Lämmintä

Tällaisilla helteillä on vähältä hassua ottaa puheeksi lämmitys, mutta kun ei nyt tarkene oikein pihahommissa (eikä sisälläkään jaksaisi ellei kolmessa kamarissa olisi räppänä auki) ja kun just sain tiskattuakin, niin joutessani haluan kertoa maalämpöepisodistamme, johon taannoin viittasin.
Keväällä mies oli tuolla pohjoisen kotikyläkauppamme pihassa antanut yhteystietonsa kampanjoimassa olleelle  maalämpöfirman edustajalle. Myöhemmin sieltä otettiin yhteyttä ja luvattiin kesällä tulla tänne Kanttorilaan keskustelemaan maalämmöstä.
Niin tapahtui. Miellyttävän myyntimiehen kanssa oli Kanttorilan kahvipöydän ääressä puhetta siitä, että tällä seudulla peruskallio voi olla paikoin hyvinkin - yli 40 metriä - syvällä, mutta hän lupasi, että heidän firmansa ottaa sen riskin, että joudutaan laittamaan metalliputkia tavallista syvemmälle kalliota tavoitellessa. Ja mehän teimme sopimuksen, jonka mukaan firma huolehtii puolestamme niin lupa-asiat kunnan kanssa kuin edellisen lämmityssysteemin rojutkin pois.
Tarkoitus oli, että poraajat tulisivat elokuun loppupuolella, mutta sitten otettiinkin yhteyttä pian juhannuksen jälkeen, että voisivat tulla jo aikaisemmin toiselta työmaalta päin, jos meille sopii. Mikäpä ettei. Heinäkuun ensimmäisellä viikolla maanantaina ennen yhdeksää heräsin ovikellon soittoon. Siellä oli jo nuorimies putki- ja alkoholikuorman kanssa. Tunnin päästä saapui myös porauskalusto. Porauspaikkaa katsottiin viitisen metrin päähän talosta, omenapuiden väliin. Kaivoimme kiiruusti miehen kanssa omenapuuhun kietoutuneen humalan pois tieltä juurineen odottamaan uutta sijoituspaikkaa. Samoin kaivoin ylös yhden luumupuun ja krookuksia pois mahdollisen hiekka- ja liejusuihkun alta. Luumupuun olin aikonutkin siirtää kasvimaan laitaan, koska edellisessä paikassaan, kuusiaidan vieressä, se ei koskaan ruvennut kukkimaan. Krookuksille etsin uuden paikan sitten syksyllä, kun on kevätkukkasipuleiden istutusaika.
Miehet alkoivat porata ja meteli houkutteli paikalle myös naapurimme ihmettelemään, mitä tontillamme tapahtuu. Poraaminen oli varsin hidasta ennen kallioon asti pääsemistä, koska joka kolmen metrin välein piti hitsata seuraava kolmemetrinen metalliputki edellisen ”kaivonrenkaan”  jatkoksi. Ilta joutui, eikä kalliota ollut vielä saavutettu, n. 40 metrin porauksen jälkeen. Tulivat seuraavana aamuna jatkamaan, mutta metalliputkia ehtivät loppua ennen kuin kallio tuli vastaan. Niinpä miehet joutuivat lähtemään hakemaan lisää metalliputkia jostain lähes tunnin ajomatkan päästä.  Kun poraaminen sitten jatkui, seurasimme miehen kanssa hermostuneena, riittävätkö putket ja missä vaiheessa kallio tulee vastaan. Lopulta metalliputkien hitsaaminen loppui ja poranterä vaihtui kallinporaukseen sopivaan. Poraus alkoi tosiaan sujua nopeammin ja ennen pitkää nähtiin miesten työntävän alkoholiletkuja kaivoon. Mutta sitä iloa ei kauaa kestänyt, vain n. 67 metriin asti, kun putket toppasivat johonkin eivätkä suostuneet menemään syvemmälle. Tuli ilta ja niin meni toinen päivä. Miehet arvelivat, että kalliossa voi olla jokin särö tai halkeama. Päättivät tulla aamulla kokeilemaan porata reikä uudelleen auki. Niin tapahtuikin, mutta taaskaan eivät letkut edenneet kaivon pohjaan, 170 metriin asti, jäi taas jotain sata metriä vajaaksi. Kolmen päivän uurastuksen jälkeen koko homma näytti turhalta. Työmiehet soittivat pomolle, joka lupasi, että illalla tulee kaivuri katsomaan, miten pihaan saisi kaivettua maalämpöputket metrin syvyyteen maanpinnan suuntaisesti. Poramiehet keräsivät kampsunsa ja kampsunsa ja lähtivät, jättäen jälkeensä rumien nurmivaurioiden lisäksi puutarhaan ison kiepin mustaa letkua ja kaivosta onnettomana törröttävät maalämpöputkien päät.
Illalla portille ilmestyikin mies, joka oli piirtänyt tonttimme pohjapiirrokseen 450 metriä ojaa, jonka alle olisi jäänyt niin 80-vuotiaat omenapuut kuin koko kasvimaa ja kauneimmat perennapenkit. Ja me kun olimme kuvitelleet, että se sata metriä kaivosta ylijäänyttä letkua olisi riittänyt... No, kaivurimies tuntui ymmärtävän, että omenapuut, kasvimaa ja perennat pitää jättää rauhaan, koska niiden takia tämä Kanttorila on ostettu. Tontti on tässä se arvokkain osa, vaikka Kanttorila viehättävä ja suojeltava vanha talo onkin. Kaivuri lähti ja lupasi olla yhteyksissä maalämpöfirman johtoon.
Olimme siinä vaiheessa varsin pettyneitä ja järkyttyneitäkin. Seuraavana yönä ei oikein uni maistunut kummallekaan. Mutta pian sitten meille soitettiin firmasta ja ehdotettiin, että laitetaan urakka nyt jäihin siksi aikaa, kun mietitään, mitä tehdään. Saimme hetkeksi yrittää unohtaa koko sotkun ja keskittyä sukulointiin ja kansanmusiikkijuhliin.
Keskiviikkona, kahden Kaustis-päivämme jälkeen, firmasta otettiin uudelleen yhteyttä ja luvattiin, että torstai-iltana johtaja itse tulee neuvottelemaan kanssamme. Taas meitä vähän hermostutti. Mitkä olisivat vaihtoehdot? Sekö, että homma jää kesken, pihaamme jää turha kaivo, josta joutuisimme maksamaan sen sopimuksemme mukaisen etumaksun kolmisen tonnia? Vai se, että, jos suostuisimmeko maksamaan lisää, firma kaivaisi pari muuta porakaivoa, jotta saataisiin riittävästi lämmitysresurssia?  Kumpikaan vaihtoehto ei oikein miellyttänyt. Olimme jo keväällä laskeneet, että tiukalla budjetilla meillä olisi tilillä juuri ja juuri tarpeeksi urakan maksuun.

Mutta kun firman pomo sitten ilmestyi pihaamme, hänellä olikin esittää vaihtoehto, josta emme olleet osanneet haaveillakaan: ilman mitään lisämaksua firma kaivaisi tarvittavan märän (350 metriä, eikä siis 450, kuten aluksi oli puhetta) ojaa - vahingoittamatta YHTÄKÄÄN puuta, pensasta tai kasvimaata. (Siis vain nurmikko kärsisi.) Kun hän näytti tontin pohjapiirrokseen kaavailemansa kaivuusuunnitelman, olin vähällä itkeä, niin huojentunut olin. Hän lupasi etsiä riittävän pienen kaivurin, lisäksi hän lupasi lähettää meille hyväksyttäväksi tarkennetun kaivuusuunnitelman sähköpostitse. LISÄKSI hän lupasi, että heiltä tulee työnjohtaja paikan päälle valvomaan kaivuuta, niin että se sujuu varmasti toivomuksiemme mukaan. Hän sanoi, että heille on kunnia-asia saada työ valmiiksi asiakasta tyydyttävällä tavalla.
Asiakkaan tyytyväisyyttä tässä tapauksessa lisää myös se, että ensi viikolla, kun tulevat asentamaan jo valmiiksi sisälle tulevat laitteet, he samalla purkavat ja vievät pois nuo edelliseen lämmityssysteemiin kuuluneet kauhean rumat putki- ja pönttöhököykset kamarin nurkasta. Kolme vuotta sitten ennen sukutapaamista koetin piilottaa ne näkyvistä asentamalla kattoon verhotangon ja ripustamalla siihen ison kankaan näkösuojaksi. Mutta itseä on tuo käsittämätön sekamelska koko ajan häirinnyt, ja etenkin sen jäkeen, kun vesi-ilmalämpöpumppu laukesi pari talvea sitten. En koko aikana tullut käsittämään kaikkia noita mittareita, säätimiä ja katkaisijoita... Onneksi ei enää tarvitsekaan yrittää ymmärtää.

Meillä oli mukava iltatuokio firman johtajan ja tämän vaimon ja koiran seurassa (olivat lomamatkalla kohti Etelä-Suomea). Koira oli valtavan iso mutta suunnattoman kiltti ja ystävällinen leonberginkoira, josta tuli hakematta mieleen Roald Dahlin Iso Kiltti Jättiläinen. Pomon kanssa sovittiin vielä kaivuuaikataulusta, että saan loppulomani rauhassa touhuta puutarhassa ja kaivuri tulee aikaisintaan elokuun puolen välin maissa.
Kiitollisena ja iloisesti yllättyneenä sain taas huomata, että Taivaan Isä pitää ihmeellisesti huolta lastensa elämästä ja edesottamuksista pienintä piirtoa myöten.
Ja jos joku suunnittelee maalämpöä, niin voin jo tässä vaiheessa suositella Markus Tölliä Muhokselta, Kodikaslämpö Oy, umen.fi

Pionien suvi

Mietin tänä aamuna, että tämä kesä on ollut tähän asti varsin perinteinen kesä, siis sellainen, millaisia kesät tapasivat olla hamassa lapsuudessa, jolloin heinätöissä oli tukalan kuumaa. Helpotusta hikoiluun haettiin tuolloin aina tauon tullen läheisestä luomasta, jonka matalakin vesi oli aina virkistävän kylmää.
Alkukesän kuivuudesta luultavimmin johtuen joidenkin perennojen varret ovat jääneet tavanomaista lyhyemmiksi, mutta kukkia on piisannut, melkein lajissa kuin lajissa. Kesäkukkieni kanssa on vähän niin ja näin, mutta esimerkiksi pionit ovat menestyneet tänä kesänä tavallistakin paremmin. Yhtään ei
ole sade taikka tuuli riepotellut eivätkä ole varret laonneet. Ensimmäiset (lähinnä maatiais-) lajit aloittivat kukintansa huomattavan aikaisin. Sittemmin tuli kukkaan alla oleva Bowl Of Beauty.

. 

Seuraavana kukkaan tuli Sarah Bernhardt, jonka kylläkin Millanin mukaan piti ostaessa olla tummanpinkki  Karl Rosenfield, jonka väri olisi sopinut paremmin keltaisten ja violettiin perennojen joukkoon. Mutta eiväthän ne kaikki yhtä aikaa kuki. Kanadanpiiskun kukintaan on vielä pitkä aika. Tavallisesti Sarah Bernhardt on tehnyt vain yhden kukan, mutta tänä kesänä sekin innostui nelinkertaistaa kukintansa.
Pari päivää sitten otin vielä uuden kuvan Bowl Of Beautysta, koska huomasin sen aloittaneen kukintansa uudelleen. Ensimmäiset kukat ovat jo varisseet, mutta uusia on auennut ja nupullaan.
Täytyy kytätä siemeniä pioneista, vaikka en itse olekaan pioneita saanut itämään. Se kun vaatii kärsivällisyyttä...

Viimein viimeistely

Minulla oli kivikkoperennapenkin uusiminen pitkään kesken, ensin sen takia, että multaa jäi uupumaan. Sain kylläkin multaa lisää jo viikko sitten torstaina, kun mies haki meidän vanhimmat pojat junalta ja kävi samalla siinä kaupassa, josta olemme muutkin isot multaerät hakeneet edullisesti. Mutta sitten meillä on ollut vientiä kuin sammakolla äkehen alla. Perjantaina tehtiin poikien kanssa koko päivän retki synnyinseudulleni. Ehdin osallistua kahteenkin suvun juhlaan, ensin aamupäivällä surujuhlaan, illalla siskontytön maisterikonserttiin ja niiden välissä kierrettiin maisemakohteissa.
Lauantaina sitten lähdimme viemään poikia takaisin pohjoisen suuntaan ja käytiin samalla miehen kanssa kunnostamassa kaupunkikodin pihaa asuntonäyttöä varten. Ruohonleikkuuta ja kasvimaan perkausta. Samana iltana lähdettiin takaisin Kanttorilaan, niin ei tarvinnut rehata mukanaan yöpymis- eikä ruuanlaittovehkeitä tyhjään tupaan.
Sunnuntai oli lepopäivä, maanantai ja tiistai olivat festaripäiviä, kun kävimme kolmestaan, Millan mukanamme, Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Mukavat reissut molempina päivinä. Mutta sitten olikin jo korkea aika jatkaa projektia.

Ensimmäiseksi kaivoin ylös loputkin perennat, lisää rönsytiarellaa, kevätkaihonkukat ja tarhavarjohiipan. Kaivoin vanhaa multaa ja puunjuuria pois. Taas pätkä suodatinkangasta, jonka päälle tuoreet mullat, reilusti vettä ja sitten se mukavin vaihe, kasvien takaisin istutus. Hain edellä mainittujen lajien lisäksi talon pohjoisnurkalta siskolta saamiani kalliokieloja, joita istutin takareunaan, kuunliljareunuksen jatkoksi. Ensiksi uusimani penkin pätkän ja loppupään väliin jätin edelleen tyhjän kohdan, vaikka siihenkin multaa olisi nyt runsaasti riittänyt. Ajattelin funtsia rauhassa, mitä tuohon ensi kesänä laitan. Tällä hetkellä olisin sitä mieltä, että siinä voisi olla paikka joko kesäkukkakylvölle tai sitten istutan siihen talvetettua verenpisaraa ja murattia. Mutta ei kannata levittää siihen vielä multaa, kerää vain turhaan koivun ym. siemeniä.

Toissapäivänä sitten miehen suosiollisella avustuksella sain tehtyä reunuksenkin. Mies kärräsi minulle sekä kiviä että kivituhkaliejua, johon kivet ”muurasin”. Tuo kivituhkalieju on peräisin maalämpökaivon poraamisesta. Se maalämpöseikkailu onkin sitten jo ihan oman postauksensa arvoinen stoori.

Vielä itselleni muistutukseksi; penkin alkupäässä on pisamakelloa, kangasajuruohoa, mäkitervakkoa ja niiden takana yksi isomaksaruoho. Kivireunusten välissä eri maksaruohoja, mehitähteä, tuntemattomaksi toistaiseksi jäänyttä pientä karvattia sekä punaista patjarikkoa. Mutkassa keltapeippiä, sammalleimua, rönsyleimua, hopeahärkkiä ja mamman harsokukkaa, jolle en tiedä oikeaa nimeä.
Penkistä jäi yli niin pisamakelloa kuin rönsytiarellaakin. Annoin yhden satsin pisamakelloa siskolleni, joka poikkesi Kanttorilassa yötä paluumatkallaan Kaustiselta. Lopuista perennoista ja myös ylimääräisiksi jääneistä krassin taimista pääsin eroon Facebookin kirppisryhmän avulla.

Jäi vaiheeseen

Eilen sain lapioitua perennapenkistä vanhaa multaa monta kottikärryllistä (perunoiden multaukseen yms. ), sitten levitin maisemointikangasta pohjalle, jonka päälle tyhjäsin multasäkkejä. Laskeskelin, että jäljellä olevat kymmenen säkkiä eivät riitä koko L-kirjaimen muotoiseen penkkiin, enkä siksi ollut vielä kaivanut toisen sakaran perennoja - rönsytiarellaa, kevätkaihonkukkaa ja tarhavarjohiippaa - ylös.

Konsultoituani Millania kyläreissulla keskiviikkona päätin vaihtaa perennojen keskinäistä järjestystä.Pisamakello on muiden campanula-lajikkeiden tapaan lahjakas leviämään, ja olen ollut huomaavinani, että se leviää kohti valoa. Niinpä sijoitin sen eteläisempään päähän penkkiä, ja sen taakse isomaksaruohon ja eteen kangasajuruohoa, jonka arvelen hyvinkin pitävän pintansa pisamakellon rinnalla. Pisamakellon oikealle puolelle laitoin mäkitervakon taimet. Jos ne vain selviävät talvesta, niin niidenkin pitäisi menestyä hyvin tuossa ajoin paahteisessa paikassa. Erottelin tuollaisella kivireunuksella sellaiset lajit, joiden välistä on kovin hankala perata niin rikkaruohoja kuin muiden lajien siementaimiakin. Mehitähden ja patjarikon tunnistin itsekin, mutta Millan osasi arvella nimiä parillekin maksaruoholajille, joista yksi saattaa olla neidonmaksaruoho, yksi kaukasianmaksaruoho ja yksi turkestaninmaksaruoho. Mutta täyttä varmuutta ei ole. Niiden lisäksi tuolla alueella mehitähtien vasemmalla puolella on pieni mätäs jotain karvaista pienilehtistä.

 

Isomaksaruohon lisäksi istutin takariviin takaisin kuunliljoja, mutta nyt enemmän ja useampia lajeja kuin aikaisemmin. Sain kesälomareissulla paluumatkalla äidin serkun luona kyläillessämme mukaani ihananväristä kuunliljaa, jonka lehtien keskusta oli valkoinen. Niitä sijoitin lähinnä ällänmutkaan, varjoisammalle puolelle, toivoen valkoisen värin siellä hehkuvan edukseen.

Ennen sadetta minulla oli sen verran kiirus, etten enää ottanut kuvaa jatko-osasta. Patjarikon jälkeen tein toisen kivirajauksen, jonka toiselle puolelle istutin maanpeitekasveja, sammalleimua, rönsyleimua ja niiden taakse jotain kirjavalehtistä peippiä, ehkä... löytäisinköhän sen nimen Millanin blogista? Kanttorilan puutarhassa -blogilla on sivu Kanttorilan kasvit, josta on ollut minulle paljon hyötyä, vaikkakaan enää täällä ei ole niitä kaikkia lajeja, joita Millanin aikana oli. Lisäksi istutin mutkan ulkosyrjään hopeahärkkiä lapsuudenkodista, samoin jotain toistakin mamman istuttamaa harsokukkatyyppistä peittokasvia. (Kurkkasin Kanttorilan kasvit -sivulta - kirjavalehtinen on keltapeippi, ei vain ole minun aikanani kertaakaan kukkinut, että olisin nähnyt sen keltaisena.)

Penkin loppupäätä varten minun pitäisi leikata vielä sopivanmittainen jatkopala maisemointikangasta. Nyt peittelin vajaamittaisen maisemointikankaan loppupään kivillä. Aion jättää mutkakohdan toistaiseksi ilman multaa, niin kivet saavat olla täytteenä sen aikaa. Kolme multasäkkiä jäljellä. Ehkä tohtisin yrittää saada sen riittämään varjokasveille. 

Ajattelin lisätä penkin loppupäähän vielä yhden varjolajin, jota penkissä ei aikaisemmin ole ollut. Sain siskoltani jokunen vuosi sitten kalliokieloa, jota minulla on ollut talon pohjoisnurkalla. Mies kuitenkin tahtoisi seinustoilta kaikki kasvit pois, niin kalliokielo saattaisi hyvinkin sopia pensaan ja tarhavarjohiipan väliin. Viimeksimainitusta minulla on toiveet korkealla; jospa se uuteen multaan päästyään alkaisi levitä lupausten mukaisesti ja tehdä vielä toiste kukkiakin. Kunhan se uusi multa nyt riittäisi sille asti. Saattaa olla edessä vielä yksi mullanhakuretki. Neljäkymmentä säkkiä sitä on jo tänä kesänä Kanttorilaan kärrätty. Tosin muutaman säkin olen vienyt tuliaisiksi.

Vaiheessa

Vuotuinen kesälomareissu on tehty ja juhannus vietetty, molemmista voisi tietty kirjoitella jotain enemmän kuin tuo toteamus, ehkä joskus. Nyt olen kuitenkin päässyt aloittamaan uuden puutarhaprojektin. Tarkoitukseni olisi ehtiä uusia yksi perennapenkeistä sopivasti ennen sateita, joita taas on luvassa. 

Millan teki Kanttorilaan heti pihaantulon viereen pensaiden juurelle kivikkokasvipenkin, jossa on erilaisia maksaruohoja, patjarikkoa, mehitähtiä ja lisäksi mm. pisamakelloa ja varjossa viihtyviä lajeja; rönsytiarellaa, kevätkaihonkukkaa ja tarhavarjohiippa. Penkin muoto seurailee pensaiden reunaa ja muodostaa pyöreäreunaisen L-kirjaimen. Joku kesä sitten nostin ällän toisen sakaran varjolajit ylös ja perkasin ruohon pois, mutta nyt koko penkki alkaa olla taas niin ruohottuneena, että halusin sille jotain radikaalia tehdä vielä tänä kesänä. Päätin aloittaa, kun säätiedotus lupaili loppuviikolla viileämpää ja sateista, jolloin uudelleen istutetut perennat eivät niin herkästi nääkähdä, vaan jaksavat varmemmin juurtua.

Tässä lähikuva heinittyneestä rönsytiarella-alueesta. Se on kukkinut pitsimyssyillään jo alkukesästä.

Tässä vaiheessa, tiistaina otetussa kuvassa osa penkistä on jo nostettu. Laittelin perennoja lajeittain purkkeihin ja muovilaatikohin märkään multaan. Puutarhakalusteillekin tuli käyttöä, kun lippasin laatikot niiden päälle, ettei ruoho tallaantuisi laatikoiden alla.

Jatkoa seuraa.

Punapäivänkakkara

Millanin tekemässä ”perhospenkissä” on koottuna useita perhosia houkuttelevia lajeja. Itsekin kyllä niistä tykkään. Vaikkapa tästä punapäivänkakkarakavalkadista. Neljää eri punaisuutta, viimeinen niin vaaleanpunaista, että näyttää melkein valkoiselta päivänkakkaralta. Tänä keväänä kokeilin kylvää keräämiäni punapäivänkakkaran siemeniä purkkiin, ja nehän itivät. Koulin niitä viikolla ja myöhemmin niiden vahvistuttua aion istuttaa niitä tienvarren ojaan. Olen jo alkanut raivata siitä pois lupiinia, kukinnot jo keräsin ja muutamia juurakoita olen repinyt. Muitakin lajeja aion istuttaa lupiinin tilalle. Sellaisia, jotka eivät ole yhtä röyhkeitä leviämään ja muita tukahduttamaan kuin pahamaineinen vieraslaji.

Pyöreän penkin kiveys

Eilen viimein sain ison pyöreän perennapenkin uusimisen valmiiksi asti. Viime kesänä kaivoin kaiken ylös, oli niin heinittynyt. Vaihdoin uudet mullat reunuksella vuorattuun krooppiin, jätin leveän reunuksen ”palomuuriksi” ja istuttelin ison osan perennoista takaisin, ei ehkä ihan samoille paikoilleen. Halusin jättää keskelle kulkureitit, että jatkossa rikkakasvien kurissapito onnistuu helpommin ympäriinsä. Ja tarvittaessa kastelukin. Koetin asetella perennoista siten, että korkeammat tulivat pohjoisreunaan ja matalammat auringon puolelle, eli tuohon kuvassa näkyvään kapeampaan/ pienempään lohkoon.

Loppusyksystä sitten aloin rakentaa penkin ympärille samanlaista kiveystä kuin olin vähän aiemmin rustannut pienimmälle ympyräpenkillekin. Navetan sementtilattian palasista oli hauska tehdä palapeliä. Alle laitoin maisemointikangasta, josko se vähän hidastaisi heinittymistä. Syksyllä istutin penkkiin myös muutamia tulppaanin sipuleita, joita sain Millanilta.

Tulppaanit kukkivat kahdessa erässä, ensin nämä kuvassa näkyvät aikaisemmat ja pian niiden jälkeen oli kukassa kymmenkunta anilliininpunaista tulppaanit, joista tähän nyt en hoksannut laittaa kuvaa.
Minun oli tarkoitus jatkaa kiveykset rakentamista keskikäytävän osalta tänä kesänä siten, että valaisin sementtilaattoja, joihin upottaisin posliinilaattojen sirpaleista mosaiikkia. Mutta eilen sitten, kun otin asian puheeksi, mies totesi tarvitsevansakin kaiken sementin itse, navetan lattian rossipohjan rakentamisessa. Niinpä ryhdyin kokoamaan keskikäytävääkin samaisista lattian palasista, joista reunuksen on koottu. Kauan minä niitä mallailin ja sovittelun eri järjestykseen ennen kuin mieleisekseni. Sitten vain kaivamaan hiekkamaata alta pois ja sovittelemaan kiviä maan tasalle.

Ison pyöreän penkin vieressä on vielä keskikokoinen ympyräpenkki, jota sitäkin olen kurmoottanu -yrittäen hävittää vuohenkello. Mutta sen ympärille en ole laittamassa navettalattian kiviä. Jatkoin kiveystä viitteellisesti upottamalla muutaman valkoisen tiilenpuolikkaan jatkoksi sementinpalasille aloittamaan kierrosta penkin ympäri. Mutta viimeisen ympyräpenkin ulkomaita on ilman kiveystä, ja saanee niin ollakin. Siellä kasvaa rentoakankaalta, joka saa rauhassa levittäytyä nurmelle.