Lihatonta juhlaruokaa - onko tästä tulossa ruokablogi 🤔

Eilen mies oli otettu, kun pyytämättä lupauduin lähtemään kaveriksi iltalenkille kauppaan. Matkalla sinne totesin hänelle, että pyhäinpäivän menu taitaa riippua siitä, löytyykö iltamyynnistä jotain sopivaa värkkiä (vai kaivetaanko pakastinta). Palaan siihen kohta. Sitä ennen taustaa.

Vuosia sitten jollain silloisen kotiseurakunnan lähetyslounaalla oli kanan ja riisin lisukkeena ns. vihreää kastiketta, johon ihastuin ja jonka reseptiä kysyin keittiön emännältä. Sain reseptin, jota olen soveltaen käyttänyt siitä lähtien riisin ja kanan kaverina, ynnä mustaherukkahilloa.

Mutta sitten, joskus vuoden 2017 aikoihin, siirryimme miehen kanssa pääsääntöisesti kasvisruokavalioon, johon kuitenkin sisältyy maitotuotteet, muna ja kala. Myöskään kanaa emme ole sen koommin ostaneet. Edellä kuvattua ruokalajia olen kyllä kaipaillut, vaikka muuten en ole liharuokia ikävöinyt (paitsi joskus maksamakkaraa). Olen vihreää kastiketta sittemminkin toisinaan tehnyt, mutta ilman kanaa se ei ole ollut ihan yhtä iso kulinaristinen ilo.

Viime keväänä sain jostain vinkkiä, miten soijapihvin voisi maustaa kanamaiseksi käyttämällä esim. kalakastiketta(!) ja vihreää currya. Sitä konstia käyttämällä olen pari kertaa tehnytkin "kana-aterian" vihreine kastikkeine kaikkineen.

Mutta nyt takaisin kauppaan. Mies alkoi lipata hyllyltä aleleimalla merkittyjä paketteja, joissa luki ulkomaankielellä "kananpoikaa", ja aloin toppuutella häntä, että emmehän me kanaa osta. Mutta sitten hoksasin, että paketissa lukikin ulkomaaksi tarkemmin katsoen "NIINKU kananpoikaa". Mies saikin lipata kaikki kolme alepakkausta kärryymme. Kierros jatkui, ja mies kysyi, pitäisikö ostaa myös maapähkinävoita (se on yksi olennainen ainesosa vihreässä kastikkeessa, annan kyllä koko reseptinkin kohta). Sekunnin mietinnän jälkeen tajusin idean hyväksi. Pyhäinpäivän kunniaksi minun oli helppo suostua myös siihen, että ostimme jälkiruuaksi vielä juustokakun 60% alennuksella.

Tänään sitten teimme ja söimme täysin korvaavaa versiota herkkuklassikosta, ohraryynejä, sokeroitua mustaherukkaa, niinkuin kanaa, vihreää kastiketta ja salaattia, jälkiruuaksi mustikkavaniljakakkua.

Alkuperäisen vihreän kastikkeen reseptiin tuli muistaakseni kiinankaalta, sipulia, tomaattia, suolaa, pakastepinaattia ja maapähkinälevitettä. Olen melkein aina korvannut pinaatin nokkosella (pari vuotta sitten minulla taisi olla lamopinaattia kasvamassa, ja sitä myös pakastin kastikevärkiksi). Tomaattia en ole malttanut aina ennenkään pilkkoa soosiin, saati näillä hinnoilla, eikä se sitä ole kaivannut. Kiinankaaliakaan en ole vuosiin käyttänyt, kun olen korvannut sen usein oman maan kesäkurpitsalla. Tänään lisäksi hain sekaan lehtikaalta, jonka ryöppäsin ennen kastikkeeseen silppuamista. Sipulin korvasin ruohosipulilla, jota yhä on pystynyt pihalta hakemaan.

Riisiä emme ole lisukkeeksi ostaneet aikoihin, ekologisista syistä. Ohra ja kaura korvaavat lisäkeriisin vallan hyvin. Puuroriisiä olen kylläkin joulupuuroa varten ostanut, sen verran olen antanut myönnytystä, kokeiltuani yhtenä vuonna ohrapuuroa. 

Joulukin on ollut jo muutenkin mielessä, mutta ei mennä siihen vielä.  Eilen sain viimein äntihin miehen  hiustenleikkuun hautajaiskuosiin. Sen jälkeen revin vielä pari säkillistä ruohotuppaita perennapenkistä, kun sää oli suosiollinen. Tänään kävimme ruuan jälkeen perinteisellä lauantaiajelulla Millanin luona. Ensi viikolla pitää muistaa käydä äänestämässä ennakkoon. Varsinaisena äänestyspäivänä se ei onnistukaan tässä lähikotikirkossa, emmekä halua lähteä "isoolle kirkolle", vaikka sinne kuljetuskin järjestetään. 

Kotiruuasta, taas - tapojeni vastaisesti

Kyllä ruoka-asiat ovat miltei päivittäin mielessä nyt, kun en ole nauttimassa valvontaruokailun eduista. Ai mikseivät päivittäin? Koska melkein aina laitamme ruokaa, jota jää tähteeksi ja syömme parillakin seuraavalla aterialla.

Kuten aiemmin viittasin, sunnuntaina kävimme Millanin luona, mutta samalla reissulla myös sieniretkellä. Kotiin palattuamme perkasin pannulle saaliin vanhimpia suppiksia, jotka söimme tuorepastan kanssa. Maanantaina oli tähdepäivä lisättynä grillilapasilla. Eilen piti sitten taas miettiä ruokaa. Olin jättänyt osan suppilovahveroista pakastamatta ja kuivaamatta, halusin lounaaksi kokeilla sienikeittoa, mutta reseptiä soveltaen. Sipulin tilalle ruohosipulia ja ilman ranskan- tms. kermoja. Sen sijaan jauhoin sekaan paahdettuja maapähkinöitä ja lisäsin myös sienijauhetta, jota tein aiemmin kuivaamistani suppiksista kahvimyllyllä, pikkuserkkuni mieheltä saadun vinkin mukaan.

Mies kommentoi: "Sienikeitoksi hyvää." Mutta koska tiesin, ettei hän pidä sienikeittoa oikeana tai riittävänä ruokana, tein illaksi lisäksi vegekuutiot ja kasvikset (ryöpätty lehtikaali + kesäkurpitsaraaste) teriyaki-kastikkeeseen, ohrasuurimoita lisäkkeeksi. Mies kysyi "onko nyt joku juhlapäivä?"

Tänään oli taas tähteiden vuoro. Olin ajatellut taas sienikeittoa alkukeitoksi, sitten teriyakikasvikset ja -kuutiot + ohra. Mutta mies, jolle aikaisin heränneenä ensin tuli nälkä, ehdotti, että hän sekoittaa kaiken risotoksi (=ohratoksi), sienikeitonkin, ja. lisäksi paistaa vielä härkistä samaan keitokseen. Olin edelleen allukeiton kannalla, mutta hän väitti, ettei sitä riitä kahteen annokseen. Annoin periksi. "Tee mitäs taharot." Syötyään mies totesi: "Ketsupin kanssa oli ihan hyvää." Minä en periaatteesta töräyttänyt ketsuppia lautaselleni. 

 Syömme nyt sitten ainakin vielä illalla, ehkä huomennakin ruskeaa pataa/muhennosta, jossa ei maistu sienikeitto eikä teriyaki... Mutta maha tulee täyteen, mikä sekin on tärkeää. Ja salaatti pelastaa aterian kuin aterian. 

Taas mm. sähkön säästöä

Reilu viikko edellisistä suru-uutisesta, kun tuli seuraava (ensin suvun sitten ent. kotiseurakunnan piirissä). Jospa nyt hetkeen ei tulisi lisää.

Tässä oli useita sadepäiviä, kunnes eilen ja tänään on ollut poutaa. Ja yöpakkasta. Ehkä nostan viimein loput porkkanat, joita on vielä muutama maassa, sekä lisää palsternakkaa, ennen kuin maa jäätyy liikaa. Eilen hyödynnettiin poutaa yhdistämällä kyläreissuun sieniretki, tänään pesemällä pyykkiä. 

Sadepäivien puuhiin on sisältynyt mm. korjausompelua - kunhan olin raivannut kamarin pöydälle tilaa ompelukoneelle. Perjantaina otin urakaksi tyhjätä, sulattaa ja pestä jääkaappi-pakastimen. Paksu jääkerros oli päässyt kertymään pakastimeen olletikin siksi, kun sen ovi oli kerran kesällä jäänyt raolleen useammaksi tunniksi. Nyt päätimme miehen kanssa, että jätetään kaappiyhdistelmä sulana tyhjilleen käynnistämättä uudestaan hetkeen. Pakasteet mahtuivat uuteen kaappipakastimeemme ja jääkaapin korvikkeena toimii keittiön porstuan "kylmäkomero". Jouluksi viimeistään otetaan jääkaappi käyttöön uudestaan, mutta eiköhän tässä välissä säästy sähköä. 

Odotin, että normaaliaikaan siirtyminen auttaisi minua pääsemään takaisin "ihimiseltääseen" unirytmiin. Meinasi mennä etenpeten, kun uni ei meinannut tulla ollenkaan sunnuntain vastaisena yönä. Lopulta nousin keittiöön syömään ja ratkomaan sudokua. Kaikesta huolimatta heräsin ajoissa kirkkoon. Sunnuntain kirkkoreissupyöräily ja sieniretkikö avittivat, että eilen menin petiin yhdentoista maissa ja kesken kirjan lukemisen silmät lupsahtivat, ja aamulla nousin jo seiskalta. Vaiko kenties Millanin antama ravintolisä jo vaikutti. Oli miten oli, yritän liikkua päivittäin (tänäänkin tehtiin kävelylenkki kirjaston ja kirppiksen kautta) ja syödä ainakin viikon kuurin Millanin medisiiniä.

Joululahjaneuleita syntyy hyvää vauhtia, mutta pitäisikö minunkin aloittaa jo myös joulukorttipuuhatkin, kuten eräs tuttava, joka soitti ja kysyi osoitetta joulukortin lähettämistä varten.

Kirsikalle lammasturkki ja Taistolle verkko

Kauniin aurinkoiset mutta kylmät päivähetket ovat jatkuneet tänäänkin. Pihalla ei enää kauheasti ole tekemistä, ainakaan pakollista tai kiireellistä, sisällä enemmänkin. Mutta tuntuu, että pihalle täytyy mennä niin kauan kuin ilmoja piisaa.

Eilen suojasin Sinikka-luumun ja kuvan hapankirsikan rungot pupuja vastaan kokeeksi lampaanvillalla, jota hankin viime keväänä tutulta lampurilta, mahavilloja ja muuta, mitä ei voinut kehrätä. (Katteeksi käytin menneenä kesänä vain osan, ensi kesänä varmaan laajemmin.) 

Narulla nierasin villamosselot pysymään rungon ympärillä. Tänään seurasimme keittiön klasista oravan touhuja, kun se viiletti kasvimaalta kuusikkoon suussaan iso karvatollero. Ei sentään repinyt puiden rungoilta, vaan haki kasvimaan katevilloja, olletikin pesänlämmikkeeksi. 

Tänään vihdoin sain laitettua myös loput verkkosuojat; Taisto-tammelle, pensasmustikoille ja vähän lisää verkkoa lehmus-oletetulle. 

Eilen kylvin kauluslavaan noin sata porkkanan siementä, yhden kerrallaan, käyttäen apuna punkkipihtejä. Tilliäkin sitten kylvin rivinpätkän tulevan kurkkulavan reunaan. Muistin viimein myös istuttaa pikkusiskolle menossa olevat esikot purkeissa perennapenkkiin. Laitan varulta siitäkin kuvan, jos en vaikka keväällä muista, mihin ne piilotin. 

Kaivonrenkaan reuna paljastaa kyseisen perennapenkin. 

Vähän raskailta askeleet ovat viime aikoina kylläkin tuntuneet, kun ajatukset viivähtävät surevien luona. Ja omissa muistoissa. Elämme kuoleman varjon maassa, ja syksyn alastomuus ja koleus sitä aivan kuin alleviivaavat. 

Kelloköynnös ym.

Toissapäivänä keskiviikkoaamuna oli meidän pihassa syksyn ensimmäinen kunnon kuura. Nyt näkyi kylmän jäljet jo enimmissä daalioissa, joiden juurakot ravistelinkin jo kuivahtamaan porstuassa ennen kuin kannan ne kellariin. Kellarissa on jo talvettumassa amaryllikset, täplämunkinhuput, gladiolukset ja osa Iron cross - onnenapiloista. Pari tupasta ajattelin talvettaa ikkunalla. Kannoin kellariin kokeeksi myös isomman "emoverenpisaran". Tehköön siellä, mitä tahtoo, sen pistokas lapsi saa viettää talven eteisen ikkunalla.

Tiistaina irrotin joustinpatjaköynnöstuesta vielä viimeisenkin keijunmekon sisälle, vaikka en sitä kokonaan enkä ilman kovakouraista repimistä saanut sitä irti. Eilen sitten irrottelin myös kelloköynnöstä. Se lähti helpommin, koska se kiinnittyy kärhöillä, kun taas keijunmekko kietoutuu lehtihangoistaan lähimpään tukeen. Siirsin Kelloköynnöksen pienempään ruukkuun ja kannoin sen toistaiseksi vintille. Pitäisi miettiä, miten ja mihin nieraan sen pitkät versot. Ajattelin kokeilla taas, josko talvetus onnistuisi nyt, kun olemme koko talven kasvien vointia täällä valvomassa. Auenneen, vielä valkoisen kukan taitoin maljakkoon. Tänään se oli jo muuttanut violetiksi.

Ihmettelin tuota vaaleutta, kun aiemmin kukkinut oli violetti. No, paljastihan kukka oikean värinsä sittemmin. Olihan minulla toissa vuonna valkokukkainen kelloköynnös, mutta ei ne nyt sentään samaan kasviin kai tule, violetit ja valkoiset kukat. 

Loppuun vielä pari talvettamiseen liittyvää kuvaa. Ekassa vähän onnenapilan muhkeita juurakoita. Sain ensimmäiset aikanaan kälyltä, sen jälkeen onnenapiloita on ollut runsaasti myös muille jaettavaksi. 

Samalta kälyltä sain menneenä keväänä myös elämäni ensimmäisen mustanmerenruusun, joka yllätti minut tällaisilla sievillä möykyillä juuristossaan. Jos hyvin käy, myös mustanmerenruususta saan iloita myös tulevina kesinä. Niin, nuo punaiset pötkylät ovat nyt siis myös kellarissa kevättä odottamassa. ❤️

Säät, kukat ja suojat

Kauniit syyssäät jatkuivat taas tänään, mutta nyt on jo kylmäkin. Toppatakissa meinasi kyllä tulla lämmin, kun kaivelin ruohotuppaita perennapenkistä, mutta kun käytyäni sisällä meinasin uudestaan ulos, niin reidet sanoivat, että villahousut tarttis. Sen verran kävin vielä pihalla, että otin kuvia lokakuun kukkasista.

Orvokit ovat kyllä melkein enemmän ympäri vuoden -kukkasia kuin lokakuun.

Hedelmäpuiden yms. talvisuojaus on vielä kesken, tänään sai suklaakirsikka suojaverkon, Latvian matalalla suoja on ollut läpi kesän. Jo aikaisemmin syksyllä hätäännyin suojaamaan hevoskastanjan taimen, kun kuulin pupujen syöneen sisarusten ja myös Millanin hevoskastanjoiden alut.

Samoin saskatoon on jo verkolla ympäröity. Mutta verkkoa pitäisi levittää vielä pensasmustikoiden ja tammen taimen suojaksi. Viimeksi mainittua kutsun leikkisästi Taistoksi.

Taisto-tammi

Verkon sijaan olen ajatellut loppujen luumu- ja kirsikkapuiden runkojen ympärille kääriä tän syksynä kokeeksi lampaanvillaa. Jollain narulla vaikka voisi nierata mosselot pysymään paikoillaan.

Villasta puheen ollen vein lisää koirien ja kissojen karvaa ulos lintuja varten. Ne voivat hakea niitä lämmikkeekseen rikkinäisen lyhdyn sisältä, nurinkäännetyn saviruukun reiästä tai köynnöstukena kenottavan joustinpatjajousiston koloista. Kohta oli yksi Tiainen lyhdyssä kollaamassa.

Voi olla, että nämä ovat tämän kasvukauden viimeisiä perennakuvia. 

Siirsin oheisen malvansukuisen kasvimaalta muuripenkkiin, ja se vain jatkaa kukkimistaan. ❤️❤️

 

Hiljaa hyvä tulee - lauantai perinteinen siivouspäivä

Monen päivän urakka, vaikkei tuon isompi työmaa. Nyt on kumminkin pestynä ja tuulettumassa. On siinä samalla ollut muitakin projekteja, ja jonkinlaista ketjutustakin taas piti tehdä. Mullalle kun piti järjestää tilaa kasvimaalla. Vielä on kahdessa kottikärryssä viimeiset kasvihuonemullat odottamassa loppusijoituspaikkaa.

Säät ovat nyt kyllä suosineet syystöitä. Monena syksynä näpit ovat olleet kovilla, kun kylmyyttä ja märkyyttä vastaan ei ole ollut kunnon suojakäsineitä. Nyt ei tehnyt heikkoakaan, vaikka suojahanskat vuotivat jäähtyneen pesuveden käsille.

Eilen istutin 18 kpl valkosipulinkynsiä ja tänään niitä itusipuleita, joita valkosipulin kukista löytyy. Kasvihuonetta pestessä huomasin heinittymistä läheisessä perennapenkissä.  Vielä ei pihalla ole tullut pimeää, jotain siellä vielä ehtisi. Jos en jämähdä tähän.