Ei aina auvoista askarta

 Olen nyt jatkanut etanoiden metsästystä aamuin/illoin. Se on meinannut vetää mielen matalaksi. Viime vuosien kuivat kesät olivat tuudittaneet minut kuvittelemaan, ettei tällä hiekkamäellä etanoita viihdy riesaksi asti. "Höpön pitän höpönä", kuten muinoin totesi pohjoispohjalainen mies lääkärille (joka pyysi tuomaan ulostenäytteen tikkuaskissa).

Olen kurkkinut katteiden alle ja parsakaalin lehtien alapinnoille pitkin kasvimaata (parsakaalta samoin kuin kehäkukkaa on itsekylväytyneenä ympäriinsä). Olen kiertänyt salaattikylvökset  ja - ruukkuistutukset ja kerännyt kaikki pienet ja suuret, joita olen löytänyt. Tähän asti olen tyytynyt vääräoppisesti liiskaamaan etanat kivien/ lautojen väliin. Tänä aamuna kuitenkin otin kierrokselle mukaan keruuastian ja termosmukillisen kuumaa vettä, jonka kaadoin löydösten päälle. Aamun keruu"innostus" sai alkunsa siitä, kun kuuden jälkeen tein itselleni aamukahvin kanssa nautittavaksi silli-munavoileivän ja kun yöpaidassani hain sen päälle tilliä kasvimaalta. Pienten tillien kimpussa hääri tusina vaaleaa pikkuetanaa, jotka vetelin sormin pois ja vein lämpökompostoriin. (Kompostorikin on kaiketi kerettiläinen tapa käsitellä etanoita, mutta eivät kai nekään selviä +60 asteessa hengissä.) Piti pestä hyvin kädet ennen kuin saatoin jatkaa aamupalaa. Jonka jälkeen puin ja suojauduin hyttysiä vastaan, varasin mukaani edellämainitut astiat ja kiersin loputkin tillit.

Olen nyt koettanut puntaroida, mitä teen katteiden kanssa. Pitäisikö kerätä kaikki ruohokate pois ja perata ylimääräinen kasvusto? Vai pitäisikö sittenkin parsakaalin, pihatähtimön ja kehäkukkien antaa kasvaa, koskapa nekin kelpaavat etanoille, jos vaikka paremmin jäisi tilliä itselle?

Tämänaamuisen invaasion jälkeen olin jo melkein päättänyt siivota kasvimaan kaikesta ylimääräisestä kasviaineksesta ja siistiä kasvimaan reunan ruohonleikkurilla. Mutta kyykkiessäni salaattien luona ruohokatetta tonkimassa löysin sen alta niin paljon muuta elämää, etten kuitenkaan raaskinut ruosia katteita pois. Ilokseni näin kasvimaalla mm. useita leppäkertun toukkia. Kateviljelyyn kuuluu se, että kosteuden pidättämisen ja maaperän ravinteikkuuden lisäämisen lisäksi kate tarjoaa suotuisat elinolosuhteet monille ihmisenkin kannalta hyödyllisille eliölle. Kuten kastemadoille. Haluan loppujen lopuksi jatkaa mieluiten luonnonmukaisesti ja luonnon ehdoilla, ja yritän keruuta jatkamalla pitää etanainvaasion joltisenkin aisoissa. Sain vahvistuksen päätökselleni erittäin ilahduttavassa muodossa. Kun jatkoin etsimis- ja tuhoamisretkeäni kääntelemällä kaikkia laudanpätkiä, joiden alle etanat vetäytyvät liialta kuumuudelta suojaan ja kun sillä ajatuksella käänsin ympäri myös ison lankun, joka kenaa lavan reunaan (Se on ollut suojaharson painona), niin lankun alta paljastui piilossa ja suojassa kykkinyt sammakko! Ensin säikähdin, mutta kun tajusin, mitä näin, olin suunnattoman iloinen. Olinhan juuri lukenut netistä etsiessäni apua etanaongelmaan, että sammakot syövät etanoita. Juttelin kaverille mukavia, käänsin varovasti lankun takaisin sen suojaksi ja lähdin hakemaan kännykameraa. Sammakko oli yhä aloillaan, mutta lähti liikkeelle, kun nostin lankkua uudestaan. Joten ei kuvaa.

Seuraavaksi aion laittaa kasvimaalle raparperin lehtiä, joiden alle laitan banaaninkuorta houkuttimeksi. Sieltä pitäisi olla sitten helppo kerätä liiat nilviäiset. Nyt on myös juhannuskalja pullotettu. Siitäkin aion laittaa etana-ansan.

Toinenkin elukkainvaasio vähän kismittää. Kirvat. Omenapuissa kuhisee ja luumu- ja kirsikkapuut ovat kiiltäväntahmeita. Keräsin aamupäivällä nokkosia vesiämpäriin. Päivän parin päästä siivilöin nokkosvettä suihkupulloon ja alan roiskia puita. Minttuteetä voisin kokeilla jo heti tänään, kun sen ei tarvi seistä. Onneksi nyt on ollut siedettävä ilma ulkona, niin näitä ikävämpiäkin puutarha-askareita on sikäli jaksanut tehdä.

Soijaa pukkaa...

 

Tilasin Vegekaupasta yhdeksän puolen kilon pakettia isoja soijapihvejä, yhteensä siis 4,5 kg, jotka tulivat julman kokoisessa pahvilaatikossa. Onneksi pyöräni jopparilla on tavallista isompi kori, jonne laatikko mahtui pystyasennossa. Ai miksikö tilasin noin paljon? (Kussakin pakkauksessa on 14 pihviä, siis 126 kaikkiaan... Kyse on kuivatavarasta, jonka parasta ennen -päiväys on parin vuoden päässä.) No, siksi tilasin, kun sitten sai toimituksen ilmaiseksi 😂🤣

Ei muuta ongelmaa kuin huoneenlämpöisen säilytystilan löytyminen. Keittiökamarin astia-arkistokaapin ylimmässä osassa olen tähän asti säilyttänyt siemenlaatikoitani, hyötykasveille omansa ja kukille toinen. Lisäksi yläkaapissa on ISOJA lankarullia. Nyt täytyy keksiä rullille uusi paikka. Siemenlaatikot vein jo makuuhuoneeseen vaatekaappini lähes tyhjälle matalalle ylähyllylle, josta aiemmin siivosin käsipyyhkeet toisaalle. Soijat mahtuvat sitten yläkaappiin. MUTTA miten muistan vielä ensi keväänä, mihin olen jemmannut siemenet?? 

Alituinen valppaus!

 Pitäisi myös tuolla puutarhassa pitää mielessä  Villisilmä Vauhkomielen muistutus olla alituiseen valppaana. Eilen illalla jalkapallo-ottelun aikaan olin puutarhassa kastelemassa. Otin viimein myös harson pois kolmen sisaruksen päältä (= kohopenkissä kasvavat rinnakkain kesäkurpitsa, maissi ja härkäpapu). Maissit näyttivät kärsivän jostain. Syyllinen oli paikan päällä; pieniä etanoita löytyi kaikkien neljän maissin lehdiltä. Ne olivat kateharson alla rauhassa voineet mellastaa jo hyvän aikaa. Keräsin kaikki pois mitä rookasin. Tänä aamuna kävin uudestaan tutkimassa kohopenkkiä ja tongin ruohokatetta maissin ja kesäkurpitsan juurilta, ja sieltähän niitä löytyi lisää. Hitaaksi mainitut etanat saivat äkkilähdön. Kateharson tapaan voi kyllä hyönteisverkkokin osoittautua tuholaissuojaksi. Olen leikannut verkon pätkän mukamas suojaamaan ainoaa lehtikaalta ja yhtä parsakaalta, jotka kasvavat sellerin ja muutaman pavun kanssa samalla läntillä. Päivänä muutamana päästin sen alta vapauteen pari kärpästä... (Jos kärpänen pääsee verkon alle, ei se estä  muitakaan lentäväisiä.) Silloinkin löysin - myös - etanoita. Tarttee panna kaljaa, sekä itselle helle-ja juhannusjuomaksi että etanoille ansaksi.

En piitannut ottaa kuvaa maissirievuista saati etananraadoista. Sen sijaan pari ilonaihetta.

Kaunis dahlia, josta muistan yläasteella syksyllä aloittavat entiset oppilaani.

Tämän aamun kasteluiden yhteydessä hoksasin jaloritarinkukan sipulista työntyvän kukka-aiheen.

Nyt en ole enää jaksanut valpastella. Kutinalääke vei minut taas sohvanpohjalle, mutta nokosten jälkeen olo yhä nuupallaan. 

Niittykukkia? Ei kuitenkaan

 

Eilen oli lepopäivä blogissakin, tänään taas muutama rivi ja kuva.

Kuvat eivät tosiaankaan ole mistään niityltä, vaan pihatieltämme. Tänään kun aurinko paistaaräkötti aamupäivällä, niin punasolmukit avasivat taas pienet tähtikukkansa. Niitä ei meinaa muistaa eikä huomata muulloin.

Viimeiseen kuvaan asettelin kuusenkävyn mukaan antamaan mittakaavaa punasolmukin koosta.

Värisointua tai sitten ei

 Otin eilen illalla taas antihistamiinitabletin kutinalääkkeeksi ja sitä myöten vähän veto poissa. Mutta päivittäisen puutarhakierroksen jaksaa tehdä vaikka konttien. Soimasin tosin itseäni, etten ottanut heti ekalle kierrokselle kameraa mukaan. Tai edes krökkyä ja suojahanskoja.

Kameranhakureissulla otin mukaan myös aamulliset kahvinporot, jotka tyhjäsin tällä kertaa pensasmustikan juurelle. Millan vihjasi, että kahvinporot auttaisivat liljakukkoa vastaan, kun ne ei kuulemma tykkää kahvin hajusta. Niinpä olenkin useana aamuna levitellyt sakkoja eri liljojen juureen, koska tänä alkukesän olen muutaman vuoden tauon jälkeen rookannut joillakin liljoillani muutaman liljakukkopariskunnan parittelemassa. Luonnollisesti tein lopun mokomasta puuhasta. Pahiten kukot ovat ehtineet syödä ruskoliljaa. Jospa muut säästyisivät.

Mutta se kamerakierros. Pieni väripoikkeama sai minut alun alkaen hakemaan kameran.

Viime keväänä oppilaiden lahjakortilla ostin mm. purppuran(- tai karmiinin-)punaista orvokkia, josta keräsin siemeniä. Näiden piti kaikkien olla niiden siementaimia. Mutta voi olla, että keskellä oleva haljukukkainen taimi eksyi joukkoon muutaman  sinisen orvokin siementaimen joukosta, sieltä kun nousi toinenkin tuonnäköinen ei-niin-sininen. Voisin tietty ruveta pikkumaiseksi ja vaihtaa reunasta tilalle toisen orvokin ja siirtää valkoisen muualle. Mutta vain jos ehdin ja viitsin. 

Ilokseni verihanhikki kukkii jälleen. Viimeksi on tainnut kukkia ennen maalämpömyllerystä. Sen jälkeen olen kasvattanut siemenistä muutaman verihanhikin lisää, kun edelliset alkoivat näyttää taantumuksellisilta. 

Illakko, punapäivänkakkara ja loistokurjenpolvi Johnson's blue muodostavat kauniin väriharmonian. 

Samoin vuorikaunokki ja purppuratulikukka, seassa kukintaa aloittava kanadanvuokko ja oranssikeltano sekä pari orvokkia. 

Hohhoijaa, nappasin viiden minsan tirsat sohvalla. Hetken taas jaksaa. Olen muutamana päivänä kirjoittanut vihkoon muistiin, mitä kunakin päivänä olen suunnitellut saavani aikaan. Muistilistan lisäksi siitä on sekin hyöty, että voin vielä myöhemminkin huomata, että jotain olen saanut lomalla tehtyä, ettei tarvi ihmetellä elokuussa, mihin se loma hupeni. 

Takaisin kamerakierrokseen, kerrottu idänpioni on kukkimisvuorossa, samoin akileija, jota myös lintukukaksi olen kuullut mainittavan. Ruukussa oleva punainen dalia kukki keväällä, odottelen lisää kukkia tuonnempana. 

Vielä pari kuvaa. Ensimmäisessä luumun juurelle istuttamani kirjopäivänsini. Viime kesänä vahingossa tulin istuttaneeksi yhden päivänsinen kirsikan lähelle, ja sehän kietoutui pitkin kirsikan oksia. Nyt olen laittanut kahdenkin luumun juurelle, ynnä krassia. 

Lopuksi kuvapari yhdestä omenapuusta. 

Tämä on se, josta mieheni kysyi muutama vuosi sitten moottorisaha kädessään, että "eikös se ollut tämä omenapuu, mikä piti kaataa?" No ei ollut, vaan se viereinen, johon tuli syömäkelvottoman pahoja omenoita. Onneksi mies ei ollut ehtinyt kuin sahata pari paksua alaoksaa pois väärästä puusta ennen kuin tiesi käydä kaadettavan niskaan. Eihän siinä kuinkaan käynyt. Kurmootettu puu on tuottanut omenoita edelleen. Ne ovat pieniä, mutta kivanmakuisia ja siksi halusin tuon puun säästää. Isojen oksien karsiminen aiheutti kuitenkin vesiversojen kasvua. Kokeilinpa sitten taivuttaa niitä painon avulla vaakatasoon, uusiksi alaoksiksi sahattujen tilalle. (Kuvassa on myös miehen tekemä hyönteishotellipölli, jonka umpeen muuratuista huoneista olen tänne aiemmin ottanut kuvan.) 

Tänä keväänä taivukkaissa oli jo kukkasia, ja nyttemmin  niistä on kehittynyt pieniä omenan alkuja. Ei siis ole ollut mikään turha vaiva, ripustella kivillä täytettyjä purkkeja sukkahousuista roikkumaan vesiversojen painoksi. Olen sitä tehnyt myös niin kaneliomenapuille kuin syys- tai talvilajikkeillekin. 

 

EDIT. Nyttemmin luin sitten jostain puutarhalehdestä, etteivät vesiversot ole kiinni niin syvällä puunrungossa, että ne kestäisivät isoa painoa repeytymättä. Joten en voi suositella ottamaan mallia vesiversojen taivutteluun.

Salaattia, tilliä ja hernettä

 Niitä pitää olla. Paljon. Monta kylvöstä. Etenkin salaattia ja tilliä. Jospa vihdoin ensi keväänä ymmärtäisin kokeilla salaatin esikasvatusta. Sitä kun ei pysty säilömään. Toisin kuin tilliä, jota on riittänyt viime kesältä kuivattuna tähän asti. Mutta liikaa ei voi koskaan olla sitäkään. Olen kevään ja alkukesän mittaan tehnyt kuusi tillikylvöä eri paikkoihin, ei kylläkään mitään pitkiä rivejä, jotain metrin pätkiä. Eri aikaisia salaattikylvöksiä on - toistaiseksi - kuusi, ja lisäksi olen istutellut kaupan ruukkusalaatteja viitisen kipaletta eri puolelle kasvimaata ynnä ruukkuun kasvihuoneeseen. Ruukuista olen vähän kerännyt jo syötäväksi asti, eikä mene enää kauaa, kun varhaisimmasta kylvöstäkin voi jo lehtiä napsia. 

Herne on oiva maanparannuskasvi, ja siksikin sitä kylvän joka kesä sinne tänne, missä vain on tilaa (jäänyt salaatilta ja tililtä) ja herneelle sopivien kasvien kavereiksi. Ennen laitoin hernettä valkosipulin viereen, koska ajattelin herneen saavan sipulin pystyvarresta tukea. Mutta sitten luin kumppanuuskasvitietoja, joiden mukaan ne eivät viihdy yhdessä. On pitänyt sittemmin tukea herneet muulla kurin.

                               Silpoydinhernettä

Sokerihernettä tuettuna, etualalla sitä tilliä, seassa myös perunoita, jotka ovat omia aikojaan itäneet, maahan epähuomiossa jääneistä mukuloista. Keskellä oikealla se ensimmäinen salaattikylvö valkosipulin juurella. 

Ajattelin tänään herneen tukikeppejä tökkiessäni, että vaikka kasvimaani muuten on epäsiistin näköinen (rivit  miten sattuu, itse kylväytynyttä palsternakkaa siellä täällä, kateharsoa ja hyönteisverkkoa kasvien suojana ja kasvijätettä katteena), niin hernepenkit saan kivan näköisiksi yksinkertaisella tukikeppien pujottelulla.

Tänä suvena hain tukikepit ojan laidasta. Yksi tie, kolme asiaa: raivasin turhan tiheäksi ja korkeaksi kasvanutta lepikkoa ojanpyörtänöltä, karsin niiden oksat lehtineet kohopenkin katteeksi ja paljaat kepit hernesmaalle.

Lepikkoa jäi vielä vähintään toinen mokoma, mutta ajattelin jättää sen raivauksen ensi viikkoon, niin saan samalla ns. juhannuskoivut porraspieleen.

Illakko-villakko

Se leviää tehokkaasti siemenistä. Minne tahtoo. Ympäri perennapenkkiä, mansikkamaalle, keittiön ikkunan alle. Mutta se on kaunis, tuoksuu ihanasti, nimensä mukaisesti etenkin illalla, ja pysyy myös maljakossa kauniina ja ryhdikkäänä. Villikko illakko.