Omenatarha

Omenatarha

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Talvituhoja

Viime talvena ei täällä tienoilla ollut oikein kunnon lumipeitettä, ei ainakaan silloin, kun oli pakkasia. Jännityksellä olenkin odotellut, millaisia tappioita lumeton talvi aiheutti puutarhassa. Näihin aikoihin pitäisi jo varmaan kaikkien perennojen viimeistään alkaa nostaa nokkaansa mullasta, samoin kuin ruusujen tekevän lehtiä.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että ruusuista kaksi on menehtynyt. Erikoista, että kahdesta metrin etäisyydellä toisistaan olevasta ja samalla tavalla suojatusta John Cabot -ruususta toinen selvisi ja toinen ei.
Perennoista taitaa olla balkaninkohokki mennyttä kalua. Toistaiseksi myöskään kultatyräkeistä ei yksikään ole noussut pintaan. Pitkään jännäsin myös lamopeikonkelloa, mutta ilokseni se on putkahtanut terhakkaasti paikkaansa puolustamaan. Syyshohdekukan taimet eivät ole tainneet selvitä yhdessäkään penkissä, johin niitä istuttelin. Harmittaa kyllä, jos ei nukkapähkämökään ole enää hengissä. Noinkohan Millanille antamani alku olisi selvinnyt kantaa jatkamaan. Jo viime kesänä kaunopunahattu näytti taantuneelta, eivätkä kylvötaimeni ehtineet kasvaa niin isoiksi, että olisivat sinnitelleet tlven yli, mutta nyt minulla on uudet kunnollisen kokoiset kylvötaimet. Sain siskolta siemeniä synttärilahjaksi pari vuotta sitten.
Talven lisäksi viimekesäinen ojankaivuukin typisti hieman lajivalikoimaa. Jouluruusun ostin sitten jouluna itselleni pois kaivetun tilalle, mutta istutin nyt sen eri penkkiin, kun edellisessä paikassa se ei kertaakaan innostunut kukkimaan.

Tänään on sadellut, mutta onneksi vasta koulupäivän jälkeen. Matalapaineen lisäksi ramaisua aiheutti työpäivä ulkoilmassa, kentällä yleisurheilukilpailussa oppilaita ohjaamassa. Nukahdin sitten sohvalle kesken Isä Brownin. Ei ole tänään riittänyt paukkuja pihahommiin, vaan ei nyt sääkään sinne houkuta. Toistaiseksi munakoisot ja kurkut on vielä istuttamatta kasvihuoneeseen. Mutta kasvimaa on nyt kylvetty täyteen. Kesän mittaan pitää vielä keksiä, mihin rakoihin saisin uusintakylvöjä salaatista, tillistä ja herneestä. Kohopenkkeihin on tulossa muuta laijja.

PS. Talvituholuettelosta unohtui vielä ainakin villiviini ja viinikärhö, jotka ilmeisesti ovat menehtyneet, vaikka vielä vähän toivoskelen. Alppikärhö sentään näyttää selviävän kovissakin oloissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti