Omenatarha

Omenatarha

torstai 15. kesäkuuta 2017

Kitkentää ja ruohonleikkuuta vuorossa

Eilen oli sopiva sää kitkemiseen, ei niinkään istutteluun, vaikka sitäkin hieman vielä olisi kesäkukkien osalta. Sen verran kuitenkin istutin, että siirsin muratin ruukusta kivikkopenkin varjoisemmalle puolelle rönsytiarellan viereen. Lisäksi istutin pari krassia navetan päätyyn, kun olin ensin perannut ja höystänyt niille plassin. Muutenkin vietin aika pitkän tovin navetan päädyssä, siivoamassa esiin ruusujuurta ja muita mehikasveja. Leinikkiviheliäinen ja juolavehnä toinen viheliäinen. Perennapenkin laidassa olin huomannut jonkin unikon lehtiä ja olikin käynyt mielessä, että kunhan niitä ei ajeltaisi ruohonleikkurilla. Kun mies sitten eilen aloitti leikkuu-urakan, hän aloitti sen nimenomaan navetanpäädystä, enkä ennättänyt varoittaa saati pystyttää mitään merkkikeppiä. Mutta nyt sinne laitoin, keltapunaisen katkenneen kirveenvarren unikoiden lehtiruusukkeiden viereen merkiksi. Kyllä ne siitä vielä kasvavat ja ehtivät kukallekin.
Toinen kohennuskohteeni eilen oli lintualtaan perennapenkki. Siinä julianesikko ja vaaleanpunainen rentoakankaali olivat kitukasvuisen näköisiä jo viime kesänä. Toissakesänä niiden yli ajettiin peräkärryn renkaalla, niin se litisti niiltä kasvualustaa? Lisätäkseni siihen multaa ja kasvutilaa kaivoin reunuskiveyksen ruohon seasta ylös, ja ne ruohot tietty myös. Järjestin kivet miehen toiveiden mukaisesti nurmen tasalle, etteivät pökkää ruohoa leikatessa.
Mikä urakka jatkuikin tänään. Vaan niin sai mies ajeltua kuta kuinkin koko neljäntuhannen neliön tontin. Hänellä oli ihan hyvä syy ruohonleikkuuseen, siis sen lisäksi, että ruoho oli jo päässyt tosi pitkäksi. Tänään nimittäin kuopus ajeli tästä ohi ja vei mennessään ruohonleikkurin kaupunkikotiin. Siellä esikoinen oli jo kerran aikeissa käydä leikkaamassa nurmikon, mutta ei ollut löytänyt konetta. No eipä tietenkään, kun se oli täällä. Mutta nyt on tarkoitus hankkia Kanttorilaan uusi kone, ehkä sähkökäyttöinen, mieluiten  vetävä, mutta myös keräävä. Haluan jatkossakin saada katetta kasvimaalle.
Pyysin kuopusta ottamaan ja lähettämään mulle pari kuvaa puutarhasta, jottanäen, ovatko kylvetty ruoho ja istutetut peruniat ja leijonankidat elossa ja kasvaneet.
Eilen kylvin vielä muutaman punajuuren palsternakkarivien väliin, jossa valkosipulikylvös oli itänyt niukanlaisesti. Punajuurta ei näillä palstaneliöillä voi tulla liikaa.
Kuudesta avomaankurkusta kolme on itänyt. Vielä odottelen, josko nousisi lisää, mutta tulee kolmestakin kasvista satoa, jos vain säät suosivat syksylläkin.
Laitoin eilen pakastimesta piparjuurta hapankaaliin ja tänään hernekeittoon, niin tuli yhtäkkiä mieleen, että onkohan piparjuuri pysynyt hengissä. Piti käydä kurkkaamassa. Siellähän se, mansikkamaan kupeessa.
Ja mainittakoon vielä pari muutakin syötävää kasvia, joista en ole tainnut muistaa mainita. Sain Millanilta appelsiinitimjamin ja ajuruohon ja itse olin esikasvattanut talvikynteliä, niin nyt mulla on taas uusia makuja kasvimaalla ja kukkapenkissä, ajuruohon kun istutin kivikkopenkkiin mehitähtien likistölle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti