Horvi poissa, onnekas paluu

Pitkän pitkän tauon jälkeen, miltei kolmen viikon perästä pääsimme taas Kanttorilaan. Eilen iltapäivällä neljän hujakoilla lähdimme ajelemaan kyydissämme ystävä, jonka toimme rouvansa luo. Alkumatka meni märällä tiellä vesisateessa vastaantulevien valojen häikäisyssä. Kun sitten liikennne rauhoittui pienemmille teille päästyämme, alkoi sataa räntää. Näkyväisyys ei siitä ainakaan parantunut. Kun sitten loppumatkasta sade hiljeni, lunta oli kertynyt tielle sen verran, että lierutti. Eipä voinut vieläkään muuta kuin körötellä. Niinpä rouva ennätti reilun vartin odotella miestään huoltoaseman pihalla ennen kuin pääsimme sinne asti. Onnellisesti kuitenkin päästiin perille, vaikka hitaasti. Tai varmaan sen ansiosta.
Mies alkoi heti tavarat purettuamme viritellä takkaan valakiaa. Minä kiersin kastelukannun kanssa kaikki huoneet. Mustasilmäsusanna ei ollut kestänyt kolmen viikon kastelutaukoa, mutta pelargonit, oliivi ynnä suurin osa muistakin kasveista oli aivan kunnossa. Jopa pienenpieni syklaamin taimi oli terhakkaana rutikuivassa mullassa.
Pihalla tuulee hurjasti. Sen verran kävin ulkona, että hain maa-artisokkaa muusiin. Pitäisi pukea villa- ja toppahousut ja pari puseroa takin alle, jos meinaisi tarjeta pihalla. Ruskeita omenoita pitäisi kerätä pois puiden alta, ei siellä oikein muuta hommaa olekaan. Ulkoilun sijaan olemme lähdössä kyläilemään Millanin luona.

Kukkakuvia vieläkin

Nyt kun kesä mennyt on...
En ole seurannut säätiedotuksia Kanttorilan kulmilta, joten en osaa arvata, miltä pihassa tällä hetkellä näyttää. Luultavasti lehtikaalit ovat sielläkin jäässä, kuten kaupunkikodin pihassa, kun maanantaina hain niitä borssikeittoon. Ja luultavasti viimeisenä kukoistaneen komeamaksaruohotkaan eivät enää ole pitäneet pintaansa kylmää vastaan.
Sisällä kuitenkin pelargonit, keijunmekot ja jopa mustasilmäsusanna ovat jatkaneet kesää.

'

Kehäkukatkin olivat varsin sinnikkäitä kulkijoita. Ehdin kerätä niistä teriöitä, joista sitten irrotteli terälehdet kuivumaan. En tiedä, mihin niitä käytän, mutta tallessa nyt kuitenkin on. 

 

Eräs mielenkiintoinen löytö yllätti minut loppukesästä. Minulla oli pihalla sekalaisia purkkeja, joissa oli itänyt vähän sitä sun tätä, enkä välttämättä enää edes muistanut, mitä mihinkin olin kevättalvella kylvänyt. Yhdessä sekalaisessa purkissa oli pitkään sellainen oranssin pihlajanmarjat näköinen mollukka. Siitä oli alkanut pilkistää sirkkalehti, joka näytti hämärästi tutulta. Kun se siitä vähän suureni, alkoi vahvistua epäilys, että se olisi syklaamin alku. Ajatus ei ollut sikäli mahdoton, että olin vuosi sitten ottanut kaupan syklaamista talteen siemeniä, kun  syklaamin kukkaan näytti kehittyneen siemenkota. Emokasvi minulta kuoli talven mittaan, kun en osannut sitä oikein hoitaa. Mutta koetin kuitenkin kylvää keräämän siemenet. Eihän niistä mitään tullut. Vai tuliko sittenkin? Minun on täytynyt taas käyttää "itämätön" multa uusiin kylvöksiin... Se selittäisi, mistä syklaamin alku olisi peräisin. Luin Pähkylästä, että itse siemenestä kasvatettuna voi saada hankalampiakin kasveja menestymään, koska niillä on paremmat edellytykset sopeutua vallitseviin oloihin. Suurin odotuksin.

Muumimammamaista

Jatkoksi eilisiin punajuuri- ja säilykekuviin liitän otoksen kellarista ensimmäisen omenasose-erän jälkeen. Kun kanniskelin purkkeja kellarin hyllyille, muistin Muumimamman, joka totesi Taikatalven jälkeen, että turhaan häntä on moitiskeltu siitä, että säilöö liikaa ja turhaan, kun kerta Muumit nukkuvat talviunta. Kellari oli syöty typötyhjäksi Muumiperheen nukkuessa.

Minulla oli sangen muumimammamainen fiilis ja halusin tallettaa olon kuvamuistoksi.

Kuvan ottamisen jälkeen kellarista on purettu vanha (ja meille tyystin turha) perunalaari tilaa viemästä. Sen tilalle mies rakensi sivuseinälle lisää hyllyjä. Ne täyttyivät sittemmin omenalaatikoista.
Käytimme kellaria jonkin viikon myös jääkaappina (huomaa ketsuppi ja sinappi hyllyllä), mutta kävikin niin, että ketsuppi oli muijonnut. Pullo oli paisunut pohjastaan pyöreäksi. Ei auttanut kuin tyhjätä sisältö kompostiin. Nykyään ketsupin menekki on meidän huushollissa huomattavasti pienentynyt, kun lapset ovat omissa huusholleissaan. Aiemmin ei ole kertaakaan ehtinyt ketsuppi pilaantua.

Punajuurta

Meillä on nyt pakollinen pidempi tauko ennen kuin seuraavan kerran pääsemme Kanttorilan kulmille. Siellä saatiin syyslomalla kuitenkin tehtyä viimeisiä maatöitä ja viime viikonloppuna jatkoin vielä vihoviimeisiä, mm. nostin porkkanat ja haravoin kesäomenapuiden alta lehtiä pois. Vaikken uskokaan saavani muumiotautia hävitettyä, niin koetan ainakin pitää sen kurissa siivoamalla puiden alustat. Toivon, että nuorin puu Lavia saisi säilyä monta vuotta saastumatta.
Jo paljon aikaisemmin, vissiin sen edellisen - oman - syyslomaviikkoni aikana nostin punajuuret ja keitin osan etikkapunajuuriksi kellariin. Tänä syksynähän kokeilin kylvää kahta eri lajiketta. Ensimmäisessä kuvassa on sitä tuttua Egyptiläistä, joka ei pettänyt tälläkään kertaa. Näyttäisi siltä, että tällä kertaa myös säilyvyys onnistuu paremmin kuin viime syksynä, jolloin jätin tyhmyyksissäni punajuuret maahan liian pitkäksi aikaa, niin että olivat ehtineet kärsiä kylmästä, ja se huononsi laatua.

Toisessa kuvassa on uutta lajiketta Detroit  II

      

Olin ottanut yhteiskuvan syksyn ensimmäisistä etikkasäilykkeistä. Myöhemmin keitin kaupunkikodissa lisää  etikkapunajuuria, ja aikanaan avomaankurkkujen jälkikorjuusta jalostui lisää maustekurkkupurkkeja.

Mutta nyt on blogikirjoittelustaan niin hankalaa iPadilla, että lopetan tällä kertaa näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Tuottelias ja työteliäs päivä

Olimme miehen kanssa aamusta asti reippaita ja ripeitä; ryhdyimme siivoamaan. Minua siihen prissasi tieto, että iltapäivällä oli luvassa tulla huoltomies tutkimaan vesi-ilmalämpöpumpun käyntivian syytä. Taannoinen siivoukseni edellisten - puolivillaisten - huoltomiesten käynnin edellä oli ehtinyt jo kadota jonnekin. Miestä ehkä ajoi epätoivoiseen tekoon korkeat verensokerit. Ei pelkästään, vaan sääennusteen pelottelu sateiden, jopa lumisateiden mahdollisuudesta pani meidät hyödyntämään ehkä viimeistä mahdollista mattojen tuuletuspäivää tänä syksynä, tai ainakin tällä syyslomalla. 

Ehdin vielä tiskatakin ennen kuin iltapäivä oli niin pitkällä, että huoltomies saapui oppipoikansa kera. Kiitos ja ylistys, toimintahäiriö johtui vain kylmäaineen vajauksesta eikä sittenkään kompressorista. Miesten rassatessa ulkoista yksikköä minä ehdin kylvää lisää valkosipuleita ja suojata muutaman hedelmäpuun talveksi jyrsijöiltä. Suojaverkko loppui kesken, pitäisi varmaan käydä rautakaupassa huomenna. Sain Millanilta jotain uutta valkosipulilajia (Germidour), vaikka me molemmat suosimmekin vanhaa kunnon Aleksandraa, joka on talvilajikkeiden kuningatar, niin koon kuin talvenkestävyydenkin osalta. Istutin nyt niitä molempia uuteen penkkiin maa-artisokkarivien väliin. Kaadoin vielä loputkin Alexandran itusipulit sokeripussin pohjalta mukulaselleriltä vapautuneeseen plänttiin. 

Miesten lähdettyä ja käytyäni lämmittelemässä palasin sen verran pihahommiin, että sain vedeltyä alakerran ikkunoiden ulkopinnat. Olin sitä varten ostanut pesimeen ja kuvaimeen sopivan pitkän jatkovarren, jonka kanssa en tarvinnut muuta emännänjatkoa, vaikka Kanttorilan klasit ovatkin korkeammalla kuin kaupunkikodin alakerran ikkunat - jotka nekin ehätin pestä pihan puolelta ennen kuin lähdimme syyslomalle. Sen verran siivoilua olisi tarkoitus vielä loman aikana jatkaa, että tuulettaisin olohuoneen verhot, ehkä vaihtaisinkin ne ja pesisin myös ikkunoiden sisäpinnat. Mutta huomenna aion pitää leipomapäivän. Haaveena on rustata uuniin myös jotain juurespataa; punajuurta, lanttua (kaupasta), palsternakkaa. Tahtoisin kokeilla myös maa-artisokkaa, mutta jos laitan ne kuorineen uuniin, niin täytyy laittaa ne erikseen.

Keskiviikkona kenties menemme syömään lasagnea Millanin luo ja samalla mies saa jatkaa kangaspuiden hajottamista kellarissa. Tänäänkin hän on ollut kellarissa hajotuspuuhissa. Kanttorilan kellarissa kun on ollut perunalaari tyhjänpanttina, niin pyynnöstäni mies sen purki. En ole vielä käynyt katsomassa, mutta hän kuulemma jo väsäsi jotain hyllyä puretuista laudoista. Jaa, taidankin käydä kurkistamassa, kun nyt tuli puheeksi.

Syysloma aluillaan

Saavuimme eilen iltahämärissä Kanttorilaan, ja ensimmäinen sosiaalinen kontakti oli jo odottamassa portailla. Tuttu mies oli tulossa etelän suunnasta talkoilemasta ja poikennut puolen välin tauolle. Soitti pihasta, että missä me olemme. Ei hän kauaa joutunut odottelemaan, pari kolme minuuttia, niin mekin ehdimme pihaan. Menimme sisään, mies sytytti saman tien tulen takkaan ja minä laitoin teeveden kiehumaan. Olisi tietenkin ollut hyvä, jos sittenkin olisimme viimeksi täältä lähtiessä siistineet keittiön - kuten aina ennenkin....hehheh - mutta mahtui siellä iltateet nauttimaan näkkileivän kera. Leivän päälle löytyi kypsyneitä tomaatteja ja kellarista suolakurkkua. Minä löysin lisäksi omaksi ilokseni postilaatikosta Millanin sinne tuomat lehdet ja kirjeen.
Tänä aamuna kirjoitin vastauskirjeen valmiiksi ja päivemmällä vein sen kyläreissuilla käydessämme. Vein myös pari palsternakkaa, muutaman maa-artisokan sekä kesän viimeiset kukat: ruiskaunokkia, kesämalvikkia, silkkisukkia ja mustia orvokkeja. Sain mukaani tuliaisiksi uuden nipun lehtiä sekä pari mustaa satiinipussilakanaa käytettäväksi pimennysverhoina. Tekokuituiset pussilakanat eivät sovi Millanin sähköallergiaan ollenkaan. Näin tavara kiertää.
Tänään on ollut tosi kylmä ilma, mutta aamulla aluksi näytti sen verran poutaiselta, että käynnistin ensimmäisen  pyykkikoneellisen. Lakanoiden sekaan lastasin pussillisen suklaamunien muovikapseleita, joiden sisällä oli huovutettavia pallukoita, joista tulee pupuille häntiä. Niiden takia raahasinkin pyykättävää kaupunkikodista asti, että saan huovutettua oppilaiden pupuhännät, joita he perjantaina viime töikseen ennen loman alkua neulahuovuttelivat alkuun. Kun sitten koneellinen oli pyörinyt, pihalla oli alkanut tihuuttaa, mutta ripustin lakanat silti. Pyyhkeet vein sentään katoksen alle telineellä kuivumaan. Pyrin aina kun mahdollista ripustamaan pyykit ulos. Tuoksun vuoksi.
Huomenna on pyhäpäivä ja kirkkoon on meininki mennä. Sen pidemmälle ei ole suunnitelmia. Paitsi että menemme vielä uudelleen Millanin luo käymään alkavalla viikolla, koska miehen urakka jäi siellä kesken. Hän kun alkoi purkaa Millanin kellaria täyttäviä sähkömoottorilla toimivia kangaspuita, jotka ovat jääneet sinne jo edesmenneeltä entiseltä asukkaalta. Täällä päin lienee miltei joka torpassa vastaavia härpäkkeitä, joten ei niille romumetallia suurempaa kierrätysarvoa ole. Perästä kuuluu, sanoi Mäki-Siimoni.

Katse kohti syyslomaa, tai ainakin ajatukset

Se hyöty töistä päin yksikseen ajelusta oli, että olimme molemmin Kanttorilassa valoisan aikaan. Tuntui, että viikonloppu oli muka paljon pidempi. Jatkoin ompelutöitä eli vaatteiden korjailua. Illan hämärissä koetin vähän kääntää kasvimaata ja kerätä rikkaruohoja kottikärryyn. Mutta sittemmin (lauantaina ) juteltuani Millanin kanssa siitä, onko maan kääntäminen varsinaisesti tarpeen saati edes hyödyllistä päätin säästää itseäni ja aikaani ja jättää kasvimaan rauhaan. Olen jostain puutarhalehdistä lukenut, ettei kasvimaan kerroksia ja ekosysteemiä pitäisi lapiolla sekoittaa syksyllä. Mutta kun meillä kotona äidillä oli aina tapana kääntää kasvimaa, ja olinpa minäkin monesti siinä hommassa apuna niin, että sittemmin olen unissani useasti jatkanut samaa uurastusta. Savimailla ja kunnon routien aikaan siitä voi olla hyötyä, muttei Kanttorilan hiekkamailla. Huhkisin lapion varressa vain esteettisistä syistä, saadakseni ryytimaan näyttämään huolitellulta. Mitä väliä? Jos vaikka lumipeite piankin korjaa esteettiset häiriöt. Pääasia kuitenkin lienee kasvien ym. eliöiden ja maaperän hyvinvointi.
Riittää mulle pihahommia vielä syysloman ajaksikin, vaikka kasvimaan jätänkin kääntämättä. Omenoiden keruuta ja mahdollisesti soseeksi keittämistä piisaa horviksi. Ja on kasvimaallakin vielä korjattavaa, lehtikaalta, varsiselleriä, porkkanaa, maa-artisokkaa ja palsternakkaa. Tällä erää ehdin keräillä kuusenkäpyjä, keräsimmepä niitä kirkkoreissullakin hautausmaan kuusten alta. Toin niitä kaupunkikodin pihaan omenapuun juurelle kateeksi havunneulasten ja oksahakkeen jatkeeksi. Vielä täytyy  koholia katevärkkiä.
Toin viimein sisälle myös freesiaruukut kasvihuoneesta, jonne olin ne väliaikaisesti vienyt kylmältä suojaan. En oikein tiedä, mitä minun olisi ollut viisasta tehdä niille ja ruostekukille, jotka nekin kaivoin maasta vihreinä ja täydessä kasvussa, niin kuin näytti. Kummatkaan eivät ehtineet kukkia tänä kuluneena kesänä. Ruostekukat ovat kellarin portailla pimeässä ja viileässä, ja freesiat toistaiseksi porstuassa valoisassa ja viileässä. Amarylliskään ei alkanut kuihduttaa lehteään, joten vein senkin sitten kellarin portaille vain väkisin lepäämään. Eipä taida nytkään olla kukkaa luvassa jouluksi.