Sadonkorjuukausi(kin) on kiirusta aikaa

Länttään nyt edes yhden vanhan kuvan tänne, kun ei mukamas jouda kirjoitella. Tai vanha ja vanha, viimeviikkoinen. Keräsin kaikki loputkin avomaankurkut pois, kaikki peukalonkokoiset ja sitä suuremmat. Edellisestä erästä tein sangollisen etikkahappokäyttämällä ja kolme isohkoa lasipurkillista viipaloituna. Tuossa on nyt kahta eri sorttia, oikeanpuoleiset kolme purkkia tyhjäsin nesteestä kolmen päivän päästä, keitin liemen uudestaan ja kaadoin taas kurkkujen päälle. Netistä löytyneen ohjeen mukaisesti. Kuuteen purkkiin käytin vähän yksinkertaisempaa ohjetta, netistä sekin.

Osan kurkuista jätin säilömättä, koska purkit loppuivat ja koska niitä pystyy syömään sinällään, tuoreena voileivän päälle viipaloituna tai salaattiin suikaloituna.

Viime viikolla revin sitten avomaankurkkkujen rontot pois penkistä. Ajattelin levittää tyhjän kohopenkin päälle ruohokatetta.

Säät ovat suosineet pihahommia. Jospa huonoilla säillä sitten taas kirjoittelisin.

Kohopenkin ylistys

"Alussa oli suo, kuokka, ja Jussi..." tai sitten pelto, lapio ja Aila. Tein tänään valmiiksi tämän syksyn toisen kohopenkin, ja tällä kerralla kännykkä oli taskussa mukana. Tällä kertaa kuopan teko oli tavallista kevyempää, koska tein sen vanhan kohopenkin paikalle eikä tarvinnut kaivaa ruohotuppaita irti. 

Kohopenkin rakentamisen vaiheet sanoin ja kuvin:

1. vaihe oli siis kuopan kaivaminen, vähän reilumman kokoinen hauta, muttei niin syvä. Noin lapion terän syvyys riittää.

2. vaiheessa kuopan pohjalle kasataan risuja. Laitoin tällä kertaa ihan alimmaiseksi kanan- ja lampaankakasta kostunutta lastulevyä.

3. vaihe: risujen päälle kasataan kuopan teossa oheistuotteena tulleet ruohomättäät multapuoli ylöspäin. Minullahan oli edellisen kuopan kaivuusta jäänyt ruohomättäitä yli, ne riittivät peittämään risut. Olen joskus tehnyt kohopenkin vallan ilman ruohomättäitäkin, ja onnistuu sekin.

4. vaiheessa mättäiden päälle kasataan reilu kerros puiden lehtiä, mutta koska niitä ei ole vielä varissut, niin kärräsin niiden sijaan kuivaa heinää ja häkkikompostorin sisällön (maatunutta rikkaruohoa ja muuta puutarhajätettä).

5. vaiheessa mies tuli avuksi. Hän oli ystävällisesti lipannut kaksi kärryllistä täyteen ihanasti kompostoitunutta lampaan- ja kanankakkaa. Niiden alle tyhjäsin ensin vielä pikakompostorin sisältöä, joka saa jatkaa maatumistaan kuopassa talven ajan. Kompostikerros saisi myös olla reilun paksuinen, mutta sen verran laitetaan, mitä sattuu saatavilla olemaan.

6.  vaihe on ihan ekstraa: koska mies oli pari päivää sitten leikannut ruohon, peittelin kompostimullan ravinteikkaalla ruohosilpulla.

7. vaihe eli loppusilaus: kuopasta kaivettu multa lipataan takaisin keon päällimmäiseksi.

En lakkaa hämmästelemästä kohopenkin ihmettä. Kuinka kaikesta roskasta, rumasta ja kuolleesta  kuoppaan kasattuna syntyy elämää, mehevyyttä, rehevyyttä. Nytkin saatiin piiloon taas melko määrä moskaa nurkkia rumentamasta. Kelpaa tuossa kurpitsan tai avomaankurkun ensi kesänä asua. Pitäisikin alkaa vähitellen suunnitella, mitä muuta missäkin kohopenkissä ensi kesänä kasvaa. 

Keskeltä kumpujen, mullasta maan

Eilen oli upean kesäinen päivä, jonka vietimmekin aika tyystin ulkosalla - tai mies lähinnä ulkorakennuksessa. Hän kunnosti navetan seinää, ja illalla kun ihmiset paukuttelivat raketteja, hän antoi sahan soida ja pätki polttopuuta. Jos kerran muutkin saavat mellastaa, niin tuskin sahanpärinä ketään häiritsi. 

Minä ryhdyin viimein suunnittelemani kohopenkin tekoon. Ei ole pahitteeksi käyttää aikaa mittailemiseen ja pasteerailuun, vaan antaa suunnitelman kehkeytyä rauhassa. Olin aloittanut mansikkamaan laajennussuunnitelman kaivamalla  lopunkin raparperin ylös. Istutin osan siitä kyllä uuteen paikkaan, syrjään omenapuiden ja siperianhernepensaan väliin, kasvakoon siellä jos tahtoo. En hirveästi sure, ellei kasva. Mulla ei ole juuri käyttöä raparperille. Millan musafestareilta lähdettyämme täällä pistäytyessään kyseli, minkälaista muotoa olin suunnitellut raprperipenkin tilalle (kun siinä silloin oli epämääräinen räjäytyksen näköinen krooppi). Vastasin, ettei minulla vielä ole siitä mitään tarkkaa suunnitelmaa. Mutta ei mennut hirveän pitkää aikaa, kun yhtenä päivänä kävellessäni perennapenkin sivua, näin mielessäni kaarevareunaisen muodon, joka jatkaisi perennapenkin kaarevan linjan mukaisesti. Vähitellen kuva täsmentyi kukkareunuksella, matalia kesäkukkia, kellohunajakukkaa, orvokkia ja samettikukkaa. Samalla selkeytyi, mihin mahtuu kohopenkki ensi kesän maissille. Tänä kesänä totesin, että tuulensuunta suosisi aidansuuntaisesti rakennettua penkkiä. Kun tänä kesänä maissit ovat olleet aitaan kohtisuoraan olevassa penkissä, paririvissä kolme vierekkäin, niin vain suojan puolen kolmeen varteen on tullut tähkiä. Niinpä aloin kaivaa aidansuuntaista penkkiä kirsikan ja pensasmustikan viereen. Allaolevassa kuvassa näkyy valmis kohopenkki. Sen ympärille ratustellut ruohotuppaat ovat siinä vain väliaikaisesti. Niitä jäi yli, ja kun viimeistään keväällä uusin kuvan vasemmassa laidassa olevan kohpenkin, voin käyttää nuo ruohomättäät sen tekoon. 

Kun kohopenkin valmistuttua oli vielä valoisaa aikaa jäljellä ja rippu voimiakin, aloitin myös jo  kaarevan linjan toteutusta. Ehdin pioniin saakka. Alakuvassa pionin vasemmalla puolella oleva ruohoalue pitäisi vielä kaivaa ylös - ja siinä olisi taas lisää mättäitä kohopenkkiin. Pionin takana ehkä erottuvat muutamat mansikkamättäät. Mansikkamaata olisi tarkoitus laajentaa kohti pionia. Mansikoiden takana kanaverkon alla on pensasmustikat. Niiden alustan myös siivosin rikkaruohoista, ja nyt sinne pitäisi levittää haketta, mutta mulla ei ole sitä nyt yhtään silputtuna.

Vielä yksi kummituskuva. Peittelin maissin kateharson suojiin jo perjantai-iltana. Suojaa riitti myös yhden kesäkurpitsan päälle. Muista kesäkurpitsoista keräsin syötävänkokoiset pois, tarkoitus olisi kuskata lasti pohjoiseen lapsille ja kenties muille sukulaisille. Ensi kesänä kylvän neljän kesäkurpitsan sijaan vain kaksi, niin ei olla aivan pääsemättömissä sadonkorjuun kanssa.

Hei Viidakko-Jim

Keväällä naapurimaan vierailultaan Millanin aviomies toi tuliaisiksi vaimolleen mm. viidakkokurkun siemeniä. Ja kas vain, minäkin sain sitten kesän alussa viidakkokurkun taimen kasvihuoneeseeni. Aloin kutsua sitä Viidakko-Jimiksi. Se alkoikin kasvaa vauhdikkaasti kiertäen kärhöjään niin viereiseen tomaattiin kuin hyllyynkin. Millan oli tiennyt kertoa, että sen pitäisi kasvattaa pieniä, kirpeänmakeita hedelmiä. Pieniä alkuja tulikin runsaasti, mutta niistä näytti suurin osa varisevan. Noin kuukausi sitten yksi oli kuitenkin kasvanut maistamiskokoon. Hivenen suolainen maku, rakenne kiinteä, vaikka täynnä siemeniä.

Nyttemmin hedelmiä on alkanut tulla enemmänkin, mutten ole vielä keksinyt, mihin niitä käyttäisi muuta kuin maisteluun. Sieviä ne kumminkin ovat. Varmaan eri ruokiin sopisi koristeeksi.

Tuosta näkee vielä, minkäkokoiseksi Viidakko-Jimin hedelmät kasvavat. Jos Millan ensi keväänäkin noita esikasvattaa ja jos minulle tarjoaa, niin taidanpa taas huolia.

Penkkiurheilusta ja myöhäinen aprillipila

Taannoin laitoin tänne kuvan kirkonpenkeistä. Sille voisi nyt lisätä kuvatekstiksi esim. "vaihe 1". Sen jälkeen, kun mieheni sai penkit ulos riihestä tuohon kempuralle, hän on jo kahteen kertaan siirtänyt ne uudelleen. Ensin aidan viereen siististi lähekkäin ja päällekkäin, jotta hän sai ne vanerilevyjen ja pressujen avulla sateensuojaan. Mutta kun seurakunnan suntio ilmoitti, että uutta sijoituspaikkaa penkeille ei ole vielä saatu raivattua, niin mies alkoi tuumia, ettei ole hyvä jättää penkkejä ruohokentälle, koska sekä ruoho että penkit kärsivät. Niinpä hän tasoitti pihlajan juurella olleen sorakasan alustaksi, jonka päälle hän rakensi uuden penkkipinon, entistä korkeamman, jonka jälleen pressuilla peitteli. Siinä ne saavat nyt odotella vaikka talven yli. Vaaleaksi kalvenneen ja pitkäksi ehtineen ruohon mies vielä leikkasi, ja nyt ei juuri enää huomaakaan siinä penkkien jättämiä jälkiä.
Mies kehui, että penkkien kanssa urheilu päihittää punttisalit. Hän on kyllä muutenkin aikaansaava, ahkera, kekseliäs ja hauska mies. Tässä eräänä päivänä menin katsomaan, oliko kateharsopeite suojannut muutamaa tyrninmarjaa linnuilta, ja suureksi yllätyksekseni huomasin yhdessä (suojaamattomassa) tyrnipensaassa ryhmän upeita oransseja marjoja, joita en aikaisemmin pensaita tutkiessani ollut huomannut. Myöhemmin tyrneistä tuli puhetta ja paljastuikin, että mies oli asetellut pihlajanmarjaryppään tyrnipensaan latvaan lintuja hämätäkseen. Minuun ainakin hämäys meni täydestä, mutta täytynee silti uskoa, ettei miehen ollut tarkoitus puijata muita kuin lintuja.

Muista levätä pyhäpäivä - eiku...

On ollut jälleen vilkas, antoisa, sosiaalinen ja työteliäskin viikonloppu, joka alkoi perjantaina tuossa kulmilla (muutaman minuutin tandem-pyörämatkan päässä) talkoiluilla. Sillä välin, kun ammattimiesväki hääräsi jättikokoisen teltan pystytyksessä, me amatöörit ja naisväki kanniskelimme teltalle istuimet  noin kolmellesadalle. Yleensähän musiikkifestareilla seistään, mutta näihin festareihin sisältyi myös messu - ja luterilaiseen messuun kuuluu istuimet.
Kahvitauon jälkeen (meillä tietty oma termosmuki matkassa) leviteltiin nuorison kanssa istuimet teltan sisään, miesväki rustasi lavoista ja filmivanerilevyistä esiintymislavan, ja sitten me olimmekin mieheni kanssa valmiita kotiin ja petiin. Totesin, että tuolla tavalla yhdessä tekemällä parhaiten tutustuu paikallisiin.
Lauantaiaamupäivällä leivoin ja tiskasin, ja sitten meinattiinkin myöhästyä treffeiltä. Kävimme hakemassa Millanin kyytiimme festareille. Asetuimme teltan ovensuuhun, kauas istujista ja heidän kännyköistään, mutta aivan pian alkoi valua lisää porukkaa, joka ilman istumapaikkaa jäi niin ikään hengailemaan teltansuulle. Millan siirtyi suosista kauemmas - ja kun sade sitten ajoi kaikki muut teltan suojiin, hän jäi yksin nurmelle seisomaan. Onneksi avulias ja uskalias mieheni bongasi eräällä festivaalivieraalla sateenvarjon ja kävi pyytämässä sen Millanille lainaksi. Kaikesta huolimatta nautimme kaikin erityisesti nuoruusaikojemme gospelidoleiden musiikista. Kun olimme vieneet Millanin takaisin kotiin, palasimme vielä tandemilla takaisin ja ehdimme sopivasti messuun.
Tänä aamuna olimme kuitenkin kuuliaisesti kirkonpenkissäkin, sieltä hyvän vauhdin saatuamme ja loput borssit syötyämme kaarsimme tandemilla jälleen niemennokkaan talkoilemaan. Tällä kertaa vain muuta talkooväkeä oli kovin niukasti. Parhaimmillaan meitä oli neljä kantamassa tuoleja pois teltasta. Festari-isäntä oli niitä jo valmiiksi kasannut, mikä joudutti mukavasti. Samoin jelppasi peräkärry. Reilu kolme tuntia tänäänkin kuitenkin hikoiltiin. Harmi vain, että telttaa ei sitten saatukaan aivan kuivana kasaan, kun ihan viime metreillä sadetta ripsutteli alas saadun telttakatoksen päälle. Oli mielenkiintoista nähdä ja olla mukana avittamassakin, kun isoa telttaa purettiin.
Iltapäivällä kotiin palattuamme piti alkaa uudestaan ruuanlaittoon, vaikka taaskin olimme saaneet myös talkooevästä. Syötyämme istuttiin telkkarin ääreen. Katsottiin yhtä tallennettua elokuvaa ja samalla siivottiin omenoita. Kun leffa loppui, oli mehustimen siiviläosa täynnä omenalohkoja, jotka nopsasti höyrystyivätkin soseutettavaksi. Vähän aikaa sitten sain purkituksen jälkeen siivottua pahimmat sotkut keittiöstä, ja äsken kuului jo ensimmäinen omenasosepurkin kansi napsahtavan.
Yhtään kuvaa ei nyt ole, koska emmehän me ottaneet kännyköitä mukaan Millanin kiusaksi. Sain muuten häneltä lainaksi ison kattilan soseen kuumentamiseen, kun unohdin omani kaupunkikotiin. Eikä paikallisista kaupoista löytynyt kuin pieniä. Borssikeittoa varten löytyi sentään kolmilitrainen emalikattila kirpparilta.

Päivänsini

Minulla on Kanttorilan vieras-/ mökkikirjan sisäkannessa kuva Millanin päivänsinistä, joka kukki muutama kesä sitten Kanttorilan nurkalla rehevänä ja kukikkaana ränniin kietoutuen. Olin antanut hänelle kyseisen päivänsinin alun, ja minulla oli niitä itsellänikin puutarhassa. Mutta eivät ne minun kasvattamanani ole koskaan yltyneet pensasmaiseen kasvuun, saati kukkimaan kuin paria kolmea kukkaa kerrallaan.
Kun tänä kesänä istutin päivänsinejä täällä Kanttorilassa pariinkin paikkaan, toinen niistä sama kuin Millanilla aikanaan, niin jotenkin odotin samanlaista vehmautta. Pöh. Ehkä minun olisi pitänyt ahkerammin latvoa sitä alkukesästä, jotta se olisi vehmautunut. Mutta kaiketi osasyynsä hitaaseen kasvuun oli kesäkuun säilläkin, ettei se nyt pelkästään minun tumpeloudestani johdu.
Heinäkuussa päivänsini kuitenkin alkoi kukkia runsaammin. Ja kun ensimmäistä kertaa oli neljä kukkaa yhtä aikaa auki, pyysin miestä ottamaan siitä kuvan todisteeksi.

  
Minä puolestani ikuistin kuvanoton. (Ikuistaminen on kyllä turhan paljon sanottu mielestäni.) Myöhemminkin yhtäaikaiskukintaa on ilmentynyt, ja olen kuvannut sitä itsekin. Tuo miehen ottama kuva on nyt jossain kovalevyllä, mutta tässä vielä omani:

Yritin haeskella Millanin Kanttorilan puutarhassa -blogilta em. päivänsinikuvaa vertailun vuoksi, mutta en nyt hötäkässä ennättänyt. Mulla on tiskit kesken, ja tunnin päästä pitäisi olla jo tien päällä, akustisen musiikin festarit.