Kollit saapuivat

 Tahallisen harhaanjohtava otsikko. Täytyy aloittaa selitys kauempaa. Mainitsin jossain aikaisemmassa blogikirjoituksessa haaveilevani uudesta kasvihuoneesta, koska edellinen on jo resu. Koska helmikuussa oli talvitarjous, tein ratkaisun ja lähetin tilauksen - soitettuani ensin firmaan ja saatuani sieltä rohkaisevia ohjeita. Ohjeiden mukaan kirjoitin tilauksen kommenttikenttään, että toivon toimituksen viikolle 10, jolloin olen paikan päällä lähetystä vastaanottamassa. Teimme myös Millanin kanssa muutaman vuoden tauon jälkeen yhteisen taimi- ja tarviketilauksen. Tilattuani taimet viikko sitten lähetin vielä firmalle sähköpostia ja kysyin, etteiväthän vielä tulevalla viikolla taimia lähetä, kun olen silloin lomalla mökillä. Kun sitten torstaina huomasin kännykän näytöllä pätkän tulleesta sähköpostista: "Ilmoitus. Kuljetus on matkalla teille...." meinasin vallan hermostua. Ei kai taimet ole jo matkalla? Sitten ne jäisivät viikoksi nääntymään postiin!! Kiireesti koetin räplätä koko sähköpostin esiin. Huoh, olipa helpotus, ilmoitus koskikin kasvihuonetta eikä taimilähetystä. Tarkemmin sähköposteja selatessani huomasin, että myös Puutarhalta oli tullut rauhoittava viesti: taimilähetykset aloitetaan vasta viikolla 13. 

Kyllä minä silti vielä hermoilin, ehdimmekö Kanttorilaan ajoissa ottamaan kasvihuonetta vastaan. Onneksi lähetyksen kulkua pystyi seuraamaan, ja kun se ei näyttänyt perjantain työpäivän aikana himmahtavan Helsingistä, niin rauhoituin.

Kuten niin usein ennenkin, unohdin jälleen loman alkaessa poistaa kännykkäherätyksen. Niinpä maanantaina piti nousta ennen seiskaa sulkemaan hälytystä. Mikä osoittautuikin sitten hyväksi asiaksi, kun kahviteltuani puhelin soi. Kuka kumma siihen aikaan? Outo numero. Ensin epäröin vastata, mutta eiväthän lehtimyyjät tähän aikaan soittele, jospa jollain on oikeaa asiaa. Ja olihan jollain. Postimies soitti ja ilmoitti, että vartin sisällä kasvihuone on perillä. En ehtinyt pukea ulkovaatteita, kun näin keittiön ikkunasta, että nyt meni postirekka ohi. No, postimies soittaa aina kahdesti. Ja sai toisella soitolla vähän ajo-ohjeita. "Oliko siinä niitä isoja koivuja?"

Kolme kollia sitä tavaraa tuli. Kahdessa kennolevyt ja kolmannessa runko + tarvikkeet. Odottavat nyt navetassa kevättä. Paitsi kattoikkuna, jonka toin sisälle, sillä automaattiavaajaa neuvotaan säilyttämään talvet sisätiloissa. 

Täällä talvilomalla

 Tämä on ollut poikkeuksellinen talvi. Ei pelkästään koronan eikä myöskään ennätyslumimäärän takia, vaan meidän näkökulmasta myös sikäli, että olemme käyneet Kanttorilassa joka viikonloppu. Ehkä se johtuu osin juuri koronasta. Täällä pystyy harrastamaan yhtä sun toista omin nokkinensa noudattaen ylimääräisien ihmiskontaktien välttämistä. (Silti kirjoittaminen on jäänyt hämmästyttävän vähiin. Tai siis olen kirjoittanut, mutta lähinnä kirjeitä Millanille.) 

Eilen alkoi talvilomani. Ajelimme tänne kauniissa auringonpaisteessa, mutta se saattoi hyvinkin olla lomaviikkoni ainoita aurinkoisia päiviä. Se ei sinänsä itseäni harmita, sisähommia lähinnä ajankulukseni olen suunnitellutkin. Aloitin pyykkäyksellä. Olin tarkoituksella siirtänyt pyykkäystä lomaviikolle syystä että edellisellä viikolla täällä oli viemärinsukittajia rustaamassa vanhat putket ehoiksi. Nyt kelpaa (uskaltaa) viemäriputkia taas urakalla rasittaa pyykkivesillä.

Samaiset sukittajat toivat ja asensivat myös tuon alipaineventtiilin tuuletusviemärin päähän, se kun on siitä puuttunut koko sen ajan, jonka olemme täällä asuneet. Itse en ollut tiennyt - ehkä ei mieskään - mikä se löyhkäävä rööri edes oli, hajuhaittaa yritettiin vain vähentää tukkimalla reiän päähän superlonia... Kyllä nyt kelpaa! Uskon ja toivon, että kosteiden säiden viemärilöyhkät myös eteisessä nyt vähenevät, kun vanhojen sementtiputkien saumoista ei enää pääse tihkumaan likavettä rakenteisiin. 

Jo ennen alipaineventtiilin bongaamista kylppärissä pytyn vierestä löysin keittiöstä jotain muuta ilahduttavaa. Toki viimeksi täältä lähtiessämme aanailin, että nupulla oleva jaloritarinkukka ehtii kukkaan sopivasti loman ajaksi, mutta en sitä saapuessamme muistanut odottaa.

Zzz

Vielä lahjoista, jäliistä joulun

Minäkin sain tyttäreltä joululahjaksi taulun. Tämän tytär oli maalannut Kanttorilan sinistä kamaria varten. 

Hän oli tehnyt meille molemmille myös appelsiinisaippuat. Myös mies yllätti minut itsetehdyllä lahjalla. Se oli katajasta veistetty voiveitsi. Se on kaunis ja hyväntuoksuinen.

Sain sittemmin yhden idean, mitä itse voin tehdä ensi jouluna lahjoiksi. Jotain käytännöllistä, johon voi hyödyntää myös kierrätysmateriaalia. Enempää en kerro. 

Katkesi kuin...

Meidän viikonlopun viettomme Kanttorilassa jäikin odotettua lyhyemmäksi, kun mies olisi tarvinnut lääkettä perussairauteensa, mutta sitä ei paikallisessa apteekissa ollutkaan saatavilla. Olisi pitänyt ajella suojasään loskassa toiseen pitäjään, joten päätimmekin palata lauantai-illaksi takaisin "työmaakopille", jossa lääkettä kyllä oli. Olisi ollut tarpeeksi vaikka mukaan otettavaksi, mutta eipä tullut mieleen. Ehdimme kuitenkin jotain lyhyenkin käyntimme aikana. Mies teki lumitöitä, kuinkas muutenkaan. Minä pyykkäsin hantuukeja ja leivoin kesäkurpitsakakun. Kävimmepä vielä vakituisella tervehdyskäynnilläkin Millanin luona, vierailuun sisältyi kahvittelun ja karvatassujen rapsuttelun lisäksi siementilauksen yhteenveto. Ensimmäiset kylvöt minulla onkin jo taas kasvilampun alla, keijunmekkoa, erilaisia paprikoita ja orvokkeja.

Laitanpa tähän vielä kuvankin, tyttären isälleen joululahjaksi tekemästä taulusta ❤️

Läpi lumen ja vilkaisu menneeseen

Niin vain taas pöräytettiin viikonlopun viettoon, ja vaikka Kanttorilassakin oli tullut lunta, niin pihaan päästiin heittämällä. Mies ryhtyi lumitöihin vasta ajettuaan piilin porraspäähän. Minäkin vaihdoin vaatteet heti vessassa käytyäni ja painelin myös hetkeksi pihalle. Lumet pois kasvihuoneen katolta - vaikka koko huone jo alkaakin olla aika risa. Haaveilen tilaavani uuden. Sitten linnuille ruokaa ja lopuksi postilaatikon tyhjennys. Siinä minun osuuteni pihahommissa.

Mennyt työviikko on ollut normaali, joitakin onnistumisia ja joitakin epä- mutta muuten on ollut tavallista surumielisempi viikko. Äidin kuolemasta tuli kolme vuotta. Paveakin piti itkeä muisto-ohjelmaa katsellessa, ja Lähettäjä-lehden tultua luin yhden kuolinsanoman lisää. Äiti tuli uniini, terveenä, puheliaana ja iloisena omana itsenään, sellaisena kuin hän oli ennen Alzheimeria. Mietin, voinko enää nauttia Paven musiikista ilman, että alkaa itkettää. Etenkään Ikävästä.

Tsekkasin alkuvuoden bloggauksestani, että olin suunnitellut palaavani tuonnempna menneeseen jouluun. 

Mennyt joulu oli siitä merkillinen ja hieno meidän perheessä, että saimme pitää lapsiamme täällä luonamme tavallista pidempään, melkein kaikki ehtivät olla viikon verran Kanttorilassa. Se johtui tietenkin siitä, että itse kukin teki etätöitä ja myös siitä, ettei tohdittu käyttää julkisia, vaan - kuten aiemmin kirjoitin - tytär ja vävy tulivat kanssamme samaa matkaa. Tavallisesti lapsia on haettu aatonaaton tuntumassa naapurikunnan juna-asemalta. Miestä vähän huolestutti etukäteen, miten nuoret viihtyvät ja saavat aikansa kulumaan niin pitkään, mutta minua ei lainkaan epäilyttänyt. Jos tekemistä kaivattaisiin, minä sitä kyllä järjestäisin... Ja itse asiassa kyllä nuoret mukavasti osallistuivat jouluvalmisteluihin. Esimerkiksi piparkakkujen koristeluun (tytär, vävy ja esikoinen). 

Tytär otti vastuuta myös ruokahuollosta. Iso väki tarvitsi isosti ruokaa jo ennen joulua. Toki joitain jouluruokia alettiin syödä jo ennen aattoa (niin että aattona vielä haettiin kaupasta toinen satsi karjalanpaistivärkkiä, ja kaljaakin panin kolmeen otteeseen). Tytär ja vävy kävivät kaupassa, toivat mm. jalotofua, joka oli yhtenä aineksena herkullisessa wokissa, jonka tytär loihti. (Muita aineksia vihannekset, nuudeli, chili...)

 Perinteeksi on muodostunut, että tytär vastaa myös kuusen koristelusta, silloin kun hän on kanssamme joulua viettämässä. Kysyin häneltä, voisiko kuuseen laittaa myös punaiset ja vihreät jouluvalot, jotka ovat Millanin peruja ja jotka itse vuosi sitten olin kuuseen ratustellut. Hänen mielestään ne olisivat olleet kuuseen liian räiväkkäät (ja olinkin aivan samaa mieltä, kun näin hänen luomansa kokonaisuuden). Kun kysyin, mihin sitten voisin mainitut valot ripustaa, niin vävy ehdotti portaikkoa. Loistava idea, miksei ollut koskaan tullut mieleeni! 

Portaikon toisessa reunassa oli perinteisesti saviset tuikkukipot, mutta tänä jouluna tuli perinteeseen uusi lisä. Puhuin jo miehelle, että portaikkoon pitäisi rustata jonkinlainen kaide, johon jatkossa saisin paremmin valot roikkumaan. Nyt ne olivat "valesvireessä" nuppineulojen ja nailonlenkkien varassa. 

Vaikka välillä kävi mielessäni huoli ruuan riittävyydestä, niin jälkeenpäin voin todeta, että kaikki meni loistavasti. Ruoka riitti niin kauan kuin lapsia riitti seuranamme, lisäksi vaihteluakin saatiin aikaan muutenkin kuin tofuwokilla. Esimerkiksi joulupäivän iltana karjalanpaistin sijaan tarjottiinkin savulohta laatikkojen kaverina. Lisäksi kokeilin uutta jouluruokaperinnettä: kasviksia teriyakikastikkeessa. Hyvin tekivät kauppansa. Olin meinannut tehdä sen jo aattona, mutta kun näytti, etten ehtisi, niin jätin suosista seuraavaan päivään - mikä olikin hyvä ratkaisu. Tulevinakin jouluina aion noudattaa vaihtelevan menun linjaa. Lanttulooraa pitää toki olla tarilla joka aterialla aatosta uuteenvuoteen 😁

Oli kiva huomata, että nyt meitä sillin ystäviä joulupöydässä on muitakin kuin minä ja pojista keskimmäinen, kun vävy kyseli sillin perään unohdettuani kattaa sen. Tuossa kuvassa se on päässyt melkein kunniapaikalle, vaikka onkin "vain" kaupan valmissilliä. 

Joulusta taisi siis päällimmäisenä jäädä mieleeni ruoka-asiat, vaikka ihania ja yllättäviä lahjojakin saatiin. Varmaan siksikin ruuan merkitys korostui, kun korona vei tänä jouluna mahdollisuuden joulukirkkoon, seurakuntayhteyteen. Seimet, muut joulukoristeet sekä klassisen jouluradion laulut pitivät esillä joulun sanomaa. 

Loppiaisen ja Nuutinpäivän välissä

 Lähdimme joululomalta "työmaakoppia" kohti hivenen etuajassa, loppiaisaattona, syystä että auto aiheutti pientä epävarmuutta. Silloin loppiaisaattona yrittäessämme lähteä käymään Millanin luona auto ei meinannut ensin käynnistyä. Lämmitimme autoa toisenkin tunnin ja kun mies antoi akulle lisävirtaa, niin käynnistyihän kulkupeli. Mutta ajattelimme, että lienee viisainta ajaa lyhyen kyläreissun jälkeen lämpöisellä autolla samana päivänä vielä pohjoiseen asti eikä jättää paluuta viime tippaan. Sainpahan yhden palautumis- ja valmistautumispäivän ennen töihin paluuta. En siis siinä hötäkässä yrittänytkään alkaa siivota joulua pois Kanttorilasta, olimmehan todennäköisesti tulossa kohta taas takaisin. 

Perjantaina Kanttorilaan palattuamme annoin vielä valojen palaa kuusessa ja otin siitä vielä yhden kuvankin muistoksi, sen sijaan aloitin joulukoristeiden raivaamisen parista seimestä ja sinisestä kamarista. 

Saisivathan joulukoristeet toki olla Nuutinpäivään asti, vaan kun emme ole silloin joulukodissamme, niin karaisin itseni, kovetin tunteeni ja ryhdyin lauantaiaamuna riisumaan tyttären somistamaa kuusta. 

Ennen Millanin luona käymistä ehdin kantaa kuusen vintille ja joulumatot telineelle tuulettumaan. Palattuamme yksinäistä ystävää piristämästä vein lisää mattoja tuulettumaan - niitä joita aioin levitellä joulumattojen tilalle. Vaihdoin myös joululiinojen tilalle jotain muuta. Löysin piirongin laatikosta kukkaliinan, jota en ole vielä pöydällä käyttänyt. Silitin sen ja sain siitä itselleni kaunista katseltavaa korvaukseksi joulukauneuden tilalle. 

 

Päälle vielä virkattu ruusuliina, niin onhan se soma ❤️

Aamulla noustuani totesin, että koti on taas toisella tavalla kivan näköinen, kun on valoa, tilaa ja avaruutta. Vuodenaikojen vaihtelu ja juhlan ja arjen vuorottelu on kyllä fiksu idea. 

Kanttorilan kulmilla alkoi sadella lunta ennen puolta päivää, niin katsoimme viisaammaksi alkaa tehdä taas lähtöä, ettei tarvitse ajaa pimeässä lumisateessa.

 Normaalit talviset lähtörutiinit, tiskaus, kukkien kastelu, linnuille lisää ruokaa, tällä kertaa viritin taas muutaman killerönkin. Joulun ajan annoin hiirillekin rauhan. 

Ehdin ihastella punatulkkukoirasta ja yllätyksekseni se malttoi jäädä odottelemaan niin että ehdin hakea kännykän ja napsia siitä kuvia. En ihan likelle tohtinut yrittää, mutta yllättävän lähelle se silti minut päästi. Lintulaudalla käydessään punatulkut vaikuttavat kovin varovaisilta, usein vain pikaisesti piipahtavat ja sitten heti taas syreenin suojiin tai vielä kauemmas. 

 

Uusi alkoi puhtaana

Uudenvuoden aattona mies teki lumitöitä käydessämme Millanin luona. Suojalumi oli raskasta eikä Millan olisi sitä saanut minnekään kipeillä ranteillaan. Illalla sitten alkoi sadella uutta lunta. 

Aamulla noustuani totesin lunta sataneen aika reippaasti. Puin takin pyjaman päälle ja käveleskelin hetken pihalla kuvia napsimassa. 

Aamulla seitsemän ja kahdeksan välillä on vielä hämärää, mutta kyllä päivittäinen valo tästä alkaa lisääntyä vähitellen. 

Pitäisi kirjoittaa jotain menneestä ja tulevasta, samoin joulun ajasta, mutta josko tuohippuolin.