Omenatarha

Omenatarha

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Maata menossa

Nukkumaan pitäisi kohta itsensä prissata. Ei liene viisasta ennen maatamenoa touhata netin kanssa, mutta jos muutaman rivin...
Meni vähän myöhälle tänä ehtoona, kun rupesin leipomaan, ensin nisua ja lopuksi vielä kakkupohja uuniin. Se on viikonloppua varten. Menemme Millanin luo kakuttelemaan tulevana aprillina. Viime lauantaina hän tarjosi meille herkullista härkis-juureslaatikkoa, jälkiruuaksi sitruuna-marenkijäätelöä, herkullista sekin. Nyt olisi minun vuoroni tarjota synttärikaffeet, mutta kylläkin Millanin luona. Koska ei hän nykyisellä sähkökunnollaan kestäisi Kanttorilassa hetkeä kauempaa, niin turha rasittaa vähän tähden ja huonontaa vointia, kun voin aivan hyvin kuskata kakun matkassamme. Mukavaa saada juhlia ikääntymistä pitkäaikaisimman ystävän seurassa. Toki varsinaista merkkipäivää vietän työn merkeissä, ja tarkoitus on tarjota jotain työkavereillekin.
Niin että lisäkylvöt on vielä tekemättä, kun tuli tämä leivontainspiraatio. Millanilta sain jo koulittuja tomaatintaimia, Romaa yms. lajikkeita. Ensi viikonloppuna tarkoituksenani on ehtiä juhlinnan lisäksi myös istuttaa ruostekukan, gladioluksen yms mukuloita maitopurkkeihin.
Mutta ennen viikonloppua on tiedossa vielä ainakin lelupäivä, lauluseurat, matikan koe, tarviketilaukset ja pääsiäismunien koristelua. Nyt kunat ja pää tyynyhyn!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti