Omenatarha

Omenatarha

maanantai 7. maaliskuuta 2016

Takaisin pulpetin ääreen

Iloisia vilkutuksia oli vastassa, kun linja-auto kaarsi tänä aamuna vastaanottokeskuksen pihaan noutamaan oppilaita. Silti ihan kaikki oppilaat eivät vielä tänään olleet jaksaneet lähteä kouluun, taisi joilekin jäädä lomamoodi ja väärä unirytmi päälle. Vahvistamattomien tietojen mukaan yksi oppilaistani ei olisi enää lainkaan tulossa kouluun, vaan on lähtenyt muualla. Just kun minulla olisi ollut hänelle kolmekin reppua, joista valita mieluinen. Tähän asti hänellä oli pienehkö olkalaukku, kun kaikilla muilla oppilaillani on jo reppu. Mutta odotan nyt rauhassa vahvistusta, ja kyllä aika tavaran kaupittee, jos nämä kaikki kolme reppua nyt jäävätkin käsiini.

Aloitimme "miniluokkani" kanssa sydänpurkin täyttämisen; minulla oli mukanani pienehkö lasipurkki, suurinpiirtein lastenruokapurkin kokoinen, ja pussillinen sydänmakaroneja. Selitin, että aina kun jokin asia menee hyvin, aina kun on jotain mistä voin kiittää oppilasta, laitan yhden makaronin lisää purkkiin. Ja kun purkki on täynnä, pidetään luokan juhlat. Sain mm. tämän idean vinkiksi sieltä koulunkäynninohjaajien koulutupäivästä, kun kyselin heiltä keinoja tukea lasten ryhmäytymistä, itsetuntoa ja moraalikehitystä. Eka-kolmasluokkalaisilleni keino upposi täysin.

Vaikka koulupäivä oli mukava ja kutakuinkin harmiton, olin silti aivan naatti kotiin päästyäni. Taitaa olla minullakin vielä lomamoodi päällä.

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Sukkaa pukkaa

Enpä kirjoita enää, että viimeinen pari uunista ulos, vaikka noiden keskeneräisten valmistuttua olenkin saanut neulottua sukat kaikille seitsemälle oppilaalleni. Taidan sitten vielä jatkaa pienempien sukkien neulomista, mutta tuskin sentään kymmentä paria väsään. Sen verran kollegalla olisi niitä eskari-ikäisiä valo-oppilaita. Kun linja-autossa perjantaina nakkasin yhdelle oppilaistani valmiit sukat, niin ainakin yksi pikkuisista sanoi kysyvästi "minä sukat?"



Oppilas A toivoi vihreää ja H sinistä, tyttö saa punaraitaa, jota toivoikin.

torstai 3. maaliskuuta 2016

Rukousvastaus yllättäen

Niin kuin usein pakkaa tapahtua, niin nytkin tuli mulle rukousvastaus niin sanotusti puun takaa. Milloin yllättää vastauksen ajankohta, milloin sen muoto tai sisältö. Tämänpäiväinen vastaus liittyy työmietteisiini. Nyt kun olen ollut virkavapaalla omasta työstäni hoitaakseni toista tehtävää, olen miettinyt tulevaa epätietoisena. Jatkuuko nykyinen tehtäväni vielä syksyllä? Ja jos jatkuu, saanko varsinaisesta virastani enää lisää virkavapautta, kun yleensä stä on tavattu antaa vain vuodeksi kerrallaan? Ja mitä sitten teen, jos anon virkavapautta, mutta en sitä saa? Uskallanko sanoutua irti vakituisesta virasta ja hypätä epävarmaan työsuhteeseen?

Rukouspyyntöni oli, että asia ratkeaisi niin, ettei minun itse tarvitsisi pohtia noita viimeisiä kysymyksiä. Ja tänään vastaus tuli täysin odottamatta ja aivan selkeänä. Ensin soitti työkaveri ja kertoi uutisen, sitten varmistin asian vielä netistä, ja kohta siitä kerrottiin telkussakin.

Pomoni kysyi maanantaina virkatyöpaikallani käydessäni, tulenko takaisin syksyllä. Lähetin hänelle iltapäivällä sähköpostitse vastauksen: tulen.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Suutaroimista ja räätälöimistä

Pitäisikö lomaa varten olla suunnitelma? Jottei menisi vallan lomailuksi? Faceen kirjoitin, että lomaa varten suunnitelmissa kolme sukkaparia ja sukulointia - ynnä omatekoista hiljaisuuden retriittiä, toiveena, ettei tarvi koko ajan suu vaahdossa puhua eikä ainakaan isoin kirjaimin. No, kolmannen sukkaparin ekasta sukasta on varsi melkein valmis ja sukuloimassa käytiin jo yhdessä suunnassa ja myöhemmin tarkoitus käydä toisessakin suunnassa. Mutta pitikö mun jotain muutakin saada äntihin?

Miksi minusta aina tuntuu siltä, että loma menee omasta erestänsä, jos ei TEE jotain hyödyllistä? Sain kuitenkin tehtyä yhden sellaisen homman, joka on odottanut ratkaisua vuosikausia: voiko tyttären talvikenkään vaihtaa vetoketjun omin avuin vai joutuuko tytär luopumaan kengistään? Kaupunkikodissa pengoin laatikoita ja löysin kyseiset kengät, jotka päätin ottaa mukaan Kanttorilaan. Tiesin, että minulta saattaa jemmasta löytyä sopiva vetoketju. Niin löytyikin. Vähän vai tarvitsi vaihtoketjua lyhentää. vanha ketju irtosi yllättävän helposti, ja kun ompelin käsin osan matkaa - ketjun pphjaosan, joka oli liki kengän pohjaa ja jota ei millään olisi saanut tarpeeksi liki ompelukoneen neulaa  - niin sain kuin sainkin kengistä taas käyttökelpoiset. Ja siinä sivussa korjasin muutaman vaatteenkin.

Tänään oli tarkoitus käydä kirkkoherranvirastossa, mutta sielläki taisi olla hiihtoloma. Mentiin sitten rautakauppaan, josta löysin sisalnarua talipallopussin solmimiseen. Vielä ruokakauppaan (ostin mustasilmäsusannan siemeniä), niin päivän ulkoiluvelvoite täyttyi. Kotona rupesin solmimaan naruja Pellervosta löytämäni ohjeen mukaan. Nyt vielä miehen tarttis etsiä talipallopussiin sopeva köhkerö katoksi.

Mies odottaa mua saunaan. Huomenna vesakkotalkoot Millanin kanssa, ehkä pyörähdys työmaalla - vaikka käly vannottikin, ettei lomalla pitäisi ajatella työasioita...

maanantai 29. helmikuuta 2016

Menneitä karkauspäiviä


Arvasin/ muistelin oikein - tai siis sen verran tunnen itseäni, että arvelin ennenkin halunneeni kirjoittaa harvinaisena päivänä blogiin. Vuonna 2008 lyhyen jutun ekaan blogiini ja vuonna 2012 kouluasioita tokaan blogiini.

Höh, kun luin toisen noista vanhoista jutuistani, niin en enää millään muistanut, miten olen saanut kalevalanmitalla lauletun lastenlaulun sanoista "sirkan siipi" irti jotain kristillistä ainesta. Ellen sitten ole viitannut Johannes Kastajan ruokavalioon... niin sen täytyy olla.

Vapautta monin verroin

Harvinainen tilaisuus täytyy käyttää hyväksi. Useinkaan ei bloggauksen päivämääräksi saa 29.2. Pitäisikin muistaa vilkaista, olenko vuodesta 2008 alkaen kirjoittanut jollekin blogille karkauspäivänä.
Täällä on menossa talvilomaviikko (vapaus nro 1), aloitimme lomanvieton mutkalla pohjoisessa. Kaupunkikoti oli tallella ja ehjä, mutta isosti oli lumitöitä. Mies oli perjantaina tehnyt lumityöt Kanttorilassa ensin kahteen kertaan, ja yön hämärissä sitten vielä kotikadun varrella. Minä avittelin lumilapiolla hakkaamalla jäätynyttä auravallia, jotta mies sai kolata autolle reitin katoksen alle. Lauantaina käytin hyväksi kiertoilmauunia, jota minulla ei Kanttorilassa ole. Kakkupohjan tekoa varten olin kuskannut vatkaimen mukanani (paha kyllä, nyt kun toin vatkaimen takaisin, niin unohdin kuin unohdinkin vispilät matkasta...) Illalla kävimme hakemassa pizzeriasta eväät sunnuntairetkelle ja menimme sitten kirkkoon, joka oli täynnä lähiseudun nuorisoa - gospeltapahtuman päätösmessu. Hilpeää ja eloisaa touhua.
Sunnuntaina lähdimme kuopus ja esikoinen mukanamme kohti mummolaa, meno- ja paluumatkoilla treffasimme molemmat muut lapsemme, jotka eivät tällä kertaa pystyneet lähtemään mukaamme. Perillä vietettiin esikoisen synttäriä - pari viikkoa etuajassa - yhdessä mummon ja esikoisen kummien ja sedän kanssa. Mummon "kavaljeeri" pesi naamani mennen tullen, samalla puhdistuivat sieraimetkin.
Taas matkamme oli antoisa ja se varjeltiin perille asti. Tänään kotimatkalla oli vielä lisää mukavia kohtaamisia, kun poikkesimme koululla. Sijaiseni oli kertonut oppilaille, että olen tulossa, ja he olivat tehneet minulle kortteja ja lisäksi yksi pojista oli kirjoittanut tarinan, jonka antoi mukaani.
Kanttorilassakin oli kaikki hyvin (= pikkutaimet olivat elossa), mitä nyt lunta oli ehtinyt tulla vielä lisää tännekin.
Palatakseni otsikkoon: sillä aikaa kun lauantaina leivoin, naispiirillä oli vuosikokous ja sen jälkeen johtokunnan järjestäytymiskokous. Nyt se on sitten virallista. Olen vihdoin vapaa sihteerin hommista! (Vapaus nro 2)
Mutta yllättäen lauantaina koin vielä kolmannenkin (nro 3) vapautumisen. Treffasin naapurin rouvan, jonka kanssa olemme lauleskelleet samassa naisporukassa vuosikausia (-kymmeniä?) Sattuneesta syystä ko.lauluporukkamme ei ole palvellut juuri missään srk:n tilaisuuksissa näiden vajaan kahden vuoden aikana, jotka olen asunut varsin kiinteästi Kanttorilassa. Nyt sitten kuulin laulutoverilta, että heillä on muutamista kuorolaisista koottu lauluryhmä, joka palvelee parin viikon päästä Uusheräyksen kevätseuroissa. Tämä oli hyvä uutinen. Koin, ettei minun tarvitse tuntea yhtään syyllisyyttä siitä, ettei Jedidot ole ollut horviin käytettävissä. Ei seurakunnan musiikkielämäkään yhtä naista kaipaa.

Hyvää lomaa minulle!

torstai 25. helmikuuta 2016

Vierailu KAITO-päivillä ja muuallakin

Ajelimme miehen kanssa tänään yhdistetyllä työ-, kauppa ja huvimatkalla. Mies ajoi ja minä istuin pelkääjän paikalla. Mutta en minä sitä miehen ajoa tai vieressä istumista pelännyt.
Mutta "pelko oli pahempi kuin paukahros" jälleen tänään. Tiesinhän minä järjen tasolla, että on ihan turhaa hermoilla, jännittää saati pelätä puhumista koulunkäynninohjaajien koulutus- ja virkistyspäivillä. Ja että olisi varmasti mukavaa ja antoisaa, suorastaan virkistävää minullekin viettää päivä välillä aikuisten seurassa (vieläpä sellaisten aikuisten, jotka ymmärtävät puhettani, ainakin enimmäkseen). Eniten ehkä jännitinkin sitä, miten ajankäyttö natsaa, kumpi loppuu ennemmin, asia vai aika. Kutakuinkin molemmat loppuivat... Olen iloinen ja kiitollinen vuorovaikutuksesta, ohjaajat kyselivät ja kertoilivat. Konkreettisiin ongelmiin, joita olin kirjannut pohdittaviksi, sain konkreettisia neuvoja ja käyttökelpoisia ehdotuksia. Toivon vaan, että koulutettavatkin olisivat saaneet osuudestani jotain. niin kuin minä sain heiltä! Vähän (= aika lailla) vielä hirvittää, millaista palautetta osuudestani tulee. 

Paluumatkalla poikkesin palauttamassa koululle mukanani olleet matskunäytteet ja kuulin samalla tuoreet kuulumiset koululaisen pulkkamäkipäivästä. Kaikki Millanin äidin tekemät kuvarasat olivat olleet tarpeen, vara- ja lisävaatteiksi. Yksi minunkin oppilaistani oli tullut ilman lapasia - vaikka olin kaikille lapaset tehnyt ja vaikka olin vannottanut, että kaikilla pitää olla lämmintä vaatetta. 

Sitten poikettiin vielä Millanin luona vaihtamassa tuoreet kuulumiset, ja tavattiin rapuilla yksi hänen naapureistaankin, joka oli pistäytynyt yllätysvisiitillä. Koissu ja kissut kävivät vuorotellen rapsuteltavana ja lahjoittamassa muistoksi erivärisiä karvoja. Kissoista nuorin innostui myös leikkimään langoilla, kun neuloin muutaman vartaallisen sukan kantapäätä. Yhteinen siementilauksemme oli saapunut, ja sain mukaani munakoison, porkkanan, viidakkokurkun, nauriin ja pari pussia punajuuren siemeniä. Millanin sisko oli tilannut pelkästän kukansiemeniä ja Millan puolestaan sekä kukkia että vihanneksia. 

Vielä ennen  kotiin asti pääsemistä käväistiin autolla tsekkaamassa, onko lähisaaressa hiihtolatu kunnossa. Oli se. Miestä varten. Minä jo osuuteni hiihdin, koulun pihalla kaksi kierrosta kaukalon ympäri. 
Värikkään, erilaisen ja monipuolisen päivän päätteeksi kuopus tyttöystävineen pistäytyi matkalla pohjoiseen. 

Jospa tämän päivän virkistäytyminen kantaisi huomisen päivän. Sitten pääsemmekin ansaitulle tuikitarpeelliselle talvilomalle.