Äsken vähän sateli - kiitos ja ylistys - ja tulin hetkeksi sisälle taukoa pitämään. En muutenkaan näin lepopäivänä aio mitään raskasta hommata, olen vaihtanut mullat pelargonioille ja vielä muutamalle muullekin meininki laittaa tuoreet mullat. Josko myös tohtisin istuttaa loput kesäkukat. Sopivan kevyttä ja mieltä rauhoittavaa mutta samalla virkistävää puuhaa. Kannoin sateeseen vintiltä loput talvetusruukut. Kaikkia ananaskirsikoita en tohdi kaikin mokoman kantaa kasvihuoneeseen. Niissä kun oli talven mittaan jotain kirvantapaisia ötököitä, joita en halua kasvihuoneeseen pesimään.
Lisäsin oheisen kuvan äsken yhteen vanhaan blogitekstiini (Aamuhetki), mutta halusin vielä jatkaa kärhöaiheesta pari riviä. Sen lisäksi, että ihastuin ikihyviksi viinikärhön paluusta elävien kirjoihin, olen ihaillut ja ihmetellyt tuota valkokukkaista alppikärhöä. En jaksa käsittää sen kasvua. Vähän niinkuin humalakin kärhö kasvaa joka kesä hiukan isommaksi kuin edellisenä, vaikka se joka kerta aloittaa kasvunsa nollasta, maan pinnan alta. Olin ehtinyt jo vähän kateellisena ihailla tässä kylällä erään pihan kärhöä, joka on ollut paljon kookkaampi kuin Kanttorilan kärhöt. Mutta tänä keväänä tajusin, että ainakin tuo alppikärhö aikonee kasvaa joka vuosi entistä ehommaksi. Jonain kesänä se jatkaa kasvuaan portin yli, kenties tuolloin viinikärhö sen yhyttää ja ne yhdessä muodostavat sen kukkaportin, josta unelmoin.
Aurinko paistelee, voisin palata askareilleni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti