Omenatarha

Omenatarha

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Poikkeuksellisesti juhannus etelässä

Alkuperäisen suunnitelman mukaan olisimme ajelleet torstaina kaupunkikotiin ja sieltä juhannusaattona perinteiselle pohjoisen visiitille mummolaan. Mutta toisaalta työmäärä ja toisaalta mukavuudenhalu eli laiskuus voittivat. Meidän täytyy kuitenkin parin viikon päästä pohjoisessa mennä käymään, kun on sovittuna kuoroharjoitukset, niin säästellään vähän ajamisissa. Ja heinäkuun lopussa on toinen suorastaan pohjoispohjoisen retki. Maanantain sukulointireissun jäljiltä olin kauan nuupallani, kun pääsin niin myöhään maata. Ja tulevalla viikolla odottaa kuitenkin vuoden pisin autoreissu.
Miehellä on riittänyt askarta siskolta tuodun auton kanssa, ja minulla puutarhan kanssa. Lähinnä. Melkein yksinomaan. Vaikka oikeastaan kai juhannussiivoukset yleensä tarkennetaan enimmäkseen sisätiloihin. Mutta pitihän ennen vanhaan pihamarkkienkin olla siistinä ja kauniisti juhannuksena, koivut porraspäässä ja kaikki. No, mulla on porraspäässä vain julmetun isot lupiinivaasit, ja pihan siivouskin ylsi porraspäähän saakka vasta iltasella just ennen saunaa, niin kesken se on vielä, kuistin siivous.
Jatkoin tällä viikolla navetanpäädyn perennapenkin ehostusta. Kaivoin ympäriltä ruohotuppaita ja asettelin sementtilaattoja penkkiä reunustamaan, niin on helpompi ruohonleikkurilla ajella ilman, että tarvii varoa unikoita ja krookuksia. Samalla revin irti rikkoja, enimmäkseen rönsyleinikkiä, mutta myös nokkosta likoamaan, valkojuurta eli juolavehnää ja liikoja ja jo kukkineita lemmikkejä. Kolmiopenkkiäkin perkasin vadelman ja lupiinin versoista.
Eilen kun haeskelin veljeltä saamilleni narsissin sipuleille paikkaa pitkästä perennapenkistä, siivosin samalla penkin päässä olevan luumupuun alustan, ja päätinkin istuttaa keltaiset narsissit siihen, ja katoin sitten rungon ympärystän oksasilpulla. Kerrotun vaalean Bridal Crown -narsissin sijoitin helmihyasinttien taakse. Kun kerran oksasilppusäkki oli hollilla, siistasin myös lähelläolevan suklaakirsikan alustan ruohosta ja katoin senkin. Otin pinkistä sammalleimusta siskoa varten pistokkaita ja samalla kun vein ne kasvihuoneeseen juurtumaan, sidoin siellä vihdoin tomaateille ja yhdelle kurkulle tukinarut. Kasvihuoneessa tuli suorastaan hiki ja jouduin hetkeksi vähentämään vaatetusta, aluspaitasilleni, mutta puin collegepaidan ja tuulitakin takaisin päälle, ennen kuin menin takaisin ulkohommiin.
Navetan taakse mies oli kyhännyt vanhoista navetan lattialaudoista kehikon, johon hän oli kärrännyt irti repimiään rusopajuangervoja ( jotka tukahduttivat yhtä katajaa ja olivat liiverikatoksen rakentamisen tiellä). Pensaiden juuret törröttivät pystyssä kehikon laitoja vasten, koska mies oli halunnut niiden kuivuvan, etteivät keksi ruveta juurtumaan. Nyt katkoin juurakot, jotta sain ne mahtumaan kehikon sisään ja sitten kuskasin viikon aikana kertynyttä kasvijätettä, ruohomättäitä ja rikkakasveja risujen päälle. Peittelin kasan muovilla, jottei mahdollinen sade yllyttäisi mitään virkoamaan.  Rumahan se kasa on, kirjava vakstuuki päällään, mutta jospa se myöhemmin näyttäisi oikealta kompostilta. Eikä se juuri kenenkään silmään näy, navetan ja sankan kuusikon välistä.
Mainitsin tuossa asetelleeni sementtilaattoja perennapenkin reunaan. Lienen kai maininnut jossain vaiheessa, että mies on hajottanut navetan sementtilattiaa? Se kun on imenyt itseensä eläinten virtsaa, niin ei tuota navettaa saa raikkaammalta tuoksumaan ilman lattiaremonttia. Mies suunnittelee sinne jonkin sortin kesäkotia. Kalusteetkin on melkein valmiina, kun riihessä on Millanin vanhoja nojatuoleja ja sohva, jotka olivat menossa hävitykseen, mutta joista mies meinaa pesemällä tahi päällystämällä saada käyttötavaraa. Komeita tyylihuonekaluja, niin eihän niitä raaskinut kuskata kaatikselle. Vaikka ovatkin kissan- ja/ tai hiirenpissassa.
Millanista puheen ollen, tänään käymme hänen luonaan juhannusaattoajelulla. Tuliaisiksi viemme - VETTÄ! Hänen asuinalueellaan on voimassa toistaiseksi hanaveden käyttörajoitus veden laadun vuoksi. Joo, Jussia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti