Ompeluksia

Kun pihalla ei millään ole jaksanut kaiken aikaa helteen takia, niin olen ehtinyt vähän ommella. Se alkoi siitä, kun Millan tarvitsi uuteen makkariinsa paksummat verhot pimentämään kesäöitä. (Millan joutui vaihtamaan nukkumapaikkaa kellarissa sijaitsevan öljylämmittimen aiheuttamien sähköoireiden takia.) Hänellä oli verhoja varten kaksi joutavaa pussilakanaa - joita hän ei pysty lakanana käyttämään, ne kun ovat tekokuitua - mutta ei ompelukonetta, saati sähkökuntoa sellaista käyttämään. Lupasin ommella verhot. Millan mittasi tarvittavan pituuden ja pakkasi lakanat mukaani.

Sain verhot ommeltua, vaikka liestyvä liukas kangas on haastava materiaali ja vaikka jouduin välillä käyttämään apuna kynttilän liekkiä... Mutta värkkiä jäi ja kysyin Millanilta, haluaisiko hän kenties verhoille pidikkeet samasta kankaasta vai koristetyynyn päälliset. Hän toivoi tyynynpäällisiä. 

Tein ne ensin, mutta koska kangasta vieläkin jäi, ompelin myös pidikelenkit, tai verhopannat, jonka nimityksen mieheni keksi. En minä niille virallista nimitystä tiedäkään. 

Viikon päästä Millanilla on synttärit, ja kerrankin lahjan keksiminen ja hankkiminen oli helppoa. Pakkaan päälliset ja roikottimet paperikassiin, jonka olen  tehnyt Millanin vanhasta susijulisteesta.  Krivat vielä puuttuu. 

Uskallan jo etukäteen julkaista, koska luotan, ettei kukaan satunnainen lukija paljasta Millanille ennen sunnuntaita. 

Silmäteriä ja mehikasveja

Eilen illalla satoi hetken. Panen toivoni ensi viikon alkuun, jolloin on ennusteen mukaan tulossa vettä enemmänkin myös tänne. Viime kesän kuivuuspainajainen on kummitellut mielessä, kun olen kantanut vettä kylvöksille ja istutuksille. Ja jopa joillekin perennoille välillä, kun ovat olleet surkean näköisiä. 

Kenties pitäisi jatkossa lisätä mehikasvien määrää entisestään. Mehitähdet voisivat olla hyviä maanpeitekasveja perennapenkeissä? 

Olisiko kuumuus ja kuivuus pakottanut mehitähdet kukkimaan? Sitä ei joka kesä tapahdu. Sen sijaan keltamaksaruoho(?) kukkii säännöllisesti.

Kirjoitin aikaisemmin silmäterästäni lampaankorvasta (korva onkin siis silmäterä). Nukkapähkämö on sen jälkeen venynyt pituutta ja aivan kuin kukintokin olisi kehittynyt. 

Toinen silmäterä on sinipallo-ohdake. 

Alkuperäinen Millanin hankkima alkoi hiipua joitakin vuosia sitten. Yritin siirtämällä luoda sille paremmat olosuhteet, syvemmän juurtumistilan, mutta olisi varmaan samalla pitänyt uudistaa multaakin. Joka tapauksessa sinipallo-ohdake katosi pari kesää sitten, enkä saanut kylvökokeiluita onnistumaan. Viime keväänä sitten sain lopulta ostettua uuden perennataimistolta, käytyäni ensin pari kertaa hukkareissulla. Kesän alussa laajensin perhospenkkiä ja istutin laajennusosaan mm. sinipallo-ohdake en. Juurruttuaan se lähti hyvään kasvuun, muttei vielä kukkinut. Nyt siinä on ihania pallosia kehittymässä minun ja perhosten iloksi.

Heinähullu

Mainitsin taannoin, että olen pyrkinyt vuosittain opiskelemaan jonkin uuden kasvin - tai muun eliön - siis tunnistamaan, nimeämään. Pyrkimykseni ulkopuolelle olen toistaiseksi suosiolla jättänyt mm. heinäkasvit, ne kun ovat mielestäni vaikeasti toisistaan erotettavissa. Samakin kasvi voi näyttää ihan erilaiselta riippuen kasvupaikasta ja kasvuajankohdasta. Lapsena opin tuntemaan heinätöissä timotein, ja vanhan naapurintädin pellolta myös lauhan, ainakin mikäli isä oli oikeassa todetessaan, että se pelto - jota täti tarjosi niitettäväksi meidän lehmille - kasvaa vain lauhantupsua.  

Puutarhaharrastuksen yhteydessä olen oppinut tunnistamaan myös juolavehnän tähkän. Koska vihollinen on syytä tunnistaa. No, ei juolavehnä, eli tuttavallisemmin valkojuuri, nyt oikeastaan mikään vihollinen ole, ainakaan verrattuna eräisiin vieraslajeihin. 

                                                     JUOLAVEHNÄÄ

Toissapäivänä nyppäsin kuitenkin huvikseni mukaani pari heinää tutkiakseni Otavan värikasvion avulla, mitä voisivat olla. En tullut hullua hurskaammaksi, vaikka sisko ja kollega antoivat jotain vihjeitä, kun laitoin kuvia kasveista Suomeen. 

Eilen näin lisää heiniä. Sellaisiin asioihin kiinnittää huomiota, joiden parissa mieli askartelee. Perennapenkkini, jota myös perhospenkiksi kutsun, uusintaurakka on kesken. Se on aika tavalla heinittynyt, ja haluaisin heinien osuutta vähentää. Juolavehnän tähkät nypin pois (kuva yllä), mutta muut jätin toistaiseksi penkkiä koristamaan. 

Tuo perhospenkki-nimitys on Millanin pantama. Hän istutti kaarevan perennapenkkiin lajeja, joita perhoset suosivat, mm. punakärsämöä, palavaa rakkautta, harjaneilikkaa, väriminttua, punapäivänkakkaraa, vuorikaunokkia, balkaninkohokkia, komeamaksaruohoa, jalokallioista, verihanhikkia, kaunopunahattua ja soikkoratamoa. 

Juhannuksen jymy-yllätys

Vietimme juhannusaattoa Millanin luona riehuen viikatteiden kanssa lupiinien kimpussa. Juttelimme muun muassa elämän ihmeellisestä voimasta, jota olemme molemmat saaneet taas tänä kesänä todistaa puutarhoissamme - enkä nyt tarkoita lupiinia.

Tänään sitten sain taas yhden todistuksen. Iltapäivän tuotua helpotusta päivän paahteeseen lähdin kastelukierrokselle ja päätin samalla poistaa kateharsot kesäkurpitsapenkeistä, koska kukinta alkaa tuota pikaa. Golden zucchinin ja Small Sugarin penkissä pilkotti jokin ylimääräinen outo alku. Kun tutkin sitä tarkemmin, esiin putkahti tutun näköinen paksu juurakko, joka johti toiseen isompaan kasviin, DALIAAN. 

 

Kesäkurpitsan lehden takana ja valkosipulien edessä on todellakin hienossa kasvussa oleva dalia, jonka täytyy olla peräisin siitä juurakosta, joka ei keväällä lähtenyt kasvuun, vaikka kuinka kauan odotin. En muista, mihin tyhjäsin ruukun elottoman sisällön, mutta jotenkin se oli joutunut kurpitsapenkkiin.  

Ihana, ihana yllätys! Sain sen dalian viime keväänä yhdeltä oppilaaltani ja se kukki upeasti koko kesän. Ehkä se sittenkin kukkii vielä joskus uudestaan, vaikka olin jo luullut sen iäksi menettäneeni. 

Muotopuoli penkki ja lampaankorva

Viime kesänä aloittamani perhospenkin uusinta on puolessa välissä, enkä aio sitä jatkaakaan ennen kuin loppukesällä. Nyt on kukinta juuri alkamassa uudistamattomalla puoliskolla. Illakko ja soikkoratamo aloittavat, punapäivänkakkara seuraa perässä.

Silmäteräni nukkapähkämö - lempinimeltään lampaankorva - on tänä kesänä kasvanut korkeutta enemmän kuin aikaisemmin. Ehkä se joskus vielä ehtii kukkiakin..?

Punasolmukki

Pihatiellä astellessani tässä eräänä aurinkoisena päivänä - joita on nyt taas piisannut riittämiin - huomasin sattumalta ihan maanpinnassa pienen sievän tähdenmallisen kukkasen. Pitihän minun yrittää selvittää, mikä sen nimi on. Luontoportti.comin avulla se löytyikin, punasolmukki, joka on varsin yleinen, kestää hyvin tallaamista, on lyhytikäinen ja kukka on auki vain auringonpaisteella. Kuvissa pitäisi näkyä myös matalaa kuivan paikan pihasauniota, josta saa vähän mittakaavaa. 

Lisää liljoja

Mies kävi viikko pari sitten hammaslääkärissä isossa kaupungissa ja palatessa poikkesi taimitarhalla. Millan oli toivonut kahta saskatoonia lisää, ja minäkin keksin jotain toivoa kun selasin uudelleen taimiston esitteen. Värililjat olivat tarjouksessa kympillä kolme. Pyysin  punasävyisiä. Sain kaksi punaista ja yhden oranssin. Keksin mä sille oranssillekin paikan, läheltä Netty's pride -liljoja.

Punaiset olivat oriental-lilja 'Sensi' ja  värililja 'Tiny rocket'. Pitkään penkkiin sijoitettu oranssi värililja on nimeltään 'Tiny double you'. 

Ovat jo kovasti ehtineet kasvaa siitä, kun ne istutin. Nyt vain toivoskelen kukkia. 

"Ai, säkään et kirjoita muistiin, mitä oot istuttanut"

Otsikko suora lainaus Millanilta. Tapasimme tänään ja puhuttiin paljon myös puutarhajuttuja. Kuinka ollakaan. Alkukesä on puutarhan hoidossa ihanaa - vaikka kiireistä - aikaa. Yksi ihanuus on odottaa ja tutkia, nousevatko kaikki perennat ja syys- tai kevätkylvöt esiin. Tänä keväänä olen odotellut lyhtykukkaa, mutta kun sitä ei alkanut näkyä kummassakaan paikassa, jossa sitä piti olla, olin jo luovuttanut ja menettänyt toivoni sen suhteen. Ajattelin, että lyhtykoiso on menetetty kanta. Mutta eilen pyllistelin tutkimaan uudelleen erästä alkua, jota en aikaisemmin tunnistanut enkä muistanut, mitä siinä paikassa voisi olla. Se oli viime kesänä rakentamassani perennapenkin jatko-osassa, joka yhdisti uuden saskatoonin samaan penkkiin parin kirsikka- ja parin luumupuun kanssa. (Samalla alueella pintaan noussut leimurakkaus oli helppo tunnistaa ja muistaa.) Tarkempi tutkiminen vihdoin selvitti lyhtykoisoarvoituksen: olin viime kesänä siirtänyt sen vanhasta paikasta uuteen perennapenkin perkaamisen (lue: raivaamisen) tieltä. En vain ollut kirjoittanut mitään asiasta itselleni muistiin, enkä ollut myöskään kirjoittanut nimikyltti koison kaveriksi.

Olen viime viikonloppuna kaivanut osittain ylös perennapenkkiä riihen luona, toinen reuna saa jäädä myöhemmäksi. Kaivetulle alueelle istutin sitten jo tärkeimpiä takaisin, ja lisäksi uutena lajina nepalinhanhikkia. Pitäisi nyt sitten vain piirtää uusi istutuskartta. Ja mielellään vielä merkitä perennojen paikat jollain nimikylttikepeillä, etten ensi keväänä taas etsi perennoja ihan vääristä paikoista ja vanhasta muistista.

Apropos, nimikyltittömät syyskylvöt... Joko kerroin? Olen kasvattanut lehmuksen taimia! Kauan piti niitä pähkäillä ja Millanillekin esitellä. 

Räksän pesä

Jokin aika sitten kiinnitin huomiota räkättirastaaseen, joka ajoi naakkaa takaa. Eilen sama toistui samassa paikassa, vanhimman pihakoivumme liepeillä. Silloin päättelin, että räkätillä täytyy olla pesä likellä ja jäin seuraamaan sen menoa. Ja aivan totta, päästyään naakasta eroon rastas livahti pesäänsä, jonka se oli varmaan puolisonsa kanssa rakentanut koivun oksaan korkealle.

Juttelin siinä lintuäidille tai - isälle, että kyllä meille kaikille täällä tilaa on, toivotin onnea perheelle. Ja mietin, että varmaan tästä pihasta jotain ruokaa liikenee räkättiperheellekin. 

Tänään on tuullut hurjasti. Pikkupuuhieni lomassa seisahduin tiirailemaan linnunpesää. Siellä räksä istui, pitelikö paikallaan munia vai poikasia, en tiedä heidän aikatauluistaan. Mutta sitä ihmettelin ihailusta äimänä, miten linnut osaavatkin rakentaa pesän, joka pysyy oksan 

haarukassa tällaisella myrskyllä. 

Kylvöarvoituksia ja ihanan pinkkiä

Ajatella, että usein vasta näihin aikoihin kevätlukukausi päättyy, ja nyt tuntuu, että lomaa on piisannut jo pitkään. 

Viime syksynä multa jäi sitten kirjoittamatta muistiinpanoja syksyn istutuksista ja kylvöistä. Niinpä pari kylvöpurkkia  teetti melkoista muistin kaivelua, kun en ollut myöskään purkkeihin merkinnyt, mitä niissä oli. Toiseen ei ole vielä mitään noussutkaan, joten sitä en enää/vielä mieti. Toista purkkia näytin jo Millanillekin, joka antoi minulle pari johtolankaa: että taimet eivät olleet hänelle tuttuja, ja että ne voisivat olla vaikka puiden taimia. Viime yönä herätessäni vihdoin taisin ratkaista arvoituksen. Minulla taitaa olla lehmuksen taimia.

Yritän ottaa opiksi ja kirjoittaa päiväkirjaa blogiin hieman tiheämmin. 

Olen nyt alkukesäloman koettanut edistää sekä kasvimaan laittoa että kesäkukkien Istuttamista. Kuistin edustalle sain jo köynnökset istutettua, mutta vielä pitäisi loput köynnöskasvit saada paikoilleen. En halua laittaa kaikkia samaan, koska värit eivät sovi yhteen ja koska haluan pitää Heavenly Blue -päivänsinen erillään lilanvärisestä, etteivät risteydy. 

Yksi ihana homma oli istuttaa oppilaiden lahjat, viimevuotisella lahjakortilla ostamani sekä suloiselta pojalta saamani marketan, joka sopi täydellisesti muiden samansävyisten kanssa. Mä tykkään tuosta imelän ihanasta kokonaisuudesta, jonka Millanilta saatu violetti purkki kruunaa ja alleviivaa. 

Open kesäliitutaulu

Kun kuljeskelen ympäri puutarhaa ja selitän itselleni ääneen, mitä kaikkea pitää ensitilassa tai seuraavaksi tehdä, niin olen ehtinyt jo harmitella, miten hankalaa olisi multaisin käsin tai likaisin hanskoin kirjoittaa paperille muistiin työlistaa, vaikka taskussa kynä ja paperi sattuisivat olemaankin. Tänään sitten sain loistavan idean, kun muistin pienen rihvelitaulun, jonka Millan oli aikanaan hankkinut huutonetistä tai jostain Kanttorilaan ja jonka hän sitten jätti tänne, kuten paljon muutakin huonekaluista ruveten, kun uuteen kotiinsa ei mahtunut. 

Minullakaan ei ole kuitenkaan ollut järkevää paikkaa liitutaululle. Kunnes hoksasin, että sen voin viedä kuistille ja liidulla on helppo kirjoittaa vaikka hanskat kädessä. Ja sitten voi pyyhkiä listalta tehdyt hommat. Ai että mä olen taas tyytyväinen. 

Ylimmät kolme sekä alin (kirjopikarililjan siirtäminen penkin vierestä penkkiin) on jo tälle päivää hoidettu. Nyt on liian kuuma jatkaa noita muita, mutta kohta siesta-aika on ohi.