Omenatarha

Omenatarha

lauantai 16. syyskuuta 2017

Terve taas!

Sen verran lisäisin vielä eiliseen postaukseen, että olihan Kanttorilan puutarhassa toki myös liuta vanhoja ihania omenapuita silloin, kun Millan tähän muutti. Se oli yksi syy, miksi hän muutti juuri tähän taloon.
Tänään minulla on ollut ensimmäistä kertaa terve olo - saa sanoa - kahteen viikkoon. Tosin nyt illalla jotain ihmeen kutinaa, johtuukohan antibiooteista. Onneksi kuuri on kohta syötynä. Mutta päivän mittaan sain kuin sainkin ikuisuusprojektilta tuntuneen perennapenkkiurakan viimeistelyä vaille finaaliin. Aika monta kottikärryllistä jouduin vielä kuskaamaan, ja joka kärryllisen jälkeen piti pysähtyä puuskuttamaan, ennen kuin pääsin asettelemaan muovireunusta, tyhjäämään tuoreet multasäkit reunuksen sisään ja lopulta istuttelemaan perennat. Suurinpiirtein keskelle penkkiä jätin mullattoman raitin, jonka täytin vanhalla hiekansekaisella mullalla, josta olin koettanut noukkia juuret pois. Myöhemmin on tarkoitus valaa laattoja sekä penkin ympärille että tuohon "keskikäytävälle". Näin sain mullankin paremmin riittämään, ja aikanaan käytävältä yllän niin kastelemaan kuin kitkemäänkin koko penkin leveydeltä.
Työkalut, kärryt ja perennapurnukat jäivät vielä pillanpärääten ympäri penkkiä, mutta niittenkin siivoamisen jälkeen on vielä viimeistelyä jäljellä. Millan nimittäin tarjosi minulle osan ostamastaan tulppaanisipulisatsista, ja nyt minulla olisi sopivasti niille paikka tarjolla uusitussa penkissä.
Ilta ehti jo hämärtää, kun piti vielä palata ulos pariin hommaan. Toin kasvihuoneesta pois sekä satoa että muutamia talvetettavia kasveja. Ensi viikolla voi lämpötila vielä pysytellä nollan yläpuolella, mutta seuraavalle viikolle ennuste näyttää jo yöpakkasia. Toinen homma, minkä pysyin kutakuinkin suorittamaan vähästäkin valossa, oli herneiden kerääminen. Huomiselle jäi vielä tyrnien poiminta ynnä muuta sellaista. Aamuksi povattu poutaa, niin mukavampi kerätä tyrnit kuivemmasta säässä kuin mitä tänään on ollut, hoppas det.
Ennen kaupunkiin lähtöä käymme vielä morjestamassa Millania. Tuliaisiksi herneiden lisäksi pensasmustikoita, palsternakkaa ja maa-artisokkaa, joita itsekin syötiin tänään. Nam!

2 kommenttia:

  1. Hei sinä ahkera nainen! Sairaana ei saisi rehkiä, tiedät kai sen. Kuulostat kyllä mahdottoman energiseltä, turha sua on kiellellä. Teet ja meet kuitenkin.

    VastaaPoista
  2. Juu, aivan turha tällaasta väättyriä on kieltää... Ei sentäs, sillä juuri hengähtelin joka välis, jottei tuu liikaa rehkittyä.

    VastaaPoista