Nisua

Tänään todella pitkästä aikaa tein pullataikinan, ja nytkin vain puolen litran taikinan, josta tuli kolme pitkoa eli lonkaa. Viimeksi olen tainnut leipoa nisua joskus kesällä. 

Nisuleipomattomuus johtuu mm. siitä, että se vaatii vaivaamisineen ja nostatuksineen vähän pidemmän ajan kuin eri sortin piirakat ja leikkokakut, joita kyllä on syksynkin mittaan syntynyt - erityisesti hyödyntäen kesäkurpitsaa ja omenoita. Lauantai on ollut minulle perinteisesti leipomapäivä, ja etenkin aikaa vievän nisun leipomapäivä. Pitkin syksyä olemme kuitenkin käyneet melkein joka lauantai Millanin luona päiväsydännä, jonka jälkeen en ole ehtinyt enkä jaksanutkaan ryhtyä mihinkään suurisuuntaiseen. 

Tänä viikonloppuna menemme kuitenkin vasta huomenna visiitille ja poikkeamme samalla eri pitäjän jumalanpalveluksessa, siellä kun on tuttu mutta harvemmin livenä kuultu vieraileva saarnamies. Ensi viikonloppuna pidämme sitten taas väljännestä kyläreissulta, ties mitä ohjelmaa silloin keksin. 

Eilen töiden jälkeen oli kyllä sellainen fiilis, etten uskonut vielä tänäänkään oikein mitään jaksavani. Mutta jotain sentään jaksoin, vaikka kymmenen jälkeen vasta pääsin käyntiin saatuani yhden sukan kavennettua valmiiksi. Kotihommat ja pikkupuuhailu auttavat ajoittain irrottautumaan työmietteistä. (No nyt mä taas hairahduin fundeeraamaan, miten saisin yhden oppilaan itsetuntoa kohennettua ja miten pääsisi ymmärtämään, mitä hänen mielessään liikkuu... Sainkin sellaisen ajatuksen, että kun hän ei välillä suostu kuuntelemaan rohkaisun sanoja, niin voisin kirjoitella hänelle kehuviestejä 🤔)

Joulu on jo hyvän aikaa ollut mielessä, ainakin jossain ajatusten takana luikkimassa. Tänään tyrjäsin vinttikamarista ylimääräistä kampetta muualle ja sain kamarin siihen kuntoon, että sen saa äkkiä pyyhkäistyä ja pedattua jouluvieraille valmiiksi. Sama temppu pitäisi tehdä peräkamarissa, mutta ennen sitä olisi ainakin kokeiltava joulukorttisabluunaa ja lahkajortilla ostamiani askartelumaaleja. 

Viime tipassa

Tänään satoi tähän pihaan ensilumen. Ja vaikka se Marketin kassan mukaan sulaakin pian pois, oli silti hyvä saada viimein loputkin pihan syystyöt jonkinlaiseen päätökseen. Siitä iso kiitos miehelle. Ei pelkästään siksi, että hän siellä on enimmäkseen ahkeroinut mm. omenapudokkaiden kimpussa, vaan häntä saan kiittää siitäkin, että kahtenakin päivänä päättyvällä viikolla pääsin kotiin valoisan aikaan (kun mies tarvitsi auton), joten kerkesin vihdoin ja viimein nostaa loput palsternakat ja porkkanat, sekä osan maa-artisokista. Ja ainoan kyssäkaalini.

Kävimme Millanin luona jo perjantaina, että mies pystyi viemään kaatiksen aukioloaikana toisenkin kuorman jätettä Millanin homeisesta autotallista. Näin ollen lauantain pyhäinpäivän sain viettää kotona. Silloin sain hoidettua myös talvisuojaukset. Sinikka-luumun rungon suojasin lampaanvillalla, kun taas sekä pensasmustikat että siipeensä saanut Latvian matala -kirsikka saivat verkon ympärilleen.

Ja tänään aamulla muistin vielä hakea sisälle vihoviimeiset vesiastiat (muutamassa kanisterissa oli jemmassa sadevettä, jonka aion hyödyntää sisäkasvien kasteluun).

Ja kyllä tuo otsikko sopii myös alla olevaan kuvaan. Nimittäin kun kuulimme jo keväällä, että isosiskostamme oli tulossa momma tänä syksynä, niin vasta nyt syksyllä, lasketun ajan tuntumassa aloin neuloa töppösiä ja sitten nuttua. Uusi ihminen saapui sukuun kymmenen päivää yli lasketun ajan, ja silti minulla on vielä neule kesken, sivu- ja pääntienresorit neulomatta, sitten napit ja viimeistely. Onneksi kokoa on reilusti, mahtuu myöhemminkin 🤭

Mainittakoon, että pehmeän mintunvihreän vauvalangan olen saanut Millanin äidiltä, joka lupasi minulle myös vauvannuttuun sopivia nappeja, pitäisi vain käydä hakemassa.