Kouluasian vierestä

Eilen vimpan tunnin alussa vain yksi sinä päivänä koulussa olleista oppilaistani teki sitä mitä pyysin. Niinpä istuin hänen viereensä auttamaan tavujen tunnistamisessa. Silloin taotaan, kun rauta on kuuma, se pätee kyllä oppimisasioissakin. Poika, joka tavallisesti kieltäytyy edes ottamasta harjoitusvihkoaan esille, on nyt saanut uutta intoa lukemaan opetteluun. Kiitos makaronien.
No, ne toiset sitten - jotka jo pystyvät itsenäisesti lukemaan ja puhuvatkin jo paljon enemmän suomea - vääntelivät muovailuvahaklönttejä. Yksi poika teki kilpikonnan, ja se inspiroi meitä keskustelemaan. Minulta kyselivät, olenko nähnyt kilpikonnaa tai pitänyt sellaista kädessäni. Siitä, että Suomessa ei elä kilpikonnia luonnonvaraisena, päästiin muihinkin vaihtolämpöisiin, mm. sammakoihin. Yksi pojista näytti käsillään, kuinka isoja sammakkoja voi olla. Toinen poika ei uskonut, enkä minäkään osannut vahvistaa asiaa suuntaan tai toiseen, joten ajattelin tarkistaa luokan eläinkirjastosta. Hetken päästä olimmekin täysin eläinkirjojen lumoissa. Niiden kuvista riitti juttua koko lopputunniksi, mutta tavuharjoittelija sai kuitenkin tehtyä kaksi sivua harjoitusvihkostaan.
Eiköhän tuokin tunti mahtunut valmistavan opetuksen opetussuunnitelmaan.

Pieni vinkki: kesken leipomusten ei kannattaisi ruveta kirjoittelemaan blogiin. Nimim. Yksi palanut kauralastupannullinen - kohta palaa toinen.