Matkapäiväkirja V osa, seikkailuntapaista Ruotsissa

Viimeisenä aamuna Norjassa heräsimme niin aikaisin, että ehdimme hyvästellä myös töihinlähtevät miehet. Keskimmäinen poika totesi osuvasti, kuten muutkin lapset: "See you next summer." Sitten oli enää jäljellä vaikein osuus, Dalian hyvästely, kyynelittä ei selvitty tälläkään kertaa.
Aamuliikenne, paikallista aikaa seitsemän hujakoilla, oli sopivan rauhallista Tønsbergissä ja myös lauttamatka Hortenista Mossiin sujui vaivatta. Jälleen torkuin osan matkasta.
Ensimmäisellä taukopaikalla lähellä Årjängiä Sandaholmissa kävimme ostamassa kahviosta kotonaleivotun suklaaleivoksen, mutta sitä maksaessamme kuulimme, että meidän kruunumme olivat vanhentuneita... Myyjä suostui ottamaan rahamme vastaan, vaikkei hänen olisi tarvinnut, koska 1.7. alkaen vanhat setelit eivät olleet enää käypää rahaa. Perjantaina Ruotsin halki ajaessamme rahat olisivat vielä kelvanneet. Varmemmaksi vakuudeksi kokeilimme vielä eräällä huoltamolla ostaa jäätelön hallussamme olleilla kolikoilla, mutta nekin olivat vanhaa lajia, joten veimme jätskin takaisin pakastealtaaseen. Huoltamon kassa kuitenkin lohdutti, että pankissa vaihtavat, kun mies kysyi, onko setelinippummekin silkkaa roskaa.
Strängnäsissä pidimme reilunpituisen tauon, koska Tukholmaan ei ollut enää kuin noin tunnin matka. Ensimmäiseksi ajoimme vakiopysäköintialueelle, mutta se olikin täpösen täynnä. Mies puuskahti, että alkaisipa sataa, että lähtisivät pois. Saimme kuitenkin auton sopimaan tien laitaan ja lähdimme etsimään pankkia. Se löytyi tutun kävelykadun varrelta, mutta sielläkään ei rahojamme vaihdettu. Tiesivät kertoa, että forexilla vaihtavat, myös Suomessa. Se tieto rauhoitti ja minäkin saatoin lakata murehtimista ja alkaa taas nauttia matkan annista. Se miehen anoma sadekin alkoi, ja vessaa hyödennettyämme kävimme siirtämässä auton pysäköintialueelle, jonne tuli kuin tulikin tilaa. Keitimme vettä ja kahvia termoksiin ja sitten lähdimme ajelemaan. Löysimme kyltin, joka osoitti Lidlin parkkipaikan. Jätimme auton sinne ja lähdimme tsimään kauppaa. Mutta nuolen suunnassa näkyi kerrostaloasuntojen lisäksi vain parakilta näyttävä hökkeli ilman mitään kauppakylttejä. Olimme jo kääntymässä pois, kun suuntaan tuli vanhempi pariskunta, joilta kysyimme, missä kauppa on. He osoittivat vaatimattoman näköistä sisäänkäyntiä, ja kas, tuulikaapista pääsi alakertaan, josta kauppa löytyikin. Ja matkaevästä. Sieltä palattuamme mies huomasi, että automme kolaroidusta ja kokoon kyhätystä puskurista roikotti muovisista maahan asti. Mies koetti etsiä jotain, millä saisi sen kiinni ja minä etsin netistä, löytyisikö lähistöltä varaosapuskuria. Mutta ei löytynyt riittävän läheltä, että olisimme ehtineet ajaa sieltä laivalle ajoissa. Mies riuhtaisi muovin irti, nakkasi sen peräkonttiin ja niin lähdimme jatkamaan matkaa. Mariefredin kohdalla huomasimme nähtävyyttä osoittavan kyltin, Gripsholmslottet. Käännyimme suuntaan ja lähdimme etsimään linnaa tietämättä lainkaan, kuinka kauas pitäisi jatkaa. Ajoimme jo kerran ohikin, kun emme huomanneet yhtä kylttiä, vaikka olin kyllä huomannut upean kupolin, jonka arvelin voivan kuulua linnaan. Arvaukseni osui oikeaan, ja saimme viettää miellyttävän tauon upealla paikalla, linnan lisäksi niittyä, kanava, siltoja, riimukiviä  ja upea puutarha. Merkitsin paikan karttaan, vaikka tuskin koskaan olemme ajamassa ohi siihen aikaan, että linna olisi auki (klo 10-16). Mutta omatoimitutkimistakin siellä riittää.
Kaikista ennakkopeloista ja viimevuotisen Tukholmakaaoksen muistoista huolimatta pääsimme navigaattorin neuvojen avulla terminaaliin kerralla oikein. Siinä vaiheessa tuntui, että olemmekin jo melkein kotona. Jonossa muitakin suomalaisia. Tällä kertaa pääsimme hyttiin heti laivaan päästyämme, piipahdus puodissa ja kierros kannella, sitten sänkyyn.

Välillä vähän muutakin

Eilinen päivä meni Kaustisella, joten en saanut edistettyä jatkoromaania. Vähän saattaa ärsyttää sekä itseä että mahdollisia blogin lukijoita moinen juurtajaksain matkamuistelu, mutta toisaalta "oli hyvä reissu" ei enää vuosien päästä palauta mieleeni mitään muisteltavaa. Lähes poikkeuksetta kaikki, mitä olen vuosien varrella kirjoittamaani löytänyt luettavakseni jälkeenpäin, on herättänyt minussa tyytyväisyyttä, kun olen aikanaan tallentanut asiat "ulkoiseen muistiin".
Eilinen Kaustisen retkemme on vielä tuoreessa muistissa, mutta kyllä aion siitäkin jotain kirjoittaa ylös, kunhan ehdin. Nyt minulla on tutinaa vielä viikon verran sukutapaamisen järjestelyissä, suunnittelua, siivousta ja trahteerausta, enkä oikeastaan joutaisi pitkiä aikoja netissä notkua. Mutta jos kerran ehdin facettamaan, niin aina jokusen rivin joudan tännekin kirjoittaa.
No niin, kaksi kappaletta jo mennyt, enkä vieläkään ole aloittanut varsinaisesti mitään "vähän muutakin"...
Puutarhakuulumisia:
Ostamani daalian mukula lykkää kasvua, mutta tuskin kukkii tänä kesänä. Jospa saisin mukulan pysymään talven hengissä. Poistin viikko sitten harson kaikkien kasvustojen päältä, myös nauriin, vaikka arvelinkin ilmojen lämmetessä olevan odotettavissa tuholaishyökkäyksiä. Ja niinpä huomasin toissapäivänä ensimmäiset kirpat nauriiden lehdillä, osa taisi olla parittelemassa. Liiskasin julmasti kaikki, mitkä kiinni sain. Kirpat tahtovat ovelasti pudottautua alas, jos kasvin lehti niiden alla liikahtaa. Joka päivä puutarhassa saa kyllä tehdä iloisiakin löytöjä, vaikka näitä ikäviäkin tupsahtaa. Ikäväksi on luettava se, että mansikoillani on tänä vuonna vaikeuksia kasvaa terveiksi ja kypsiksi. Silti levitin niille rastasverkon. Iloa tuottavat aina auenneet kukkaset, viimeisimmäksi ensimmäinen mustasilmäsusanna ja espanjanunikko. Uusimani balkaninkohokit ovat korkeita ja kukkivat terhakkaasti. Illakkojen keskellä näyttäisi valkoinen kerrattu ritarinkannus (Galahad?) sittenkin olevan elossa, vaikkamalkukesästä luulin sen menettäneeni. Raivasin sille vähän tilaa irrottamalla ympäriltä liikoja illakoita purkkiin Millania varten.
Juhannuksen paikkeilla kirjoitin navetanpäädyn perennapenkin ehostamisesta. Siitä innostuin kokeilemaan sementtilaattareunusta myös toisen perennapenkin uusimisessa. Pienin kolmesta ympyränmuotoisesta perennapenkistä oli päässyt niin pahoin ruohottumaan, että valkoinen malva oli jo vaarassa tukehtua. Käytin toista päivää penkin ylöskaivuuseen ja uudella mullalla penkin täytettyäni perennojen uudelleen istuttamiseen sekä lopuksi sementtilaatoilla reunustamiseen. Löytämäni reunusmuovin pätkät riittivät sopivasti istutusten ja reunuksen väliin. Heiveröisiä rantalaukkaneilikkatuppaita hajasijoitin eri puolille penkkiä, josko jokin niistä alkaisi menestyä aiempaa paremmin. Ilmeisesti myös pari syyshohdekukkaa on kuin onkin elossa kyseisessä penkissä. Aika näyttänee, ovatko ne niitä. Sen sijaan törmäkukkaa en hoksannut edes etsiä, kun pelastin vain malvan siementaimia. Saadakseni penkkiin myös jotain paraikaa kukkivaa siirsin sinne mansikkamaahan ilmestyneen harakankellomättään.
Toissapäivänä vaihdoimme miehen kanssa kasvihuoneeseen hapristuneen kennomuovikaton tilalle sen ostamani kasvihuonemuovin. Muovi roikkuu sekä etu- että takaseinän päällä niin, että myöhemmin voi myös seinämuovit irrottaa lisävalon saamiseksi. Lähes kymmenen vuotta vanha kennomuovi on etenkin etupuolelta samentunut niin, etteivät tomaatit tahdo saada tarpeeksi valoa sen kautta. Mutta katsotaan nyt ensin, antaako uusi katto riittävästi lämpöä ja valoa. Seinäelementit kun ovat vielä ehyitä, niin niitä ei ole yhtä helppo irrottaakaan kuin katto oli.
Miehellä jatkuu navetanlattiaprojekti ja samalla auto- ja peräkärryremontti. Molemmat pitäisi saada katsastuskuntoon tässä kuussa.
Vielä vähän muutakin:
Alkuviikosta saimme pitää hetken vieraita, kun siskoni poikkesi miesystävänsä kanssa Kaustis-retkellään mennen tullen. Onneksi hän varoitti tuntia ennen, että ovat tulossa, niin ehdin sopivasti siivota tärkeimpiä ja enimpiä, nakkasi matot pihalle eteisestä ja keittiöstä, tyhjäsin pöydän ja siistin vessaa. Ja sillä aikaa, kun he olivat festareilla, ehdin vielä siivota vinttikamarin heille yöpaikaksi. Samalla tuli siinä edistettyä huushollin valmistamista sukutapaamista varten. Vinttikamarin siivous oli ollut agendalla ja olin sitä aiemmin jo aloitellut. Kuopuskin tässä taas piipahti mennen tullen kaupunkikodissa käydessään.
Ja josko nyt välillä vähän muutakin kuin kirjoittelua...

Matkapäiväkirja IV osa, pyhä

Kesäaikaan paikallinen Betel-kirkko vuorottelee sunnuntaikokousten järjestämisessä vähän kauempana olevan Betanian kanssa. Tuolla kertaa Betelissä ei ollut kokousta, joten päätimme sen sijaan vierailla paikallisessa luterilaisessa kirkossa, joka on puolen tunnin kävelymatkan päässä. Menomatkalla kävelimme mieheni ja Dalian kanssa yhdessä, Emil tuli myöhemmin autolla perässä. Siten Dalian ei tarvinnut jaksaa kävellä enää paluumatkalla, vaan hän pääsi aloittamaan ruuanlaiton sillä välin, kun me kävelimme miehen kanssa takaisin.
Olin hetken harkinnut, pukisinko kirkkoon sen kansallispuvun, joka jäi synttäreillä pitämättä. Mutta onneksi olin tyytynyt tavallisempaa kirkkoröijyyn. Ei pelkästään siksi, että sunnuntainakin oli yhä turhan kuuma kansallispuvulle, vaan vielä enemmän siksi, että tuona pyhänä kirkossa sattui olemaan tavallista enemmän kansallispukuisia naisia. Silloin nimittäin kastettiin kolme lasta jumalanpalveluksen alkajaisiksi, ja ainakin useimmilla kummeilla oli kaunis norjalainen kansallispuku. Olipa kirkossa yksi pikkutyttökin kansallispuvussaan, varmaan alle kaksivuotias. Messu puhutteli ja kosketti monin tavoin ja kaikkien aistien kautta. Siinä oli paljon tuttua suomalaisesta jumalanpalveluksesta, ja lisäksi kirkkoväelle oli jaettu  moniste, josta tällaisen kielipuolisenkin oli helppo seurata. Opin ainakin yhden sanankin siitä. Menigheten tarkoittaa seurakuntaa. Annoin Dalialle jopa sellaisen virheellisen vaikutelman, että ymmärsin kaiken 😀
Kaste on aina koskettava hetki salatulla tavalla, Sana on sama, vaikka vieraalla kielellä. Raamatun tekstit oli helppo tunnistaa. Erityisesti iloitsin kasteen ja ehtoollisen lisäksi virsistä, jotka olivat virkistävän erilaisia sekä suomalaisiin verrattuna että keskenään. Yksi tuttu sävelmäkin oli mukana ehtoollisen yhteydessä, Lina Sandellia lauletaan koko Skandinaviassa. Sitä lauloin suomeksi ehtoolliselle kävellessäni - "Kun on turva Jumalassa..."
Jotain eroja oli liturgisessa järjestyksessä oman luterilaisen kirkkomme käytäntöihin verrattuna (mikä osittain saattoi johtua myös kasteesta), samoin se oli erona, että loppuylistyksen jälkeen kuunneltiin seisaaltaan ensin kellojen soitto ennen kuin pappi laski siunauksen kirkkoväen ylle.
Koko upean ja puhuttelevan elämyksen kruunasi päätösmusiikki, Vanha virsi Taalainmaan karjamajoilta. Siinä kohtaa minun piti taas itkeä. Se soitettiin aikanaan myös appeni hautajaisissa, ja siksikin se aina uudestaan liikuttaa.
Kuvailin jumiskokemustani Dalialle kertomalla, että se oli sikälikin aivan samanlaista kuin ollessani suomalaisessa kirkossakin, että eniten saan Raamatun teksteistä ja virsistä, kun taas saarna menee yleensä ohi. Saarnan aikana selasin "salmebokia" sen verran, että löysin sieltä virren "Jesus, din søte forening og smake", mutta sillä oli aivan eri numero ja melodiaakin oli yksinkertaistettu. Tykkään enemmän siitä versiosta, jonka kuulin muutama vuosi sitten Norjassa vieraillessamme vanhaluterilaisessa jumiksessa.
Ruuan jälkeen pidettiin valokuvaussessio, kun vielä oltiin kaikin koolla. Iltapäivällä hyvästeltiin tytöt, joiden piti lähteä takaisin Osloon. Ennen iltagrillausta me aloitimme miehen kanssa jo enimpien tavaroiden pakkaamisen autoon, että aamulla ei tule kiire. Ennen nukkumaanmenoa pojista nuorin ja vanhin halattiin hyvästiksi, koska he vielä nukkuisivat aamulla, kun me jo olemme lähteneet paluumatkalle. Vähitellen ajatukseni siirtyivät kohti Kanttorilaa. Mitä siellä olisi tullut kukkaan tällä välin ja onko ollut sadetta vai kuivuutta. Tosin huolta ei ollut sikäli, että Millan oli luvannut käydä kastelemassa, jos helteilee poissaollessamme.

Matkapäiväkirja III osa, synttärit

Lauantaiaamuna terassilla aamukahvilla annoimme synttärilahjaksi tuomamme lapiopaketin Dalian avattavaksi. Minulla oli siinä sellainen ketunhäntä ojassa, että ajattelin pyytää lapiota heti kohta lainaksi testattavaksi... Aamupäivän Dalia vietti keittiössä valmistellen synttäritarjottavia. Minä puuhastelun ulkosalla, vaikka siellä olikin auringon puolella miltei tukalan kuuma (en valittanut, se oli mukavaa vaihtelua tämän kesän säihin...) Istutin kesäkukkia laatikoihin ja kaivoin seinänvierustan perennapenkistä pätkän ylös (fiskarsin kevytlapio pelitti hienosti), laitoin alle katekankaan ja sitten päälle uutta multaa, johon istutin takaisin ylöskaivamiani kukkasipuleita ja joitakin tuomiani perennoja. Pyysin Dalia ottamaan keväällä kuvan minunkin nähdäkseni, mihin järjestykseen kukkasipuleita menivät. Minä kun en häävisti tunnista kukkia pelkän sipulin perusteella, niin lopputulos voi olla hyvinkin kaoottinen. Miesväki ajeli asioilla, varaosia autoon ja ruokavärkkiä emännälle. Heidän palattuaan ja minun saatuani hikisen multaurakkani valmiiksi ja käytyäni suihkussa söimme edellisiltaisia left overeita hyvällä halulla, jotta jaksamme siihen asti, kun loput vieraat tulevat synttäripöytään. Esikoinen lähti hakemaan vieraita: tyttäriä, kuopusta ja Dalian veljeä. Nuorin poika oli ollut siskojen luona Oslossa, josta he tulivat bussilla asemalle. Olisi ihana nähdä pitkästä aikaa koko ystäväperheemme, tällä kertaa olimme tähän mennessä saaneet nauttia esikoispojan ja toiseksi nuorimman pojan hurmaavasti seurasta - molemmat ovat hulvattoman hauskoja supliikkimiehiä.
En ihan ehtinyt vaihtaa ylleni juhlavaatteita ennen kuin esikoinen toi kuopuksen ja enonsa. Tytöt olivat jääneet vielä kaupunkiin tekemään lahjaostoksia. Samalla kun viettäisimme jälkikäteen Dalian synttäreitä, juhlittaisiin myös vanhimpien lasten synttäriä pari päivää etuajassa, joten tytöt halusivat ostaa veljelleen lahjan. Olin ottanut kansallispuvun mukaani juhlaa varten, mutta onneksi minulla oli muutakin kelvollista juhla-asua, sillä tuuterinpukuni olisi ollut tukala niin sään kuin omien lämpötilavaihtelujeni takia. Sivumennen sanoen reissumme ajan kärsin tähän asti karmeimmista menopaussioireista, hikoilun lisäksi yöunta häiritsivät mitä kauheimmat painajaiset.
Ystäväperheemme lapset ovat ihania, ja jopa hankalimpina ikäkausinaan he ovat kaikin tervehtineet meitä halaamalla tai poskisuudelmin tavatessamme vuosittain milloin missäkin maassa. Hiljaisin ja ujoin on nuorimmainen, mutta yhtä reipas ja herttainen kuin muutkin. Varsinainen hymypoika ja unelmaoppilas. Häntä ja toiseksi nuorimmaista en saanut tilaisuutta opettaa Suomessa, he kun olivat silloin vielä alle kouluikäisiä.
Tytärten saavuttua käytiin ruokapöytään, jossa oli mm. neljänlaista eri salaattia, broccoli-, peruna-, waldorfin- ja tuoresalaattia. Meinasin vallan unohtaa jättää tilaa jälkiruokakahville ja snickerskakulle.  Herkuttelun jälkeen lapset saivat omat lahjansa, Dalia jakoi kaikille myös tuomamme TV-mixit, joihin lapset tykästyivät Suomessa. Myös suomalainen sininen suklaa on tykätty tuliainen. Hauskuutta riitti myös vihkoista, jotka olin tuonut mukanani. Olin vuosia sitten ottanut talteen lasten suomenkielen vihkoja, ja nyt palautin tyttöjen vihkot. Dalialle annoimme oman muistamisemme vasta kun väkeä oli paikalla vähemmän. Vain Dalia ja tyttäret olivat kuulemassa, kun lauloimme hänelle psalmin 1 sanoin: " Hän on niinkuin istutettu puu vesiojan tykönä. Ja kaikki, mitä hän tekee, menestyy." Lauluun liittyi kortti, johon olin kirjoittanut ko. jakeet romaniaksi ja suomeksi ja jonka välissä oli norjalaista valuuttaa. Dalia liikuttui, koska kyseiset jakeet ovat aina olleet hänelle tärkeitä. Sitä en tiennyt, jostain vain oli tullut mieleeni Eshter Horeshin säveltämät jakeet, kun yritin miettiä sopivaa onnittelulaulua. Oli hän aika otettu rahalahjastakin. Senkään osalta emme kyllä olleet aavistaneet, kuinka suureen tarpeeseen se tuli, kun heille oli tullut aika iso jäännösvero maksettavaksi.
Pitkin iltaa lueskelin taas vieraskirjaa ja aloitin jo myös kirjoittamisen. Joka vuosi olen kirjoittanut siihen pitkähkön selostuksen vierailumme aikaisista tapahtumista.

Matkapäiväkirja, II osa, toinen matkustuspäivä

Taivaan Isä armossaan johdatti lautan turvallisesti Tukholman satamaan, ja navigaattori neuvoi puolestaan, miten sieltä pääsee pois. Hikoilukohtausten ym. häiriöiden takia en ollut nukkunut hytissä häävisti, mutta pitkin kymmenen tunnin ajomatkaa Tukholmasta Tønsbergiin otin kyllä useammatkin tirsat. Tällä kertaa pidimme tavallista useampia taukoja, mutta ne olivat lyhyempiä kuin ennen. Toki taas poikkesimme Strängnäsissäkin (mennen tullen), mutta mennessä viivyimme siellä vain kahvinkeiton ajan. Kaasuliesi oli joutuisa. Ei tullut käytyä edes Visholmin venesataman vessassakaan, vaikkei tällä ikää pitäisi ainuttakaan tilaisuutta jättää käyttämättä.
Kristinehamnin tietämiltä löytyi ennenkokematon taukopaikka, sielläkin olisi ollut hyvät vessat, mutta olimme vasta poikenneet tutussa kahviossa jätskiostoksilla ja vessassa (mutta jäi verensokerit mittaamatta, siksi tarvittiin uusi tauko). Taukopaikalla piti molempien kaivaa kamerat esiin, sillä pienen lammen rannalta löytyi suomuuraimen lehtiä ja raakileita. Merkitsin paikan karttakirjaan. Että voidaan ensi kerralla taas poiketa.
Koko menomatka sujui kaiken kaikkiaan hienosti, lukuunottamatta söhläystämme Mossissa. Lauttaterminaali oli muuttunut viime kerrasta, osassa sisänmenoporteista luki Autopass ja yhdessä Manual. Ennen kaikki portit ovat olleet samanlaisia. Siinä ei ollut oikein aikaa ruveta fundeeraamaan, mies ajoi Autopass-portille, koska tietullimaksuja meille tulee sitä kautta kuitenkin. Mutta portti ei noussut, siinä olisi pitänyt työntää jokin kortti automaattiin. Myöhemmin tuli mieleen, että ehkä siihen olisi käynyt ihan pankkikortti, mutta siinä hetkessä oli pienoinen paniikki päällänsä, kun eteen päin ei päässyt puomin takia eikä peruuttamaankaan pystynyt taakse kertyneiden autojen takia. Porttivahtityttö tuli häsyyhin ja sai viittoilemalla takana olevat pöröttämään sen verran, että mies pääsi kiepauttamaan auton manuaalikassalle. Ojensin helpottuneena 200 kruunun setelin, joka minulla oli ollut valmiiksi tyrkyllä hyvän aikaa ennen terminaaliin tuloa... Hetken jonottelun jälkeen pääsimme ajamaan lautalle, eikä sitten perille kestänytkään enää tuntia kauempaa, lautalla puolisen tuntia ja saman verran ajo Hortenista Nøtterøyhin, jossa meitä odotti lämmin vastaanotto ja tuhti päivällinen. Ilta meni praatatessa.

Matkapäiväkirja I osa, ensimmäinen matkustuspäivä

Menneen viikon reissujen ja perkaussessioiden takia ei ole ollut mukamas aikaa aloittaa matkakertomuksia, mutta näin pyhäpäivänä saa rauhoittua hetkeksi.
Vuotuinen Norjan retkemme alkoi kesäkuun viimeisenä torstaina. Mies osti ja pakkasi pyynnöstäni multaakin tuliaisiksi, mutta sai silti mahtumaan kyytiin kaikki muutkin mokioomet, kesäkukista ruveten. Muut tuliaiset melkein mahtuivat matkalaukkuun, puutarhatavaroita ottamatta lukuun. Kukkien ja mullan lisäksi veimme lintuharrastajalla kaksi lintulautaa ja lintujen juoma-altaan ja synttärisankarille  kevytlapion. Vaatteiden pakkaaminen oli taas viimetipan riesa, mutta siitäkin selvittiin. Alkumatkasta poikettiin Millanin portailla. Vein hänellekin jo synttärilahjan valmiiksi, jotta sai heti käyttöön hyönteis-ja roskasuojat sadevesisaavien päälle.
Ensimmäinen tauko Alavudella. Siellä taas oli vähän hakusessa pääsy paikalliseen S-Markettiin. Ennenkin etsitty liittymää vikasuunnasta. Mutta heti leipäosastolle tultuamme minua kohtasi odottamaton onni. Meidän perheessä kun mies on parempi ostosten valinnassa, niin minulla on aikaa seurailla kanssa-asiakkaita. Silmäni laajenivat renkaiksi ja taisipa suustani lipsahtaa huokaus "Ihanaa!" kun huomasin ostoksia tekevän Matti Siitosen, lapsuuteni suuri ihastus Fredi ihan ite. En kehdannut häiritä. Ostosten teko jatkui kuitenkin hymyssä suin. Matkaevästä löytyi.
Elovainiolla Ylöjärvellä pidettiin toinen pidempi tauko. Ennen vessassa käyntiä piipahdus kukkakaupan loppuunmyynnissä. Mies jututti nuorta myyjää ja minä löysin kaksi mieluista pikkuvaasia, euron kipale. Ne olivat olleet kaupan käytössä, mutta reissusta palattuamme sain pestyä ne puhtaiksi. Marketin puolelta haettiin nopeasti vain edullisia irtokarkkeja ja yksi Pandan suklaalevy, koska olimme syöneet yhden tuliaisiksi hankkimistamme... Meillä on nimittäin diili ystäväperheemme erään suomalaisystävän kanssa, että viemme häneltäkin tuliaiset Norjaan ja hän maksaa tilillemme.
Vielä viimeinen tauko ennen satamaan ajoa Aurassa. Testasimme uuden retkikaasuhellan (keitimme termospulloihin vettä) ja kävimme vessassa ja tankkaamassa auton. Terminaalissa olimme hyvissä ajoin, mutta laivaan pääsyn odottelu sujui sukkelasti, kun pläräsin iPadia ja mies kännykkää... Mutta ei siitä ajoissa olemisesta sitten vastaavaa hyötyä ollut, koska päästyämme ensimmäisten joukossa ajamaan laivaan, jouduimme odottelemaan hyttiin pääsyä viimeisten joukossa, koska meidän hyttikäytävällämme oli ilmeisesti joitakin katastrofaalisen sotkuisia hyttejä työn alla, sinne hälytettiin apujoukkoja - ja pääsinpä kohtaamaan toisenkin yllätyksen, kun tunnistin yhden siivoojista entiseksi oppilaakseni maahanmuuttajaluokasta. En häntäkään kehdannut häiritä työkiireissään. Hyttiin päästyämme pikaostokset, lisää suklaata, nyt vuorostaan Fazeria, ja sitten iltapesulle ja petiin.

Palattu

Kyllä meinaan taas kirjoittaa useampiosaisen matkapäiväkirjan, vaikka jo useana kesänä olen sellaisen samalta Norjan reissulta kirjoittanut. Aina seikkailu on ollut vähän erilainen, vaikka paljon samoina toistuvia elementtejä onkin.
Mutta ensin lyhyesti paluustamme Kanttorilaan. Kuten arvata saattoi, tällä välin niin nurmi kuin rikkaruohotkin olivat kasvaarehottaneet sateiden ansiosta siinä missä varta vasten kasvamaan laitetutkin kukat ja rehut. Paluumme edelläkin lienee sadellut, sillä ruohikko oli vielä liian märkää leikattavaksi. Kaksi pussillista katetta mies kuitenkin sai minulle koneella kerättyä. Uudella sähkökäyttöisellä. Joko minä sitä ennätin kehua? Kun kuopus vei vanhan ruohomasiinan kaupunkikotiin esikoisen lykättäväksi, niin aikanaan - kun ruoho alkoi olla taas leikkuun tarpeessa - piti hommata tilalle toinen kone. Mies sai esittelykoneen edullisesti, sellaisen jonka minäkin saan käyntiin nappia painamalla ja jossa on isompi ja paremmin toimiva keräilypussi kuin vanhassa. Sitten kun kauppaan tuli vielä kaksi akkua, niin kauppa oli todella kannattava.
Purettuamme osan matkapakaaseista minäkin yritin hivenen edistää pihahommia ruosimalla heinän valtaamaa perennapenkkiä ja sotkemalla puutarhakäsineet märkiä rikkaruohoja repiessäni kasvimaalta.
Tänäänkin näyttäisi olevan märkää. En taidakaan ruveta pyykkäämään reissukamppeita. Olemme iltapäivällä menossa käymään Millanin synttäreillä. Huomenna lyhyt kipaisu kaupunkikodissa kuoroharjoitusten jälkeen.