Enimmäkseen omenaa

Onpas taas vierähtänyt aikaa edellisestä postauksesta, kuukausikin on ennättänyt vaihtua. Viimeksi kuvailemani kutina yltyi silloin illalla ja yöllä aivan kauheaksi, välillä jo pelkäsin pimeässä, kuulostellen, alkaako minulla kurkku turvota. Aamulla soitin päivystykseen, jossa neuvottiin lopettamaan antibioottikuuri ja hakemaan apteekista antihistamiinia. Mutta eihän tällä paikkakunnalla sunnuntaisin ole apteekki auki. Onneksi Millanilla oli antaa minulle histamiinia, jolla kutina alkoikin hellittää. Kolmannen yön sain jo nukkua heräämättä raapimiseen.
Antihistamiinin lisäksi sain Millanilta myös niitä tulppaaninsipuleita, jotka piilottelin tuoreeseen perennapenkkiin heti kylänsyrjästä palattuamme. Nyttemmin kun ei ole enää tarvinnut ährätä tuon kukkapenkin kanssa, olen ennättänyt täällä viikonloppuisin käydessämme tyhjätä kasvihuoneen, kerätä omenoita, nostaa punajuuret, kerätä omenoita, kaivaa parsoille penkkiä, kaivaa maa-artisokkaa, kerätä omenoita, korjata härkäpapusatoa, kerätä omenoita... Tänä syksynä on siis vaihteeksi riittänyt punakanelia. Muillekin jaettavaksi.
Viikko sitten kävimme kaivamassa perunasadon ja keräämässä härkäpavut Millanin kasvimaalta, jossa meillä oli pieni "vuokrapalsta". Palkoina mitattuna härkäpapua tuli kutakuinkin yhtä paljon kuin perunaa, mutta toki sato meni sitten pienempään tilaan, kun olin saanut palot riivittyä. Siihen ei taida olla mitään helppoa tai nopeaa konstia? Kaupunkikodissa sitten esikeitin suurimman osan pavuista pakastimeen, loput keitin ja muhensin pihvitaikinaksi, johon lisäsin oman maan sipulia, valkosipulia ja chilipaprikaa. Kananmunaa ja mausteita lisäksi ja se oli siinä. Perunoista suurimman osan jätimme Kanttorilan kellariin, pienimmät keitimme saman tien. Osan perunoista jouduin valikoimaan myös kompostoriin ruttoisina. Savimaa oli tänä kesänä turhan märkä potuille.
Tänään taitoin maissintähkät talteen, viisi pienehköä tähkää, jotka huomenna syömme hyvällä halulla. Hiukan aloin jo haravoida koivun lehtiä, koska haluan koota niitä kompostin kuivikkeeksi talven varalle. Muuten en juuri taida haravoida kuin noiden portinpielen isojen vanhojen koivujen alta.
Mukavasti sadonkorjuuta on riittänyt, vaikka kaikki ei tänä kesänä menestynytkään aiempien vuosien tapaan. Mutta uskon, että Taivaan Isä on ihan oikein mitoittanut tuon satommekin. Ei minulla olisi tänä syksynä ollut aikaa eikä energiaakaan esim. avomaankurkkujen säilömiseen. Muutaman pienen kurkun otin talteen ja aika pienellä työpanoksella laitoin ne etikkaliemeen. Viimesyksyisiä kurkkuja on vielä kellarissa, joten ei hätiä mitiä senkään suhteen. Ja mitä tulee omenoihin, niin noita kesäomenoita ei kauheasti liioin tarvi säilöä eli soseuttaa, kun niitä pystyy jakelemaan syötäväksi, lähinnä pohjoisessa. Talviomenoita tulee vuorostaan vähemmän kuin parina edellisenä syksynä.
Huomenna nostan vielä mukulasellerit suojaan kylmältä, niin sitten lienee arimmat tallessa. Palsternakka kestänee vähän kylmän puraisuakin. Kuten pienet purjonikin. Parsantaimet mietityttävät. Ohjeen mukaan keväällä kylvetyistä siemenistä kasvaneet taimet pitäisi nyt syksyllä istuttaa varsinaiseen parsapenkkiin, jolle olen siis jo kaivanut valmiiksi pohjaa. Ja vihdoin sain aikaiseksi myös selvittää, mistä täällä voisi hakea hevosen lantaa parsoille. Mutta vielä pitäisi saada haettua lantaa. Niin sitä mietin, miten myöhällä vielä ehtisi parsan uudelleen istuttaa vai pitäisikö suosista jättää kevääseen.

Terve taas!

Sen verran lisäisin vielä eiliseen postaukseen, että olihan Kanttorilan puutarhassa toki myös liuta vanhoja ihania omenapuita silloin, kun Millan tähän muutti. Se oli yksi syy, miksi hän muutti juuri tähän taloon.
Tänään minulla on ollut ensimmäistä kertaa terve olo - saa sanoa - kahteen viikkoon. Tosin nyt illalla jotain ihmeen kutinaa, johtuukohan antibiooteista. Onneksi kuuri on kohta syötynä. Mutta päivän mittaan sain kuin sainkin ikuisuusprojektilta tuntuneen perennapenkkiurakan viimeistelyä vaille finaaliin. Aika monta kottikärryllistä jouduin vielä kuskaamaan, ja joka kärryllisen jälkeen piti pysähtyä puuskuttamaan, ennen kuin pääsin asettelemaan muovireunusta, tyhjäämään tuoreet multasäkit reunuksen sisään ja lopulta istuttelemaan perennat. Suurinpiirtein keskelle penkkiä jätin mullattoman raitin, jonka täytin vanhalla hiekansekaisella mullalla, josta olin koettanut noukkia juuret pois. Myöhemmin on tarkoitus valaa laattoja sekä penkin ympärille että tuohon "keskikäytävälle". Näin sain mullankin paremmin riittämään, ja aikanaan käytävältä yllän niin kastelemaan kuin kitkemäänkin koko penkin leveydeltä.
Työkalut, kärryt ja perennapurnukat jäivät vielä pillanpärääten ympäri penkkiä, mutta niittenkin siivoamisen jälkeen on vielä viimeistelyä jäljellä. Millan nimittäin tarjosi minulle osan ostamastaan tulppaanisipulisatsista, ja nyt minulla olisi sopivasti niille paikka tarjolla uusitussa penkissä.
Ilta ehti jo hämärtää, kun piti vielä palata ulos pariin hommaan. Toin kasvihuoneesta pois sekä satoa että muutamia talvetettavia kasveja. Ensi viikolla voi lämpötila vielä pysytellä nollan yläpuolella, mutta seuraavalle viikolle ennuste näyttää jo yöpakkasia. Toinen homma, minkä pysyin kutakuinkin suorittamaan vähästäkin valossa, oli herneiden kerääminen. Huomiselle jäi vielä tyrnien poiminta ynnä muuta sellaista. Aamuksi povattu poutaa, niin mukavampi kerätä tyrnit kuivemmasta säässä kuin mitä tänään on ollut, hoppas det.
Ennen kaupunkiin lähtöä käymme vielä morjestamassa Millania. Tuliaisiksi herneiden lisäksi pensasmustikoita, palsternakkaa ja maa-artisokkaa, joita itsekin syötiin tänään. Nam!

Penkki vaiheessa

Kuten olen aiemminkin maininnut, Millan on perustanut Kanttorilaan uusia perennapenkkejä hurumykky. Täällä oli hänen aloittaessaan umpeenkasvanut kasvimaan pläntti (tai ainakin Millan oli päätellyt niin jostain esiin kaivamistaan todisteista), julmettu raparperipuska ja yksi iso pyöreä perennapenkki, jossa kasvoi ainakin keltakurjenmiekkaa ja idänunikkoa. Hän ehti täällä asuessaan kertaalleen jo kunnostaa tuon vanhankin perennapenkin niiden uusien rakentamisen sivussa, mutta silti se vanha penkki on jo ehtinyt odotella uutta käsittelyä heinittyessään kovaa kyytiä.
Loppukesän mittaan otin sen vihdoin kohteekseni. Minulla on nyt erinäisiä perennoita erinäisissä pytyissä odottelemassa penkkiin paluutaan. Kaivaessani mättäitä ylös - ja niistä juolavehnää siivotessani - kaivoin samalla lisää nurmeakin. Päässäni oli vihdoin kehkeytynyt suunnitelma. Ison pyöreän penkin lähellä on kaksi pienempää pyöreää, jotka Millan on perustanut ja joista toisen kunnostin kesällä. Nyt yhdistin kaksi muuta kaarevalla linjalla lähinnä helpottaakseni ruohonleikkaajan hommaa sekä hivenen pienentämällä leikattavaa alaa että muotoilemalla sitä joutuisammaksi lykkiä.
Odotin kovasti jo viikko sitten Kanttorilaan ja keskeneräisen perennapenkin kimppuun pääsyä, vaan sitten mokoma sairastuin. Nyt vihdoin olen täällä, mutta ulkona oli koleaa, märkää ja kylmää. Sormet kohmeessa poimin meille pensasmustikoita ja vadelmia jälkiruokajugurttiin. Ilman vedenpitäviä käsineitä ei olisi mitään asiaa pihatöihin. Puin lämpökerraston päälle fleecen, villahousut, toppahousut ja sadetakin, päähäni pipon ja ohuiden neulesormikkaiden päälle silikoniset kertakäyttösormikkaat ja sillä varustuksella ehdin aloitella puutarhapuuhia herneitä ym. satoa keräten. Kohta mies palaisikin kaupasta ja toi minulle isoimmat mahdolliset kumihanskat, joiden alle mahtui fleecesormikkaat. Ihmettelen kyllä, ettei XL-kokoiset olleet sen väljemmät. Eikö ns. keittiöhansikkaita myydä ollenkaan miehiä varten? No, se siitä. Hanskat saatuani sotkin ne heti mullankaivuussa, mutta en jaksanut kovin kauaa kaivaa multaan jääneitä juurenpätkiä. Täytyy huomenna koettaa edistää urakkaa taas hitusen. Minulla on oikein paperille piirretty suunnitelma, mihin mitäkin perennaa istutan. Kunhan nyt ensin pääsen siihen asti.

Viikonloppu sairaalassa

Ei aina käy niin kuin haaveillaan. En päässyt viime viikonlopuksi Kanttorilaan jatkamaan yhä keskeneräistä perennapenkin uusimistani. Vietin viikonlopun perjantai-iltapäivästä sunnuntai-iltapäivään sairaalassa. Tai siis ensin makoilin päivystyksessä, omassa rauhassa, ja perjantai-iltana pääsin osastolle, firman kuteisiin ja petiin, edelleen omaan rauhaan. Nyt olen ollut pari päivää sairauslomalla, huomenna takaisin töihin, vaikka kieltämättä edelleen on hontelo olo niin kuin aina korkean kuumeen jälkeen.
En taida nyt jaksaa kirjoitellakaan tämän enempää. Toivoskelen toipuvani kunnolla ensi viikonlopuksi.

Juhlaviikonloppu

Minulla olisi ollut lauantaina työpäivä yleisurheilukilpailujen merkeissä, mutta minulla oli hyvä syy anoa palkatonta virkavapaata: vanhimman veljen tytär kirjoitti IB-lukiosta ylioppilaaksi ja lakitettiin perjantaina, juhlat lauantaina tuolla kotikonnuilla.
Niinpä lähdimme perjantaina kohti Kanttorilaa poikkeuksellisesti kolmen hengen porukalla, kun esikoinen tuli samaa matkaa kanssamme juhlaa varten. Kuopus oli tulossa serkkua juhlimaan omia teitään, mutta keskimmäiset lapsemme eivät näihin pippaloihin ehtineet. Jospa sitten tätinsä viisikymppisille ensi keväänä pääsisivät kaikin.
Perjantaina saavuttuamme joskus kuuden maissa painelin ensi töikseen pusikkoon keräämään vaapukoita, vaaraimia eli vattuja. Löysinkin todella kauniita isoja marjoja kakunkoristeeksi ja riitti niistä täytteeseenkin. Toki pyöriskelin kasvimaallakin. Keräsin sokeriherneitä, muutaman kesäkurpitsan ja sangollisen kukkia, juhlapaikan koristelua varten. Siskoni, juhlakalun kummitäti, oli ottanut asiakseen vuokrata juhlapaikan, ja juhlien rustaamiseen otimme sitten kaikki sisarukset osaa. Etsin aamuksi valmiiksi myös muutaman pöytäliinan.
Aamulla täytin vadelmilla gluteenittoman kakkupohjan, jonka olin aiemmin viikolla leiponut kaupunkikodissa ja  kuskannut mukana. Päälle kermavaahto ja vadelmaraidat. Pakkasin mukaan myös leikkokakun ja kaurakeksejä sekä gluteenitonta leipää ja leikkokakkua, joita oli jäänyt pakastimeen kesän sukutapaamisesta. Hain vielä vähän lisää kehäkukkia, tillin oksia ja oreganoa pöytämaljakoita varten sekä kokosin ylioppilaalle hempeän kimpun: vaaleanpunainen syysleimu, viininpunertava korkea leijonankita, ranskantulikukka, helminukkajäkkärää ja harjaneilikkaa, niin ja vaaleanpunaista malvaa (ruusu-?) Sattui vielä sävyt sopimaan ylioppilasneitosen mekon väreihin.
Olimme ajoissa perillä, noin tuntia ennen juhlien alkamisaikaa, niin ehdimme autella siskojani pöytien kattamisessa. Juhlat onnistuivat mukavasti, sää oli aurinkoinen, joten valokuvien ottaminenkin onnistui ulkona, vaikka koleassa tuulessa juhlakalun meinasi tulla vilu. Vähän aikaa kanssamme yhtäaikaa kuvia ottamassa kauniin kartanon pihapiirissä oli myös hääseurue, ja velmu veljemme meinasi, että taustalle sopisi vielä hautajaissaattuekin.
Juhlatalo oli vuokrattu kuuteen asti, hyvissä ajoin ennen sitä, kun useat vieraista alkoivat tehdä lähtöä, aloimme raivata pöytiä ja jakaa saalista. Syötävää oli kertynyt niin paljon, että sitä jäi itse kullekin vielä kotiin vietäväksi.
Otimme hyvää lähdevettä kanisteriin Millania varten. Vesiriesa jatkuu yhä hänen kulmakunnillaan. Kanttorilaan ehdittyämme mies jatkoi kuistiprojektia pimeään saakka ja minä keräilin lisää herneitä ennen kuin ratustelin kateharsoja erinäisten kohopenkkien suojaksi. Sunnuntaina asettelin harsoja sitten vähän paremmin päivännäöllä ja keräsin vielä pari kesäkurpitsaa harsojen alta. Nostin myös jo porkkanat pois. Melkein kaikki olivat madonsyömiä pieniä nysiä, ja silppusinkin ne saman tien kompostoriin. Sunnuntaina jatkoin herneiden keräämistä, otin myös muutaman härkäpavun ja tomatillon mukaan ruokavärkeiksi, samoin salaattia. Sitä keräsin myös kassiin, kukannupulla olevia ronttoja, ja toin ne kaupunkiin yhden roskalavalaisen kanoille.
Ehdin myös tiskata ja lakaista keittiön ja tehdä meille matkaevääksi ennen kuin mies sai pääoven kuistin sille mallille, että malttoi lähteä. Esikoinen pakkasi sillä välin tavaroita autoon, niin että olimme valmiit lähtöön heti, kun kuisti oli valmis.
Porkkanoita nostaessaan nostin myös niiden väliin istuttamani sipulit. Eivät nekään olleet isoiksi kasvaneet, mutta terveeltä näyttivät. Samoin nostin jo siemensipulitkin ja valkosipulit. Niiden joukossa oli muutama kookaskin.
Ei minun kannata ensi keväänä kylvää porkkanaa Kanttorilaan. Suunnittelin jo, että voisin yrittää täällä kaupunkipihassa rustata porkkanapenkin jo syksyllä. Ja valkosipulin siemensipuleita riviin molemmille puolille porkkanaa. Ongelmana on vain, miten porkkanantaimet selviävät rikkaruohojen (pihatähtimön) kanssa kilpailussa.
Kaalit ja nauriit kasvoivat tänä kesänä kyllä aika hyvin ja kaalit vieläpä lähes ilman tuholaisia, mutta niiden kanssa tein sellaisen virheen, että kylvin eri lajeja liian lähelle toisiaan, niin nyt en sitten erota, mikä on kukka-, mikä parsa- ja mikä lehtikaalta. Kas kun parsakaaliinkaan - tai siihen, minkä piti olla parsakaalta - ei ole vielä tullut nuppuja.

Eka viikonloppureissu

Melkein kahden viikon tauon jälkeen olemme päässeet taas Kanttorilaan. Töihin. Heti eka lauantai töiden alettua oli työpäivä, KiKy-päivä, tyhy-päivä, kävimme kollegoiden kanssa seinäkiipimässä, joten emme lähteneet yhdeksi yöksi Kanttorilaan. Sen sijaan menimme miehen kanssa kiipeilyn jälkeen tutulle hillasuolle - mikä osoittautuikin oivaksi ajankuluksi. Hillaa löytyi, ylikypsyydestä huolimatta hyvänmakuista, ja saimme raitista ilmaa ja lisää liikuntaa kiipeilyn päälle.
Ensimmäinen kokonainen kouluviikko takana, maanantaista ruveten laskin päiviä, milloin pääsisi tänne. Mutta ei se johtunut siitä, että töissä olisi ollut jotenkin kurja olla. Toki minulla riittää haastetta
selvitä ison yhdysluokan kanssa. Mutta Kanttorilaan kaipasin ihan vain Kanttorilan itsensä takia. Ihana Millan kävi täällä huolehtimassa kastelemisesta kaksikin kertaa poissaolomme aikana, ja sen ansiosta täällä kukoistettiin.
Heti kun mies kurvasi autolla portista, silmiini osui kolmiopenkin päädyssä komeilevat valkoiset liljat. Ne ovat tällä hetkellä puutarhamme kuningattaria. Ei ihme, että valkoiset liljat liitetään taiteissa sekä neitsyt Mariaan että Jeesukseen.
Paljon muutakin ihasteltavaa bongasin jo ennen kuin pääsin ulos autosta. Sieltä selvittyäni ja vietyäni osan kamppeista tupaan tein ensin kastelukierroksen (kasvihuone ja kukkaruukut, muut olivat saaneet taivaallisen kastelun) ja sitten kamerakierroksen.  Valitettavasti vain iPadilla. Illan mittaan ennätin kerätä yhtä ja toista satoa, ihan ensiksi ahomansikoita jälkiruokaa varten. Nauriit nostin jo pois, kirpat söivät loppukesästä lehdet reikäisiksi. Jotain eloa löytyi kuitenkin juurista.
Täytyy jatkaa kirjoittamista myöhemmin, siis toisena päivänä, nyt on nukkumaanmenoaika.

Loppukiri

Loman loppua kohden elämäämme tuli hektisyyttä. Ensin oli sukutapaamisen järjestelyä ja itse sukutapaaminen, josta minun on myös ollut tarkoitus kirjoittaa (no niin no, kirjoitinhan kirjeessä yhdelle äidin serkuista). Välittömästi sukutapaamisen jälkeen saatuamme hoidettua tiskit ja ruuat lähdimme viemään isoja poikiamme pohjoiseen. Olimme yötä kaupunkikodissa, sunnuntaiaamuna kävimme ostamassa vetoauton ja sitten kotikirkkoon. Lehterillä tuttu pariskunta, emeritus kirkkoherra ja rouva. Iltapäivällä mies lähti viemään keskimmäistä poikaa Länsi-Lappiin ja hakemaan sieltä trailerilla pojalta hajonneen auton. Auto on nyt kaupunkikodin pihassa trailerin päällä odottamassa korjaamolle pääsyä. Sama auto on nyt toisen kerran trailerin päällä...
Sillä aikaa kun mies oli autoa hakemassa, minä puuhailin lähinnä puutarhassa. Asioin myös Roskalavalla ja sain tyttärelle kaksi käytävämattoa ovelle tuotuna. Pakkailin ja tiskailin, jotta olisimme valmiita lähtemään takaisin Kanttorilaan kohtsilleen, kun mies palaa reissultaan. Hän tulikin pian kahdeksan jälkeen ja yhdeksältä olimme jo liikkeellä.
Yöllisestä ajomatkasta mainittakoon, että silloin on mahdollista nähdä yöelämää: rookasimme syrjäisen tien varrella yhden ketun ja kymmenittäin sammakonpoikasia, jotka loikkivat tien yli. Mieskulta koetti niitä väistellä ja hyvin sammakot itsekin pääsivät pois alta.
Superviikonlopun jälkeen alkuviikosta olin ajoittain varsin väsynyt, mies samoin, mutta muiden päivittäisten puuhien lisäksi piti alkaa pakata seuraavaa reissua varten, siinä ohessa vietettiin Millanin kanssa etukäteen miehen synttäreitä.
Torstaina oli taas vuorossa lähtövalmistelut, mutta tällä kertaa ajoimme mummolaan asti kulkematta kaupunkikodin kautta. Poikkesimme matkalla viemässä tyttärelle käytävämattoja, hivenen puutarhasatoa ja kukkia maljakkoon sekä häneltä Kanttorilaan unohtuneita tavaroita. Iltapala ja yöpyminen mummolassa eli anoppilassa, iltakävelyllä ennen nukkumaan menoa kävimme viemässä osan anopille tuomistamme kukista papan haudalle, mm. kaikki sellaiset, jotka tuoksuivat turhan voimakkaasti. Anopille on hajuherkkyytä. Autossa olin nimittäin huomannut, että jokin poimimistani puutarhan kukista tuoksui häiritsevän voimakkaasti. Eihän sitä pihalla niin huomaa. Syypääksi paljastui tähtiputket, jotka siis päätyivät haudalle maljakkoon.

KESÄSEURAT

Perjantaiaamuna matkamme jatkui Rovaniemelle Uusheräyksen kesäseuroihin. Ennen seura-alueelle menoa poikkesimme Motonettiin hakemaan autonosaa, jonka mies oli sieltä varannut. Mutta osana ei ottanut löytyäkseen. Kun myyjä viipyi osaa hakemassa, niin huikkasimme lopulta toiselle myyjälle, että tulemme uudestaan myöhemmin, kun emme jouda odottelemaan. Meidän peräämme ehdittiinkin jo sitten soitella, kun lauluharjoitukset olivat alkamassa.
Symposium oli mielenkiintoinen, ja oli myös mukava yllätys tavata siellä miehen isän pitkäaikainen ystävä ja kollega. Symposiumin ja ensimmäisen laulusessiomme jälkeen menimme käymään uudestaan siellä varaosakaupassa ja sitten veimme tavarat ja jätimme auton yöpaikkaamme. Sieltä takaisin kävellessämme (n. 1,5 km kirkolle) rookasimme äitini serkun vaimonsa kanssa. Uskollisia vakiovieraita kesäseuroissa, Mikko usein myös puhujana ja vuosikokousedustajana palvellut. Tällä kertaa me olimme paikallisosastomme vuosikokousedustajia, kokous oli mielenkiintoinen, mutta se oli vasta lauantaiaamuna. Sitä ennen ehti olla mm. Tunturimessu. Upea musiikki, paljon seurakuntaa eikä ehtoolliselle tarvinnut pitkiä aikoja odottaa, koska jakajia oli monta eri pisteissä. Messun jälkeen kohtasimme yllättäen pari opiskeluaikaista tuttua.
 Lauantaina kokouksen lisäksi saimme mm. kuulla Rovaniemen kirkon esittelyä. Kanttori esitteli urkuja ja kanttorin rouva mm. upeaa freskoa ja muita teoksia. Lauantai-illan matkalaulutilaisuus oli viimeinen, jossa olimme mukana. Siellä oli toinen laulusessiomme. Urkuparvella oli helteisen päivän päätteeksi hikiset oltavat, vaikka juuri oli saatu sadekuuro niskaamme.

HILLAA ETSIMÄSSÄ

Sunnuntaina matkamme jatkui vielä pohjoisemmaksi, Muonioon mökille. Automatkalla saimme olla vielä kesäseuratunnelmissa, kun kirkosta radioitiin piispanmessu.
Olimme erämaamökillä sen verran aikaisin iltapäivällä, että ehdimme ja jaksoimme käydä soutaen tsekkaamassa saaren hillatilanne. Raakoja olivat ne vähäiset, mitä löydettiin. Tai no, oli siellä kourallinen kypsiäkin. Siirryimme yöpuulle pian sen jälkeen, kun porolauma oli ohittanut mökin iltaysiltä. Aamupalan jälkeen laittauduimme patikkaretkelle kohti autiotupaa. Matkaa on kolmisen kilometriä ja paikoin rämeisessä, paikoin kivikkoisessa maastossa siihen menee kolmisen varttia, palatessa väsyneenä pidempäänkin. Myöskään autiotuvan lähistöllä ei ollut kypsää eikä kyllä juuri raakaakaan hillaa. Siispä eväskahviteltuamme lähdimme patikoimaan takaisin. Perillä hikisinä pulahdettiin järveen, vaikka tuuli kylmästi. Vesi oli kuitenkin vain sopivasti viilakkaa, minäkin sain monen vuoden talviturkit niskastani.  Mies veti katiskan uimalla rantaan, onneksi se oli tyhjä. Meillä oli muutenkin liikaa ruokaa, siihen nähden, että lähdettiin paluumatkalle yhden yön jälkeen. Patikoinnin ja uinnin jälkeen keitin meille tomaattikeittoa höystettynä kuivatuilla kasviksilla, soijalla ja täysjyvämakaronilla. Sitten tiskaus, pakkaaminen ja loppusiivous, kantamuksistaan selkään ja vielä yksi patikointi, noin kilsa harjun yli autolle. Olimme tien päällä yhden jälkeen. Suunta takaisin kohti mummolaa, ajatuksena käydä tsekkaamassa siellä päin yksi tuttu varmahko hillapaikka. Niin teimmekin. Iltapäivän helteessä mustissa tuulipuvuissa ja hyttysverkkohatuissa oli todella tukalaa rämpiä vaivaiskoivikossa leveiden letto-ojien yli, mutta löysimme sentään hillaa. Ei mitään hirveitä määriä, mutta pakastaessani niitä arvioin meidän saaneen reilun puolisentoista litraa. Paettuamme mäkäräisiä, paarmoja ja muita verenhimoisia otuksia sekä armotonta kuumuutta ja saavuttuamme välietappiin mummolaan syöksyimme uimaan jo toisen kerran samana päivänä. Jokivesikään ei ollut liian kylmää, friskasi ihanasti ja taisipa helpottaa puremakutinoitakin. Mummo tarjosi meille iltakahvit ja purtavaa, jotta jaksoimme ajaa vielä kaupunkikotiin yöksi.

VÄLIETAPPI KAUPUNKIKODISSA JA TAKAISIN KANTTORILAAN

Tiistaina mies tutkaili trailerin päällä olevaa autoa ja totesi, ettei hän löydä vikaa, joten täytyy viedä auto merkkiliikkeeseen. Minä ajelin nurmikkoa niin pitkään kuin bensaa riitti - kunhan mies ensin veti koneen minulle käyntiin... Siirsin narsissin sipulit kasvimaan ja nurmikon välistä hiekkalaatikkoperennapenkkiin, kun narsissin naatit ovat olleet ruohonleikkuun haittoina sen jälkeen, kun ojurit kylvivät ruohoa kaivamansa ojan päälle rennolla kädellä. Narsissit jäivät silloin ruohon keskelle, kun ne ennen olivat kasvimaan laidassa.
Sitten kun olimme valmiita, lähdimme kohti Kanttorilaa. Vielä viikoksi ennen töiden alkua.
Täälläkin ryhdyin ruohonleikkuuseen, kun olin ensin kantanut vettä kasvihuoneeseen ja kesäkukille. Lykkiessäni ruohonleikkuria pihaamme tormasi joku tyyppi numerolappu rinnassaan. Hieman eksyksissä oleva suunnistaja.
Eilen keskiviikkona aloitin tämän kesän viimeisen perennapenkkiurakan, pihan alkuperäisen, ison pyöreän penkin ylöskaivuun. Tänään Millania tavatessamme ja kuulumisia vaihtaessamme kyselin myös tuosta perennapenkistä, mitkä sen lajeista olivat alkuperäisessä ja mitä Millan oli siihen lisännyt. Melkein kyllä arvasinkin, etteivät kellopeippi saati punatähkä kuulu vanhanajan perennoihin. Tänä aamuna huuhtelin pari mattoa kuivumaan. Olin ne iltamyöhäisellä jättänyt pihalle likoamaan pesuaineveteen, tutkittuani sadetutkan netistä. Että olisi toiveissa saada matot kuivattamaan ennen seuraavia ryöppyjä.
Tänä syksynä taidan päästä vähällä ainakin avomaankurkun säilömisessä. Tuskin alkua kummempaa vieläkään.