Omenatarha

Omenatarha

perjantai 29. elokuuta 2014

Hei Viidakko-Jim

Keväällä naapurimaan vierailultaan Millanin aviomies toi tuliaisiksi vaimolleen mm. viidakkokurkun siemeniä. Ja kas vain, minäkin sain sitten kesän alussa viidakkokurkun taimen kasvihuoneeseeni. Aloin kutsua sitä Viidakko-Jimiksi. Se alkoikin kasvaa vauhdikkaasti kiertäen kärhöjään niin viereiseen tomaattiin kuin hyllyynkin. Millan oli tiennyt kertoa, että sen pitäisi kasvattaa pieniä, kirpeänmakeita hedelmiä. Pieniä alkuja tulikin runsaasti, mutta niistä näytti suurin osa varisevan. Noin kuukausi sitten yksi oli kuitenkin kasvanut maistamiskokoon. Hivenen suolainen maku, rakenne kiinteä, vaikka täynnä siemeniä.


Nyttemmin hedelmiä on alkanut tulla enemmänkin, mutten ole vielä keksinyt, mihin niitä käyttäisi muuta kuin maisteluun. Sieviä ne kumminkin ovat. Varmaan eri ruokiin sopisi koristeeksi.


Tuosta näkee vielä, minkäkokoiseksi Viidakko-Jimin hedelmät kasvavat. Jos Millan ensi keväänäkin noita esikasvattaa ja jos minulle tarjoaa, niin taidanpa taas huolia.

1 kommentti:

  1. Nyttemmin on käynyt ilmi, että viidakkokurkku on monivuotinen. Jännää nähdä ensi keväänä, lähteekö uusi elämä kasvuun juurimöhkäleistä, jotka jemmasin multasankoon kellariin.

    VastaaPoista