Kahden juhlapäivän välissä

Tänä vuonna laskiainen on huomattavan aikaisin, miltei perätoukuria Runebergin päivän kanssa. Jos minulla olisi menneellä viikolla ollut aikaa, voimia, hoksua, värkkejä ja rahkeita valmistautua leivonnallisesti tuleviin juhliin, niin olisin saattanut leipoa sekä laskiaispullia että runebergintorttuja. Olen joskus harmitellut, että juhlat ovat keskenään käytännöllisesti katsoen väärässä järjestyksessä. Kuinka kätevää olisikaan käyttää laskiaispullien sisältä koverrettu pullamössö runebergintorttujen raaka-aineena. Mutta mikä toisaalta estäisi leipomasta pullia etukäteen - helmikuun alussa - ja kovertamisen jälkeen pakastamasta niitä laskiaista odottamaan. Tänä vuonna minulta sen esti totaalinen kalenterisokeus. Vanhempainilta, kouluvierailudelegaation vastaanotto ja valo-opettajien viikkopalaveri veivät koulutyöstä jääneet voimien rippeet viimeiseen tippaan. Onneksi tämä työviikko on ohi ja onneksi siitä selvittiin vähin vaurioin.
Ai, että mitä tarkoittaa koverrettu laskiaispulla? Mä en ole koskaan enkä missään muualla saanut koverrettuja laskiaispullia kuin siskoni ja itseni tekemänä. Ja kuitenkin sisko oli aikanaan oppinut konstin koulun kotitaloustunnilla. Sen siis pitäisi olla yleistä tietoa. Mutta ei. Ovatko kaikki syömäni kovertamattomat laskiaispullat siis kaupan tuotteita? Ilmeisesti, sillä yleensä niitä olen syönyt koulussa ja seurakunnan laskiaistapahtumassa. Konsti on yksinkertainen. Kun pullasta on leikattu hattu, niin sitten vain kaivetaan haarukalla  rapsuttelemalla pullan sisään krooppi, joka sittemmin täytetään kermavaahdolla. Osan pullanmuruista voi sekoittaa kermavaahtoon. Mutta kuten jo sanoin, ne sopisivat mainiosti kierrätykseen runebergintorttujen muodossa.
Kyllähän tavis laskiaispullakin on aivan maistuvaa, mutta kovertamalla sen sisään saisi mahtumaan enemmän herkullista, kuohkeaa kermavaahtoa. Mutta ei ikinä koskaan mantelimassaa. Eikä runebergintorttuun karvasmantelia. Totisesti.

Niin. Meillä ei siis leivottu kumpaakaan sorttia. Eikä niitä ole myöskään kaupasta hankittu. Kaffin kanssa nisuna olemme syöneet omenasoseella voideltua paahtoleipää.

Huomenna alkaa yhteisvastuukeräys. Ja keskiviikkona paastonaika. Köyhäillään siis edelleen, niin jotain taas on pudottaa haaviinkiin.

Kirkosta kaukalolle

Tänään ehdimme kävellen kirkkoon, Kynttilänpäivä oli iloinen yllätys, en ollut perehtynyt etukäteen kalenteriin. Hokasin vasta, kun kanttori aloitti alkuvirren 48, yhden lempivirsistäni.

Kirkosta palatessa piti tehdä mukka läheisellä jääkiekkokaukalolla, vaikka kotiinkin oli kiirus maa-artisokkapottumuusin tekoon. Halusin tsekata, olisiko jäätä eilisen suojasään ja vesisateen jäljiltä. Meillä kun pitäisi huomenna olla kaikkien koulujen yhteinen luistelutapahtuma tässä keskustan kentällä, ja kun meidän koulun valo-oppilaat tuodaan aamulla suoraan kentälle eikä kouluun, niin ehdin jo aamulla murehtia, mikä olisi varasuunnitelmani, jos tapahtuma ei onnistuisikaan. Koululle emme enää taitaisi päästä. Mietin, millaista "kotikoulua" pystyisin Kanttorilassa pitämään seitsemälletoista pirpanalle ja jässikälle, mitä heille laitettaisiin ruuaksi... Mutta onneksi kaukalon jää näytti siedettävältä, kiitos väliaikaisen käyttökiellon. Viereisellä kentällä näkyi ikävä kyllä yhdet autonrenkaiden jäljet, kun joku älykääpiö oli käynyt pyörähtämässä. Kiukuspäissäni ehdin jo ääneen ajatella, että jos mulla olisi valta päättää, niin ajokortin saisi vasta parikymppisenä.

Hätävarasuunnitelmaani ei siis tarvittane, mutta se herätti kuitenkin ajatuksen, josko jossain vaiheessa toisin oppilaani tänne meille kylään.

Äääh... pitäisi miettiä sitä lehtijuttuakin - kunhan nyt ensin saisin paperille tiistain vanhempainillan asiat. Jääköön tämä siis tammikuun viimeiseksi bloggaukseksi ja sen viimeiseksi riviksi.

Kirjallisia tehtäviä ja kevätunelmia

Minä en ole vieläkään oppinut sanomaan "ei", enkä ainakaan silloin, jos toinen vielä yllyttää... Nimittäin: minua pyydettiin koulunkäynninohjaajien koulutus- ja virkistyspäiville luennoimaan/ kertomaan maahanmuuttajalasten opettamisesta (4 x 45 min sessiot!), varsin lyhyellä harkinta-ajalla. Pyysin saada vastausaikaa siihen asti, että olen varmistanut työnantajalta, voinko olla yhtenä päivänä töistä poissa tällaisen tehtävän takia. Sivistysjohtaja vastasi: "Tottakai sinä menet, kun pyydetään!" Ai, mistä hän mahtoi sen tietää, emmehän me olleet tunteneet kuin vasta toista kuukautta.
No niin, koulutuspäivä lähestyy. Täti olisi sanonut mulle, että "kupistas löydät". Eikä tässä vielä kaikki, ostosteeveetä lainatakseni: menin sitten lupaamaan vielä lehtikirjoituksen ammattiyhdistyksemme piiirn julkaisuun. Senkin deadline lähestyy.

No, kuten Millan totesi, parempi tässä vaiheessa talvea rustata tuollaisia, kun vielä ei ihan hirveästi ole kylvö- saati muita keväthommia. Unissani olin kyllä jo keväässä. Sain Millanilta tutkittavakseni (ja yhteistilausta tehdäksemme) erään siementilausjulkaisun, jonka tarkkaan selasinkin. Se taisi tulla uniini, kuten sekin, että ennustettiin sään lauhtumista. Unessani lumi oli kokonaan sulanut ja ruoho oli aivan ihreää. Tienvieressä helmihyasintti-istutukset olivat kasvaneet polvenkorkuisiksi(!) ja kukkivat täyttä päätä, samoin narsissit. Suunnittelin poimivani siitä koululle maljakkoon, samalla miettien, mitäs me nyt teemme koko valo-oppilasrevohkan kanssa koulun pihalla aikamme kuluksi.
Vaan ei sentään ollut lumi sulanut, lisääkin oli yöllä satanut. Koulun jääkin oli avan kelvollisessa kunnossa meillle. Olin itse ekaa kertaa luistimilla taas horviin. Viime talvena vuorotteluvapaalla en todellakaan luistellut, eikä edellistalvenakaan monta kertaa oppilaiden kanssa ehditty, kun talvi oli mitä oli.

Talitintti ikkunalla

Ei ollut ensimmäinen eikä edes toinen kerta, kun talitiainen kävi minulle ilmoittamassa, että safka on loppu. On ne ihme fiksuja otuksia, ainakin täällä Kanttorilan kulmilla. Onkohan Millan ne opettanut?. Jos ruokintalaite on tyhjä, niin "puhemies" lennähtää keittiön ikkunalle ja kurkistelee sisään. Ilmeisesti käy kurkkimassa, eikö ketään ole kotona, kun palvelu ei pelaa...

Käyvätkö linnut teidän ikkunalla ruokaa pyytämässä?

Gadget ja itken

Varmaan vuoden tauon jälkeen kokeilin kurillani klikata "lisää lukijat-gadget" ja kappas vain, nyt se yllättäin onnistuikin Ei sanonut kone enää, että  "oops". Saapasnyt havaata ilmaantuuko blogille lisäkseni muita lukijoita.

Mies käväisi eilen illan päätteeksi ostamassa auton bussi- ja junamatkan päästä. Hän palasi kotiin ennen yhtätoista. Aamulla hän lähti sitten tapaamaan Norjan ystäviä ja viemään terveisiäni. Hän soitti äsken reissulta, oli tulossa jo kotia päin hyvästeltyään ystävämme, jotka lähtivät ajelemaan kohti Turun satamaa. Minua alkoi puhelimessa itkettää. Joka kerta Norjasta lähtiessämme olen itkenyt eron haikeutta. Niin nytkin, vaikken (tai sitten 'koska') ollut hyvästelemässä. Jos olisin ollut mieheni mukana, olisin itkenyt silti.

Nyt täytynee ruveta sytyttämään tulta takkaan. Pakkanen on täälläkin taas kiristynyt.

Värejä

Aikaisemmissa blogeissani olen välillä julkaissut kuvia käsitöistä, joita aikaisemmin jostain syystä ehdinkin tehdä enemmän. Toki talvisaikaan teen edelleen, etenkin telkkarin ääressä. Ettei menisi sekin aika aivan "omasta erestänsä". Sen voi ilmaista toisinkin, mutta sitä sanontaa en viitsi julkisesti käyttää.
Viime talvena neuloin useamman sukkaparin, tyttärelle ja itselleni. Tänä syksynä ja talvena olen palannut virkkaamaan. Siihen minut innosti Millanin äiti, joka asuu tällä samalla paikkakunnalla. Hän antoi minulle afrikkalaisen kukan virkkausohjeen ja roppakaupalla erivärisiä lankoja sekä näytti vielä paria peitettä, jotka hänellä on tekeillä kyseisin kukin.

Minä en vielä tiedä, mitä tästä tulee, mutta tyttärelle tätä ajattelin, joko torkkupeitoksi, päiväpeitoksi tai istuinsuojaksi. Taustaväriksi valitsin ruskean, tyttären lempivärin.

Melkein yhtä terapeuttista kuin pitsinnyplöö, leikitellä väreillä.

Toinen kahdesta

Ankara haku on päällä, mutta autoa ei meillä vieläkään ole. Ei vaikka huomenissa pitäisi päästä rookaamaan Norjan ystävät, jotka tulevat käymään Suomessa firman asioilla tuolla parin tunnin ajomatkan päässä :(  Näyttää pahasti siltä, että tavataan vasta kesällä, Norjassa.
Mutta nettiyhteys meillä nyt sitten kumminkin taas on. Jääräpäinen mieheni hankki meille oikeutta, sai tahtonsa läpi ja s-lahden antamaan meille jo maksetun kympin edestä nettiaikaa kuukaudeksi. Niinpä olenkin sitten viipyillyt netissä tiiviimmin kuin aikoihin. No, enimmäkseen kuitenkin työ- ja muita velvollisuuksia.
Olen vielä järjestäytymiskokoukseen asti sihteeri, ja niitä hommia olen koettanut edistää. Saimme sovittua vuosikokousajan ja paikan ja minä ehdin saada kutsun lehteen. Korjailin aikaisemmin kirjoittamiani kokousasiakirjoja, jotka sitten lähetin sähköpostitse johtokunnalle, tulostelin kokousmuistioita, jotka lähetän paperipostina rahastonhoitajalle, yhdessä jäsenluettelon ja muistitikun kanssa, jolle talletin matskut tältä kymmeneltä vuodelta, jonka olen sihteerinä ollut. Sitten pitää vielä joskus pohjoisessa käydessä toimittaa vanhat kansiot ynnä muu yhdistyksen omaisuus jollekin johtokunnan jäsenistä, niin sitten saan heittää huolen mielestäni.

Tänään on pakkasta taas yli oman tarpeen. Kymmentä astetta lauhemmalla olisimme kenties saattaneet lähteä pyöräilemään Millanin luo ja kaivamaan häntä esiin lumesta. "Lunta on kuin Etelänavalla, eikä auraajaa näy missään. Onneksi kaapissa on ruokaa kahdeksi viikoksi", lainatakseni Millanilta illalla tullutta tekstiviestiä.