"Ai, säkään et kirjoita muistiin, mitä oot istuttanut"

Otsikko suora lainaus Millanilta. Tapasimme tänään ja puhuttiin paljon myös puutarhajuttuja. Kuinka ollakaan. Alkukesä on puutarhan hoidossa ihanaa - vaikka kiireistä - aikaa. Yksi ihanuus on odottaa ja tutkia, nousevatko kaikki perennat ja syys- tai kevätkylvöt esiin. Tänä keväänä olen odotellut lyhtykukkaa, mutta kun sitä ei alkanut näkyä kummassakaan paikassa, jossa sitä piti olla, olin jo luovuttanut ja menettänyt toivoni sen suhteen. Ajattelin, että lyhtykoiso on menetetty kanta. Mutta eilen pyllistelin tutkimaan uudelleen erästä alkua, jota en aikaisemmin tunnistanut enkä muistanut, mitä siinä paikassa voisi olla. Se oli viime kesänä rakentamassani perennapenkin jatko-osassa, joka yhdisti uuden saskatoonin samaan penkkiin parin kirsikka- ja parin luumupuun kanssa. (Samalla alueella pintaan noussut leimurakkaus oli helppo tunnistaa ja muistaa.) Tarkempi tutkiminen vihdoin selvitti lyhtykoisoarvoituksen: olin viime kesänä siirtänyt sen vanhasta paikasta uuteen perennapenkin perkaamisen (lue: raivaamisen) tieltä. En vain ollut kirjoittanut mitään asiasta itselleni muistiin, enkä ollut myöskään kirjoittanut nimikyltti koison kaveriksi.

Olen viime viikonloppuna kaivanut osittain ylös perennapenkkiä riihen luona, toinen reuna saa jäädä myöhemmäksi. Kaivetulle alueelle istutin sitten jo tärkeimpiä takaisin, ja lisäksi uutena lajina nepalinhanhikkia. Pitäisi nyt sitten vain piirtää uusi istutuskartta. Ja mielellään vielä merkitä perennojen paikat jollain nimikylttikepeillä, etten ensi keväänä taas etsi perennoja ihan vääristä paikoista ja vanhasta muistista.

Apropos, nimikyltittömät syyskylvöt... Joko kerroin? Olen kasvattanut lehmuksen taimia! Kauan piti niitä pähkäillä ja Millanillekin esitellä. 

Räksän pesä

Jokin aika sitten kiinnitin huomiota räkättirastaaseen, joka ajoi naakkaa takaa. Eilen sama toistui samassa paikassa, vanhimman pihakoivumme liepeillä. Silloin päättelin, että räkätillä täytyy olla pesä likellä ja jäin seuraamaan sen menoa. Ja aivan totta, päästyään naakasta eroon rastas livahti pesäänsä, jonka se oli varmaan puolisonsa kanssa rakentanut koivun oksaan korkealle.

Juttelin siinä lintuäidille tai - isälle, että kyllä meille kaikille täällä tilaa on, toivotin onnea perheelle. Ja mietin, että varmaan tästä pihasta jotain ruokaa liikenee räkättiperheellekin. 

Tänään on tuullut hurjasti. Pikkupuuhieni lomassa seisahduin tiirailemaan linnunpesää. Siellä räksä istui, pitelikö paikallaan munia vai poikasia, en tiedä heidän aikatauluistaan. Mutta sitä ihmettelin ihailusta äimänä, miten linnut osaavatkin rakentaa pesän, joka pysyy oksan 

haarukassa tällaisella myrskyllä. 

Kylvöarvoituksia ja ihanan pinkkiä

Ajatella, että usein vasta näihin aikoihin kevätlukukausi päättyy, ja nyt tuntuu, että lomaa on piisannut jo pitkään. 

Viime syksynä multa jäi sitten kirjoittamatta muistiinpanoja syksyn istutuksista ja kylvöistä. Niinpä pari kylvöpurkkia  teetti melkoista muistin kaivelua, kun en ollut myöskään purkkeihin merkinnyt, mitä niissä oli. Toiseen ei ole vielä mitään noussutkaan, joten sitä en enää/vielä mieti. Toista purkkia näytin jo Millanillekin, joka antoi minulle pari johtolankaa: että taimet eivät olleet hänelle tuttuja, ja että ne voisivat olla vaikka puiden taimia. Viime yönä herätessäni vihdoin taisin ratkaista arvoituksen. Minulla taitaa olla lehmuksen taimia.

Yritän ottaa opiksi ja kirjoittaa päiväkirjaa blogiin hieman tiheämmin. 

Olen nyt alkukesäloman koettanut edistää sekä kasvimaan laittoa että kesäkukkien Istuttamista. Kuistin edustalle sain jo köynnökset istutettua, mutta vielä pitäisi loput köynnöskasvit saada paikoilleen. En halua laittaa kaikkia samaan, koska värit eivät sovi yhteen ja koska haluan pitää Heavenly Blue -päivänsinen erillään lilanvärisestä, etteivät risteydy. 

Yksi ihana homma oli istuttaa oppilaiden lahjat, viimevuotisella lahjakortilla ostamani sekä suloiselta pojalta saamani marketan, joka sopi täydellisesti muiden samansävyisten kanssa. Mä tykkään tuosta imelän ihanasta kokonaisuudesta, jonka Millanilta saatu violetti purkki kruunaa ja alleviivaa. 

Open kesäliitutaulu

Kun kuljeskelen ympäri puutarhaa ja selitän itselleni ääneen, mitä kaikkea pitää ensitilassa tai seuraavaksi tehdä, niin olen ehtinyt jo harmitella, miten hankalaa olisi multaisin käsin tai likaisin hanskoin kirjoittaa paperille muistiin työlistaa, vaikka taskussa kynä ja paperi sattuisivat olemaankin. Tänään sitten sain loistavan idean, kun muistin pienen rihvelitaulun, jonka Millan oli aikanaan hankkinut huutonetistä tai jostain Kanttorilaan ja jonka hän sitten jätti tänne, kuten paljon muutakin huonekaluista ruveten, kun uuteen kotiinsa ei mahtunut. 

Minullakaan ei ole kuitenkaan ollut järkevää paikkaa liitutaululle. Kunnes hoksasin, että sen voin viedä kuistille ja liidulla on helppo kirjoittaa vaikka hanskat kädessä. Ja sitten voi pyyhkiä listalta tehdyt hommat. Ai että mä olen taas tyytyväinen. 

Ylimmät kolme sekä alin (kirjopikarililjan siirtäminen penkin vierestä penkkiin) on jo tälle päivää hoidettu. Nyt on liian kuuma jatkaa noita muita, mutta kohta siesta-aika on ohi. 

Katselu- ja kastelukierros

Tänne tultiin eikä pois lähdetä kulumallakaan, ennen kuin työt taas alkavat.
Ensimmäisenä kasvihuoneen ovi auki. Kattoikkunan automatiikka onneksi pelaa, räppänä oli seljuhun auki. Seuraavaksi arkirytkyt ylle ja kastelukannu kouraan. Pihan ihastelukierros kuten aina ensimmäiseksi Kanttorilan kesään saavuttuamme. Samalla kylvöjen kastelua. Kasvihuoneessa ei juuri kastelutarvetta ollut, kiitos Millanille, joka kävi viikolla kastelemassa.

Toimme tullessamme vielä lisää kukkia. Sain vuosi sitten oppilailta lahjakortin kesäkukkamyymälään. Olin opettanut heitä kolme vuotta ja he olivat siirtymässä seuraavalle opelle, niin siinä yhteydessä olivat keksineet tuollaisen ihanan yllätyksen. Mutta koska silloin en ehtinyt lahjakorttia käyttää, sovimme puutarhurin kanssa, että saan hakea lahjani tänä keväänä. Minulla oli mielessäni kaksi toivetta, verbena eli rautayrtti ja hopeaputous eli hopeavitja. Molemmat löytyivät, mutta rahaa riitti vielä. Päädyin daliaan ja tuoksupelargoniin, koska haaveilen saavani ne talvettumaan. Lisäksi ostin kelloköynnöksen, joka oli upeassa kasvussa mutta joka ei ole kuvassa, ja rahaa riitti vielä muutamaan orvokkiin, jotka valitsin värin lisäksi tuoksun perusteella. Kuvassa eivät myöskään näy oranssit orvokit, joita ostin kolme, mutta joista yhden annoin yhdelle oppilaistani. 

Mutta sitten kävi niin, että sain kukkia myös parilta oppilaaltani. Kuinka ollakaan, marketan ja lumihiutaleen värit sopivat täydellisesti noihin omiin ostoksiini. 

Kesä koitti Kanttorilaan

Syyttäisikö siitäkin koronaa, ettei ole näitä postauksia ilmaantunut? Onpahan ollut kevät! Pikapuoliin viimeisimmän postaukseni jälkeen koulut suljettiin ja siirryttiin etäopetukseen. Pysyttelimme sen ajan varsin visusti Kanttorilassa. Pari päivää kerrallaan viikon parin välein kävin lähiopettamassa, mutta niidenkään reissujen aikana emme pysähdelleet poikkeamaan missään.
Rehasin taimetkin kevään kuluessa vähin erin Kanttorilan kamarin klasille, mutta vaikka säät olisivatkin olleet suosiollisia pihaleikeille - mitä ne eivät olleet - niin ei minulla olisi ollut aikaa sellaiseen. Etäopetus oli työlästä ja aluksi olinkin työssä kiinni aamusta iltamyöhään, uuvuksiin asti.
 Mutta sitten palattiinkin kouluun, säät lämpenivät ja kohta alkaa loma. Minä kuitenkin pyysin ja sain pienesti kottia viime viikolla. Anoin palkatonta vapaata helatorstain jälkeiselle perjantaille ja sain ihanasti pihaleikkiaikaa juuri sopivasti samaan aikaan kuin kesä alkoi.
Kannoin suurimman osan taimista kasvihuoneeseen ja tomaatit jo sinne istuttelinkin. Millan tarjoutui käymään kastelemassa huomenna, jottei tainten ja istutusten tarvitse yrittää pärjätä viikkoa ilman kastelua.
Neljä yötä ja sitten vasta alkaakin kunnon pihaleikit!

Seikkailu isolla iillä

Tänään on taas perjantai 13. päivä. Sanottakoon heti, että minä en ole taikauskoinen. Koetan aina toppuutella oppilaitakin, jos he kovasti hirvittelevät , mikäli sellainen päivämäärä sattuu kohdalle. (Yksikin löysi kerran suureksi ilokseen koulun pihalta kolikon - kun oli aamulla manannut onnettomuutta päivämäärän takia. Kysyin sitten, ”oliko sinulla huono onni”. Eipä ollutkaan.)

Mutta siis, viittasin päivään, koska muistin tänään blogikirjoituksen, jonka aloitin, kun viimeksi oli perjantai 13. - eli viime joulukuussa - mutta joka jäi silloin lyhyenä luonnoksena odottelemaan, josko joskus kirjoittaisin valmiiksi. En päässyt otsikkoa pidemmälle. Mutta nyt, muistelen edes muutamalla rivillä perjantaiseikkailua joulukuulta:

Kuopus sai puolen vuoden harjoittelupaikan pohjoisesta ja irtisanoi opiskeluasuntonsa Kanttorilasta etelään. Hän toivoi meiltä muutto(- ja siivous-)apua. Saimme miehen veljeltä peräkärryn lainaan ja lähdimme sitä vetämään viikonlopun viettoon lähtiessämme työpäiväni jälkeen, isommalla kakkosautollamme. Joka alkoikin sitten oikutella matkalla. Tavallista enemmän, tai ainakin huolestuttavammalla tavalla. Kävi niin, että olimme ohittaneet erään taajaman kymmenellä kilometrillä, Kanttorilaan matkaa vielä kahdeksisenkymmentä kilometriä, kun auto sammui. Onneksi oli pitkä suora ja miehellä lapio peräkontissa. Hän lapioi tiensivuun tilaa sekä autolle että peräkärrylle (ihan totta, silloin OLI lunta!). Minä kävin sillä aikaa kävelyllä syvällä metsässä, sen verran syvällä, että kehtasin kyykkyä. Metsään kahlattuani ajattelin, että takuulla joku juuri NYT pysähtyy auttamaan... Ja eikös vain heti kohta joku auto hiljentänyt! Mutta se joutuikin vain siitä, että jokin auto tuli vastaan, joten hiljentyminen johtui siitä, ettei ollut tilaa kohdata. Mutta kun olin selvinnyt metsänsuojista takaisin tien laitaan, aloimme yhtenä miehenä lykkiä yhdistelmäajoneuvon osia kirjaimellisesti pois tieltä. Sen jälkeen istuimme autoon syömään eväitä ja miettimään, mitä tehdään.
Soitettiin sekä taksille (joka oli ajossa ja lupaili tulla puolen tunnin päästä) että hinausautolle. Alunperin ajateltiin, että saisimme taksikyydin ohitettuun taajamaan ja hinuri vetäisi auton samaisessa taajamassa olevalle korjaamolle. Mutta kun hinausauto tuli sitten ennen taksia, mies keksi kysyäkin, onnistuisiko hänen vetää sekä auto että peräkärry 80 kilsan päähän JA ottaa meidät hyttiin. Mies meinasi, että menee kyllä vähän ylitöiksi, mutta onnistuu. Sovittiin hinnasta, auto nousi lavalle ja peräkärry pantiin hinurin koukkuun. Sitten kavuttiin LÄMPÖISEEN hyttiin. Soitettiin vielä taksimiehelle ja peruttiin kyytitilaus. Ennen auton nostoa miehet olivat myös löytäneet syyn auton sammumiseen: laturi sökönä.
Pääsimme onnellisesti ja tyytyväisinä perille. Seikkailun ensimmäinen osa päättyi hyvin.

Toinen osa oli se, miten 1) päästäisiin seuraavana päivänä peräkärryn kanssa tekemään pojan muuttoa ja siivousta ja 2) päästäisiin sunnuntaina takaisin työpaikkakunnalle. Hädässä ystävä tunnetaan. Millan antoi mieluusti autonsa lainaksi lauantaiksi niin, että pääsimme muuttohommiin ja samalla reissulla mies sai auton laturin korjaamiseen tarvittavat osat alan liikkeestä. Lauantai oli tehokas työpäivä meillä, iltaan se meni, ennen kuin pojan loput tavarat oli kyytillä ja kämppä siivottuna, lopuksi vielä palautettiin asunnon avain kirjekuoressa firman postiluukusta. Yön pimeydessä ajettiin Millanin pihaan vaihtamaan auto, omamme oli ollut siellä roikan nokassa niin, että lataus riitti taas Kanttorilan pihaan asti (älkää kysykö minulta, miten). Sunnuntaina mies sai oman automme ajokuntoon ja niin seikkailun toinenkin osa päättyi onnellisesti takaisin arkikortteeriin.

Perjantai 13. ei ole mikään epäonnen päivä, MOT.