Eilen ajellessamme seurailin, miten lumitilanne vaihteli matkan varrella. Rannikon tuntumassa oli lumettomia peltoja, mutta syvemmälle sisämaahan tultaessa alkoi näkyä sellaisia merkkejä, että todennäköisesti Kanttorilan pihakin on lumen peitossa. Niinkuin sitten olikin suurelta osin. Pihatiellä näkyi kuopuksen renkaanjäljet, joiden reunoissa kymmenen sentin lumikerros.
Mies ryhtyi taas ensi töikseen sytyttelemään takkaa. Mutta mutta... piippu ei ruvennut vetämään, ei edes nuohousluukussa poltettujen papereiden avulla. Oliko naakka ehtinyt majoittua tänne oltuamme poissa pari viikkoa? Voihan vetämättömyys johtua piipun kosteudestakin. Sisätilanlämmitin on aina välillä puhaltanut takan vieressä, mutta toistaiseksi sytytysyritykset ovat päättyneet savupirttiolosuhteisiin. Toivottavasti kevät tuo vihdoin lämpimämmät säät, niin emme pakosta takkaa tarvitsekaan. Kesäloman alkaessa voimme sitten pyytää nuohoojan käymään. Jos hommattaisiin sellainen suojaverkko piippua varten, niin nokikolari saisi samalla reissulla sen rustata paikoilleen. Meistä kumpikaan ei ole mikään kiipijätyyppi. Mies kävi räystäällä asti, mutta minua hän ei tohdi päästää edes tikapuille.
Mutta kuuluu meille tänne muutakin kuin kylmäsavustusta. Pihalla oli tänään päivällä suorastaan lämmin, ainakin tässä omalla pihalla, joka on korkean kuusiaidan suojissa. Aamulla suurin osa kasvimaasta oli vielä lumen peitossa, suunnittelin kuitenkin kylväväni sipulia siihen ainoaan pälvikohtaan. Myös navetan päädyn perennapenkki oli sulana ja näytti olevan vailla siistimistä. Mutta ensin kävin houkuttelemassa miehen kovan luokan maansiirtohommiin. Oli ollut puhetta, josko saataisiin siirrettyä iso kivilohkare kasvimaalta vähän reunemmalle. Mies oli heti valmis huhkimaan. Kahden rautakangen, yhden liinan ja lankkuläjän avulla hän sai kuin saikin kiven siirtymään lumipalloheisin juurelle. Sain lisää liikkuma- ja kasvimaatilaa.
Kiviurakan jälkeen käänsin lapiolla pienen maapläntin sipulin kylvöä varten, jätin sen lämpenemään ja tartuin haravaan. Pari pienempääkin perennapenkkiä oli jo haravoitavissa. Samalla nyhdin rikkakasveja. Siinä penkoessa oli mukava nähdä sitä ja tätä jo maasta nousevankin, kuten tietty tulppaaneja mutta myös esim. nokkosta ja lehtosinilatvaa.
Sitten olikin jo päiväkahvin aika ja tarve. Olimme tänne lähtiessämme poikenneet kotiseurakunnan munkkimyyjäisissä. Mutta kuusi munkkia alkoi jo huveta, joten lähdimme kävelemään paikallisen rauhanyhdistyksen vappumyyjäisiin täydentämään munkkivarastoa. Ostimme molemmat jäljellä olleet munkit. Oli mukava nähdä entinen kollega kassan takana. Kun olimme palanneet myyjäis- ja kauppareissulta ja kun mies alkoi lämmittää ruokaa, kävin sillä välin kylvämässä sipulia. Röpöstelin vakoon myös syksyllä salaateista keräämäni kukinnot, josko niiden sisällä olisi ollut jokin siemenkin. Huomasin, että miltei koko kasvimaa oli päivän aikana vapautunut lumipeitteestä.
Kävin testaamassa, noinkohan löytyisi maa-artisokan mukuloita. Ja löytyihän niitä. Nam!
Eilen tänne tultuamme ihmettelin hetken, mikä kukkapaljous keittiön ikkunalla on, mutta hoksasin sitten, että kuopus oli edellispäivänä täällä poiketessaan siihen nostanut tuliaiskukkia. Hän nimittäin oli veljeni kanssa töissä messujen puutarhaosastoa purkamassa ja oli sieltä saanut mukaansa roskiin menossa olevia kukkasia. Mukavasti kaksi kutakin, niin voin viedä Millanille helmililjaa, koristebataatin ja sekä tavis- että perunanarsissia. On kukkaparkaa nimellä paiskattu, englanninkielinen nimi on paljon kuvaavampi: Bridal Crown. Olin kyseistä narsissia ennen pääsiäistä kaupassa ihaillut ja nuuhkinut raaskimatta ostaa. Vaan nytpä sainkin sen kuitenkin. Erityisesti iloitsen kuitenkin siitä, että kuopukselle lupailtiin lisää hommia kevään mittaan samaisessa puutarhafirmassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti