Vähemmän on enemmän tai vähemmän enemmän

Lopetin vähän aikaa sitten taas yhden blogin päivittämisen. Se oli jo toinen tänä vuonna. Sen lisäksi otin facebookiinkin etäisyyttä. Ystäväni on aina välillä ollut pitkiäkin aikoja pois naamakirjasta, ja nyt otin asiakseni perehtyä asetuksiin ja tutkia, kuinka se tapahtuu. Lopetin tilini. Mutta vain väliaikaisesti, ensi vuoden puolella täytynee palata voidakseni informoida sukukokouksesta suljetussa ryhmässämme. Nyt mulla pitäisi siis olla enemmän aikaa postailla tälle blogille. Teoreettisen ajan lisäksi tarvitaan kuitenkin ideaa ja inspistä. Ja toisinaan tarvittaisiin kuvia. Äsken siirsin pöytäkoneelle miehen kameralta kuvat elokuulta lokakuulle. Mutta nettitikku on nyt kiinni läppärissä, joten vielä en saa lisättyä väriläiskäpihakuvia. Ison kameran liittäminen tähän läppäriin tukkisi koko vempaimen.

Eilen täällä satoi lunta, tänään vettä. En ole juuri käynytkään ulkona, eilen kävin vain vilulenkillä postilaatikolla. Haettuani kirjastosta käsityökirjoja, selattuani saamiani käsityölehtiä ja lajiteltuani kilotolkulla keramiikkalaattojen palasia värien mukaan olen nyt sitten aloittanut sekä mosaiikkityöt että ompelun. Pari valmista ja yksi keskeneräinen ruukku sekä yksi jalkoja ja täyttämistä vailla oleva farkkutilkkunalle. Yhden neuleenkin sain alulle telkkarikäsityöksi. Välillä tv.tä voi katsoa myös kuntopyörän satulasta. Osaisinkohan yhdistää neulomisen polkemiseen? Ennen kuin sitä kokeilen, käväisen täyttämässä keuhkot ulkoilmalla ja stten istahdan ompelemaan nallerievulle takatassuja.

Varakirkkoreissu

Jumikset pidetään toistaiseksi seurakuntakodilla, joten meillä on noin sataa metriä lyhyempi kävelymatka pyhittämään lepopäivää. Tänään käytiin ekaa kertaa kokeilemassa, miten ehtoollisen vietto sujuu "väistötiloissa". Tulimme viimetipassa  yhtä aikaa pariskunnan kanssa, jolla oli mukanaan alle kouluikäinen tyttö. Luulin ensin ydinperheeksi, mutta yllätyksekseni tyttö puhutteli naista mummoksi. Suntio ovella toivotti hymyillen ja kädestä pitäen tervetulleeksi, kirkkokuoro jo lauloi aloituslaulua, mutta alkuvirteen ehdimme mekin mukaan. 
Edessämme istuvalle pikkutytölle oli varattu ajankuluksi evästä (mehua, keksejä ja maissisuikeroita), pari kirjaa, piirustuslehtiö ja suloinen ja likaiseksi rakastettu pupu, jolla oli pitkät luppakorvat. Välillä käytiin vessassa.
Pappi puhui laista (pyhän aiheena rakkauden kaksoiskäsky) ja lainasi muutaman ajatuksen Olaus Petriltä, tuomarinohjeista. Kaksi ohjetta jäi mieleeni: "Ei laki hyväksy kaikkea, mitä se ei rankaise, sillä ei lakikirja saata kaikkia rikoksia luetella. Se tekee lakia vastaan, joka tekee lain tarkoitusta vastaan, vaikka hän näyttäisikin tekevän lain sanain mukaan."
Tuomarinohjeet löytyvät mm. wikipediasta, josta tuohon suoraan kopioin ja liitin.
Etenkin tuohon ekaan törmää kouluelämässä, kun jotkut oppilaat tuntuvat välillä ymmärtävän tahallaan väärin, että kaikkea sellaista (hölmöä) saa tehdä, mitä ei ope erikseen ole vielä ehtinyt kieltää...
Kuoro lauloi aivan kauniisti, vaikka laulajia oli vähänlaisesti, ei juuri sen enempää kuin kotikuorossani. Ja kas, osalla naisista oli samanlainen kuoromekko kuin meillä. Ikäjakaumakin oli aivan kelvollinen, sukupuolijakauma epäsuhtainen, kun miehiä oli vain kaksi. Meidän kuorossa ei ole sitäkään. Joskus kanttorimme on laulanut bassoa ja minä parin muu naisen kanssa tenoria...  
Ajankulukseen pikkutyttö alkoi laulaa omiaan: "körö körö kirkkoon..." Esirukouksen aikana meitä meinasi väkisin ruveta naurattamaan, kun pikkutyttö moitti isovanhempiaan, jotka ilmeisesti suljetuin silmin yhtyivät rukoukseen: "Herää! Ei täällä saa nukkua!" Mieheni kuiskasikin aamenen jälkeen mulle, että "unilukkari".
Kotiin palattuamme lämmitimme ruuan, kuuntelimme netistä Markon saarnaa ja sitten raivattiin tilaa parturintuolille. Leikkasin miehen hiuksia samalla, kun katsoimme Sydämen asioita. Nyt mies särkee ulkona portaita silkasta liikunnan ilosta. Minä suunnittelin meneväni navetalle tonkimaan keramiikkasirpaleita nyt päivännäöllä, jos vaikka saisin liimattua pari mosaiikkiruukkua.  Pihan syyshommat alkavat olla tehtynä, kun vielä löysin navetan vintiltä kanaverkkoa pensasmustikan pupusuojaksi. Jouluruusu ja muurikello ovat joinkin peiteltynä, mutta ilmeisesti vielä köynnösruusut pitäisi ottaa alas sitten, kun niistä lehdet ovat varisseet, ja peitellä jollain. Katkaisin gladioluksen maljakkoon, jotta sain viimeisenkin sipulin talvisäilöön. 


.

Vähän mutkikas sämpylärisetti, lainarisetti ja helppo uuniruoka

Tein nisua. Leipomatouhut tahtoo vain mulla aina paisua kuin pullataikina, niin sanoakseni. Tietty taas siivosin omppuja paistokseen. Ensin siivosin pikkukattilallisen omppuja ja keitin niistä sosetta - ihan vain nisua varten. Sämpylöitäkin teki mieli. Otin sulamaan kerran käytettyjä kaljamaltaita. Puolen litran leipätaikinaan riittää puolet kaljanteosta jääneestä mäskistä, noin margariinirasiallinen. Sulatin mäskin uunissa samalla kun paistoin omenat, kun en ollut illalla tullut ajatelleeksi, että voisin tarvita kaljamäskiä.Kun ekat kaneliomenanisulongat oli uunissa, virutin haalealla vedellä tehosekoittimen omenasoseesta ja kaadoin omenaisen huuhtelunesteen hiivan ja kaljamaltaiden päälle. Lisäsin reilun teelusikallisen suolaa, pienen lorauksen rypsiöljyä ja sekoitin joukkoon vajaan litran kolmen viljan sämpyläjauhoja, nokon pellavansiemeniä, muutaman desilitran ruis- ja vehnäjauhoja ja sitten tulin ajatelleeksi, että kokeilisin lisätä puolukkaakin taikinaan. Niinpä sinne piti lisätä pienesti siirappiakin maukeutta antamaan. Taikinan kohottua leivoin pötkylän, josta leikkasin viipaleita ja nostelin klöntit pellille kohoamaan. Nisujen ja sämpylöiden jälkeen uuniin meni helppo omenapiirakka, johon reseptin löysin Pappilan elämää -blogista. Käytin piimäversiota, kun edellisestä leipomiskerrasta oli jäänyt laktoositonta piimää. Lisäsin taikinaan vielä omin päin nisujen voitelusta ylijääneen kananmunan. Hain kellarista perunoita, kuorin ja leikkasin ne ranskalaisittain uuniperunoiksi, mausteeksi puoli tusinaa valkosipulinkynsiä pilkottuna, teelusikallinen suolaa ja vähän vähemmän mustapippurijauhetta. Kun ne olivat uunissa, hain pihalta pimeästä persiljaa ja lipstikkaa, pesin ja kuivasin niitä uunipellille ja kuivasin ne sadassa asteessa.
Jäi sitten lauantaisiivoukset tekemättä. No, tiskasin kuitenkin tekemäni sotkut.  

Vielä  vakiopullaleivonnastani: kahden litran taikinan jaan neljään osan, jotka kunkin kaulin pitkäksi levyksi. Levitän levyille omeasosetta, jonka päälle ripottelen kanelisokeria. Käärin rullalle kuin korvapuusteja tehdessä, mutta leikkaan pitkän pötkylän kolmeen osaan, laitan ne vierekkäin pellille (tosin kaksi mahtuisi paremmin, ilman että longat paistuvat toisiinsa kiinni). Sitten leikkaan saksilla viteehinsä (=viistosti) viiltoja pötkylän päästä päähän ja taittelen näin tulleet kolmiot vuorotellen puolelta toiselle. Voitelu ja uuniin. Korvapuusteja tai kierukoita tehdessä omenasose valuisi pellille ja palaisi. Tämä on nopea ja rasvaton konstini.  

Väriä

Mies käveli eilen kameran kanssa pitkin pihaa, kun oli kaunis auringonpaiste ja kun olin pyytänyt häntä ottamaan kuvia syksyn viimeisistä väriläiskistä puutarhassa (mm. punakärsämöä ja pensasmustikoiden ruska). Niitä kuvia ei vielä ole koneelle siirretty, mutta ohessa yksi väriläiskä. Aikaisemmin tein pihlajasta kranssin, joka tuli täyteen marjaterttuja ja josta tuli ankaran painava. Se on nyt komeron seinällä kuivumassa ja odottamassa talvea, sitä että  linnut ovat syöneet puut tyhjiksi. Sitten vien sen ulos linnuille. Samaa tarkoitusta varten kyhäsin nopsasti marjapallon, ihan vain tiputtelemalla oksaan terttuja toistensa kanssa limittäin. Mutta sitten halusin kokeilla vielä versiota, jonka siskoni oli tehnyt, vain muutamia marjaterttuja ja lyhtykoisoa lisäsomisteeksi. Mulla oli keväällä väsäämäni koivunoksasydän valmiina, joten kauaa ei tähän kranssiin mennyt. Saa olla ulko-ovessa yli joulun, jos vain tuollaisena säilyy.

Tällä viikolla olen parin päivänä keittänyt omenasosetta ekasta höyrymaijallisesta tuli yli yhdeksän purkillista ja toisesta seitsemän. Osan höyrymehusta kaadoin soseesen, mutta lopun käytin vispipuuron pohjana, jonka keitin sosekattilassa, soseenjämineen. Lappapuuro on miehen herkkua, turhan harvoin olen sitä tehnyt.

Eilen käytiin kirjastossa, kun halusin löytää käsityökirjoista lelunallen malleja. Niitä ei löytynyt, mutta lainasin silti viisi käsityökirjaa, joista löytyi muita hyviä ideoita. Lainattuani lueskelin lastenlehteä Siionin Kevät. Selasin koko pinkan läpi, luin kaikki löytämäni "Lasten puhetta" -osiot, ja nauraahykertelin hiljaa silä välin, kun mies selasi nettiä. Mulla vain on sellainen(kin) lukihäiriö tms. etten muista lukemiani vitsejä, en siis enää muista, mikä kaikki mua lasten tokaisuissa niin kovasti nauratti.  

Mitä tulee kuva-arvoitukseen...

... Oikea vastaus löytyi taannoiseen kuva-arvoitukseen, se on luettavissa ko. tekstin kommenteista. Nyt paljastan, mitä tein noille erikoisen muotoisille ja vielä erikoisemman värisille vihanneksille. Ensin paahdoin niitä kuivalla paistinpannulla käännellen niin kauan, että kuori alkoi hiiltyä. Sitten koetin varoa polttamasta näppejäni (siinä kuitenkaan onnistumatta) niitä kuoriessani ja paloitellessani. Olin jo valmiiksi paloitellut isoon kattilaan pari kolme paprikaa, pari sipulia ja reseptin ulkopuolelta pätkän kesäkurpitsaa - jota olen pitkin kesää ja syksyä ympännyt miltei reseptiin kuin reseptiin. Nyt lisäsin sinne kuva-arvoituksen hedelmät paloiteltuna sekä lorauksen ruokaöljyä, vähän suolaa ja pippuria. Keittelin hiljaisella tulella kasvikset kypsäksi, lisäsin säilöntäainetta ja purkitin valmiin ZAKUSKAN puhtaisiin lasipurkkeihin. Yhden purkin sai sisko kotiinviemisiksi, yhden Millan ja yhden olemme jo tyhjänneet kahteen pekkaan. Pari purkkia on kellarissa seuraavia herkuttelusessioita varten. Jos vaikka jouluna koko väellä nautittaisiin paahtoleivän kera - ja makumuisteltaisiin reissuamme Romaniaan.

Vielä piisaa ulkotöitä

Kun kävin portailta nuuhkaisemassa ulkoilmaa aamukymmeneltä, tuntui olevan tulossa mukavan leuto syyspäivä. Mutta sen verran koko päivän oli kosteutta ilmassa, että huolimatta ajoittaisesta hikoilusta (haravoinnin yhteydessä) ja kosteutta pittävistä käsineistä sormia vähitellen alkoi kylmätä ja nokka alkoi vuotaa. Tyydyin haravoimaan vain omenapuiden lehtiä, niitä kun oli niin paksu kerros. Koivun ja pihlajan lehdet saavat jäädä kevääksi suojaamaan ja ehkä ravitsemaan maata. Kenties pihatieltä olisi hyvä lehdet siivota, ettei niihin liukastella.
Vielä joitakin (muitakin) syystöitä on kesken. Sain kuitenkin Lavia-omenapuun taimen suojattua myyräverkolla, kuten myös muita hennompia hedelmäpuita. Pensasmustikoiden jänissuojaus on vielä kesken. Tänään keräsin loput maissit ja riuhdoin varret lehtikompostiin. Myös gladioluksen sipulit on nyt nostettu, paitsi se yksi ainoa, joka tänä kesänä kukki ja jonka kukinta on vielä kesken vaikka aivan lopuillaan.
Mutta miten ja milloin pitäisi suojata muurikello?

Kuva-arvoitus

                                    Mitä?