Omenatarha

Omenatarha

sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Hankikanto

Kylläpä tuli taas oikean aikaan ja suureen tarpeeseen tämäkin viikonloppu. Rukoukseni perjantaiaamuna pysäkille kävellessäni oli, että jos sen verran saisin voimia tähän päivään, että niitä olisi vähän jäljellä vielä kotiin palattuani - leipomiseen ja siivoiluunkin. Melkein koko koulupivä olikin aivan mukava, mutta se kuitenkin sitten päättyi ikävissä tunnelmissa, mikä oli syödä minulta leipomisvoimat. Kuopuksen soitto illansuussa motivoi viimein aloittamaan keittöhommat - olivat tulossa tyttöystävän kanssa yökylään.
Lauantaiaamuna kävimme tankkaamassa nuorille auton ja poikkesimme viemään serkkuni tyttäreltä pienksi jääneitä vaatteita vastaanottokeskukseen. Oli mukava nähdä oppilaita ja huomata, etteivät he enää tainneet olla käärmeissään minulle perjantaista... Nuoremme jatkoivat kohti pohjoista ja me lähdimme päivemmällä paju-, koulinta- ja kaidetalkoisiin Millanin luo. Mies rustasi ulkoportaiden viereen kaivatun kaiteen helpottamaan kipuamista. Minä koulin Millanin kylvämistä "striped stuffed"- ja "golden sunrise"- tomaateista itselleni pari kolme. Sitten menimme mekin Millanin kanssa ulkohommiin oksasaksien kanssa. Keräsin itselleni pari nippua suoria pajunvitsoja, yhden maljakollisen kissallisia pajuja ja haaraiset oksat kasasimme "risuaidan" päälle. Pakkasen ansiosta hanki kantoi vielä iltapäivälläkin. Muistui aivan lapsuus mieleen, kun sai tepastella hangella uppoamatta lumeen. Nautittiin auringosta, puuhastelusta ja jutustelusta. Kun kerroin, että olin kylvänyt sekä mustasilmäsusannat että munakoisot uudestaan, kun ei ekoista kylvöistä näyttänyt nousevan mitään, niin Millan nauroi, että mä taidan olla kärsimätön. No juu, onhan niitä munakoisoja itänyt sitten muutamia ekasta kylvöksestäkin...
Kylästä lähdettyämme teimme vielä mukan työpaikallani. Vein luokkaan taas lastin serkulta saatuja tilkkuja ompelutöitämme varten ja kaappasin mukaani kotityötä.

Hiljainen viikko alkoi ihanan aurinkoisessa säässä. Toivotan... (= toivon) hiljaista viikkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti