Hengenpelastaja

Palattuamme pääsiäisreissulta Kanttorilassa odotti parikin yllätystä. Pääsiäissunnuntain iltahämärissä löysin portailta kauniin virpomavitsan. Arvelin tietäväni, ketkä olivat käyneet virpomassa ja pyysinkin töihin palattuamme kollegaani, naapurin lasten äitiä kertomaan tyttärelleen, että kävisi hakemassa virpomapalkan. Vitsa oli tosi mukava yllätys. Ei ole koskaan kaupungissa tapahtunut meille sellaista, vaan jos virpojat ovat käyneet oven takana niin, ettei kukaan ole ollut kotona, niin ei ovelle ole mitään muistoa jätetty.

Toinen yllätys odotti sisällä toisen pääsiäispäivän aamuna. Heräsimme erikoisiin ääniin, joiden ajattelimme ensin kuuluvan katolta: naakat tanssivat. Mutta pitkin päivää ääni kuului vähän väliä, aivan kuin seinien sisältä. Ensin se paikallistui kylpyhuoneeseen ja iltapäivällä se tuntui kuuluvan keittiön eteiskomerosta. Kun sitten tiistaina palasin koulusta, mies kertoi ratkaisseensa äänen arvoituksen. Hän oli aivan oikein päätellyt, että jokin lintu oli pudonnut katolta ilmastointikanavaan, jota pitkin oli edennyt kellariin asti. Vuosi pari sitten mies oli löytänyt kellarin ilmastointiritiän takaa muumioituneen vesilinnun ruumiin. Nyt hän oli kammennut samaisen ritilän auki sorkkaraudalla ja nähnyt kanavassa räpistelevän linnun. Miten saada se ulos? Mies oli sammuttanut kellarin valon ja jättänyt kellarin oven auki, kuin myös avannut reitin ulos asti. Niin vain lintu - naakkapa tietenkin - oli lähtenyt valoa kohti, Mies oli vielä huitonut käsillä, ettei se olisi lentänyt olkkarin puolelle. Niin naakka öysi tiensä ulos ja kummitusäänet lakkasivat. Sankarimieheni ansaitsisi hengenpelastusmitalin. Sai tyytyä halaukseen.

Tuulikello kilkkaa

Aprillipäivä meni koulussa vaihteeksi taas mukavasti, ja kotiin ehdittyäni energiaa riitti pieneen siivoiluun (mies oli toki siivonnut jo enimmät) ja brita-kakun täyttämiseen. Millan oli tulossa kylään. Niin tulikin ja toi tuliaisiksi yhden kätsyn puutarhatyökalun sekä kuvassa olevan tuulikellon. Hänelle oli jäänyt mieleen, kun taannoin kirpparilla käydessämme olin kysynyt hänen mielipidettään yhdestä vaaleanpunaisesta tuulikellosta, sopisiko tuo lainkaan Kanttorilan tyyliin. Prinsessatuulikello jäi kirpparille, ja Millan oli löytänyt sittemmin minulle lahjaksi Kanttorilan kuistille sopivan ja kaunisäänisen kilkahtelijan.

Voi olla, että huomenna käymme vastavierailulla ja aloitamme samalla tandem-kauden.  Jos vain selkäni kestää. Se on nyt viikon verran vihoitellut, huonosta kohtelusta kaiketi (sohva, kudin, kumarassa nostelu, kouliminen kontallaan...) eikä ole oikein antanut yölläkään kunnolla nukkua. Nyt otin aamulla särkylääkkeen ja mies pyynnöstäni länttäsi alaselkääni venäläisen lämmittävän paprikalaastarin. Jokohan niitä saisi suomalaisista apteekeista?

"Makaronijuhla"

Olisi pitänyt kirjoittaa jo eilen, kun olin vielä juhlafiiliksissä. Tänään kun on oma juhlapäiväni, työpäivä oli kaikkea muuta kuin juhlaa. Mutta eilen siis meillä oli luokan juhla sen kunniaksi, että luokan sydänmakaronipurkki oli saatu täyteen.
Taannoin koulutuspäivässä sain koulunkäynninohjaajilta hyviä neuvoja, miten voisin tukea oppilaiden ryhmäytymistä ja moraalikehitystä. Keppiä parempi olisi aina porkkana. Yksi konkreettinen idea oli luokan yhteinen lastenruokapurkki, johon ope laittaa yhden sydänmakaronin aina, kun tapahtuu jotain kiitettävää.
Makaronien kerääminen oli kyllä työn ja tuskan takana, kun toiset oppilaat saattoivat kadehtia tai olla käärmeissään siitäkin, kun kehuin yhtä poikaa ja palkitisin (koko luokkaa!!) makaroneilla joka kerta, kun poika muisti näyttämäni kirjaimen nimen. "MIKSI??" he huusivat. Olisi pitänyt siinä vaiheessa ottaa "kirjainmakaronit" pois ja sanoa: no ei sitten. Olisivatkohan tajunneet, että se olisi ollut yhteinen menetys. Mutta kun purkin idea on se, ettei sieltä oteta pois eli oppilaille ei anneta miinuksia, vain plussia.
Eilen aamulla lastasin auton kyytiin korillisen kahvi- ja mehuastioita, kesäkurpitsakakun, leivontavärkit ja -välineet kauralastujen leipomiseen, pöytäliinan, ruukkunarsissin, kahvipannun ja viisi litraa paukkumaissia.
Ruokailun jälkeen kaivoin esiin leivontavärkit ja esiliinat - joista tietysti tuli kinaa, kun kaikki olivat erivärisiä :(  Koetin olla tasapuolinen, kaikki halukkaat pääsivät mittaamaan aineksia ja sekoittamaan taikinaa. Mutta yksi koki taas vääryyttä, ettei ollut saanut vaivata yhtä kauan kuin joku toinen. Vaivasipa sitten minua senkin edestä...
Sitten oli vuorossa kaurakokkareiden länttääminen pellille. Näytin mallia ja sanoin, että jokainen saa aluksi tehdä kaksi. Siinä seuraavan riidan aihe, kuka ensin ja kuka teki liian monta.
Välitunnin jälkeen kuitenkin pääsimme kattamaan pöytää ja siitä päästiin jo juhlatunnelmaan ja unohtamaan nahistelut. Ensin juotiin kahvia ja jatkettiin mehulla. Olin leikannut kakusta valmiiksi 13 viipaletta, kaikille oppilaille kaksi ja itselleni yhden. Mutta kun meinasin ottaa kakkua, yhtään viipaletta ei ollutkaan jäänyt, vaikka pari oppilaista oli ottanut vain yhden viipaleen... Kaurakekseistä riitti jaettavaksi pikkuoppilaillekin ja kesäkurpitsakakun loppu meni opettajainhuoneeseen. Mutta paukkumaissit hupenivat kaikki. Ja kolme kannullista mehua. Siis kuuteen oppilaaseen. Siinä syödessä kyselin, muistavatko oppilaat, mitä tässä juhlitaan. Vihdoin muistui mieleen, ja pääsin kyselemään, millä konstin saisivat purkin uudelleen täyteen ja uuden juhlan. Yksi tyttö osasi luetella monta makaroninkeruutapaa :)
Lopuksi siivosimme (tyttöjen kanssa) pöydän ja lähdimme koulupäivän päätteeksi liikuntasaliin yhdessä isojen suomalaisoppilaiden kanssa hippaleikkiin. Sitten lähetin lapset linja-autoon ja jäin lastaamaan kamppeita autoon. Koulunkäynninohjaajamme kanssa juttelin vielä pihalla ja sain rohkaisevaa palautetta jo toisen kerran samana päivänä. Kun olin keittäjälle valittanut, että varmaan joku muu pärjäisi minua paremmin tässä hommassa, niin hän vastasi, ettei hän ainakaan. Koulunkäynninohjaaja puolestaan kehaisi, että jaksat sinä ainakin  yrittää. Jaksaisikin. Tänään taas jäi sellainen maku suuhun, etten jaksa. Toki hyviäkin hetkiä taas päivään mahtui, mutta kun se päättyi kränään linja-auton vaihdossa, niin kotona piti taas itkeä pettymystä ja surkeaa opettajuuttani.

Sukulaisia ja seurakuntaa pohjoisessa, "ahkerointia ja pihtailua" Kanttorilassa

Aloitin jo kaksi kertaa postauksen, mutta pyyhin pois. Ei nyt oikein irtoa, kun ajatukset ojentautuvat jo kohti töihin paluuta. Lomalla oli mukava tavata niin lapsiamme kuin ystäviä, tuttavia, ratiritiralla. Mies sai koivun kumoon kaupunkikodin  seinän tuntumasta, ja yläkerrassa yhden huoneen lattiaremonttikin edistyi. Minä pesin pyykkiä ja rustasin ruokaa. Pyhinä käytiin tietty kirkoissa. 

Kirkossa pääsiäisaamuna vasta kuulin järkyttävän uutisen Ylivieskan kirkon tuhopoltosta, olimme olleet vähän uutispimennossa edellisillan, en edes facessa ollut käynyt.  

Vähän taas jänskätti palatessa nähdä, miten pikkuiset taimet olivat pärjänneet Kanttorilan kamarissa. Ei niillä mitään hätää ollut. Tänään kylvin vähän lisää leijonankitaa ja lisäksi kasvihuonekurkkua ja ahkeraliisaa, kun hokasin, että nehän pitäisi kylvää maaliskuussa. 

Märällä pihalla pasteerailin sen verran, että löysin ilokseni vielä kaksi pihdan tainta riihen takaa. Ihmeteltiin miehen kanssa, mistä kummasta ne ovat sinne kylväytyneet, kun en ole nähnyt lähistöllä pihdanpihtaa. Kulkevatko siemenet lintujen mukana? 

Otsikk

Ehtoolliskalut kateissa

Mainitsin eilen, että olin tsekannut viimevuotisen pääsiäispostaukseni. Syy, miksi sen halusin tsekata oli epätoivoinen yritykseni yrittää löytää jotain vinkkiä etsimiseeni. Olin siihen mennessä kollannut kirjahyllyn ja muut mahdolliset jemmat löytääkseni erään pääsiäisasetelmani olennaisen osan. Käydessämme Israelissa keväällä 2001 ostin Jerusalemista matkamuistomyymälästä pienen metallisen tarjottimen ja siihen kuuluvat minipikarit ja -viinikannun. Olen käyttänyt sitä koulun uskontotunneilla havainnollistamaan kiirastorstain ehtoollisen asettamista, Tarjottimella on aina ollut myös pari leipomaani minileipää.
Muistin, että viime pääsiäisenä "ehtoolliskalusto" oli  muun pääsiäisasetelmaan kuuluvan rekvisiitan kanssa polkusingerin päällä. Mutta en saanut millään päähäni, mihin olin tarjottimen astioineen lymyttänyt pääsiäisen jälkeen. Kaupunkikodissa sille oli sama jemma vuosikausia. Vanha totuus on se, ettei tuttuja jemmoja pitäisi mennä muuttelemaan.
Tänään yirtin kuitenkin vielä kerran muistella ja seurata omaa logiikkaani. Menin sinne samalle vinttikomerolle, jonne olin aiemminkin kurkkinut. Nyt otin käsiini yhden muovipussin,jossa tiesin olevan tuliaisia mm. Marinmaalta. Ja sielläpä vain ehtoolliskalut olivat muiden matkamuistojen kanssa.
Äsken kuopus tuli takaisin pohjoisen reissulta ja kävi vaihtamassa auton takaisin omaansa. Vaikka oli kuulemma tykästynyt fabiaan niin, että olisi voinut mielellään pitää sen micran sijasta. Nuoret jatkoivat heti kohta matkaansa, mutta oli mukava nähdä edes vilaukselta.
Muuten onkin sitten ollut ä--ä päivä (tähän hymiö suupielet alaspäin). Jaksuu on tiukilla.

Kahden kodin kevätunelmia

Lajittelin eilen kukansiemenet kylvöajan mukaan ja väsäsin niille lokerikon teippaamalla pahviset väliseinät kenkälaatikkoon. Perennojen kylvöaikoja pitäisi vielä uudestaan tsekata netistä, mutta aika monta sorttia perennaa minulla on ollut talven yli pihalla purkeissa. Ajatuksenani on saada niistä ainakin osa kasvamaan kaupunkikodin pihalle. Siellä jäi syksyllä puutarha sotatantereen näköiseksi, kun viemäröinti- ja salaojitusfirma ei siivonnut jälkiään ihan niin kuin oli ollut puhetta... Mutta ei se minua haittaa. Nyt minulla on tilaisuus suunnitella kaupunkipihamme aivan uudestaan. Syksyllä ehdin kaivaa siellä vanhan kasvihuoneen pohjan ylös ja rakentaa siihen kohopenkki. Nyt pitäisi miettiä, mitkä alueet katetaan ja millä tavoin ja mihin kohtiin rustaan niitä perennoja. Johtoajatuksena ajattelin tavoitella helppohoitoista, mutta silti monipuolista ja kaunista (tai edes kaunihkoa) puutarhaa. Toisaalta en itse ehdi kaupunkikodin puutarhaa hoitaa kesäisin, kun satsaan enimmän ajan ja voimat Kanttorilan puutarhaan. Ja toisaalta, jos jossain vaiheessa koetamme myydä kaupunkikodin, mahdollinen ostaja voi hyvinkin arvostaa helppohoitoisuutta.

Aina tavatessamme Millan lykkää minulle lainaksi nipun puutarhalehtiä. Niistä löytyy aina jotain käyttökelpoisia vinkkejä ja aivan uusiakin oivalluksia. Lehdistä haalitun infon ja ideoinnin avulla uskon selviytyväni suunnittelusta ilman ammattilaisen apua. Pääsiäisen aikoihin on tarkoitus käväistä kaupunikodissa, ja vaikka siellä on varmaan vielä piha lumen vallassa, niin voin ainakin näpsiä kuvia suunnittelun tueksi.

Tsekkasin eilen viime vuoden pääsiäisbloggausta. Vaikka silloin pääsiäinen oli  vähän myöhemmin, huhtikuun alussa, niin kyllä kevät oli silloin jo paljon pidemmällä. Krookukset kukkivat viime pääsiäisenä. Jännä nähdä, noinkohan ehtivät tänä vuonna kukkaan huhtikuun alussa.

Hankikanto

Kylläpä tuli taas oikean aikaan ja suureen tarpeeseen tämäkin viikonloppu. Rukoukseni perjantaiaamuna pysäkille kävellessäni oli, että jos sen verran saisin voimia tähän päivään, että niitä olisi vähän jäljellä vielä kotiin palattuani - leipomiseen ja siivoiluunkin. Melkein koko koulupivä olikin aivan mukava, mutta se kuitenkin sitten päättyi ikävissä tunnelmissa, mikä oli syödä minulta leipomisvoimat. Kuopuksen soitto illansuussa motivoi viimein aloittamaan keittöhommat - olivat tulossa tyttöystävän kanssa yökylään.
Lauantaiaamuna kävimme tankkaamassa nuorille auton ja poikkesimme viemään serkkuni tyttäreltä pienksi jääneitä vaatteita vastaanottokeskukseen. Oli mukava nähdä oppilaita ja huomata, etteivät he enää tainneet olla käärmeissään minulle perjantaista... Nuoremme jatkoivat kohti pohjoista ja me lähdimme päivemmällä paju-, koulinta- ja kaidetalkoisiin Millanin luo. Mies rustasi ulkoportaiden viereen kaivatun kaiteen helpottamaan kipuamista. Minä koulin Millanin kylvämistä "striped stuffed"- ja "golden sunrise"- tomaateista itselleni pari kolme. Sitten menimme mekin Millanin kanssa ulkohommiin oksasaksien kanssa. Keräsin itselleni pari nippua suoria pajunvitsoja, yhden maljakollisen kissallisia pajuja ja haaraiset oksat kasasimme "risuaidan" päälle. Pakkasen ansiosta hanki kantoi vielä iltapäivälläkin. Muistui aivan lapsuus mieleen, kun sai tepastella hangella uppoamatta lumeen. Nautittiin auringosta, puuhastelusta ja jutustelusta. Kun kerroin, että olin kylvänyt sekä mustasilmäsusannat että munakoisot uudestaan, kun ei ekoista kylvöistä näyttänyt nousevan mitään, niin Millan nauroi, että mä taidan olla kärsimätön. No juu, onhan niitä munakoisoja itänyt sitten muutamia ekasta kylvöksestäkin...
Kylästä lähdettyämme teimme vielä mukan työpaikallani. Vein luokkaan taas lastin serkulta saatuja tilkkuja ompelutöitämme varten ja kaappasin mukaani kotityötä.

Hiljainen viikko alkoi ihanan aurinkoisessa säässä. Toivotan... (= toivon) hiljaista viikkoa.