viikkoa sitten ja tänään pesin kylpyhuoneen. Olen saavutukseeni tyytyväinen. Jostain luin ihmisten erilaisista joilusiivoustyyleistä, kuinka joku rassaa ja hinkkaa joka paikan seinistä ruveten, kun taas toinen piilottaa ylimääräisen roinan kaappeihin. Oma tyylini taitaa olla sekoitus kumpaakin. Tänään tosin jouduin etsimään uuden piilon yhdelle tavarakasalle, kun piti raivata tilaa maalämpöhuollolle. Sekin oli ihanaa johdatusta, että miehillä sattui kaiken kiireen keskellä olla toinenkin työkeikka tähän lähelle, niin ehtivät meilläkin pistäytyä. Toivat alkoholia ja kolistelivat pattereita.

Melkein epäonnistuminen sattui lanttulaatikon kanssa, kun lisäsin lanttusurvokseen liikaa valkopippuria (koska minulla oli reseptiin nähden tuplamäärä lanttua, tuplasin myös pippurin...) Mutta onneksi olin keittänyt perunoiden kanssa palsternakkaa, joista pari oli vielä jäljellä. Survoin ne jatkeeksi. Se ei kuitenkaan riittänyt laimennokseksi. Tavallisesti en lisää korppujauhoja räätikkälooraan, mutta nyt oli pakkorako. Lisäksi otin pakastimesta lisää esikeitettyä palsternakkaa, jonka sulatin ja survoin sekaan. Tapojeni vastaisesti lorautin vielä siirappiakin. Huomenna sen tietää, oliko toimista apua. 

Mutta nyt olisi vielä keittiössä vielä pari pikku askarta - joista taidan hoitaa vain yhden, puuroriisit likoamaan - ja sitten saunapuhtaana petiin. 

Eiköhän blogikin hiljene ainakin joulun ajaksi. 

Rauhallista Joulua meille kaikille! 

Joulun ajan kepeästä viihteestä

Televisiosta on jo viikon parin ajan tullut  päivittäin vähintään kaksi uudella mantereella tehtyä "romanttista jouluelokuvaa". En ole niitä aktiivisesti katsonut, mutta koska meidän huushollissa on yksi parantumaton romantikko ja telkkarin suurkuluttaja, en ole täysin tietämätön mainitun tyylisuunnan piirteistä. 

Päinvastoin, olen päivät pääksytysten mielessäni analysoinut ja luetteloinut kaikkea, mikä niissä on ärsyttävän kliseistä ja itseään toistavaa: lyhyesti sanottuna juoni, näyttelijät, roolit, lavastus ja johtoajatukset  eli filosofia, ns. sanoma.

Muutamia esimerkkejä. Näyttelijät ovat kuin samasta muotista (tietysti missimittoja ja rantaleijonia), ja äitiä ja aikuista tytärtä näyttelevät näyttävät enempi sisaruksilta. Lavastuksen suhteen en nyt puutu ylenpalttiseen joulukoristeluun, kylläpä se tiedetään, mutta se oli suorastaan kuohuttavaa, kun yhdessä elokuvassa vietiin toista tusinaa joulutähteä - siis sitä kasvia - ULKOSOMISTEEKSI!! Toki elokuvaa tehtiin studiossa, mutta antaa nyt tuollaista mallia, että jo pelkälle vedolle arkaa kasvia voisi surutta tökätä lumihankeen.

Juonesta ei tarvitse sanoa mitään, kun tyylisuunnan määritelmä 'romanttinen jouluelokuva' paljastaa kaiken. 

Mitään sen syvällisempää joulun sanomaa elokuvissa ei tuoda esiin kuin perhe, traditiot (kuuluuko oikeasti myös "rumin jouluvillapaita -kilpailu" uuden mantereen jouluperinteeseen?), ilo, toivo, ja jokin epämääräinen joulun ihme ja taika. Mistä milloinkin sanotaan "this is what Christmas Spirit is all about" - eikä kylläkään viitata Pyhään Henkeen saati enkelten paimenille julistamaan ilosanomaan. 

Ei tässä nyt tullut kaikkea, mille olen puuskahdellut, mutta riittäköön tällä erää. 

Lucianpäivää

Kävimme tänään taas Millanin luona, vietiin ruokaostoksia, mies kolasi vähän lunta, kahviteltiin, rapsuteltiin koiria ja praatattiin monta tuntia. Aivan ylenpalttisen ja ylellisen mukavaa tällainen kiireettömyys joulun edellä! 

Eilen illalla vein vielä yhden joulukortin postiin. Kävi jännästi, kun yhtäkkiä päivällä oli pälkähtänyt päähän, että olin unohtanut kirjoittaa yhden kortin. Tarkistin vielä lähetyslistan ja niin se oli. Ihmettelen vain, miten aivot oikein toimivat, kun tuollainen putkahdus tapahtuu. Olin tietysti iloinen ja huojentunut, kun ehdin vielä korjata asian.

Eilen illalla vein myös kaksi kassillista sohvatyynyjä ja muutaman pehmolelun kuistille roikkumaan pakkaseen. Tänään hakkasin niitä hankeen ja toin raikastuneina takaisin. Tässä on vielä pikkupakkasia ennen aattoa antaa sama käsittely muutamalle muullekin tekstiilille, vaikkakin tiistain ja keskiviikon paikkeille povataan suojasäätä.

Millanilta palatessa oli hyvä poiketa autolla kauppaan tekemään vähän enemmän ja painavampia jouluostoksia, mm. 5kg:n perunapussi, 5 litraa glögiä ja saman verran maitojuomaa. Joten sopii kai sanoa, että jotain olemme tänäänkin saaneet tehtyä jouluvalmistelujen hyväksi. Ostoksia arvokkaampaa oli kuitenkin ystävän tapaaminen ja vähän jelppiminenkin. 

Huomenna uusi päivä, suunnitelmissa ainakin marinadia, ja toivon mukaan siivousten edistämistä. Keittiönporstuan lisäksi sauna, vintti ja peräkamari ovat kutakuinkin valmiit jouluun, eikä meidän makkarissammekaan paljoa tarvi huseerata. Ensimmäinen jouluvieras tulee jo 20.12. Mietinnässä vielä, pitäisikö siihen mennessä olla jo kuusikin salin nurkassa. 

Kolmas adventtisunnuntai on jo ovella

Ei sitä korttienkirjoitusinspiraatiota koskaan tullut, mutta nyt se urakka on punaisissa kuorissa postitusta vaille valmiina. Tänä aamuna heräsin neljältä ja kirjoitin loput. Aika monen joulukortin kanssa samassa kuoressa lähtee myös kirjeen tynkä, osin toki monisteena, mutta useimpiin jatkoin vielä käsin kuulumisiamme. 

Nyttemmin, tällä viikolla, on tännekin saatu lumipeite. Olemme käyneet päivittäin jonkinlaisella kävelylenkillä, kauppaan, postiin, kierrätyspisteelle tms. asioille. Samalla olemme keränneet muoviroskia, ettei niihin kukaan liukastuisi. Läpinäkyvä muovi lumisella tai jäisellä pinnalla on vaikea huomata ja vaarallisen liukas. Eilisen reitin varrella roskia ei ollut. Ikävä todeta, että roskia löytyy yleensä reitiltä, jota olen nähnyt koululaisten käyttävän. 

Lintulaudalla piisaa vilskettä. Pari oravaa yrittää myös osingoille, mutta niitä varten vein ylimääräisen talipallon roikkumaan ja mies rustasi oravasuojan lintulaudalle, jotta auringonkukan siemeniä riittäisi linnuille paremmin. 

Saimme Millanilta jo joululahjan. Hän oli askarrellut ovikranssin, myös sydän on hänen huovuttamansa. 

Millanilta olen saanut myös lisää luettavaa lainaksi. Hannu Väisäsen Toiset kengät jo luin, mutta Jää odottaa ehkä joulun yli. Sen sijaan neulominen onnistuu edelleen silloin, kun istun sohvatuoliin telkkarin ääreen. Joululahjojen jälkeen olen alkanut neuloa lasten sukkia ja lapasia ensi vuoden Operaatio Joulun lapsi -keräystä varten. 

Nyt kun olen pannut pisteen joulukorttiurakalle, olisi kai aika ryhtyä siivouksiin. Viikolla sain suureksi tyydytyksekseni siivottua keittiön porstuan. Tänään ehkä lähinnä pientä nyhräämistä (tavaroita piiloon) ja saunan pesu. 

Vähitellen jouluttaa

Toinen adventtisunnuntai lähestyy ja joulukuukin jo ehti alkaa. Täällä maa on yhä kutakuinkin lumeton. Mutta pakkaset tulivat sairastellessani, joten palsternakat meinasivat olla lujassa, kun niitä lopulta jaksoin kaivella. Jätin vieläkin osan maahan, kevääksi. Lujassa oli myös jääklöntti vesiastian reunoilla, kun toipilaana olin kanniskellut enimmät vedet pois astiasta. Horvin aikaa vesisäiliönä palvellut roskasäiliö oli naamallaan tuvan nurkalla odottamassa, josko olisi tullut suojasää ja jääklöntti olisi solahtanut maahan. Kun ei plussa-asteita ollut luvassa, niin turvauduin lopulta lapioon ja kuumaan veteen, jotta sain jäät irti ja rakettua niistä julmankokoisen jäälyhdyn adventiksi, ja josko jouluksi asti.

Adventiksi vaihdoin jo myös jouluverhon keittiön ikkunaan ja laitoin Millanin antamat ledivalot kukkalaatikkoon tökkimiini kulahtaneen muovikuusen oksiin.

Paljoa en ole raaskinut jouluvaloja vielä polttaa. Sisällä oikeastaan vain adventtina ja ulkovalot olen sytyttänyt muutamaksi tunniksi illalla. Tosin tänään ne eivät ole palaneet vielä lainkaan. 

Keittiön pikkuikkunalla on patterilla toimiva pieni kynttelikkö. Voisi mahdollisten sähkökatkojen varalle viritellä muuallekin patterivaloja. Toki ihan kynttilät ja tulitikut riittävät valaistukseen. Vessassa ne ovat valmiina, muuhunkin tarpeeseen. (Ehkä pitäisi varautua myös ruuanlaittojärjestelyihin sähkökatkon sattuessa. Pakastimeen valmiita ruokia, joita voisi lämmittää trangialla?) 

Joulukorttisessio odottaa inspiraatiota. Nyt on ollut taas muutakin mielessä. Kävin nimittäin työpaikkahaastattelussa tänään. Näyttää siltä, etten sittenkään olisi palkattomalla virkavapaalla keväällä. Perästä kuuluu. 

Taas mm. sähkön säästöä

Reilu viikko edellisistä suru-uutisesta, kun tuli seuraava (ensin suvun sitten ent. kotiseurakunnan piirissä). Jospa nyt hetkeen ei tulisi lisää.

Tässä oli useita sadepäiviä, kunnes eilen ja tänään on ollut poutaa. Ja yöpakkasta. Ehkä nostan viimein loput porkkanat, joita on vielä muutama maassa, sekä lisää palsternakkaa, ennen kuin maa jäätyy liikaa. Eilen hyödynnettiin poutaa yhdistämällä kyläreissuun sieniretki, tänään pesemällä pyykkiä. 

Sadepäivien puuhiin on sisältynyt mm. korjausompelua - kunhan olin raivannut kamarin pöydälle tilaa ompelukoneelle. Perjantaina otin urakaksi tyhjätä, sulattaa ja pestä jääkaappi-pakastimen. Paksu jääkerros oli päässyt kertymään pakastimeen olletikin siksi, kun sen ovi oli kerran kesällä jäänyt raolleen useammaksi tunniksi. Nyt päätimme miehen kanssa, että jätetään kaappiyhdistelmä sulana tyhjilleen käynnistämättä uudestaan hetkeen. Pakasteet mahtuivat uuteen kaappipakastimeemme ja jääkaapin korvikkeena toimii keittiön porstuan "kylmäkomero". Jouluksi viimeistään otetaan jääkaappi käyttöön uudestaan, mutta eiköhän tässä välissä säästy sähköä. 

Odotin, että normaaliaikaan siirtyminen auttaisi minua pääsemään takaisin "ihimiseltääseen" unirytmiin. Meinasi mennä etenpeten, kun uni ei meinannut tulla ollenkaan sunnuntain vastaisena yönä. Lopulta nousin keittiöön syömään ja ratkomaan sudokua. Kaikesta huolimatta heräsin ajoissa kirkkoon. Sunnuntain kirkkoreissupyöräily ja sieniretkikö avittivat, että eilen menin petiin yhdentoista maissa ja kesken kirjan lukemisen silmät lupsahtivat, ja aamulla nousin jo seiskalta. Vaiko kenties Millanin antama ravintolisä jo vaikutti. Oli miten oli, yritän liikkua päivittäin (tänäänkin tehtiin kävelylenkki kirjaston ja kirppiksen kautta) ja syödä ainakin viikon kuurin Millanin medisiiniä.

Joululahjaneuleita syntyy hyvää vauhtia, mutta pitäisikö minunkin aloittaa jo myös joulukorttipuuhatkin, kuten eräs tuttava, joka soitti ja kysyi osoitetta joulukortin lähettämistä varten.

Paluumatkalla viikonlopun vietosta

Vihdoin luovuin minäkin koronatestineitsyydestäni. Alkoi olla sen verran altistumisia ja koronapositiivisia lähiympyröissä, että haettiin apteekista nippu kotitestejä. Oli yllättävän edullinen ja perusteellisin ja selkein ohjein helppokäyttöinen testipakkaus. Ja mikä tietysti minun kannaltani parasta, sain negatiivisen tuloksen. Vielä toista viikkoa täytyy kärvistellä, ennen kuin saan kolmannen rokotteen, eikä kai sekään heti ole täydessä tehossa, että varpaisillaan pitää olla sen jälkeenkin. 

Olemme palailemassa työmaakopille. Taivas oli kyllä, lähtiessäkin pilvessä, vaan nyt tulee räpäskää vaakasuunnassa. Vaikka kuluva lukuvuosi onkin ollut ajoittain rasittava, niin siitä olen iloinen, ettei minun ole tarvinnut tänä lukuvuonna pitää liikuntaa - ja arpoa aina säiden vaihdellessa, onko sisäliikuntaa vai voidaanko mennä hiihtämään tai luistelemaan.

Kanttorilassa oli kaikki hyvin, lauantain olin hengessä mukana serkkujeni tunnelmissa heidän saattaessaan veljeään viimeiselle matkalleen. Kävimme lauantaina kyllä myös Millanin luona. Hänellä on taas uusi huoli, kun pesukone pitää pahaa ääntä. Kerran aiemmin hänellä on pesukone syttynyt palamaan ja siitä on jäänyt ikävät muistot ja pelko. Toinen akuutti huoli hänellä on rokotukseen pääseminen. Perjantain nonstop-rokotteelle hän ei kyennyt unettomien öiden ja surkean sähkökunnon takia. 

Nuutin päivä meni jo, julkaisen vielä kuitenkin ns. jäliistä joulun pari joulukuvaa.

Menneen joulun korttikavalkadi. 

Tänä jouluna olivat nämä Roskalavalta pelastetut olkipukit ensimmäisen kerran esillä, eivät tosin tuossa portailla vaan eteisen kenkähyllyn ylätasolla. Niitä piti ensin pitää toista vuotta kylmällä vintillä, jotta tupakanhaju saataisiin niistä laimentumaan. Sisko nämä löysi, mutta antoi minulle. Näistä tuli mieleeni heti Kolme pukkia sillalla. Joskus voisi vaikka koettaa väsätä jonkin ruman peikon näille kaveriksi.

EDIT. Vielä tuli yksi joulukortti. Se oli lähetetty kyllä - postimerkistä päätellen - ihan hyvissä ajoin 14.12. mennessä. Eikä välimatkaa lähetyspaikkakunnalta perille ole kuin vajaat 350 km. Missä lie seikkailut ja miksi, vähän ruttuisena saapui, mutta lopultakin pääasia että saapui.

Huikean hieno loppiaissää

Aurinko on paistanut tänä aamuna kirkkaasti. Heräsin yhdeksältä ja ehdin sen nähdä. Myöhään heräsin, koska myöhään vasta sain taas unen. Kahteen asti painiskelin ajatusteni kanssa, kunnes nousin tekemään sudokuja tunniksi. (Annoin taas yhden fb-kommentin viedä mielenrauhani. Otin itseeni, vaikkei se edes liittynyt minuun. Minulla on rasittava taipumus öiseen painiskeluun, usein murehtien vanhoja syntejä.)

Loppiaista olen juhlistanut kuuntelemalla paikallisen loppiaissaarnan sekä joululauluja ja -runoja, ahtamalla itseeni pipareita kahvin kanssa (on kyllä turhan kova tinki, jos mun pitäisi tehdä selvää kaikista lopuista pipareista) ja  sytyttämällä kuusenkynttilät vielä yhden kerran. Enköhän illan kuluessa siivoa kuusenkoristeet laatikkoihinsa. 

Äsken tuli Ylpeys ja ennakkoluulo -maraton. Sitä katsellessa innostuin tarttumaan aiheeseen sopivaan käsityöhön. 

Ostaessamme antiikkikalusteet saimme kaupan päälle kaksi tyylinmukaista sohvatyynyä, myyjän isoäidin tekemiä. Molemmissa oli vähän korjattavaa ja kuvassa olevan "jo" korjasin (vitkuteltuani pitkin loppusyksyä). Samalla käänsin reunuskankaan toisin päin, siten että vähemmän auringossa haalistunut taustapuoli on nyt edessä kehystämässä ruusuja. Toiselle tyynylle meinaan tehdä saman tempun, mutta se tyyny vaatii  korjaamiseen ompelukonettakin. Sen otan esille kuitenkin vasta huomenna. 

Mies kertoi huolestuttavan huomion: lintulaudalla pitkin talvea vierailleen neljäntoista peltopyyn parvi oli tänään pistäytyessään typistynyt yhteentoista. Kellarin portaalta kuolleena löytämäni kottaraisen kohtalo oli jo ihan tarpeeksi murheellista. 

Nyt pitäisi siirtyä kynällä kirjoittamiseen; Millanin kirje on vielä vähän kesken ja tänä iltana se olisi hyvä kiikuttaa lootaan, niin lähtisi aamusta liikkeelle. 

Voi olla, että koulukiireiden alettua en taas hetkeen ehdi päivittää blogia. Mahdollinen etäkouluun siirtyminenkään ei suinkaan  lisäisi vapaa-aikaa... Minulla yhdistetty 3-4lk, olisi kyllä haastava yhtälö, jos toisen ryhmän kanssa oltaisiin koulussa ja toista pitäisi työllistää kotiin. 

Loppiaisaatto

Huomenna on epifania, yksi vanhimpia kristillisiä juhlia. Sen kunniaksi vein keittiön matot pihalle tuulettumaan. Ja lakaisin lattian. Ensimmäisen kerran tänä vuonna. Ja joulun jälkeen. Jo välipäivinä aloin purkaa joulua sen verran, että otin joululiinan pois salin ruokapöydältä, jotta a) saisin koottua pöydällä lahjapalapelini ja jotta b) voisin kaulalta pestyt vieraslakanat - sitten kun palapeli oli valmis ja takaisin laatikossaan. Sittemmin olen riisunut pois yhdet jouluvalot kuistilta (koska rupesin nuukailemaan paristojen kanssa) ja sinisen kamarin joululiinan (koska tarvitsin askartelu- ja ompelupöydän). Aion varmaan karsia pois loputkin joulukoristeet ennen loman loppua, koska Nuutinpäivä ehtii olla ennen kuin tulemme takaisin töiden alkamisen jälkeisenä viikonloppuna.

Aina joulun aikaan Estu-tädin peruja olevan klaffipiirongin kansi saa olla auki, koska sen takana on niin sopeva paikka seimiasetelmalleni. Nyt ryhdyin hyödyntämään klaffipiironkia myös  perinteiseen tapaan, kirjoituspöytänä. Tälläkin hetkellä siinä on levällään keskeneräinen kirje Millanille. (Edellä mainittu lahjapalapeli oli muuten joululahja häneltä. Millan tietää, että olen heikkona sudokuihin, ristisanoihin ja palapeleihin, so. ongelmanratkaisuihin.)

Lukemisen, samaristikoiden ja palapelin lisäksi olen käyttänyt vapaa-aikaani  mm. sukkien parsintaan. Jemmaan oli kertynyt iso muovikassillinen risoja sukkia, joista osan raakasin lavan uusintaan. Tahtoo sanoa, että sellaiset sukat, joita oli jo moneen kertaan parsittu ja/tai joissa oli isoja reikiä ja muutenkin kulumia, siirsin sivuun. Niistä leikkasin lavat pois, jotta sittemmin neulon uudet lavat uusiokäyttökelpoisiin varsiin. Minulla ei ole nyt mukanani sen enempää sukkalankoja kuin neulepuikkojakaan, joten pakkasin varret jo kassiin muiden loman lopussa mukaan otettavien joukkoon. Olen ottanut tavaksi niin Kanttorilassa kuin työasunnossakin viikon tai viikonlopun aikana kerätä isoon kassiin kaikkea kuskattavaa, ettei lähdön hetkellä unohdu tai tule kiirus. 

Sen verran tänään olen pihalla käynyt, että hain pyykkejä sisälle, vein niitä mattoja tuulettumaan ja kävin tyhjäämässä bokashiastian kasvihuoneeseen istutuslaatikoihin. Siinä samalla satuin bongaamaan kuistille unohtamani kaljamäskit. Kun tapanina pullotin toisen erän joulukaljaa, jemmasin mäskin kahteen pakastusrasiaan tulevia leipätaikinoita varten. Vein rasiat pihalle jäätymään... No, onneksi tässä ei ole suojasäitä ollut, joten jäässä olivat vielä. Toisen rasian siirsin pakastimeen, mutta toisen jätin jääkappiin sulamaan. Jos vaikka perjantaina vielä leipoisi saaristolaisleivän muunnelmaa. 

Kävin minä vielä kurkkaamassa lintulaudallakin, että ovatko lintuset saaneet nokittua omenapuuhun sitomaani "rasvakuppia". Olivat. Olin sekoittanut sulatettuun kookosrasvaan auringonkukan siemeniä, vähän seesamin- ja pellavansiemeniä ja kourallisen murskattuja maapähkinöitä. Ennen lähtöä kannattaa varmaan tarjota seuraava kupillinen. Mies haki kaupasta lisää kuorittuja auringonkukansiemeniä. Siemensäiliöiden täyttämisen lisäksi voisimme vielä ladata talipallosäiliöön pari palloa lisää ja ripustaa seuraavan talimakkaran hakattavaksi, niin eiköhän erikokoiset linnut täällä pärjää taas arkiviikon poissa ollessamme. 

Näin ajatuksen tasolla jo valmistaudun loman loppuun, mutta vielä kuitenkin nautitaan vapaa-ajasta ja ennen kaikkea omasta rauhasta. 

Rauhallista Joulua

 Mihin syksy sujahti?

Lepuutan jalkojani aatonaaton touhujen jälkeen. Nousin kuudelta. Olin saanut automatkalla torkkua univelkoja pois, niin nyt on taas jaksanut. Aamukahvin jälkeen kokosin kuivumassa olleet koristellut piparit rasioihin. Seuraavana oli lasimestarin sillin vuoro, mutta kaljan pullotusta siirsin pitkälle päivään, että ehti paremmin ruveta kuhisemaan.

Kun käynnistin puhelimen, löysin parikin huolestuttavaa viestiä eilisillalta. Toinen oli keskimmäiseltä pojalta, joka oli potenut päänsärkyä ja väsymystä ja aikoi siksi siirtää tänne tuloa ainakin päivällä. Hänen piti alunperin ajella tänne tänään. Esikoinen tuli jo eilen kanssamme ja kuopus on huomenna tulossa.

Ruuanlaittopuuhien välissä kysyin keskimmäisen kuulumisia ja sain huojentavan vastauksen. Olo on jo parempi ja koronatestikin antoi suotuisan vastauksen, joten toiveissa on saada hänetkin tänne huomenna.

Koska en ehtinyt saada seurakunnan laatikkomyynnistä jouluruokia (soitin laatikkotilaukseni liian myöhään, eivät pystyneet ottamaan enempää tilauksia), niin tänään tein sitten itse lanttulaatikkoa ja pitkästä aikaa myös porkkanalaatikkoa, ja ihan ekaa kertaa kokeilin sen tekemiseen kaupan valmista porkkanasosetta. Sitä varten keittämääni kaura-ohra-riisisekoitusta tuli vähältä roveesti, niin ylimääräisen kaveriksi tein teriyakilohta ja -kasviksia, joita nautitsimme päivälliseksi. Lounas meni miehen iltamyynnistä löytämillä eineksillä (kirjolohikiusausta ja lasagnea).

Uunissa on tänään ollut em. laatikoiden lisäksi gluteenitonta leipää Millanille, kesäkurpitsakakku, karjalanpaisti, saaristolaisleipää (sitten kun sain kaljan pullotettua ja siitä mäskin taikinaan), täytekakkupohja punajuuripaistos ja lopuksi 15 joulutorttua.

Aika tiiviisti olen totuttuun tapaan viettänyt aatonaaton keittiössä. Tiskiä on tullut ja mennyt. Sen verran olen pihalla käynyt, että kävin ripustamassa yhdet jouluvalot kuistin tuntumaan. Ai niin, postilaatikolla tarttis vielä illan päälle käydä. Ja sen jälkeen taidan olla kypsä petiin.

Ensin nolotti, sitten nolotti vielä enemmän

  Viime pyhänä missattiin kirkkoon meno syystä, jota en julkisesti avaa sen enempää. Tänään kuitenkin sain tahtoni läpi, vieläpä suht. vaivattomasti ja niin tandemoimme paitahihaisillamme kirkkoa ympäröivän kiviaidan viereen. Siinä huomasin muita kirkkoon menijöitä maskit naamallaan. Silloin muistin unohtaneeni ottaa itse maskia mukaan. Mies kysyi, eikö veskassani sattuisi olemaan. Pengoin pohjaa, mutta ei. Miehellä oli yksi maski. Hän antoi sen ritarillisesti minulle ja aikoi pyöräillä kotoa itselleen toisen. Sanoin kuitenkin, että tarviiko hän kahdesti rokotettuna sitä ns. kipeästi. Ja hän arveli ettei, eikä pyörtänyt kotia. Kirkon ovella pysähdyin lukemaan siihen kiinnitetyt koronaohjeet, ja hieman häpeääni helpotti, kun niissä ei mainittu maskista mitään, lähinnä vain turvavälit ja käsidesi.

Oli mukava päästä veisaamaan yhdessä (kanttorin ja papin kanssa, muu väki tahtoo olla vaisuja veisaajia), ja erityisen mukavaa oli päästä käymään ehtoollisella. Edelliskerrasta ei ollut sentään vuotta kulunut, mutta ei paljoa puuttunut. Siellä alttarin äärellä muutkin olivat maskitta. (Ja itse asiassa, oli kirkossa muutama muukin vallan maskiton. Ja pari, jotka pitivät sitä vain leuallaan. Jotta.)

Mukava yllätys oli myös se, että eräs rouva kävi messun jälkeen meitä jututtamassa. Meillä on yhteinen tuttava, joka oli kehoittanut tulemaan juttusille, jos näkisi meitä kirkossa. Kysyin uteliaisuuttani, mistä tunnisti meidät ystävämme tarkottamaksi pariskunnaksi. Hän oli saanut tuntomerkiksi pitkät hiukseni, jotka ovat letillä. Niin kuin ne tänäänkin olivat. Oli riittävä tuntomerkki, sillä pitkä tukka ja letti/letit/palmikot ovat kuulemma harvinainen näky. Enpä ole huomannut, kun itse näen joka päivä 😁

Kotimatkalla minulta putosi alamäessä avokas jalasta, kun satulalaukku oli pökännyt  kangaskengän kantapäästä irti ja kun mies alkoi yllättäen polkea niin, etten ehtinyt varautua. Mies jälleen ritarillisesti juoksi hakemaan kenkäni, kun mä jäin pitelemään tandemia pystyssä. Mutta tämä ei vielä ollut syy siihen toiseen isompaan nolostumiseen.

Kotipihassa mies pyysi sen käyttämäni maskin, ja kun aloin kaivaa sitä laukun sisätaskusta, jonne sen kirkon pihassa olin tukkinut, huomasin, että siellähän niitä oli,varamaskeja, laukun sivutaskussa... 

Vielä lahjoista, jäliistä joulun

Minäkin sain tyttäreltä joululahjaksi taulun. Tämän tytär oli maalannut Kanttorilan sinistä kamaria varten. 

Hän oli tehnyt meille molemmille myös appelsiinisaippuat. Myös mies yllätti minut itsetehdyllä lahjalla. Se oli katajasta veistetty voiveitsi. Se on kaunis ja hyväntuoksuinen.

Sain sittemmin yhden idean, mitä itse voin tehdä ensi jouluna lahjoiksi. Jotain käytännöllistä, johon voi hyödyntää myös kierrätysmateriaalia. Enempää en kerro. 

Läpi lumen ja vilkaisu menneeseen

Niin vain taas pöräytettiin viikonlopun viettoon, ja vaikka Kanttorilassakin oli tullut lunta, niin pihaan päästiin heittämällä. Mies ryhtyi lumitöihin vasta ajettuaan piilin porraspäähän. Minäkin vaihdoin vaatteet heti vessassa käytyäni ja painelin myös hetkeksi pihalle. Lumet pois kasvihuoneen katolta - vaikka koko huone jo alkaakin olla aika risa. Haaveilen tilaavani uuden. Sitten linnuille ruokaa ja lopuksi postilaatikon tyhjennys. Siinä minun osuuteni pihahommissa.

Mennyt työviikko on ollut normaali, joitakin onnistumisia ja joitakin epä- mutta muuten on ollut tavallista surumielisempi viikko. Äidin kuolemasta tuli kolme vuotta. Paveakin piti itkeä muisto-ohjelmaa katsellessa, ja Lähettäjä-lehden tultua luin yhden kuolinsanoman lisää. Äiti tuli uniini, terveenä, puheliaana ja iloisena omana itsenään, sellaisena kuin hän oli ennen Alzheimeria. Mietin, voinko enää nauttia Paven musiikista ilman, että alkaa itkettää. Etenkään Ikävästä.

Tsekkasin alkuvuoden bloggauksestani, että olin suunnitellut palaavani tuonnempna menneeseen jouluun. 

Mennyt joulu oli siitä merkillinen ja hieno meidän perheessä, että saimme pitää lapsiamme täällä luonamme tavallista pidempään, melkein kaikki ehtivät olla viikon verran Kanttorilassa. Se johtui tietenkin siitä, että itse kukin teki etätöitä ja myös siitä, ettei tohdittu käyttää julkisia, vaan - kuten aiemmin kirjoitin - tytär ja vävy tulivat kanssamme samaa matkaa. Tavallisesti lapsia on haettu aatonaaton tuntumassa naapurikunnan juna-asemalta. Miestä vähän huolestutti etukäteen, miten nuoret viihtyvät ja saavat aikansa kulumaan niin pitkään, mutta minua ei lainkaan epäilyttänyt. Jos tekemistä kaivattaisiin, minä sitä kyllä järjestäisin... Ja itse asiassa kyllä nuoret mukavasti osallistuivat jouluvalmisteluihin. Esimerkiksi piparkakkujen koristeluun (tytär, vävy ja esikoinen). 

Tytär otti vastuuta myös ruokahuollosta. Iso väki tarvitsi isosti ruokaa jo ennen joulua. Toki joitain jouluruokia alettiin syödä jo ennen aattoa (niin että aattona vielä haettiin kaupasta toinen satsi karjalanpaistivärkkiä, ja kaljaakin panin kolmeen otteeseen). Tytär ja vävy kävivät kaupassa, toivat mm. jalotofua, joka oli yhtenä aineksena herkullisessa wokissa, jonka tytär loihti. (Muita aineksia vihannekset, nuudeli, chili...)

 Perinteeksi on muodostunut, että tytär vastaa myös kuusen koristelusta, silloin kun hän on kanssamme joulua viettämässä. Kysyin häneltä, voisiko kuuseen laittaa myös punaiset ja vihreät jouluvalot, jotka ovat Millanin peruja ja jotka itse vuosi sitten olin kuuseen ratustellut. Hänen mielestään ne olisivat olleet kuuseen liian räiväkkäät (ja olinkin aivan samaa mieltä, kun näin hänen luomansa kokonaisuuden). Kun kysyin, mihin sitten voisin mainitut valot ripustaa, niin vävy ehdotti portaikkoa. Loistava idea, miksei ollut koskaan tullut mieleeni! 

Portaikon toisessa reunassa oli perinteisesti saviset tuikkukipot, mutta tänä jouluna tuli perinteeseen uusi lisä. Puhuin jo miehelle, että portaikkoon pitäisi rustata jonkinlainen kaide, johon jatkossa saisin paremmin valot roikkumaan. Nyt ne olivat "valesvireessä" nuppineulojen ja nailonlenkkien varassa. 

Vaikka välillä kävi mielessäni huoli ruuan riittävyydestä, niin jälkeenpäin voin todeta, että kaikki meni loistavasti. Ruoka riitti niin kauan kuin lapsia riitti seuranamme, lisäksi vaihteluakin saatiin aikaan muutenkin kuin tofuwokilla. Esimerkiksi joulupäivän iltana karjalanpaistin sijaan tarjottiinkin savulohta laatikkojen kaverina. Lisäksi kokeilin uutta jouluruokaperinnettä: kasviksia teriyakikastikkeessa. Hyvin tekivät kauppansa. Olin meinannut tehdä sen jo aattona, mutta kun näytti, etten ehtisi, niin jätin suosista seuraavaan päivään - mikä olikin hyvä ratkaisu. Tulevinakin jouluina aion noudattaa vaihtelevan menun linjaa. Lanttulooraa pitää toki olla tarilla joka aterialla aatosta uuteenvuoteen 😁

Oli kiva huomata, että nyt meitä sillin ystäviä joulupöydässä on muitakin kuin minä ja pojista keskimmäinen, kun vävy kyseli sillin perään unohdettuani kattaa sen. Tuossa kuvassa se on päässyt melkein kunniapaikalle, vaikka onkin "vain" kaupan valmissilliä. 

Joulusta taisi siis päällimmäisenä jäädä mieleeni ruoka-asiat, vaikka ihania ja yllättäviä lahjojakin saatiin. Varmaan siksikin ruuan merkitys korostui, kun korona vei tänä jouluna mahdollisuuden joulukirkkoon, seurakuntayhteyteen. Seimet, muut joulukoristeet sekä klassisen jouluradion laulut pitivät esillä joulun sanomaa. 

Loppiaisen ja Nuutinpäivän välissä

 Lähdimme joululomalta "työmaakoppia" kohti hivenen etuajassa, loppiaisaattona, syystä että auto aiheutti pientä epävarmuutta. Silloin loppiaisaattona yrittäessämme lähteä käymään Millanin luona auto ei meinannut ensin käynnistyä. Lämmitimme autoa toisenkin tunnin ja kun mies antoi akulle lisävirtaa, niin käynnistyihän kulkupeli. Mutta ajattelimme, että lienee viisainta ajaa lyhyen kyläreissun jälkeen lämpöisellä autolla samana päivänä vielä pohjoiseen asti eikä jättää paluuta viime tippaan. Sainpahan yhden palautumis- ja valmistautumispäivän ennen töihin paluuta. En siis siinä hötäkässä yrittänytkään alkaa siivota joulua pois Kanttorilasta, olimmehan todennäköisesti tulossa kohta taas takaisin. 

Perjantaina Kanttorilaan palattuamme annoin vielä valojen palaa kuusessa ja otin siitä vielä yhden kuvankin muistoksi, sen sijaan aloitin joulukoristeiden raivaamisen parista seimestä ja sinisestä kamarista. 

Saisivathan joulukoristeet toki olla Nuutinpäivään asti, vaan kun emme ole silloin joulukodissamme, niin karaisin itseni, kovetin tunteeni ja ryhdyin lauantaiaamuna riisumaan tyttären somistamaa kuusta. 

Ennen Millanin luona käymistä ehdin kantaa kuusen vintille ja joulumatot telineelle tuulettumaan. Palattuamme yksinäistä ystävää piristämästä vein lisää mattoja tuulettumaan - niitä joita aioin levitellä joulumattojen tilalle. Vaihdoin myös joululiinojen tilalle jotain muuta. Löysin piirongin laatikosta kukkaliinan, jota en ole vielä pöydällä käyttänyt. Silitin sen ja sain siitä itselleni kaunista katseltavaa korvaukseksi joulukauneuden tilalle. 

 

Päälle vielä virkattu ruusuliina, niin onhan se soma ❤️

Aamulla noustuani totesin, että koti on taas toisella tavalla kivan näköinen, kun on valoa, tilaa ja avaruutta. Vuodenaikojen vaihtelu ja juhlan ja arjen vuorottelu on kyllä fiksu idea. 

Kanttorilan kulmilla alkoi sadella lunta ennen puolta päivää, niin katsoimme viisaammaksi alkaa tehdä taas lähtöä, ettei tarvitse ajaa pimeässä lumisateessa.

 Normaalit talviset lähtörutiinit, tiskaus, kukkien kastelu, linnuille lisää ruokaa, tällä kertaa viritin taas muutaman killerönkin. Joulun ajan annoin hiirillekin rauhan. 

Ehdin ihastella punatulkkukoirasta ja yllätyksekseni se malttoi jäädä odottelemaan niin että ehdin hakea kännykän ja napsia siitä kuvia. En ihan likelle tohtinut yrittää, mutta yllättävän lähelle se silti minut päästi. Lintulaudalla käydessään punatulkut vaikuttavat kovin varovaisilta, usein vain pikaisesti piipahtavat ja sitten heti taas syreenin suojiin tai vielä kauemmas.