Uni ja sen selitys

Kävin pyörällä Millanin luona ennen kuin työurakkani täällä alkoi - ja ennen kuin lumi ja jää teki pyöräilystä taas extreme-urheilua. Vietimme mukavan iltapäivän, söimme maittavan lounaan, hoivailimme lemmikkejä, mukaanlukien uusin tulokas harmaa pikkukolli Mikey, laulelimme henksuja, myös joululauluja sekä Millanin omia biisejä. Ja tietysti praatasimme. 

Kerroin Millanille näkemäni unen: olin ensin ajamassa jotain yksinäistä metsätietä, mutta olin nukahtanut rattiin sen verran, että auto oli pysähtynyt omia aikojaan, enkä ollut lainkaan tietoinen missä asti olin menossa. Epäilin, että olin saattanut mennä jo huomaamattani ohi sen tienhaaran, josta olisi pitänyt kääntyä. Siinä autossa istuessani ja miettissäni näin ison karhun löntystelevän tien yli metsään parinsadan metrin päässä autosta.

Seuraavassa kohtauksessa olin asettunut nukkumaan retkiolosuhteissa, taivasalle. Nukkumisesta ei tullutkaan mitään. kun samainen karhu tuli ja kävi kimppuuni. Minun toinen kourani oli jo pedon suussa, mutta kun vapaalla kädelläni aloin rapsutella karhun niskaa, se päästi otteen kädestäni. Päätin jatkaa pedon kesyttämistä rapsuttelemalla ja juttelemalla rauhallisella äänellä kuin lasta rauhoitellen. Ehdotin, että mun mieheni voisi kalastaa karhulle syötävää. 

Uni jatkui vielä siten, että karhulla olikin yllään verkkaritakki, en ole varma, olinko minä ehdottanut moista pukeutumista. No, mieheni tuli siihen sen talon sisältä, jonka porraspäässä olin ollut nukkumssa, ja miehelläni oli yllään aivan samanlainen verkkaritakki kuin karhulla. Ja niinpä nuo kaksi karvaturria olivat aivan samannäköisiä (karhu oli vähän pidempi kahdella jalalla seisoessaan mieheni vierellä). Mies ja karhu olivat kuin kaksi marjaa, tai veljekset kuin ilvekset.

Millan nauroi ja selitti unen samantien. Karhu oli tietenkin tämä uusi työhaaste, joka edessäni oli silloin vielä täysin tuntemattomana. Harhailu metsätiellä taisi kuvata samaa asiaa, suunta on välillä outo ja hakusella. Kenties unessakin tajusin, että kyllä tämäkin uusi "peto" saadaan kesytettyä ja hallintaan, rauhallisesti ja järkevästi, varmoin mutta hellin ottein. Ja loppujen lopuksi, kyseessä onkin ihan turvallinen vanha tuttu. Jonka kanssa olen nyt sitten "naimisissa" ainakin kevääseen asti. 

Viikko aikaa saada valmistelut kuntoon, tulossa vielä infoja oppilaille ja vanhempainiltoja niin kantaväestölle kuin maahanmuuttajaperheille, luokkien järjestelyä ja oppimateriaalien haalimista. Yksi opekin on vielä haalittava, mutta se on sivistysjohtajan päänsärky. Toivottavasti vielä tilattavat kirjat tulevat lakkoiluista huolimatta meille perille kohtuullisessa ajassa. Vaikka kyllä me alkuun pääsemme vihkojen ja jo koossaolevan matskun kanssa.

Kullakin kiiruhunsa

Ensilumi satoi perjantain ja lauantain välisenä yönä. Toki lumihiutaleita hiljalleen satoi perjantai-iltapäivän mittaan niin, että rännässä ehdimme  rämpiä, kun auto teki ronan naapurikaupungissa asioidessamme. Onneksi ei tarvinnut kauaa kylmässä värjötellä, kun tepastelimme huoltikselle pizzalle ja sieltä saimme kyytin tutulta, joka sattui olemaan tulossa Kanttorilan naapuriin. Johdatusta? Varmasti.
Lauantaina heräsin valkeuteen ja muistin, että porkkanat oli vielä nostamatta. Eihän siinä kauaa mennyt, yhden rivinpätkän ja lapion kanssa, kun ei maa kuitenkaan ollut vielä kohmetta kummemmin kovettunut. Tosin nyttemmin kuulin, että kyllähän tämä ensilumi hupenee pois viimeistään keskiviikkoon mennessä. Mutta eipä porkkanoiden laatu varmaan olisi ainakaan parantunut jäätymisen ja sulamisen vuorotellessa.
Nyt vielä hetken olisi ilmeisesti mahdollisuus saada tunnelmallisia lumimaisemakuvia, mutta emme taida kumpikaan joutaa kuvailemaan. Minulla työkiireitä ja miehellä autoasioiden ratkaisemisen lisäksi hoidettavana mm. kuistin piirustukset, jotka pitäisi saada joulukuun puoleen väliin mennessä kunnan rakennustarkastajalle.

Kohti Kanttorilaa

No ka miksen taaskaan olovana ehtinyt kirjoittaa blogiin mitään viikonlopun aikana, vaikka pyhää piisas pyhän jälkeen. Itse asiassa meillä oli kyllä poikkeuksellisen sosiaalinen pyhäinpäivä. Ensin teimme ajelukierroksen kyläillen ensin Millanin luona kuulumisia vaihtamassa ja sieltä Millanin äidin ja isän luo visiitille. Kas kun ystäväni äiti lupasi minulle lisää lankoja afrikkalaisten kukkien virkkaamiseen. Reunukseen sopivaa lankaa yhtenäisempää värimaailmaa varten.
Ehdimme häävisti takaisin ennen kuin kuopus tyttöystävänsä kanssa tuli käyttämään aitoa huollossa. Minulla oli sopankeitto (eli keitonkeitto) puolimoos, kun he jo tulivat, mutta isä oli ehtinyt tehdä alkupalasalaatin nuorisolle.
Ilta meni rattoisasti. Nuoret katselivat telkkaria sillä välin, kun iskä vaihtoi öljyt ja suodattimen, ja minä kuuntelin netin kautta jumalanpalvelusta siitä kirkosta, jossa minunkin olisi pitänyt periaatteessa olla kuoron kanssa avustamassa.
Nyt kuitenkin kirkkokuoroharrastus jää minulta taas syrjään. Työtilanteeni on nimittäin muuttumassa siten, että minulle on luvattu virkavapautta siirtyäkseni valmistavaan opetukseen loppulukuvuodeksi. Se meinaa sitä, että muutamme takaisin Kanttorilaan.

Syyslomamuisteloa

Lomaviikko hurahti nopeasti, vähempi kuitenkin loman merkeissä.
Perjantaina jatkoin kohopenkin kohotusta, mies auttoi. Minä kärräsin lehtien päälle naattien ja muiden kasvinosien lisäksi kompostorista tyhjäämääni höyryävää, haisevaa moskaa. Mies puolestaan kuskasi "hajusuojaksi" kosteaa turvetta, jota hän tyhjäsi pääoven alta. Hän nimittäin sai kuin saikin sementtiportaat lopultakin kokonaan irti seinästä ja pääsi irrottelemaan portaiden takana kastuneita seinälautoja, joiden takaa sitä kuttaa hän sitten kaivoi ulos useamman kärryllisen. Kuivemmasta turpeet hän lippasi muovisäkkeihin. Sitä voitaneen hyödyntää komposti- tms kuivikkeena myöhemmin. Turvepehkun peittelin sitten multakerroksella, jonka olin kaivanut ylös samalla paikalla olleesta vanhasta  kohopenkistä. Ehdin kylvää vielä porkkanaa ja sen sekaan valkosipulia pari riviä entiseen maissi-, kesäkurpitsa- ja härkäpapupenkkiin. Seuraavana aamuna oli maa kohmeessa ja vastatehty kohopenkki höyrysi lupaavasti kuin sontatunkio.
Lauantaille sattui poutapäivä, joten sain pestyä koneellisen hantuukeja ja liinavaatteita. Käsipelillä viruttelin sitten vielä likaisia työvaatteitani ja -hanskoja, ja nekin ehtivät kuivahtaa illaksi sen verran, että sain kerätä pyykit sisään yöksi. Työvaatteiden pesu meinasi sitä, että kuraisimmat urakat olin saanut tyydyttävästi päätökseen. Kasvimaan kunnostusta voin jatkaa myöhemmin, jos olosuhteet sallivat, kunhan olemme syöneet lehtikaali-, purjo- ja porkkanapenkit tyhjäksi. Viimeistään keväällä käännetään loput, kun palsternakatkin on nostettu siementäjiksi jätettyjä lukuunottamatta.

Lauantaina käväisimme iltapäivällä pikareissun Millanilla sekä uimahalli- ja ostosreissulla, jolta palattuamme vietimme loppuillan enimmäkseen omenapuiden alla. Talvilajikkeita kerättiin talteen kellariin sekä maasta että puista, tarkemmin sanottuna kahdesta puusta, koska se puu, joka viime syksynä kantoi ennätyssadon, piti tänä syksynä taukoa.
Kuvittelin herääväni pyhäaamuna aikaisin ja pirteänä yhden ylimääräisen tunnin ansiosta, mutta kyllä mies joutui minua herättelemään. Hyvin kuitenkin ehdimme kävellä piispanmessuun. Kirkon parkkipaikka oli tupaten täynnä, mutta kirkon sivulaivasta löytyi vielä hyvin tilaa istua, vaikkakin virsikirjat olivat ovisuusta loppuneet. Suntion apulainen kiikutti iloksemme lisäkirjoja, jotta päästiin mukaan veisaamaan. Kuorolla oli runsas ja hyvin harjoiteltu musiikkitarjonta. Iloitsin erityisesti vastausmusiikissa (Mun kotini Taivaassa ihana on) mukana olleesta sellosta.
Kaikki muukin hoitui mallikkaasti, oikein kirkkoherran näköisesti, sanoisin. Juhlallinen ja kaunis jumis, uusine alttarivaatteineen kaikkineen. Myös piispa Peura oli positiivinen tuttavuus, vaikkemme toki sen kummemmin tuttavuutta tehneetkään (mieheni on tosin ollut aiemmin piispan puheilla). Jaksoin kuunnella piispan ajankohtaisen ja seurakuntalaisia koskettavan saarnan paremmin kuin yleensä jaksan saarnoja kuunnella.
Sitten oli aika alkaa rustata itseämme reissunpäälle, takaisin kohti leipätyömaata. (Vaikka on kai kasvimaakin eräänlainen leipätyömaa.) Pakkaaminen kesti hyvän tovin, kun mies halusi tukkia kirjahyllyn osat auton sisään sen sijaan, että olisi tyytynyt peittelemään ne peräkärryyn sateelle alttiiksi. Mikä olikin varmaan viisainta, ajatellen, millaisessa tuulessa ja sateessa ajelimme kohti pohjoista, vaikka miehen vuoroin pakatessa ja vuoroin lastia purkaessa minua kieltämättä hermostutti viivästys. Mutta ihme ja kumma, mies sai mahtumaan focukseen kaikki osat, yläkaapit mukaan lukien. Ja muukin tavara mahtui, hyllyjen sisään.
Ennen lähtöä siirsin hapankaalin uuninpankolta kellarin rappusille viileään. Kukat piti muistaa kastella, että pärjäävät taas viikon. Tiskit sain kutakuinkin pestyä, mutta salin puolelle jäi aikamoinen sonka. No, eivätpä ne sotkut sieltä minnekään tällä välin katoa. 

"Työjärjestykseen"

Jos eilen olikin kylmä, tänään tuli pihalla välillä ihan hiki. Se johtui ehkä enempi ylipukeutumisesta, vaikka oli sääkin varmaan eilistä leudompi, koskapa iltapäivällä alkoi truiskia vettä. Sain tänään vedettyä muutaman viivan lisää työlistani päälle: loputkin omena-, kirsikka- ja luumupuiden rungot on nyt verkoilla suojattu talveksi, samoin pensasmustikat. Kärhöt ja John Cabot -ruusut peittelin havuilla, joita kaupunkikodista tuotiin kuorman päällä aika läjä (kahdesta vanhasta pihakuusesta riitti perennapeittoa myös niin naapurille kuin Millanillekin). Joutessani voisin raahata havuja myös porraspäähän, niin kuin ennen vanhaan.

Kovimman sadekuuron aikana hakkasin kaalisilppua sangossa perunanuijalla, niin että mehu tirisi. Hapankaalini maustoin valkosipulilla, kuinkas muuten. Sanko saa virua pari päivää uunin pankolla. Sopivasti ennen syysloman loppua sen saanee siirtää viileään jälkikäymään. 

Kaaliurakan jälkeen palasin vielä pihalle jatkamaan kohopenkin kohentamista. Punajuurista tyhjäämäni penkin arvelin tarvitsevan jo lisäravinteita, jotta voisin siinä ensi suvena kasvattaa vaikkapa kaalta. Niinpä kaivoin kuopan, jonka pohjalle kärräsin risuja (niitähän riittää), sitten haravoin omenapuiden, syreenin, pihlajan ja koivun alta muutaman kärryllisen lehtiä risujen päälle ja ehdin vielä nakella kasan päälle naatteja ja maa-artisokan varsia ennen kuin tuli liian hämärää. Huomenna jatkan kohopenkin rakentamista. Kyllähän noita pihatöitä mielelläni teen, mutta työhanskoista on jatkuva uupelo. Paras olisi, jos löytäisin ehjät kumisormikkaat villasormikkaiden  päälle. Tavis-työhanskat ovat saman tien märät ja multaiset. Porstuan lattialla on sanomalehden päällä   niitä kasa kuivumassa. Viimeisen session jälkeen piti vaihtaa jo kuivat housutkin, kalsareita myöten. 

Tänään nukuin yhdeksään asti, ja ehkä olisin nukkunut pitempäänkin, ellei mies olis herätellyt aamukahville. Täytyisi yrittää mennä ihmisten aikaan maata, jottei unirytmi loman aikana vallan menisi lekkeriksi.

Talviko tekee tuloaan

Tänään mulla on ollut enimmäkseen sisäpäivä, kuten eilenkin. Olin kirjoitellut työlistaa itselleni muistin tueksi, mitä kaikkea olisi hyvä ehtiä tehdä syysloman aikana sekä sisällä että ulkona. Toistaiseksi siitä en ole vetänyt yli kuin pari sisähommaa. En mä silti vallan jouten ole ollut. Olen kerran jos toisenkin eksynyt puuhailemaan jotain listan ulkopuolelta.
Eilen oli tuhruinen sää, joten en kauheasti työntynyt pihatöihin. Kollasin askartelulaatikoita ym.  haeskellen yhtä muovipurkkia sitä kuitenkin löytämättä. Teinpä kuitenkin samalla inventaariota, mitä kierrätyskamaa mistäkin tarvittaessa löydän.
Tänään etsitty purkki löytyi logiikkaa käyttämällä. Mehumaijan saimme yhteisvoimin täyteen siivottuja omenoita. Niiden pehmetessä pesin liotetut lasipurkin uuniin. Nyt omenasosepurkit ovat jäähtymässä ja esilämmitetyssä uunissa oli hyvä paistaa piirakkaa ja kasviskiusausta.
Sillä välin kun ruoka kypsyi uunissa, minäkin vihdoin hankkiuduin ulos. Mutta hyi olkoon kun siellä oli kylmä. Gladioluksen, freesian ja ruostekukan kuivahtaneet mukulat keräsin paperipusseihinm kunkin lajinsa mukaan. Mukulasellerit listin vesurilla, mutta kasvimaan kääntämiseen kaipailemani lapio olikin miehellä käytössä. Niinpä jatkoin vesuria heilutusta ja silppusin taas läjän kasvironttoja kompostiin.
Kylmyys enteilee talven olevan tulossa. Mitä vielä pitäisi välttämättä ehtiä ennen kuin maa jäätyy ja peittyy lumeen? Katsonpa listalta.

Informaatiokatko - ja mitä siitä seurasi

Edellisessä postauksessa taisin mainita, että minulla oli pouhuutin puhaltamassa kasvihuoneessa sillä välin kun olimme poissa. Tuota noin... Juu ei. Kun olimme viimeisen lomaa edeltävän  työpäiväni jälkeen ajelemassa kohti Kanttorilaa, vajaa tunti ennen perille pääsyä tuli jotenkin puheeksi kasvihuone. Niin, mies ehdotti, että ruvetaanko perillä katsomaan telkkaria ja minä siihen, että käyn ensin tsekkaamassa kasvihuoneen. Mies ihmetteli, että ei kai siellä enää mitään ole... Ja siitä totuus alkoi vähitellen selvitä. Olin toki aivan oikeassa, että kasvihuoneessa oli termostaatillinen sisätilanlämmitin. Mutta johto ei ollut seinässä. Mies oli ottanut sen irti, kun oli käyttänyt kiviporaansa portaiden särkemiseen. Jos hänen mielessään oli sitten käynytkin kasvihuoneen lämmitin, niin ei ainakaan se, että kasvihuoneessa olisi edelleen ollut lämmitettävää. Korkeintaan, että ei sellaista sähkölaitetta voi jättää yksikseen puhaltelemaan kahdeksi viikoksi. Kun taas minä olin  pitänyt itsestään selvänä, että lämmitin toimii, kuten ennenkin.
Loppumatka tuntui pitkältä. Kun olin ensin kiukunnut äänekkäästi aikani, istuin lopun aikaa hiljaa miettien vahinkojen laajuutta. Toivoskellen, että jotain olisi pelastunut. Ja yrittäen muistaa, olinko kantanut ananaskirsikat jo vintille talvisäilöön.
Pihaan päästyämme ja sisällä käytyäni otin taskulampun ja hipsin kasvihuoneeseen. Ovelta näin, että tuho oli kutakuinkin totaalinen. Luullakseni myös ymmärsin, miksi eräs tuttu käytti paleltuneista kasveistaan sanaa kärähtänyt. Tomaattien lehdet näyttivät auringonkuivattamilta. Aurinkokuivattuja tomaatteja, just joo. Löysin ilokseni ja ihmeekseni muutaman tomaatin, jotka olivat säilyneet paleltumatta, yksi niistä löytyi lattialta. Mies arvelikin, että kivilattia oli varastoinut lämpöä, joka suojasi lattialle tippunutta hedelmää. Suurin helpotukseni oli kuitenkin se, että vaikka olin unohtanut viedä kaikki kolme ananaskirsikkaa turvaan pakkaselta, niin yhdessä niistä näytti olevan vielä jäljellä terveitä lehtiä. Vieno toiveeni kuultiin. Jotain pelastui.
Kun sitten päivänvalossa menin uudestaan kasvihuoneeseen, löysin vielä jokusen raa'an tomaatin, jotka toin sisälle siinä toivossa, että kypsyisivät. Samoin löysin pari pientä kurkun alkua, jotka tuntuivat kiinteiltä. Kun olin katkonut ananaskirsikoista versoja lyhyemmiksi, päätin kantaa ne kaikki vinttiin, sillä lopuissa kahdessa olin näkevinäni myös elonmerkkejä.
Sitten aloin tyhjätä/siivota kasvihuonetta, rontot kottikärryyn ja kaikki paleltuneet tomaatit keräsin pesuvatiin, joka täyttyi puolilleen. Kompostorissa oli niille yllinkyllin tilaa. Kuva tomaateista jäi ottamatta, parempi niin.
Päivännäöllä ehdin siivota pihaa sieltä täältä, kukkaruukkujen tyhjennystä, gladioluksen mukulat ja joriininjuuret ylös maasta, vähän lehtien haravointia, niin että sain pari säkillistä kompostikuiviketta. Nostin viimein myös punajuuret ja mukulasellerit. Illemmalla tein sitten etikkapunajuuria. Loput punajuuret jätin kuistille kateharson alle, selleritkin peittelin harsolla yöksi.
Edelliskerralla olin käyttänyt vesuria ja puupölkkyä naattien ja muiden pitkien kasvinosien silppuamiseksi kompostointiin sopivaksi. Nyt en muistanut, minne olin vesurin jemmannut. Mies sen sitten löysi navetan seinältä naulasta, ja pääsin jatkamaan silppuamistakin hetkeksi.
Tänään olemme viettäneet lepopäivää. Kävelimme kirkkoon, mies leipoi omenapiirakkaa ja saimme yllätysvieraan, ja hetken olin taas puutarhassakin. Nostin jonkin verran palsternakkaa, niin että sain viemisiä vieraamme matkaan. Hän kun oli menossa talkoilemaan  Ryttylään. Kai talkooporukalle ruokaa tarvitaan, palsternakka on parhaita keittojuureksia minun mielestäni.