Kiveä kiven päälle

Tässä päivänä muutamana aloin pyöritellä kiviä, joita olimme miehen kanssa keränneet traktlrimiehen tekemän kasan jatkoksi. Isoimmat jätin tietenkin niille sijoilleen, mutta siirtelen niitä, mitä pystyin saadakseni kivien alta kasvaneet ruohot ja siperianhernepensaan vesat kuriin. Mies oli kaatanut hernepensasaidan vieressä erillään kasvaneen pensaan viime syksynä lämpöputkikaivauksen tieltä. No, se kantomöykky jäikin niille sijoilleen juurineen, vaikka olinkin toivoskelin, että kaivuri sen veisi mennessään putken tieltä. Mies piilotti kannon kivillä, mutta niin se vain lykkäsi vesaa esiin, tottakai. Nyt sitten revin vesat ja typistin kantoa lisää kirveen ja oksasaksia avulla. Aukaisin muutaman tyhjän multasäkin ja niillä muoveilla peittelin kannon ennen kuin ladoin kivet takaisin sen päälle. Toivon, että muovi näivettäisi ja estäisi uuden vesomisen. Aikani mietin, mitä sitten teen kivikasan kanssa. Eräänä yönä sängyssä puoliunessa tai unesta heräten olin saanut ajatuksen.

Eilen sitten toteutin yöllisen visioni; vuorasin kivien väliin jääneet syvennykset maisemointi- tms. kankaalla ja levitin päälle tuoretta multaa (tuoretta sikäli, että tyhjäsin säkin kottikärryyn ja sen päälle kaksi sangollista vettä). Sitten pääsin asettelemaan multaan maksaruohoja ja ketoneilikoita, joita olin ottanut talteen siivotessani alimman kuvan perennapenkin etureunaa. Samaisesta perennapenkistä kaivoin myös suikeroalpia (vai pitäisikö taivuttaa -alvea?), jota istutin ihan etureunaan siinä toivossa, että se suikertaisi aikanaan reunan yli ulottuen. Maahan kivikasan vasempaan päätyyn istutin vähän tarha-alpia/ -alvetta, jonka poistin aikanaan yhdestä pyöreästä penkistä liian hallitsevana ja jota mulla oli evakossa hyvin köyhässä ja kuivassa maaperässä, missä se jäi matalaksi ja kitukasvuiseksi. Jos viihtyy, niin kivikasan vieressä se saa vapaasti rehottaa. Laitoin sen viereen toistakin keltakukkaista, jotain korkeaa maksaruohoa, jota Millan arveli siperianmaksaruohoksi ja jota sitäkin kaivoin alimman kuvan penkistä hajasijoittuneena (ja jota sinne jäi iso puska ketoneilikan taakse pönöttämään). Kivikasan eteen istutin isomaksaruohoa, jota sitäkään ei kaukaa tarvitse tällä tontilla etsiskellä. 

Näitä muotinmukaisia kiviä olikin sitten paljon helpompi ja nopeampi latoa järjestykseen. Kovempi homma oli kaivaa ruohomättäitä muurin tieltä ja ruohottuneesta perennapenkistä. Ruohomättäät menivät uusiokäyttöön, sain niillä taas jatkettua palan matkaa mansikkamaan ja kukkapenkin välissä olevaa käytävää, josta kaivinkone repi syksyllä puolet pois.
Tuo yläkuva on siis alakuvassa olevan ”enkelipenkin” takanurkka, joka alakuvassa on oikealla, kasvihuoneen vieressä. Nyt kun muuri on siltä kohtaa valmis ja osa vanhasta hiekkamullasta poistettu (ruohotuppaiden mukana), tarkoitus on kärrätä tilalle tuoretta multaa ja istuttaa reunaan hopeahärkkiä  ja keskemmälle ainakin itsekylväytynyttä  alppipiikkiputkea ja ranskantulikukkaa. Löysin ruohojen seasta helminukkajäkkärää ja yhden punakärsämön, ne varmaan tulevat myös johonkin kohtaan, ja todennäköisesti sormustinkukkaa, koska en aina erota sitä ranskantulikukan taimista.

Viime syksynä sain rakennettua muuria melkein tuon enkelipatsaan kohdalle, ja tarkoitus oli jatkaa ”keväällä”, mutta kyllä alkukesä menee aina ensin kasvihuoneen ja kasvimaan laitossa, ja sen jälkeen olikin sitten muita kiireellisempiä projekteja, erityisesti kovapäinen perhospenkin laajennus, jotta sain tilaa siemenestä kasvattamilleni perennoille. Lopulta pääsin jatkamaan hinkuamaani tiilen latomista, mutta tuohon oikeaan laitaan piti jättää keskeneräinen kohta ja antaa ketoneilikalle kukkimisrauha. Vaan olipa tuolla takanurkassa tilaa ja tehtävää.

Näkeekö lintu punaista?

Parin viime kesän heikon punajuurisadon takia halusin tällä kertaa pelata varman päälle ja kylvin punajuurta eri kohtiin ja eri aikoina, ensimmäisen kylvön jo toukokuulla, vaikka perinteisesti on neuvottu, että punajuuri kylvetään vasta kesäkuun 10:nnen jälkeen.
Kun sitten ensimmäiset olivat itäneet ja olivat jo kunnolla kasvussa, löysin harmikseni ensin yhden, sitten vielä toisen irti nypätyn punajuuren taimen. Saman tien peittelin kateharson palalla loput taimet, kuten olin suojannut jo aiemmin härkäpavun taimet. Aikaisemmilta vuosilta minulla oli kokemusta siitä, että linnut käyvät nokkimassa niitä ylös. Ja nyt siis myös punajuuria.

Salaattituotannon olen myös halunnut turvata, viimeisen kylvön tein heinäkuun puolella. Osa ostosiemenistä iti huonosti, Baby leaf - salaattimixistä iti vain muutama Lollo Rosso. Tänään sitten löysin suurimman niistä irti nypättynä. En viitsi vaivootella parin jäljelle jääneen päälle suojaa, kun muun väristä lehtisalaattia on ylitarjonnaksi asti. 

Ihmettelen vain, miksi linnut ovat tänä kesänä iskeneet juuri punertaviin taimiin. Ja kun eivät sitten edes syö! Nostavat vain näivettymään. No, eipähän toisaalta ole ollut etanoista riesaa toistaiseksi tänä kesänä. 

Kirpat ovatkin sitten oma lukunsa... 

Kirpat

Nuo ristikukkaisten suursyömärit. Tänä kesänä vasta tajusin, että piparjuurikin kuuluu ristikukkaisiin, kun löysin kirppa-armeijan sitä ahmimasta. Ravistelin siitä kuoriaisia kouraani... hmm... kourakaupalla. Aion siirtää piparjuuren kauemmas kasvimaata.  Olen repinyt ristikukkaisia rikkaruohoja pois ennaltaehkäistäkseni möhöjuurta, mutta mietin vaan sitä, iskevätkö Kirpat sitten ensi kesänä johonkin muuhun kasvisukuun, jos/ kun ristikukkaisia ei ole tarjolla. En aio enää hetkeen yrittää kaalin enkä nauriin viljelyä. Mutta saapa sitten havaita, pääsenkö kirpoista. 

Kultahelokki

Keväällä ihmettelin, mitä olinkaan mahtanut istuttaa navetan päädyssä olevan kaivonkannen reikään ja ajattelin yrittää etsiä vastausta blogini aiemmista kirjoituksista. Ei löytynyt vastausta. Toki muistin myöhemmin kaksi kolmesta, mutta viimeinen tuotti päänvaivaa. Odotin hartaasti sen kukkia voidakseni kenties niistä muistaa kasvin alkuperän ja nimen. Kapeat punaiset kukannuput eivät juuri antaneet vihjeitä. 

Vihdoin se avasi ensimmäisen keltaisen kukkansa, josta minulle tuli mieleen sellainen nimi kuin helokki. Pyysin Millania reissumme aikana kastelemassa käydessään kurkkaamaan ja mahdollisesti tunnistamaan. Hän ei kuitenkaan ollut kasvia onnistunut bongaamaan (edessä kasvavien kukkien takia kai). Mutta lopulta muistiini palautui, että olin saanut Arjalta vuosi sitten jotain perennaa, muistaakseni kultahelokkia. Otin Arjalle kuvan ja lähetin sen kysymysten saattelemana. Ja kyllä, Arja vahvisti muistikuvani, kiitokseksi taimista olin saanut häneltä kultahelokkia, jonka olin istuttanut kaivon kannen reikään, koska Arja oli varoittanut, että se on hyvä leviämään.

 Arvoitus ratkaistu. 

Millanille lupasin kultahelokin siemeniä tai siementaimia sitten, kun niitä saan. 

Semivalmis, puolivalmis, kesken, aloittamatta

Vuotuinen Norjan visiittimme on jo takana päin, viikko sitten olimme Nøtterøyn kirkossa ja maanantaina paluumatkalla kohti Tukholman satamaa illaksi. Jo ennen Norjan matkaa olin aloittanut tämän blogitekstin, siis laittanut  otsikon ja kuvat. Mutta vaikka otsikon merkitys ja yhteys kuviin lienee selvä, haluan silti kirjoittaa vielä jotain kuvista.
Kanttorilan kulmilla on aina jokin projekti meneillään, useimmiten useampia sekä itselläni että miehellä. Olen useaan kertaan tainnut mainita, että Millan rakensi aikanaan Kanttorilan puutarhaan lukuisia perennapenkkejä (yhdeksän kai kaikkiaan) ja yksi penkki täällä taisi olla valmiina jo ennen Millania. Niiden kunnossapitäminen ja entraaminen saattaa osoittautua ikuisuusprojektiksi, mutta homma on haastavaa, mielenkiintoista ja palkitsevaa.

Viime kesänäkös se oli, kun rustasin yläkuvan navetanpäätypenkkiä. Laitoin reunaan kiveyksen ja putsasin kaivonkannen päältä kuivuneen mullan ja siirsin siinä kasvaneet maksaruohot muualle.

Niin navetanpäädyn perennapenkki kuin yllä ja alla oleva iso ympyräpenkki, jota kunnostin muistaakseni edelliskesänä, kuuluvat otsikon semivalmiisiin, samoin kuin pienin ympyräpenkki, jonka kunnostin niin ikään edelliskesänä. Siitä en kuitenkaan ottanut kuvaa tähän sarjaan.

Mitä eroa on puolivalmiilla tai kesken olevalla? Ei välttämättä mitään, mutta yläpuolella olevan kuvan penkki ja kahden seuraavan kuvan penkit ovat puolivalmiita tai kesken vaihtelevassa määrin. Ylläoleva kaari- tai perhospenkki on ollut tämän kesän pääprojekti. Työläs.

Kun taas tuon tiilireunuksen rakentamisen aloitin jo viime syksynä, ja sitä on tehnyt koko ajan mieli jatkaa mutta kiireellisemmät hommat ovat ajaneet edelle. Alemmassa kuvassa aloitettu levennys, jonka jouduin tekemään alkukesästä saadakseni mansikoille (Pink panda ja kuukausi-/ahomansikka) istutustilaa. Sain Millanilta ensiksi mainittua jakotaimina. Mutta kun olin saanut ne istutettua, jätin työmaan odottamaan ja siirryin seuraavaan kohteeseen.

Viimeinen kuva edustaa kategoriaa "aloittamatta". Se on ns. kolmiopenkki, jonka kukkien väri on Cottage garden -tyyppisesti valkoisesta pinkkiin ja roosasta tumman violettiin. Millanin idea ja toteutus. Kaapelikaivuri sen nurkkaa mullisti muutama vuosi sitten, ja olisi jo korkea aika tehdä tälle jotain, mutta jos ensin nuo keskeneräiset saisin valmiiksi.

Pöyröö markiilla

Minun ei tarvinnut juhannukseksi oikeastaan siivota sen kummemmin, kun olin käynyt jollain tavoin läpi kaikki asuintilat ennen perhejuhlaa. Niinpä minulla oli aikaa puuhailla mitä mieleen juolahti ja mikä sattui huvittamaan. Usein käy niin, että kesken jonkin projektin hairahdun tekemään jotain aivan muuta, joka sattuu silmään projektin aikana. Aika pöljiäkin puuhia sillä tavoin itselleni olen kehittänyt.  Tai pöljää ja pöljää... Kaikessa tekemisessä pohja-ajatuksena on kierrätys, uusiokäyttö ja se ajatus, miten voi projekteissa hyödyntää sitä materiaalia, mitä on tarjolla, mieluiten sellaista, jota ei muuten voi hyödyntää. 

Kun kaivoin perennapenkille pohjaa, nousi hiekan seasta koko ajan myös erikokoisia kiviä. Keräsin ne toiseen kottikärryyn samalla, kun lapioin hiekkaa toiseen. Hiekan levitin pihatielle, kiviä kärräsin kahteen kivikasaan, jotka syksyinen ojankaivaja oli koonnut. Mutta kivikasojen reunoilla kituuttavat ruohotuppaat häiritsivät. Ruohonleikkurilla ei pääsisi niitä kurittamaan, joten yritin kaivaa kasvillisuuden pois kivikasan ympäriltä, peitin reunan kaivonporauksessa syntyneellä kivituhkalla ja sen päälle lemppasin kaivamani kivet. Lopuksi kuskasin niitä myös talon eteläpäätyyn seinänvierustalle. 

En enää muista, miksi pengoin rättivärkkipussia, joka roikkuu siivouskomerossa. Löysin nipun poikiemme parittomia tai puhkikuluneita sukkia, joita olin kuvitellut käyttäväni rätteinä. Mutta nyt katselin sukkia toisin silmin. Tässä voisi olla se materiaali, mitä olin kaivannut puutarhaportin päällystämiseen. Minulla oli jäänyt jostain sellainen käsitys, että villiviinin kärhöt eivät mielellään tartu metallipintaan, vaan pitäisi olla röpelöisempää tai pehmeämpää materiaalia, johon viini voisi kiinnittyä. Olin ajatellut kääriä sammalta metallisen kaaren päälle, mutta tällä tontilla ei ole rahka- tai muuta pitkänsorttista sammalta. Mutta sukista voisin leikata matonkudetta, jota voisin kääriä tikapuidenmallisen kaariportin pysty- ja poikkipienoihin. 

Sanottu ja tehty. Alakuvassa näkyy vielä pari käärimätöntä kerää maassa, mutta eilen pikkutihkussa käärin lisää metallitankoa peittoon niin pitkälti kuin matonkudetta piisasi. Aika näyttää, mitä villiviiniköynnökset kyhäelmästä tykkäävät.

Toiveissa niittykukkia

Tänä keväänä ja kesänä on entistä enemmän puhuttu vieraslajeista ja niiden hävittämisestä, nyt jokunen kasvi on suorastaan lainsuojaton taikka oikeammin lainvastainen tiettyyn vuoteen mennessä.
Täällä Kanttorilan kulmilla ei ole onneksi näkynyt jättiputkea, mutta jättipalsamia ja komealupiinia sitten sitäkin enemmän (ja taitaapa tuolla ison tien varressa kasvava ruusu olla sitä kurtturuusua). Jättipalsamia kasvaa mm. kirkkotiemme varrella ja lupiineja ihan omassa ojassakin. Paitsi että viime kesänä aloitin lupiinin systemaattisen hävittämisen omalta vastuualueelta. Olen jo aikaisempina kesinä rajoittanut siementen muodostumista ahkeralla lupiinien maljakkoon keräämisellä. Mutta viime kesänä tartuin lapioon ja kaivoin isoja mättäitä juurineen pois. Se ei ollut helppoa, enkä saanutkaan urakkaa silloin vielä valmiiksi, mutta sain kuitenkin tilaa muille kasveille. Itse asiassa istutin sitten ojanpenkkaan pariakin niitylle sopivaa lajia. Mäkitervakon taimia olin saanut Millanilta. En ollut edes tiennyt, että sitäkin on siemeninä saatavilla. Useita vuosia sitten näin yhden mäkitervakkoesiintymän entisessä kotikaupungissa, mutta vain yhtenä kesänä. Siitä asti olen sen perään haikaillut. Niinpä otin taimia halukkaasti vastaan, kun Millan niitä tarjosi. Osa pääsi kivikkopenkkiin, jota uusin viime kesänä ja loput istutin ojanpenkalle. Alla olevassa kuvassa yksi pehkoista kukassa.

Toinen uusi laji, jota olin itse siemenestä kasvattanut, oli punapäivänkakkaraa, ja myös se näyttää asettuneen eloisasti paahteiselle karulle kasvupaikalle. Kuvasta voi löytää useita muitakin niittylajeja, jotka mielestäni ovat jo alkaneet hyötyä lupiinin vähenemisestä tuolla paikalla. Niittyleinikkiä, hevonhierakkaa, nurmipuntarpäätä (oletettavasti) ja jotain sarjakukkaista, oletettavasti koiranputkea, mutta putkikasvien lajintuntemus on minulla heikkoa. Alemman kuvan yleisnäkymässä voi bongata vielä jäljellä olevat lupiinin, jotka poimin maljakkoon tänään juhannusta varten. Tarvittaessa haen täydennystä maantien varresta alle sadan metrin päästä.
Jatkoin uusien lajien istuttamista sen verran, että siirsin perennapenkkiin eksyneet harakankellot ojaan sekä kannusruohoa ja ylimääräisen päivänkakkaramättään. Helteestä huolimatta ainakin harakankello näyttää pärjänneen siirrossa hyvin.
Viimeisen kuvan laji siankärsämön lisäksi taitaa olla ahomatara.

Muistin tueksi mattoja

Viime kesä olisi säiden puolesta ollut otollinen mattojen pesuun, sadetta kun ei saatu pitkiin aikoihin. Mutta toisaalta samasta syystä en silloin pessyt lainkaan mattoja. En raaskinut lotrata vettä moiseen touhuun, kun en oikein kasteluunkaan rohjennut vettä valuttaa.
Nyt sitten innostuin aiheesta, muiden mattopesusta kuultuani. Alkukesästä ei yleensä juuri ole yökastetta, niin mattojen kuivattaminen sujuu nopeammin kuin jos homman jättäisi loppukesään.
Vaikkei nyt kuivuudesta ole kärsittykään, en silti liikoja lätrännyt. Koska minulla oli myös pöytäliinojen ja yövieraiden sänkyvaatteiden pesua, niin yhdistin hommat uusiokäyttämällä pyykkiveden mattojen liotukseen. Kas kun  Kanttorilan kylppärissä ei ole pesukoneen poistoletkusta liitäntää viemäriin, vaan joudun joka tapauksessa valuttamaan pesuveden joko pyttyyn tai saaviin, niin valitsin saavin. Otin siis talteen melkein puhtaan ja melkein 90-asteisen veden pöytäliinojen pesusta ja kannoin sen pihalle paljuun mattopyykkiä varten. Ja tänään toista mattoerää varten otin talteen 60-asteisen lakanapyykkiveden

Mutta siis: otsikko tarkoittaa sitä, että otin kuvat tänä kesänä pesemistäni matoista, jotta ensi kesänä voin tarkistaa, mitkä ovat yhä pesemättä. Toissapäivänä pestyt matot ehtivät kuivua, niin sain tilaa uusille. Mies värkkäsi tikapuistaan minulle hyvän matonkuivatustelineen.