Palattuamme pääsiäisreissulta Kanttorilassa odotti parikin yllätystä. Pääsiäissunnuntain iltahämärissä löysin portailta kauniin virpomavitsan. Arvelin tietäväni, ketkä olivat käyneet virpomassa ja pyysinkin töihin palattuamme kollegaani, naapurin lasten äitiä kertomaan tyttärelleen, että kävisi hakemassa virpomapalkan. Vitsa oli tosi mukava yllätys. Ei ole koskaan kaupungissa tapahtunut meille sellaista, vaan jos virpojat ovat käyneet oven takana niin, ettei kukaan ole ollut kotona, niin ei ovelle ole mitään muistoa jätetty.
Toinen yllätys odotti sisällä toisen pääsiäispäivän aamuna. Heräsimme erikoisiin ääniin, joiden ajattelimme ensin kuuluvan katolta: naakat tanssivat. Mutta pitkin päivää ääni kuului vähän väliä, aivan kuin seinien sisältä. Ensin se paikallistui kylpyhuoneeseen ja iltapäivällä se tuntui kuuluvan keittiön eteiskomerosta. Kun sitten tiistaina palasin koulusta, mies kertoi ratkaisseensa äänen arvoituksen. Hän oli aivan oikein päätellyt, että jokin lintu oli pudonnut katolta ilmastointikanavaan, jota pitkin oli edennyt kellariin asti. Vuosi pari sitten mies oli löytänyt kellarin ilmastointiritiän takaa muumioituneen vesilinnun ruumiin. Nyt hän oli kammennut samaisen ritilän auki sorkkaraudalla ja nähnyt kanavassa räpistelevän linnun. Miten saada se ulos? Mies oli sammuttanut kellarin valon ja jättänyt kellarin oven auki, kuin myös avannut reitin ulos asti. Niin vain lintu - naakkapa tietenkin - oli lähtenyt valoa kohti, Mies oli vielä huitonut käsillä, ettei se olisi lentänyt olkkarin puolelle. Niin naakka öysi tiensä ulos ja kummitusäänet lakkasivat. Sankarimieheni ansaitsisi hengenpelastusmitalin. Sai tyytyä halaukseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti