Loman viimeiset hetket

Vietimme talvilomastani alkuosan Kanttorilassa. Palasimme kaupunkikotiin tiistai-iltana, jotta ehdin tehdä pakollisia urakoita täälläkin. Pakollisuus ei tarkoita välttämättä samaa kuin vastenmielisyys. Kanttorilassa ehdin ommella ja parsia sekä siivota. Se siivous sai alkunsa siitä, kun mies soitti putkimiehelle, joka lupasikin ehtiä käväistä tuota pikaa. Minulle tuli vähän kiirus saada ruosittua huushollia ihmisasumuksen näköiseksi. Keittiön lattian lakaisu oli vielä kesken, kun nuorimies jo pyyhälsi pihaan. Saadakseni ulos kuskatut matot takaisin puhtaammille lattioille ryhdyin heti seuraavana päivänä eteisen ja keittiön lattioita hinkkaamaan. Mutta sitä ennen putkimies kutsui pari kollegaansakin ihmettelemään ilmavesilämpöpumppua, tai tarkemmin sitä, miten se oli asennettu. Jätettiin vielä auki, tehdäänkö sille mitään, mutta vuotaneelle patterille ei kuulemma tarvitse eikä kannata tehdä mitään, kun kerta reikä, josta se vuoti, oli jo ruostunut umpeen.  Mukavia miehiä nuo paikalliset putkimiehet. Millanilta olimme saaneet yhteytiedot ja suosituksia.

Tiistaina mies ehti vielä kaataa yhden koivun sillä välin, kun minä tein loppusiivouksia. Ulkona olisi ollut sievä sää avittaa miestä risusavotassa, mutta en löytänyt oksasaksiani. Kylläpähän joutaa toistekin. Lauantaina keitettyä borssia oli jäljellä vielä kotiin tuotavaksikin, niin että melkein koko loma tosiaan pärjättiin yhdellä kokkauksella. Otin Kanttorilan kellarista mukaan viimeiset punajuuret. Niistä tein uuniin paistoksen kiertoilmauunissa perjantaina samalla kun paistoin kauralastuja esikoisen synttärijuhlia varten.
Keskiviikko meni koulimis- ja kylvöhommissa. (Ne olivat niitä pakollisia mutta mielekkäitä ja mieluisia urakoita.) Munakoiso ei ole tullut pintaan, mutta ihan vielä en ole heittänyt toivoa senkään suhteen. Siirsin kylvöpotit patterin viereen ja päälle saamaan lämpöä. Koulinta ja kylvö vie ajatukset kesään. Toiveikkaat ajatukset. Kahta lajia selleriä, kahta väriä petuniaa, yhtä väriä orvokkia ja keijunmekkoja on koulittuna. Jätin vielä ryppään koulimattomia keijunmekkoja pyttyynsä. Ei raaski heittää pois.
Kylvin muutaman tomaatin (Money maker), pari tomatilloa, päivänsineä, mustasilmäsusannaa, valkoista leijonankitaa, samettikukkaa ja kokeeksi chilipaprikaa. Mutta unohdin ottaa mukaani Kanttorilasta mm. narsissitupakan siemenet ja punaisten leijonankitojen siemenet. Jätän tupakat tänä kesänä siis kasvattamatta. Mutta leijonankitasiemenpussin hain kaupasta, koska haluan sitä sorttia muitakin värejä kuin valkoista. Niitä minulla oli viime kesänä kaupunkikodin pihassa ja niistä olin kerännyt tänne siemeniä talteen. Samalla ostin toisenkin kesäkukkasiemenpussin, minulle uusi tuttavuus, sinivarjo. Kuva oli nätti, kukinto hieman törmänkukan näköinen ja pussin mukaan hyvä perhoskasvi. Millanin tekemään perhospenkkiin siis testaan sinivarjoa ensi suvena.
Tämä lomapostaus jäi vähän viime tippaan. Pitäisi olla jo menossa nukkumaan, että jaksaa aamulla töihin. En ehdi kaikkea kirjoittaa, mitä on ollut mielen päällä, ja silti tulee aivan liikaa tekstiä ja tarinaa kerralla.

Lumisotaa, niin sanoakseni

Tänne Kanttorilaan saavuttiin eilen illalla varsin myöhään. Mulla oli perjantaina illansuussa vielä lauluharjoitukset naisporukalla, sillä välin mies paikkaili kampetta valmiiksi ja harjoituksista palattuani hypättiin autoon. Perillä mies sytytti takkaan tulen ja aloitti hieman lumitöitä. Minä kävin postilaatikolla ja löysin sieltä "tervetuliaispaketin". Millan oli käynyt tuomassa mua varten valmiiksi nipun paikallislehtiä, pari perenna- ja huonekasvikirjaa ynnä kirjeen. Pienen iltapalan jälkeen kömmin peiton alle sänkyä lämmittämään ja kohta sinne kaivautui mieskin. Kumpikaan ei muistanut sulkea takan peltiä.
Aamukahvin jälkeen mies paineli pihalle jatkamaan lumen luontia. Kun hän oli saanut raivattua reitin lintulaudalle, minä täytin alumiinipäälärin auringonkukansiemenillä ja kietaisin rautalankalenkin tulipallon ympärille ja vein linnuille safkaa. Pitkästä aikaa. Onneksi tässä keskustassa lintusilla on paljon muitakin ruokapaikkoja, etteivät ole meidän epäsäännöllisen ruokintamme varassa. Pitäisi olla valtsun kokoinen simenesäiliö, josta riittäisi pariksi kolmeksi viikoksi.
Eivät ne lumityöt kerrasta eivätkä kahdestakaan loppuneet. Paraikaa mies on jälleen lykkimässä kolaa. Äsken kävelimme lähikauppaan ostamaan kermaviiliä borssikeittoa varten. Keitin iltapäivällä sitä reiluhkon annnoksen, kymmenen litran kattilaan. Kas kun viiden litran borssikattila unohtui kaupunkikotiin. Meinasin ensin tukkia keiton kolmelitraiseen, mutta kun se näytti tulevan täyteen kolmesta punajuuuresta, viidestä palsternakasta, yhdestä perunasta ja yhdestä sipulista, niin kaivoin suurimman keittoastian keittiön kaapista. Miten äiti sanoisikaan, "ei suuri sisältänsä kaara". Meinaa, että liian ison astian kanssa aina pärjää.
Kun hiihtoloman aluksi keittää yli viisi litraa borssia, niin loppuloman voikin pitää vapaata ruuanlaitosta. Pakollinen ulkoilukin on hoidettu tältä päivältä, sen lintulautakäynnin ja kauppareissun lisäksi olen käynyt tekemässä lumitöitä minäkin; kravasin tönkkölumen kasvihuoneen katolta. Myös käsityöurakkaa olen saanut jalalle, ensimmäiset sukat on parsittuna ja nyt on talvitakin revennyt taskukin korjattu. Yritin tehdä sen siististi, niin ratkoon ensin helman auki, että pääsin vuori- ja päällyskankaan väliin paikkuuhommiin. Lopuksi ompelin heijastinnauhaa peittämään paikkausta, ja sitten vielä ompelin taskuihin napit. Ne ovat olleet irti jo kauan. Mulle kävi sen takia nolosti tässä yhtenä iltana, niin päätin, että nyt kun helma on sopivasti auki, hoidetaan napitkin takaisin paikoilleen. Olin kerännyt torstai-illan kokouksessa  käytetyt kertakäyttömukit takin taskuun sillä ajatuksella, että käytän ne taimipotteina. Mutta kun kotona laitoin pyörän telineeseen, niin huomasin, etteivät mukit enää olleetkaan taskussa. Jos olisi ollut nappi, niin mukit olisivat pysyneet taskussa. Nyt laiskan opmelun takia syyllistyin luonnon roskaamiseen.
Mutta nyt takaisin lomanviettoon!

...ja kohta on helmikuukin hypeltynä

Viikko töitä ja sitten viikko talvilomaa. Silloin olemme menossa seuraavan kerran Kanttorilan kulmille. Nyt on tullut parin viikonlopun tauko. Viimeksi oltiin Kanttorilassa ystävänpäivän edellä. Oli kyllä tarkoitus käydä vielä jompana kumpana viikonloppuna ennen lomaviikkoa, mutta olemme olleet vähän tautisia vuorotellen ja yhtäaikaa, niin ei ole viitsitty rasittua matkustelulla, vaikkei nyt nuhaa kummempaa vaivaa ole ollutkaan.
Taas jänskättää se, miten kasvit ovat tällä välin pärjänneet. Toki varmaan luntakin on nyt kertynyt niin pihaan kuin kasvihuoneen risalle katollekin. Hieman siellä on kyllä lumitöitä tehty poissaollessamme, kun tuttu sähkömies kävi rustaamalla riihen lamput samalla reissulla, kun kävi autoa ostattelemassa etelässä. Hän oli pihaan päästäkseen lykkinyt kolaa. Hän kävi viimeistelemässä urakan, jonka sai melkein loppuun tehtyään yhden lauantain hommia, samaan aikaan kun olimme itsekin siellä viimeksi.
Nyt on isännällä valo niin navetan kuin riihen puolellakin, ja meillä makkarissa kattovalo. Olihan meillä jo jonkin aikaa miehen laittamana kattovaloviritelmä siellä, mutta nyt on sellainen, jonka katkaisija on seinässä ovipielissä, kuten asiaan kuuluu.
En ole kauheasti suunnitellut lomatekemistä. Vaihtoehtoja kyllä piisannee, pianonsoitosta kirjojen lukemiseen ja nypläämisestä neulomiseen. Emme kuitenkaan vietä koko lomaa Kanttorilassa, vaan tarkoitus on käydä myös pohjoisen suunnalla sukuloimassa.
Tänä keväänä esikoisemme täyttää 30 vuotta, ja juhlia varten pitäisi lomalla myös leipoa.

Niin meni tammikuu

Hupsistakeikkaa! Kuukausi vilahti niin että heilahti, edellisestä postauksesta on ehtinyt vierähtää horvi aikaa. Kuorokaverikin ehti jo ihmetellä ettei ole ilmaantunut blogille kirjoituksia. Johtuneeko siitä, että viikot kuluvat töiden ehdoilla ja tähän asti viikonloput ovat menneet varsin tiiviisti Kanttorilan kulmilla konkreettisesti vaan ei Kanttorilan kulmilla -blogissa. Edellisen kerran vietimme kaupunkiviikonloppua loppiaisen jälkeisenä viikonloppuna. Kanttorilaan on vetänyt lämmityshuolet ja -tarve sekä kasvien kastelu ja lintujen ruokkiminen. Toisaalta olisi riittänyt visiitti joka toinen viikonloppukin, mutta sitten on ollut lisäksi muita tarpeita lähteä. Kuten esimerkiksi kummitytön konsertti tunnin ajomatkan päässä Kanttorilasta. Se oli hyvän trion loistava konsertti.

Vesi-ilmalämpöpumpun laukeaminen Kanttorilassa viime syksynä ja tarve pitää sähkölasku siitä huolimatta pienenä ovat pakottaneet pukeutumaan vahvasti ja pitämään tulta takassa - ja kynttilöissä. Meillä on paksu ja lämmin peitto, mutta aina kestää hetken, ennen kuin lakana ja pussilakana lämpenevät kehonlämmöstä. Nyttemmin mies kyllä kävi ostamassa joltain ukolta naapurikunnasta kolme käytettyä sähköpatteria. Yksi niistä lämmittää kamaria aina silloin, kun siellä ollaan ja toinen pitää sulana keittiön porstuaa. Siellä tuli sellainen häihäräppi, että huomattiin vanhasta patterista vuotavan vettä ruostuneesta kohdasta. Mies pienensi siitä lämpöä ja sitä myöden painetta saadakseen vuodon mahdollisimman pieneksi. Mutta etteivät putket pääsisi jäätymään, niin oli hyvä hommata sinne patteri pouhuuttamaan.

Enkö minä sitten olisi ehtinyt kirjoitella Kanttorilassa käydessämme? Olisin kaiketi, jos olisin jättänyt vaikkapa neulomisen vähemmälle. Joka viikonloppu olemme halunneet käyttää aikaa myös Millanin seurassa. Hänen sähköoireensa ovat sateisen kesän jäljiltä edelleen pitäneet kunnon kehnona, joten hän ei ole rohjennut lähteä kodistaan itseään viihdyttelemään ihmisten ilmoille muuta kuin pakon sanelemana.

Lyhyeksi viikonloput ovat Kanttorilassa jääneet, ja kovasti jo odottelen talvilomaviikkoa, että ehtii asettua reilummaksi aikaa. Tänä keväänä joudun kasvattelemaan taimet täällä kaupunkikodissa. Ensimmäisä olen jo kylvänyt, orvokkia, petuniaa ja keijunmekkoa. Mutta kovin ovat honteloita, kun en ole saanut vietyä niitä yläkerran etelän ikkunalle ja kun kasvilamppukaan ei ole vielä paikallaan. Mutta tänä iltana mies taitaa sen asentaa, ja kantoipa jo minun puolestani yläkertaan vanhan silityslaudan taimipöydäksi, joten jospa minä ottaisin asiaksi kuskata nuo säälittävät kukantaimet itäikkunalta eteläiselle. Kenties tänä viikonloppuna saan vielä mukula- ja ruotisellerin siemenetkin multaan, niin sitten ei tarvitsisi hetkeen muuta kylvää. Paitsi ehkä munakoisoa ja tomaattia...

Syy, miksi tänä viikonloppuna emme lähteneet ajelemaan kesäkodille, on huominen työpäiväni, OPI-päivät Oulussa. Pakollisen tauon jälkeen olemme sitten taas ensi viikonloppuna Kanttorilaa lämmittämässä. Ja tinttejä ruokkimassa. Ja oravaa.

Silmäys menneeseen

Pöh, antaa mennä nyt sitten toinenkin suureellinen otsikko. Se meinaa vain sitä, että sen sijaan, että olisin miettinyt tai suunnitellut tulevaa tässä joutessani, niin vietinkin taas aika tovin menneessä. Selailemalla ja lueskelemalla vanhoja blogipostauksiani. Se minua niissä jäi pikkaisen kismittämään, etten enää nykytekniikalla ole pystynyt, voinut tai viitsinyt lisätä kuvia postauksiin senkään vertaa, mitä aiemmin. iPadilla ottamiani kuvia pystyn jakamaan vain Facebookissa. Siis oikeasti, korvasiko tämä iPad tuohon lauseen alkuun pienen I-kirjaimen? iPad juu, niin se teki, ryökäle. Opettaa tässä sitten tokaluokkalaisille, että virkkeen alussa on iso kirjain...
Oli  kuitenkin mukava katsella reilun kahden vuoden takaisia kuvia silloisista käsitöistäni viettäessäni Kanttorilassa vuorotteluvapaata. Tosin niistä muistui mieleeni, että minunhan oli tarkoitus kaivaa nyt lomalla nypläystyyny esille ja kokeilla pikkuserkulta saamaani mynsteriä. Mutta enpä sitten joulutohinassa muistanut tulostaa ko. mynsteriä sähköpostiliitteestä paperille saati ottaa sitä mukaan Kanttorilaan. Pitäisiköhän minun pakata nyplöötyyny tykötarpeineen följyymme, kunhan täältä suorimme kaupunkiin?

Uuden kynnyksellä

Ei paljoa helpannut, vaikka pakenimme kaupungista uudeksi vuodeksi maaseudun rauhaan. Oman osamme saimme räiskeestä. Olimme menneet maata jo kymmenen jälkeen, muttei tullut silloin mieleen, että olisi kannattanut varautua korvatulpilla nukkumaanmenoon. Puolilta öin heräsimme molemmin, minä kyllä koetin jatkaa unia, mutta mies siirtyi sohvalle tv:n ääreen unta odottamaan, tai ainakin paukkeen loppumista. Kyllä hän aikanaan nukahti, mutta töllö jäi auki. Heräsin aamuyöllä outoon valonvälkkeeseen, joka sitten paljastui tulevan telkkarista. Ensiheräämisellä en vielä jaksanut mennä sammuttamaan, mutta havahduin toistamiseen ja nousin lopulta sammuttamaan toosaa. Kello oli puoli kolme ja mies havahtui sohvalta ja painui petiin unia jatkamaan. Sitä minäkin yritin puolisen tuntia, mutta sitten luovutin, kävin vessassa ja menin sitten keittiöön asuulemahan. Sytytin sähkö- ja taviskynttilöitä, joiden valossa einehdin varhaisaamiaista ja luin keskeneräistä joululahjakirjaa. Poika oli löytänyt kirpparilta Armas J. Pullan Ryhmy-kirjat yksissä kansissa, nide paksumpi kuin paksuin Potter tai Taru Sormusten Herrasta. Istuin lukemassa niin kauan, että sain päätökseen kaksi kupillista kaakaota, kaksi leipää ja keskeneräisen kolmannen kirjan "Jees, mullikuhnuri, sanoi vääpeli Ryhmy". Uni tuli uudestaan, mutta herättyäni yhdeksältä olo ei ollut ollenkaan sellainen että olisin nukkunut kahdeksan tuntia, vaikka sen verran kaikista niistä pätkistä lie kertynyt. Emme sitten jaksaneet edes yrittää livekirkkoon, vaan kuuntelimme netin kautta tutun papin saarnan. Muutenkin on mennyt koko alkuvuosi sisätiloissa. Vintillä kävin talvehtivia kasvejani tervehtimässä, mutta muuten olen oleillut tuvan puolella.
Onneksi ei tarvitse vielä huomenna jaksaa töihin. Tällä iällä tarvii kunnolla toipumisaikaa huonosti nukutun yön jälkeen.
Sukulointireissumme onnistui taas mainiosti, mennessä poikettiin kaupoilla, kun Millan ei ollut kuumeen takia päässyt jouluviikolla eikä sen jälkeenkään kauppaan. Kävin pitkästä aikaa äitiä katsomassa sillä välin, kun mies kävi tankkaamassa. Lauleskelin äidille ja äidin kanssa liudan hengellisiä ja joululauluja. Sisko oli hommannut hyvän laulukirjan äidille. Lähtiessäni äiti hymyillen kiitteli ja hyvästeli, vaikkei niin mua välttämättä tuntenutkaan. Äidin ja siskojeni lisäksi saimme tilaisuuden tavata myö siskon puolison, tätini ja serkkuni. Palasimme reissusta mahat täynnä, runsaat lahjat mukanamme ja hyvillä mielin. Millan sanoi, että nyt oli hänen joulunsa. Kas kun hän oli aattonakin vielä niin kipeänä, ettei päässyt siskonsa joulupöytään, vaan vietti koko joulun yksin.
Kävimme eilen kävellen kaupassa. Sai siinä mennä kieli keskellä suuta. Hiekoitusmurske oli suurelta osin uponnut sulaneeseen jäähän ja sittemmin pinta oli jäätynyt. Palasimme ostosten kanssa metsän kautta, niin löytyi enempi lunta ja pitoa jalkojen alle.
Illan mittaan keitin mehumaijallisen omenoita soseeksi ja sain paikattua vielä toisetkin poikien housut. Siinäpä ne hommat, joita olin suunnitellut Kanttorilassa tekeväni. Toki omppuja olisi kellarissa vielä hurumykky siivottavaksi, mutta ei tuota sosettakaan määräänsä enempää kannata tehdä. Etenkin, kun kellarissa taitaa olla vieläkin joku purkki edelliskesän vuosikertaa.

Jaa, mutta mitäs tuo suureellinen otsikko meriteeraa? En mä vain tiedä. Onpahan ainakin alkanut rakkaan isänmaamme juhlavuosi.

Kuusen kotiin tuoda saimme

Saavuimme Kanttorilaan miehen kanssa eilen illalla. Viime metreillä perintö-Opelin konepellin alta alkoi nousta höyryä. Moottori pääsi vähän kuumenemaan, koska vedimme traileria, ajoimme pienillä vaihteilla ja koska suojamaski oli unohtunut auton nokkaan. Mutta tänään koeajolla kyläreissuilla totesimme, että se tokeni, kun mies lisäsi jäähdytysnestettä ja kruuvasi korkin tiukkaan kiinni. Se oli tainnut olla löysällä. Täytyy kuitenkin seurailla jatkossakin lämpötilamittarin viisaria.
Täällä oli kaikki kunnossa pitkähköstä käyntitauosta huolimatta. Kuiviahan kasvit olivat, mutta elossa. Sisällä tuntui olevan ihan mukavasti lämpöäkin, mutten silti tarjennut mennä petiin ilman kalsareita. Myös angorainen olkalämmitin sai olla ylläni aamuun asti.
Illalla virittelin Kanttorilan salin pöydille joululiinoja ja kynttilöitä, lisäksi asettelin muutamia jouluvaloja keittiöön, eteiseen ja saliin. Mutta kuusta en viitsinyt rahdata vintiltä alas.
Apropos, kuusi. En ole tainnutkaan tällä areenalla hehkuttaa upeaa kuusiratkaisuamme kaupunkikodissa. Mieshän sanoi jo syksyllä, että pölyistä muovikuusta emme täältä kaupunkiin raahaa, kun se pitäisi tomuttamisen lisäksi purkaa laatikkoon ja perillä kasata uudestaan. Kuitenkin tytär oli ilmoittanut, että hän on aattona tulossa koristamaan kuusta, niin päätimme senkin takia, että tänä vuonna poikkeuksellisesti hankimme jostain elävän kuusen.
Sitten kävi niin somasti, että viikkoa ennen neljättä adventtisunnuntaita luin paikallislehdestä, että Lionsit järjestävät 4. adv.sunnuntain aattona kuusenhakuretken. Mukaan pyydettiin ottamaan kirves tai saha sekä tarpeen mukaan eväitä. Lionsit viisaisivat hiihtomajalta suunnan kohti voimalinjaa, jonka alta saa valita ja kaataa itselleen kuusen tai niin monta kuin tahtoo, kympillä per kuusi ja halutessaan voisi kuusenkaadon jälkeen paistaa vaikka makkaraa hiihtomajan kodalla, jossa leijonat vartioivat tulta. Mieskin innostui ideasta, joten kyseisenä lauantaina pukeuduimme aamun valjetessa maastoasuihin ja metsäkenkiin, pakkasimme pulkkaan eväsrepun ja kirveen sekä tykötarpeita kuusen pakkaamiseen (iso jätesäkki ja pyörän tarakalta venyvä koukkunaru, mikähän senkin oikea nimitys lienee). Sitten lähdimme astelemaan pururataa pitkin hiihtomajalle parin kilometrin matkan. Sieltä oli vielä jonkin matkaa voimalinjan alle. Yhytimme tutun perheen, joka myös oli lähtenyt kävellen liikkeelle, mutta varusteena heillä oli saha. Paljon oli muitakin ihmisiä liikkeellä. Lionsien idea oli siis juuri niin loistava kuin se minusta alkaa päälle tuntuikin. Muutaman kuusen kierrettyämme löysin .sellaisen, jonka arvelin sopivan tyttärenkin makuun. Se oli suhteellisen kapea, toiselta puolelta puuttui vähän oksia tai ne olivat lyhyitä, joten se sopisi hyvin seinää vasten eikä veisi tilaa. Oksat olivat kuitenkin tiheässä latvaan asti. Pituutta oli yli oman tarpeen, mutta mies katkaisi sen silti tyvestä. Meinasi, että otetaan puuta koko rahan edestä. Sujautimme puun tyvi edellä säkkiin, joka toki  ylsi vain vähän yli puolen välin. Mutta pulkan yli maata laahannut latva ei matkasta kärsinyt. Evästauon jälkeen jatkoimme kotimatkaa. Retki kesti vähän yli kaksi tuntia. Ja niin kova urakka se kävely oli, että syötyämme sammuin sohvalle pariksi tunniksi.
Muutenkin minulla oli enimmäkseen tosi mukavaa joulua valmistellessani. En kauheasti stressannut siivouksilla. Ja sitten kun sain valmiit laatikot myyjäisistä, tuntui, ettei ole enää mitään syytä, miksei joulunviettomme onnistuisi odotusten mukaisesti. Ja parasta kaikessa, saimme koko perheen koolle ainakin hetkeksi.
Huomenna teemme täältä Kanttorilasta päin vielä toisenkin sukulointiretken perinteisen tapaninajelun lisäksi, ja saamme Millanin mukaamme tapaamaan siskojani. Ja siskon kissoja ja Bella-koiraa. Näin joulun juhlinta yhä jatkuu.

Ps. Sen kuopuksen metsään ajaman auton kohtalokin ratkesi sitten tänään. Mies vei minut Millanille kylään siksi aikaa, kun hän kävi tekemässä luovutuspaperit hajottamon miehen kanssa, joka haki romun kantojen keskeltä ilmaiseksi. Siis hänelle ei tarvinnut maksaa hinauksesta. Uuden akunkin mies sai autosta riisua, ja laittaa tilalle vanhan.